Suomi jalkapallon MM-kilpailuihin 2014 Brasiliassa

[Jaws]

Niin, jalkapallossa lähes kaikki on mahdollista.

Itsekään en usko ihan tällaisiin ihmeisiin, mutta EM-kisapaikka on täysin mahdollinen 2016. Joukkuemäärä kasvaa kahdeksalla, ja Suomen runkopelaajat ovat silloin kolme vuotta kokeneempia.

Tällaiset uskomattomat tulokset, kuten eilen saavutettu, luovat kyllä uskoa tulevaan. Ehkä Suomessa onkin potentiaalia, ainakin jonkin verran.

Ensin kuitenkin suoritetaan mahdoton pois alta kuljeksimasta. Eli tiistaina kannustetaan kotoa käsin Ranska voittoon, sitten sankoin joukoin Olympiastadionille kannustamaan Suomi voittoon ja vieraissa Valko-Venäjä kumoon. Sitten tulisi oikein pissat housuun silkasta ilosta, kun vilkaisisi lohkon tilannetta.

 

[IceWalker]

Pointti nyt on se, että jos Ranska voittaisi tiistaina Espanjan, ja Suomi sitten kesäkuussa kahdesti Valko-Venäjän, niin oltaisiin tasapisteissä Espanjan kanssa. Vaikuttaahan tuo epätodennäköiseltä, mutta koskaan ei saa lakata uskomasta.
Teoriassa Suomella on vielä mahdollisuudet. Miracle on pitch?

Varmasti näin ja kuten jo totesitkin, epätodennäköistä kuitenkin. Valko-Venäjä on Suomen edellä FIFAn rankingissa, Euroopassa on sijalla 29. ja Suomi 38. Tämä unohtuu säännöllisesti kaikilta niiltä, jotka tarkastelevat asioita aina vain teoreettisten mahdollisuuksien mukaan. Kannattaa lukea tässä yhteydessä Futisforumia, niin saa asiasta mainion käsityksen ja samalla ymmärtää, miksi normaalit pelitulokset herättävät futisväessä niin suuria pettymyksen tunteita.

Espanjamatsin suurin anti oli itseluottamuksen nousu. Jos tämä itseluottamus osataan suitsia, kanavoida ja saada joukkue pelaamaan järkevästi, suomifutis voi olla uuden nousun kynnyksellä. Jos sen sijaan itseluottamus johtaa vain lisääntyneeseen hölmyilyyn kentällä, silloin spanskimatsi kääntyy lopulta vaikutuksiltaan negatiiviseksi. Esimerkiksi Valko-Venäjän kanssa tulee todella tiukka vääntö, sillä joukkueet kuuluvat Euroopan keskikastiin eikä kummallakaan ole kovin merkittävää karsintahistoriaa takanaan. V-Venäjä mm. voitti Israelin hiljattain 2-1, Suomi taas hävisi Israelille kardinaalimunausten kautta.

Se, mitä on nyt maajoukkueemme on osoittanut, on että äärimmäisen tiukalla puolustuksella voidaan saada maailman johtava futiskone yskimään. Millaisia johtopäätöksiä tästä tulisi tehdä V-Venäjää vastaan? Ei minkäänlaisia. Paatelaisen tulokset keskikastin joukkueita vastaan ovat olleet ihan tavanomaisia, välillä hävitään, välillä voitetaan. V-Venäjämatseista tulee varmasti aivan erilaisia matseja kuin äskeinen espanjapeli, joten siinä suhteessa Suomi ei ole yhtään lähempänä voittoa ainakaan pelillisten ansioiden kautta. Mihin lisääntynyt itseluottamus sitten riittää, jää nähtäväksi.

Tärkeinpänä tavoitteena Suomella on nyt rankinsa kohottaminen niin että v. 2014 arvonnoissa pääsisimme Euroopan kolmoskoriin. Tämä avaisi realistiset mahdollisuudet jopa surkeallakin arpaonnella EM-kisapaikasta taisteluun. Ajatukset MM-kisoista ovat hassuttelua ja toivottavasti futisväki tämän käsittää: Mixulle ei kannata ruveta vaatimaan potkuja, jos lohkon kakkostilaa ei yllättäen irtoakaan. Uskon, että jos Mixu saa joukkueen nyt pelaamaan kurinalaisesti, Suomi tavoittelee lohkon kolmostilaa ihan tosissaan.

 

[Jaws]

Varmasti näin ja kuten jo totesitkin, epätodennäköistä kuitenkin. Valko-Venäjä on Suomen edellä FIFAn rankingissa, Euroopassa on sijalla 29. ja Suomi 38. Tämä unohtuu säännöllisesti kaikilta niiltä, jotka tarkastelevat asioita aina vain teoreettisten mahdollisuuksien mukaan. Kannattaa lukea tässä yhteydessä Futisforumia, niin saa asiasta mainion käsityksen ja samalla ymmärtää, miksi normaalit pelitulokset herättävät futisväessä niin suuria pettymyksen tunteita.

No wou. Jaat informaatiota, jonka tiedän tasan tarkkaan. Minulla on vallan mainiot käsitykset tämän hetken jalkapallon maajoukkuetoiminnasta - niin laajat, ettet voi uskoakaan. Tiedän kyllä äärimmäisen tarkasti Valko-Venäjän maajoukkueenkin. Tiedän, että olivat kolmannessa karsintakorissa, mikä on kova juttu. Tiedän, että yllättivät Ranskan EM-karsinnoissa. Tiedän myös, että joukkue koostuu pääosin BATE Borisovista, joka on kahtena viimeisenä Mestarien Liiga-kautena pelannut lohkovaiheessa asti.

Eikä sitä FutisForumia kannata paljolti tuijotella. Välillä sielläkin on ihan hyvää settiä, mutta minä hankin informaationi muualta. Itsekään en usko, että Suomi saisi kuin korkeintaan kolme pistettä yhteensä kuudesta mahdollisesta kesän kahdesta kohtaamisesta. Ennen karsintoja budjetoin Suomelle korkeintaan viisi pistettä koko lohkosta, aika lailla siinä vauhdissa ollaan mentykin.

Mahdollisuudet ovat todella pienet, mutta koitin herättää tällä pientä optimismia siitä, että Suomikin voi saada jotain aikaiseksi. Kunnes heti tullaan kertomaan, että eihän se näin ole etkä sinä voi näin sanoa jne.

Pois pessimismi, phytyi.

 

[J.Grönvall]

Tämän takia ei voida pienestä pitäen opettaa mitään "automaatiota", vaan pelaajien pitää pystyä itse havainnoimaan se oikea ratkaisu. Ratkaisumallit pitää pystyä opettamaan, näyttämällä, opastamalla ja ennenkaikkea poikien itse oppimalla. Tässä on hyvin näkyvissä esim. jääkiekon puolella miten ollaan suomalaiselle pelaajalle opetettu pienestä pitäen että "tästä heität kiekon tuonne" tai huudettu ohjeet valmentajan toimesta. Näin suomalaisella pelaajatyypillä ei sitten riitä pelikäsitys ja pelitaito huipulle saakka, kun ei osata itse analysoida ja ratkaista ongelmatilanteita peleissä.

Itse olen edelleen eri mieltä ja varmasti olemmekin hamaan loppuun asti. Jääkiekkoesimerkki minusta vain alleviivaa sitä paradoksia mikä liittyy pelitaktiikan tai tässä tapauksessa sen suomalaisen pelitavan opettamiseen. Nimittäin nämä "tästä heität kiekon tuonne"-jätkät ovat luoneet moninkertaisesti kovemman uran esim. NHL:ssä kuin nykyisen sukupolven pelaajat. Suomihan oli 90-luvulla ainakin yhtä vastaiskukiekon juhlaa, silloin tuli aidosti suomalaisia pelaajia (ns. kolmosketjun laituri) ja parhaat olivatkin sitten ihan maailman parhaita, á la Teemu Selänne, Jere Lehtinen tai Kimmo Timonen.

Nykyään on kovasti ainakin puheissa pinnalla tämä luovuus ja pelirohkeus ynnä muut. Hyvä on, saavat olla, mutta jotenkin minusta tuntuu, että sotketaan puurot ja vellit liian helposti. Eli niin, että pelikirja tai mitä termiä nyt haluakaan käyttää jotenkin estäisi pelaajaa oppimasta peliä tai olemaan "monipuolinen".

Jalkapallossa ongelma on vielä syvemmällä, koska meidän kulttuurimme isossa kuvassa on edelleen tuota, että Sami Hyypiä ja Joonas Kolkka olivat ihan paskoja pelaajia. Jos se pieni porukka, joka oikeasti tajuaa miten hyviä pelaajia meillä vielä hetki sitten oli, pääsisikin useammin ääneen niin hyvä olisi. Sitten tosiaan pitäisi saada ne valmentajat ja miksei pelaajatkin ymmärtämään etteivät he tiedä pelistä mitään. Nimittäin se on ainoa keino oppia ymmärtämään peliä.

Itse liputan siis vahvasti suomalaisen pelitavan puolesta, ja nimenomaan realistisen suomalaisen pelitavan. Muistakaa se puolustus, ei se mene koskaan pois muodista!

Itse sanon sen ihan suoraan, että en ymmärrä miten Suomessa voidaan jatkuvasti hokea asioiden olevan kunnossa, kun ne selkeästi eivät ole. Vähän nyt itsetuntoa tiskiin ja valmiutta tunnustaa tosiasiat. Pelaajatuotanto on heikkoa ja sellaisena se myös pysyy, jos ei kyetä tekemään oikeita korjausliikeitä. Niistä ihan ensimmäinen olisi sen haihattelun lopettaminen, että me osaisimme futista jotenkin hyvin.

Nyt kun Litmanen, Hyypiä ja muut oikeat futaajamme auttavat valmennuspuolella ja missä lie kabineteissa, niin sen lisäksi edelleen haluan sitä ulkomaista tietotaitoa tänne. Ihan turha luulla, että tässä jollain Banojen opeilla noustaan yhtään mihinkään.

 

[eagle]

Itse sanon sen ihan suoraan, että en ymmärrä miten Suomessa voidaan jatkuvasti hokea asioiden olevan kunnossa, kun ne selkeästi eivät ole. Vähän nyt itsetuntoa tiskiin ja valmiutta tunnustaa tosiasiat. Pelaajatuotanto on heikkoa ja sellaisena se myös pysyy, jos ei kyetä tekemään oikeita korjausliikeitä. Niistä ihan ensimmäinen olisi sen haihattelun lopettaminen, että me osaisimme futista jotenkin hyvin.

Nyt kun Litmanen, Hyypiä ja muut oikeat futaajamme auttavat valmennuspuolella ja missä lie kabineteissa, niin sen lisäksi edelleen haluan sitä ulkomaista tietotaitoa tänne. Ihan turha luulla, että tässä jollain Banojen opeilla noustaan yhtään mihinkään.

En kyllä tiedä yhtään Suomen jalkapallossa kentällä vaikuttavaa henkilöä, joka sanoisi että "kaikki on kunnossa ja hyvin". Puutteita on ja paljon. Kuitenkin monissa asioissa on tapahtunut kehitystä, esim. olosuhteet ja lähestyminen valmentamiseen. Kaukana ollaan vielä siitä missä pitäisi olla, mutta silti parempaa.

Hyypiä kuitenkin oli auttamassa perustamassa Sami Hyypiä-Akatemiaa, mikä on auttanut paljon palloliittoa, sen kykenemättömyydessä tehdä vastaavaa akatemiaa/toimintaa ennen tuota.

Ja varmasti ollaan eri mieltä, varsinkin kun itse näen mihin käytännössä se johtaa junioreissa että näiltä odotetaan kurinalaista pelaamista, opetetaan välttelemään virheitä ja ei anneta tehdä omia ratkaisuja. Näen näitä pelaajia 7-10vuotiaana ja samoin sitten 14-15-vuotiaana. Joten hyvin tiedän tulokset. Tätä asiaa hyvä kysyä joltain sellaiselta joka vaikuttaa juniorijalkapallon puolella, jos minun tekstini ei saa ymmärtämään ongelmia.

 

[J.Grönvall]

Ja varmasti ollaan eri mieltä, varsinkin kun itse näen mihin käytännössä se johtaa junioreissa että näiltä odotetaan kurinalaista pelaamista, opetetaan välttelemään virheitä ja ei anneta tehdä omia ratkaisuja. Näen näitä pelaajia 7-10vuotiaana ja samoin sitten 14-15-vuotiaana. Joten hyvin tiedän tulokset. Tätä asiaa hyvä kysyä joltain sellaiselta joka vaikuttaa juniorijalkapallon puolella, jos minun tekstini ei saa ymmärtämään ongelmia.

No miten meidän kultainen sukupolvemme harjoitteli? Ilmeisesti siis jotenkin muuten kuin nykyään?

Pelitaito on tässä maassa ollut kiistaton ongelma mutta ei perusasioita saa unohtaa sen varjolla. Duunia, duunia, duunia. Ja se suomalainen pelitapa jonka myötä voimme saada aikaan prosessin millä kehitämme pelaajia sekä metodin millä tätä prosessia viedään eteenpäin.

Onko se Hyypiä-akatemian hahmotelma vai joku muu niin aika näyttää. Pääasia, että olisi jotain. Sanonpahan vain, että meidän suurimmat tähtemme ovat edelleen, niin... puolustuspään osaajia. Litti oli upea poikkeus tähän mutta iso kuva ei valehtele.

 

[eagle]

että meidän suurimmat tähtemme ovat edelleen, niin... puolustuspään osaajia. Litti oli upea poikkeus tähän mutta iso kuva ei valehtele.

Niinno, montako tähteä Suomi on oikeasti tuottanut? Litti on suurin. Tämän jälkeen viime vuosikymmeniltä tulee mieleen vain Hyypiä. Sitten tuleekin paljon suunnilleen saman tasoisia pelaajia Romaa(ei ole puolustuspään pelaaja, vaikka osaakin puolustaa)), Miklua(ei myöskään), sitten Tihistä kumppania. Maalivahteja Suomi on tuottanut useamman hyvän, mutta näissähän kaikista ratkaiseva tekijä on ollut heidän oma tekeminen, ei mikään järjestelmä.

Mikä siis on tuo puhumasi iso kuva?

Suomella ei ole ollut järjestelmää joka tuottaa pelaajia, vaan yksittäisiä tekijöitä.

Mitä tulee "kultaiseen sukupolveen", niin ainoa Suomen merkittävä ikäluokka joka menestyi oli nuorten MM-kisoissakin käynyt ikäluokka. Tuon ikäluokan 3 merkittävämmistä pelaajasta 2 olisi hyvinkin hyökkäysorientuneita pelaajia. Eli Miklu ja Väykkä.

 

[J.Grönvall]

Niinno, montako tähteä Suomi on oikeasti tuottanut? Litti on suurin. Tämän jälkeen viime vuosikymmeniltä tulee mieleen vain Hyypiä. Sitten tuleekin paljon suunnilleen saman tasoisia pelaajia Romaa(ei ole puolustuspään pelaaja, vaikka osaakin puolustaa)), Miklua(ei myöskään), sitten Tihistä kumppania. Maalivahteja Suomi on tuottanut useamman hyvän, mutta näissähän kaikista ratkaiseva tekijä on ollut heidän oma tekeminen, ei mikään järjestelmä.

Mikä siis on tuo puhumasi iso kuva?

Suomella ei ole ollut järjestelmää joka tuottaa pelaajia, vaan yksittäisiä tekijöitä.

Mitä tulee "kultaiseen sukupolveen", niin ainoa Suomen merkittävä ikäluokka joka menestyi oli nuorten MM-kisoissakin käynyt ikäluokka. Tuon ikäluokan 3 merkittävämmistä pelaajasta 2 olisi hyvinkin hyökkäysorientuneita pelaajia. Eli Miklu ja Väykkä.

Kansainvälisen tason "tähtiä" kaksi, suomalaisittain tähtiä sitten useamman. Ja Romahan käsittääkseni pelaa Kazanissakin puolustavassa roolissa, joten en tiedä miksei häntä saa sanoa puolustavaksi pelaajaksi. Kai ne tekevät siellä jotain väärin, kuten aikanaan tehtiin Tainion kanssa. Tai sitten minä olen vain pihalla.

Iso kuva on se, että missä rooleissa ne pidemmän uran ulkomailla tehneet pelaajat ovat pelanneet ja millainen oli hyvin tyypillinen pelaajaprofiili tuon kultaisen sukupolven aikana.

Miklu on toki edelleen ehkä kaikkien aikojen paras hyökkääjämme lahjoiltaan mutta tilanne on nyt mikä se on hänen uransa kohdalla. Ero vaikkapa Teemu Pukkiin on mielestäni aivan posketon, vaikka Pukki ehdottomasti lahjakas pelaaja onkin. Muuten hän ei Schalkessa pyörisi.

Jos ajattelet esimerkiksi meidän maajoukkuettamme tuolloin noin 1996-2006 välisenä aikana niin parhaassa vaiheessa esimerkiksi keskikentän pohjalle oli jopa ylitarjontaa ja toppareitakin oli useita, samoin veskareita riitti. Kyllä näitä merkkejä pitäisi osata lukea ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä, eikä vain haihatella unelmien perään. Mielestäni suomalaisia vahvuuksia ei ole tunnistettu, tai ehkä enemmänkin niin ettei niitä ole haluttu tunnustaa. Ne kun ovat kovin kaukana Brasiliasta ja Barcasta.

Sen sijaan suomalainen luonne sopisi hienosti esim. brittityyliseen taistelufutikseen jota täällä muutenkin ihannoidaan, samalla kun haukutaan kotimaista palloilua roskaksi.

 

[RDivis]

Sen sijaan suomalainen luonne sopisi hienosti esim. brittityyliseen taistelufutikseen jota täällä muutenkin ihannoidaan, samalla kun haukutaan kotimaista palloilua roskaksi.

Missäs päin Suomea tuota taistelufutista vielä nykyään ihannoidaan? Sitä, kun ei enää edes pelata juurikaan, ei ainakaan pääsarjatasolla (pl. Stoke) Toki on pelaajatyyppejä, kuten James Milner. Joka osaa vielä jossain määrin pelatakkin, mutta taistelee hullulla moraallla joukkueelle. Se on todella jees.

Jos tarkoitat suomalaisten vahvuuksien yhdistämisllä brittifutikseen sitä, että aloitettaisiin ajamaan jotain Stoken tyylistä - tapetaan vastustaja ennen kuin se pääsee maalintekoon -systeemiä (noin kärjistäen). Niin eipä oiken innosta ottaisin ainakin itse mielummin vaikka bussin, kuin tuon hirvityksen.

 

[J.Grönvall]

Missäs päin Suomea tuota taistelufutista vielä nykyään ihannoidaan? Sitä, kun ei enää edes pelata juurikaan, ei ainakaan pääsarjatasolla (pl. Stoke) Toki on pelaajatyyppejä, kuten James Milner. Joka osaa vielä jossain määrin pelatakkin, mutta taistelee hullulla moraallla joukkueelle. Se on todella jees.

Jos tarkoitat suomalaisten vahvuuksien yhdistämisllä brittifutikseen sitä, että aloitettaisiin ajamaan jotain Stoken tyylistä - tapetaan vastustaja ennen kuin se pääsee maalintekoon -systeemiä (noin kärjistäen). Niin eipä oiken innosta ottaisin ainakin itse mielummin vaikka bussin, kuin tuon hirvityksen.

Jokaisessa kotitaloudessa joka hehkuttelee Valioliigaa ja jaksaa jauhaa jostain manuista ja chelseasta. Ja Stokehan pelaa hienoa futista, kelpaisi minun maajoukkueelleni koska vain. Ei se varmaan ole "oikeaa" jalkapalloa suomalaisille mutta jännästi sillä edelleen pelataan Valioliigassa. Futis ei ole arvostelulaji, taitoluistelussa ja mäkihypyssä sitten nämä tyylipisteet.

 

[eagle]

Kansainvälisen tason "tähtiä" kaksi, suomalaisittain tähtiä sitten useamman. Ja Romahan käsittääkseni pelaa Kazanissakin puolustavassa roolissa, joten en tiedä miksei häntä saa sanoa puolustavaksi pelaajaksi. Kai ne tekevät siellä jotain väärin, kuten aikanaan tehtiin Tainion kanssa. Tai sitten minä olen vain pihalla.

Taidat vähän Roman suhteen ainakin olla, pelasi viimeksi Euroliigassa 10-paikalla. Kyllähän Roma osaa puolustaa mutta vahvuudet on monipuolisessa pallollisessa pelissä. Paras ominaisuus on pelinlukutaito.

Siitä toki ollaan samaa mieltä että tuota perussuomalaista luonnetta pitäisi osata hyödyntää. Tosin en tiedä onko nykysukupolvi enää samanlaista kuin esim. 20-vuotta sitten.

Edelleen kuitenkin valmentajien tehtävä olisi luoda edellytykset, että tulee pelaajia joilla se perustaitotaso on tarpeeksi korkealla. Ei auta mitään vaikka olisi kuinka kova tsemppaamaan, juoksemaan tai peittämään syöttösuuntia(tai liikkumaan bussin mukana), jos esim. ensimmäinen kosketus ei ole riittävällä tasolla. Tästä(kin) syystä suomalaisia pelaa todella harvassa hyvässä joukkueessa säännöllisesti. Esim. Perpa on hyvä esimerkki taas henkilöstä, jolla on sekä asennetta(joskus liikaakin) ja samalla riittävä taitotaso. Jos olisi vain toista, niin ei homma sujuisi. Losa taas hyvä esimerkki siitä, että on taitotaso, muttei asennetta. Pikkuveli Roma sitten suhtautunut selkeästi tunnollisemmein harjoitteluun ja millaista on olla urheilija.

Ei siellä Stokessakaan pelaa montaa pelaajaa joiden taitotaso ei olisi kuitenkaan vähintään kohtalaista. Joku Peter Crouch on hyvä esimerkki siitä, että vaikka on sen 2+m pitkä niin silti myös taitotaso on hyvällä tasolla.

Mako Heikkinen ja Aki Riihilahti ovat hyviä esimerkkejä myös noista entisistä maajoukkuepelaajista, kummatkin tekivät omilla vahvuuksillaan kelpo uran ja nostan siitä hattua. Mutta samalla kummatkin osoittivat että kansainvälisissä peleissä ei riittänyt sitten se perustaitotaso kummallakaan.

 

[J.Grönvall]

Taidat vähän Roman suhteen ainakin olla, pelasi viimeksi Euroliigassa 10-paikalla. Kyllähän Roma osaa puolustaa mutta vahvuudet on monipuolisessa pallollisessa pelissä. Paras ominaisuus on pelinlukutaito.

Siitä toki ollaan samaa mieltä että tuota perussuomalaista luonnetta pitäisi osata hyödyntää. Tosin en tiedä onko nykysukupolvi enää samanlaista kuin esim. 20-vuotta sitten.

Edelleen kuitenkin valmentajien tehtävä olisi luoda edellytykset, että tulee pelaajia joilla se perustaitotaso on tarpeeksi korkealla. Ei auta mitään vaikka olisi kuinka kova tsemppaamaan, juoksemaan tai peittämään syöttösuuntia(tai liikkumaan bussin mukana), jos esim. ensimmäinen kosketus ei ole riittävällä tasolla. Tästä(kin) syystä suomalaisia pelaa todella harvassa hyvässä joukkueessa säännöllisesti. Esim. Perpa on hyvä esimerkki taas henkilöstä, jolla on sekä asennetta(joskus liikaakin) ja samalla riittävä taitotaso. Jos olisi vain toista, niin ei homma sujuisi. Losa taas hyvä esimerkki siitä, että on taitotaso, muttei asennetta. Pikkuveli Roma sitten suhtautunut selkeästi tunnollisemmein harjoitteluun ja millaista on olla urheilija.

Ei siellä Stokessakaan pelaa montaa pelaajaa joiden taitotaso ei olisi kuitenkaan vähintään kohtalaista. Joku Peter Crouch on hyvä esimerkki siitä, että vaikka on sen 2+m pitkä niin silti myös taitotaso on hyvällä tasolla.

OK, pelaa siis Suomen maajoukkueessa väärällä paikalla, kö? No ei vaan, olen ajatellut Romalle sellaista vanhan liiton Andrea Pirlon roolia keskikentän pohjalle.

Minä en sitten tiedä mistä se johtuu, että mm. Aki Riihilahti pärjäsi jopa Valioliigassa aikoinaan. Häntä pidettiin Suomessa kai aika yleisesti pelkkänä rappaajana mutta muistaakseni kyseessä oli kuitenkin hyvinkin taitava pelaaja, ja tavallaan pakko ollakin luodakseen uraa Englannissa. Jallu Wiss pelasi pitkään Norjassa ja Englannissa jne.

Se on kyllä toinen puoli, että Suomessa liian vähän ainakin takavuosina opetettiin peliä edistäviä ratkaisuja ja keskityttiin pompotteluun. Itse olen vähän sitä mieltä, että esimerkiksi puolustajan ei edes tarvitse osata mitään 50 toistoa, riittää kun se ensimmäinen ja toinen ovat idioottivarmoja ja kosketus pehmeä.

Ja Stoke nimenomaan tuossa mainitsemassasi yhteydessä on loistava esimerkki. Ja tämä on myös yksi asia joka tässä maassa mielestäni unohdetaan liian usein, jos aletaan puhumaan kurinalaisuudesta ja puolustamisesta. Taitoa on jalkapallossa monenlaista, ei se tarkoita, että jokaisen on pelattava brasiliaa tai barcaa.

Brasilia ja Argentiina ovat ihan hyviä esimerkkejä sillä niiden kuva on ollut aina taitava ja luova, sellainen mitä suomalaiset ovat kaiholla katselleet. On Lionel Messiä, Diego Maradonaa ja Ronaldinhoa. Mutta molemmista maista löytyy kasapäin aivan jäätäviä puolustajia ja fyysisiä keskikenttäpelaajia. Ja tosiasiassahan molempien pelitapa on ollut välillä hyvinkin puolustusvoittoinen.

Monet esimerkiksi hehkuttelevat Messiä ja onhan se kova jätkä pelaamaan mutta minulle argentiinalaisen futiksen hienous näyttäytyy Javier Zanettin, Esteban Cambiasson ja Batigolin kaltaisissa pelaajissa. Kaukana ovat mistään Xavista tai Iniestasta mutta ihan huikeita pelimiehiä. Nuo supertähdet luonnollisesti varastavat aina huomion mutta eivät he ole ainoa syy joukkueidensa menestykseen.

Minusta Suomeen sopii paremmin kunnon taistelufutis jossa nimenomaan fysiikalla ja luonteella on iso merkitys. Jos se tarkoittaa ettei heitellä putkia ja saksareita niin sopii minulle, mutta perustaitavia pelaajia se ehdottomasti vaatii.

Mutta joo, niinhän ne Tintit ja Kolkat olivat NIIN huonoja pelimiehiä. Minä pidän suomalaisen pelaajatuotannon yhtenä keskeisenä ongelmana sitä ettei meidän pelaajillamme ole selkeitä vahvuuksia. Ollaan todella "monipuolisia" mutta ei oikein osataan mitään kunnolla. Siksi pitäisi lähteä se suomalainen pelitapa edellä jo pienestä asti.

 

[Lert]

Monet esimerkiksi hehkuttelevat Messiä ja onhan se kova jätkä pelaamaan mutta minulle argentiinalaisen futiksen hienous näyttäytyy Javier Zanettin, Esteban Cambiasson ja Batigolin kaltaisissa pelaajissa. Kaukana ovat mistään Xavista tai Iniestasta mutta ihan huikeita pelimiehiä. Nuo supertähdet luonnollisesti varastavat aina huomion mutta eivät he ole ainoa syy joukkueidensa menestykseen.

Näinhän se tahtoo usein mennä, että maalintekijät vievät kaiken huomion. Ja RDdivis: Usein olen ihmetellyt miten Milner voi saada peliaikaa noitten Silvojen ja Tourien kanssa mutta varmaan se asenne tässä ratkaisee ja taistelutahto.

Unitedissa Rooneyt ja Persiet saavat paljon huomiota mutta aika vähälle on jäänyt kirjoittelu siitä, että Unitedin paras pelaaja tällä kaudella on keskikentän raataja Carrick.

 

[IceWalker]

Espanjan voitto Ranskasta oli tervetullut. Nyt saivat jäitä hattuunsa ne spekulantit, joiden mielestä Suomi taistelee lohkonsa kakkostilasta vielä.

Suomen karsinnathan ovat noudattaneet yleensä kaavaa alkupettymys-toiveiden elpyminen-toiveiden hiipuminen-loppuromahdus, toki erilaisin variaatioin. Nyt homma on yhtä selvä kuin pässin päätä leikattaessa, kerrasta poikki ilman turhia kitinöitä. Olisi kuitenkin todella rasittavaa lukea sitten lehdistä sydäntäsärkevää valitusta siitä, kuinka nyt Espanja lopulta murskasi Suomen toiveet jne.

Ja kuitenkin ollaan positiivisia. Suomi ei nouse rankingissa yhtäkkiä 80 sijaa, vaan nousu voi olla vähittäistä ja kuitenkin riittävää. Suomella on saavutettavanaan lohkonsa kolmas tila ja se on täysin mahdollinen. Suomi nyt osoittanut jo kaksi asiaa: se kykenee taistelemaan ylivoimaista vastustajaa vastaan ja se kykenee voittamaan ennakkoon selkeästi heikomman normaalipelillä (tosin kyseessä oli harjoitusmatsi).

Näin ollen, on vielä yksi mahdollinen missio. Suomen pitää hankkia V-Venäjältä neljä ja Georgialta pari pistettä saavuttaakseen lohkon kolmostilan. Eli Suomen pitää kyetä luomaan oikea pelitapa suunnilleen tasavahvoja vastustajia vastaan. Jos Suomi siihen kykenee, sitten voidaan ryhtyä ensi karsinnoissa asettamaan se kova tavoite: EM-kisapaikan saavuttaminen. Eikä se näillä tuloksilla todellakaan ole liian kova tavoite. Suomella on jo miltei kaikki elementit kasassa Euroopan ylempään keskiluokkaan pääsyyn: on hyvä maalivahti, luotettava puolustus, keskikenttä toimii aika hyvin ja jos vielä saadaan hyökkääjiltä onnistumisia, niin mikä jottei. Mutta 24. parhaan joukkoon pääseminen ei edelleenkään tarkoita, että Suomi olisi pelillisesti kovinkaan kummoinen futismaa.

 

[Tim Callahan]

Kovasti analyytikot puhuvat, että lähtään pelaamaan V-Venäjää vastaa kuin eilen Luxemburgia. Faktahan on se, että eilen oltiin ensimmäisellä puoliajalla välillä jopa purjeessa 'burgia vastaan ja Valko-Venäjä on kuitenkin 2-3 kertaa kovempi futismaa kuin Suomi.

Odotettavissa on kova palautus maanpinnalle. Ikävä kyllä. Bussitaktiikalla saatu tasuri on aiheuttanut yllättävän kovaa keulimista.

 

[Mike]

No miten meidän kultainen sukupolvemme harjoitteli? Ilmeisesti siis jotenkin muuten kuin nykyään?

Pelitaito on tässä maassa ollut kiistaton ongelma mutta ei perusasioita saa unohtaa sen varjolla. Duunia, duunia, duunia. Ja se suomalainen pelitapa jonka myötä voimme saada aikaan prosessin millä kehitämme pelaajia sekä metodin millä tätä prosessia viedään eteenpäin.

Onko se Hyypiä-akatemian hahmotelma vai joku muu niin aika näyttää. Pääasia, että olisi jotain. Sanonpahan vain, että meidän suurimmat tähtemme ovat edelleen, niin... puolustuspään osaajia. Litti oli upea poikkeus tähän mutta iso kuva ei valehtele.

No aivan eri tavalla kuin nykyään. Ja harjoittelivat paljon paremmin, vaikka itse seuraharjoittelu onkin tänä päivänä keskimääräisesti paljon laadukkaampaa mitä se oli kultaisen sukupolvemme juniorivuosien aikana.

Nyt täytyy ensinnäkin muistaa se, että yhteiskuntamme on muuttunut todella paljon sieltä 80-luvulta ja 90-luvun alusta, jolloin suurimmat tähtemme ovat sen pohjatyönsä tehneet. Harjoitusmäärät, joita tuon ajan nuoret tahkosivat ovat keskimäärin todella paljon korkeampia kuin mitä esim. nykymaajoukkueen 80-luvun lopussa tai 90-luvulla syntyneistä pelaajista on yksikään tehnyt. Enkä nyt puhu pelkästään lajiharjoittelusta, vaan kaikesta harjoitteluksi laskettavasta liikunnasta, josta on hyötyä jalkapallossa.

Monen muun asian kanssa voi käyttää perustellusti sanontaa ei se määrä vaan se laatu, mutta mitä jalkapalloharjoitteluun tulee, niin ensin tulee selvästi kaiken muun yläpuolella se määrä, ja sitten vasta sen harjoittelun laatu. Näin kilpaillussa lajissa ei ilman tolkuttomia treenimääriä tule yhtään huippupelaajaa olipa se treenattava aines lähtökohtaisesti minkälaista multitalenttia tahansa. Eli oikeastaan vastaat toisessa kappaleessa itse tuohon esittämääsi kysymykseen.

Lisäksi yhteiskuntamme oli tuohon aikaan jossain määrin suotuisampi kilpaurheilulle, ja nimenomaan lasten ja nuorten kilpaurheilulle, josta sittemmin tehtiin moneksi vuodeksi punainen vaate, jonka riisumisessa ollaan edelleenkin isommassa mittakaavassa vähän vaiheessa, vaikka pahin onkin jo ohi.

Sen verran on asiaan kosketuspintaa, että muutaman sanasen rohkenen aiheeseen liittyen sanoa. 90-2000 -lukulainen suomalainen keskivertopelaaja on ensinnäkin liikunnallisesti ja fyysisesti ihan täysi lapanen, jonka lähes kaikki harjoitteluksi laskettava liikkuminen on tapahtunut seuraharjoituksissa. Koululiikunnalla on täysi nolla-arvo tänä päivänä ja vapaa-ajan täyttävät liian usein tietokonepelit.
Sen lisäksi täkäläinen koulu- ja myös urheilujärjestelmä on tappanut hänestä viimeistään aikuisikään mentäessä kaikki meidän kulttuuriimme epäsovinnaiset piirteet, kuten esim. ison egon ja ylitsepursuavan itseluottamuksen, jotka vielä lapsuusiässä ovat ominaisia piirteitä parhaille pelaajille, jotka tiedostavat olevansa parempia kuin muut ja uskaltavat ja haluavat myös näyttää sen. Meidän kulttuurissamme tämmöinen henkilö on sanakirjassa kohdissa leuhka, ylimielinen, yksinyrittäjä ja kusipää.
Lisäksi heille on lapsesta asti opetettu, että voitto ei ole tärkeää vaan reilu peli ja suorastaan opetettu häviämään, ettei muille tule paha mieli yhden aina voittaessa. Harjoittelussa keskitytään liikaa vahvuuksien korostamisen sijasta heikkouksien kehittämiseen, vaikka juuri ne vahvuudet ovat tärkeimmät, koska ne määrittelevät sen tason jolle pelaaja voi yltää.

Kaiken em. lopputulemana on harmaata ja fyysisesti heppoista peruspelaajamassaa, joka osaa tehdä vähän kaikkea ja aika hyvinkin, mutta jolla ei ole minkäänlaista tunnistettavaa identiteettiä – luontaisesta lahjasta jalostettua huippuominaisuutta - ja kykyä pelata peliä selkeästi niiden omien parhaiden ominaisuuksiensa kautta. Lisäksi puuttuu se palo silmistä, joka kertoo pelaajan rakastavan voittamista ja vihaavan häviämistä niin paljon, että hän on valmis tekemään sen 90 –minuuttisen ajan ihan mitä tahansa ensin mainitun eteen.

Kun ylläolevaan liitetään vielä olematon urheilukulttuuri, ja holhoava yleisilmapiiri, joka ei todellakaan kannusta nuorta pitämään esim. lukion jälkeen välivuotta ja yrittämään jalkapalloilijaksi niiden pääsykoekirjojen sijasta, koska kaikki pitää saada kiireesti työnnettyä siihen samaan koulutus ja kellokorttiputkeen. Monta on karikkoa matkassa nuoren pelaajanalun taipaleella.

Jos pelitapamantralla tarkoitetaan sitä, että meidän kaikkien juniorijoukkueiden pitäisi pelata jollain taktiikalla x, jota opetetaan pienestä pitäen, niin puhutaan täyttä paskaa ja kehitetään pelikäsitykseltään onnettomia robotteja.
Sen sijaan jos keskustellaan siitä, että minkälaisia pelaajia me halutaan kehittää, jotta heidän ominaisuutensa palvelisivat esim. jotain pelitapaa x, niin aletaan olla jäljillä. Millaisia ominaisuuksia ja valmiuksia me halutaan meidän toppareilta, laitapakeilta jne. Nyanssijuttuja, hyviä sellaisia, joita jokainen valmentajakin miettii omista lähtökohdistaan. Kaiken perustana on kuitenkin kehittää ensin itsenäisiin ratkaisuihin pystyvä yksilö, joka sitten istutetaan johonkin tiettyyn rooliin, eikä niin, että sille opetetaan vain sitä roolia eikä itse peliä.

Miksi meillä on enemmän puolustuspään osaajia? No se on ominaisuuksiltaan tasapaksulle helpompaa kuin hyökkääminen ja niitä tasapaksuja pelaajiahan me kehitetään. Taas mennään sinne heikkouksien eliminoimiseen. Meillä ei hyväksytä pelaajaa joka tekee itsekkäästi kolme maalia/junnupeli, mutta jota ei voisi vähempää kiinnostaa oman kolmanneksen touhut. Se opetetaan puolustamaan vaikka väkisin, koska se on sen heikkous. Kukaan ei opeta sitä tekemään kuutta maalia/junnupeli. Itsekkäälle, täydelliselle kärkipelaajatarjokkaalle, karjutaan viiden valmentajan ja 20:n vanhemman voimin ”syötä”, että joukkuekaveritkin saisivat maaleja. Hyvin peliä rytmittävälle kk:lle annetaan sapiskaa siitä kun ”hätäilee” syöttöjensä kanssa eikä pidä tarpeeksi palloa, vaikka ongelmaa ei ole missään muualla kuin pelikavereissa joiden päät eivät toimi riittävän nopeasti. Pakkityypin ongelma on se, että hän ei osu hyökkäystreenissä riittävän usein vedoillaan maaliin tai osaa zidane harhautusta. Lista on loputon.. ja lopputulemana on sitä geneeristä massaa, josta on kaikki särmä hiottu matkalla pois.

 

[eagle]

...

Hyvä kirjoitus. Tästä tuli muuten elävästi heti mieleen oma kokemus tästä lähiaikoina. Eräässä junioriturnauksessa katselin siinä alle 10-vuotiaiden peliä ja siinä sitten toisella jengillä oli aivan ylivertaisen tasoinen yksilö. Sellainen joka teki käytännössä mitä tahtoi kentällä. Noh 3 maalin jälkeen valmentaja alkoi huutelemaan "nyt syöttöjä" tälle kaverille. Vielä pahempi oli sitten siinä kentän laidalla kun oli saman seuran toisen joukkueen valmentajat/isät jotka kokoajan "on se niin itsekäs, nytkin se vei pallon mihin Petteri olisi voinut ehtiä, eikä edes syötä tuostakaan vaan itse vaan kuljettaa". Kylläpäs syletti kuunnella tuota.

Jos joku on niin hyvä/taitava että pystyy niputtamaan 2-3 vastustajaa ja tekemään maalin, niin sitten tehköön sen. Sehän ei tarkoita sitä että harjoituksissa/peleissä keskitytään siihen että tuo tähtipelaaja niitä maaleja tekisi maksimaalisen paljon. Varmaan sinäkään et tarkoittanut sitä että maksimoidaan tietyllä tavalla sen yhden pelaajan dominointi(ja tätä kautta tulokset)? Vaan samalla kun vahvistetaan vahvuuksia niin opetetaan pelaaja paremmaksi pelaajaksi muutenkin.

Tällä haen sitä, että junioreissa voi dominoida hyvin esim. isolla fyysisellä koolla/nopeudella, mutta pelitaito ei kehity samalla muuten. Pelaajan pitää antaa pelata "omaa peliään", mutta samalla on tärkeä pystyä kokoajan valmistamaan pienin askelin kohti aikuisfudista. Koska näitä ns. junnutähtiä on paljon, joiden peli ei kehity kohti aikuisjalkapalloa, minkä tulisi olla tavoite. Eli jos Jani-Petteri tekee 3 maalia otteluun, niin samalla kun ei sitä pidä tastapäistää, vaan tavoitella tosiaan sitä 6 maalia/ottelu, niin pitää miettiä miten peli kehittyy niin että maalit eivät tule vain sen takia että kaveri kyttää ylhäällä odottaen palloa josta vetää sitten kärkimoukun. Aina kun pitäisi nähdä ns. tuloksen taakse. Eli sen pelaamisen taakse mitä näkee peleissä, en puhu nyt siitä päättyykö peli 4-0 vai 6-0 vai 10-5 vaikka.

En näe siis tarpeelliseksi että jokaisen pelaajan pitäisi puolustaa yhtä paljon kuin toisen, mutta näen tarpeelliseksi että pelaajat osaavat pienestä saakka olla kokoajan "pelin sisällä". Että oppivat havainnoimaan mihin liikkua ja miksi liikkua. Samoin kun mihin pallon tulisi liikkua, omissa tai kaverin jaloissa.

 

[Mike]

Varmaan sinäkään et tarkoittanut sitä että maksimoidaan tietyllä tavalla sen yhden pelaajan dominointi(ja tätä kautta tulokset)? Vaan samalla kun vahvistetaan vahvuuksia niin opetetaan pelaaja paremmaksi pelaajaksi muutenkin.


En näe siis tarpeelliseksi että jokaisen pelaajan pitäisi puolustaa yhtä paljon kuin toisen, mutta näen tarpeelliseksi että pelaajat osaavat pienestä saakka olla kokoajan "pelin sisällä". Että oppivat havainnoimaan mihin liikkua ja miksi liikkua. Samoin kun mihin pallon tulisi liikkua, omissa tai kaverin jaloissa.

Juuri näin. Joku viisas on sanonut, että 75% harjoittelusta tulisi keskittyä vahvuuksien ja sitä tukevien ominaisuuksien jalostamiseen, ja 25% heikkouksien kehittämiseen.

Jep myös jälkimmäiseen. Eli sen kolme maalia/peli tekevän hyökkääjälupauksen on esim. järkevämpää opetella liikkumaan siten, että osaa tarjota itseään parhaiten pelattavaksi sellaisille syötöille joissa on vahvimmillaan, monipuolistaa potkutekniikkansa, opetella kuinka voi mahdollisimman vähällä energiankäytöllä (puolustaminen vie terävyyttä hyökkäyspään ratkaisuista) sijoittua vastustajan tehdessä peliä siten, että saa ohjattua peliä joukkueen taktiikan haluamaan suuntaan yms., kun käyttää tuhottomasti aikaa esim. siihen mikä on kenenkin kk:n ja puolustuslinjan pelaajan paikka aluepuolustettaessa tai kuinka puolustaa vastustajaa 1v1 erilaisissa pelitilanteissa. Ensimmäisiin asioihin keskittyminen saattaa tehdä hänestä absoluuttisesti ajatellen heikomman jalkapalloilijan, mutta paremman hyökkääjän ja kun ei tässä pelissä kaikkien tarvitse osata kaikkea, niin on selvää kumpaan tulisi pyrkiä.

 

[hihhu]

Lisäksi yhteiskuntamme oli tuohon aikaan jossain määrin suotuisampi kilpaurheilulle, ja nimenomaan lasten ja nuorten kilpaurheilulle, josta sittemmin tehtiin moneksi vuodeksi punainen vaate

Sen lisäksi täkäläinen koulu- ja myös urheilujärjestelmä on tappanut hänestä viimeistään aikuisikään mentäessä kaikki meidän kulttuuriimme epäsovinnaiset piirteet, kuten esim. ison egon ja ylitsepursuavan itseluottamuksen, jotka vielä lapsuusiässä ovat ominaisia piirteitä parhaille pelaajille, jotka tiedostavat olevansa parempia kuin muut ja uskaltavat ja haluavat myös näyttää sen. Meidän kulttuurissamme tämmöinen henkilö on sanakirjassa kohdissa leuhka, ylimielinen, yksinyrittäjä ja kusipää.

Leikkelin välistä pois kamaa, koska tässä ollaan asian ytimessä. Ei ole ollut selkeästikään tarpeeksi punainen vaate tämä kilpaurheilu, kun lajiniiloille ei vieläkään ole avautunut, että jos kasvatustavoitteet ovat tehdä lapsista itsekkäitä kusipäisiä mulkkuja (ns. zlataneita), että saataisiin pari jätkää potkimaan palloa futiksen mm- tai em-kisoihin, niin myyvyys vähän kärsii. Voisitkin laittaa tuon lausuman vaikkapa kulttuuriministerille tiedoksi, että varmasti tulee futaajille jatkossakin reippaasti yhteiskunnan tukea, kun kasvatetaan 10000 kakaraa päin vittua, että saadaan yksi futistähti. Me like! Nimim. Ei se kilpaurheilu ihan sattumalta punainen vaate ole.

 

[Iker]

Hyvä kirjoitus. Tästä tuli muuten elävästi heti mieleen oma kokemus tästä lähiaikoina. Eräässä junioriturnauksessa katselin siinä alle 10-vuotiaiden peliä ja siinä sitten toisella jengillä oli aivan ylivertaisen tasoinen yksilö. Sellainen joka teki käytännössä mitä tahtoi kentällä. Noh 3 maalin jälkeen valmentaja alkoi huutelemaan "nyt syöttöjä" tälle kaverille. Vielä pahempi oli sitten siinä kentän laidalla kun oli saman seuran toisen joukkueen valmentajat/isät jotka kokoajan "on se niin itsekäs, nytkin se vei pallon mihin Petteri olisi voinut ehtiä, eikä edes syötä tuostakaan vaan itse vaan kuljettaa". Kylläpäs syletti kuunnella tuota.

Jos joku on niin hyvä/taitava että pystyy niputtamaan 2-3 vastustajaa ja tekemään maalin, niin sitten tehköön sen. Sehän ei tarkoita sitä että harjoituksissa/peleissä keskitytään siihen että tuo tähtipelaaja niitä maaleja tekisi maksimaalisen paljon.

Jep, jos joku on junnuissa niin hyvä, että kepittää ja nöyryyttää muut omalla taidollaan, annettakoon nyt herranen aika hänen jatkaa sitä oman pallollisen taidon sekä itseluottamuksen jalostamista sekä uskoa omiin kykyihinsä.

Tuohan oli juuri Zlatanin tarina, Malmön junnuissa muut faijat ja mutsit kentän laidalla katselivat naama sitruunalla tämän yhden superjunnun tehtyä kentällä mitä haluaa. Siinä ei Pallet ja Petterit päässeetkään aina palloon riittävästi kiinni, ja joku faija pisti oikein addressin kiertämään että Zlatanille kenkää junnujengistä kun on liian itsekäs.

Mitä teki valmentaja: Repi addressin ja antoi Zlatanin pelata. Missähän ne Pallet ja Petterit nyt on, kun Zlatan juhlii keväästä toiseen maalikuninkuuksia ja erilaisten suurliigojen mestaruuksia.

Omalla tavallaan toki ymmärtää sen, että treeneissä ja miksei matsissakin opetetaan joukkuepelin tärkeys ja muiden ottaminen peliin mukaan, mutta ei sen kustannuksella että kielletään sen taitavimman yksilön astuminen esiin omilla vahvuuksillaan.

 

[Mike]

Leikkelin välistä pois kamaa, koska tässä ollaan asian ytimessä. Ei ole ollut selkeästikään tarpeeksi punainen vaate tämä kilpaurheilu, kun lajiniiloille ei vieläkään ole avautunut, että jos kasvatustavoitteet ovat tehdä lapsista itsekkäitä kusipäisiä mulkkuja (ns. zlataneita), että saataisiin pari jätkää potkimaan palloa futiksen mm- tai em-kisoihin, niin myyvyys vähän kärsii. Voisitkin laittaa tuon lausuman vaikkapa kulttuuriministerille tiedoksi, että varmasti tulee futaajille jatkossakin reippaasti yhteiskunnan tukea, kun kasvatetaan 10000 kakaraa päin vittua, että saadaan yksi futistähti. Me like! Nimim. Ei se kilpaurheilu ihan sattumalta punainen vaate ole.

Ihan uteliaisuudesta. Miksi se itsetietoisesti ja arrongantistikin kentällä käyttäytyvä pelaaja olisi jonkinlainen päin vittua kasvatettu ongelmapesäke kentän ulkopuolella? Onko väärin haluta olla paras ja myös näyttää se kaikille? Miksi me ei voitaisi kannustaa niitä parhaita olemaan vielä parempia sen sijaan, että haluamme painaa heitä "joukkueen nimissä" ruotuun.
Junioriurheilussa ei ole mitään "joukkuetta", on vain eri lahjoin ja tavottein urheilevia yksilöitä opettelemassa joukkuelajia.

Käsittämätöntä paskapuhetta, jolla ei todellisuuden kanssa mitään tekemistä, mutta juuri se asenne joka muokkaa meistä harmaata massaa, kun täällä ei saa olla urheilussakaan oman etunsa tavoittelija olematta kaltaistesi silmissä kusipää.

 

[eagle]

Nuorten maajoukkueet jatkavat taaperrusta samalla, kuin aikuisilta pari hyvää tulosta. 19-vuotiaat ottivat 0-5 turpiin Itävallalta ja 17-vuotiaat 0-5 turpiin Ruotsilta.

Parin viikon päästä sitten aloittaa U-15 maajoukkue pelinsä. Omiin silmiin näyttää erikoiselta useammankin todella lupaavan pelaajan puuttuminen ensimmäiseltä mj-leiriltä, joten jännä nähdä millainen on sitten tuo varsinainen maajoukkue.

 

[MustatKortit]

Nyt kun täällä ollaan puhuttu juniorijalkapallosta ja harjoittelukulttuurista suomalaisessa futiksessa, niin kannattaa lukea ajatuksella torstaina ilmestyneen Urheilulehden juttu 13-vuotiaasta suomalaisjunnusta, joka pelaa Murcian junnujoukkueessa Espanjassa.*

Kyllä on erilainen meininki tuolla, jos peilaan asiaa vaikka omiin junnuvuosiini Suomessa.

Eipä silti, tuskin tuo kenellekään mikään yllätys on.


* paska aviisi tuo Urheilulehti monella tapaa, mutta kyllä sen futiskirjoittelu kuitenkin nämä lätkäosiot voittaa, joten annetaan nyt kerrankin kehuja, kun se paikallaan on!

 

[Pekkis]

Sen verran on asiaan kosketuspintaa, että muutaman sanasen rohkenen aiheeseen liittyen sanoa. 90-2000 -lukulainen suomalainen keskivertopelaaja on ensinnäkin liikunnallisesti ja fyysisesti ihan täysi lapanen, jonka lähes kaikki harjoitteluksi laskettava liikkuminen on tapahtunut seuraharjoituksissa. Koululiikunnalla on täysi nolla-arvo tänä päivänä ja vapaa-ajan täyttävät liian usein tietokonepelit.

Viestisi kokonaisuudessaan loistava. Kiitos siitä!

Mitä tulee lainaamaani kohtaan, niin tämä on kai vihdoin tiedostettu jo muissakin lajeissa. Nyt tarttis vaan alkaa tekemään asialle jotain. Tavoitteellinen seuravalmentaja hankkii tarvittavat tiedot korjausliikkeen mahdollistamiseksi. Eikä todellakaan riitä, että vaan kertoo pelaajille miten kotona pitää harjoitella. Pidetään lähtötason testit, ja riittävän usein kontrolloidaan onko mitään tehty. Erittäin tärkeä asia sekä valmentajan että pelaajan kannalta.

Konkreettisena esimerkkinä tosta "lapas"-ilmiöstä toimikoot vaikka futistreenien alkuverryttelyt. Kyseessä ns. Kilparyhmä, joka juoksee vaikka 10 min kevyesti kenttää ympäri. Käsittämättömän pitkäksi se letka vaan ehtii tossakin ajassa muodostua.

Suomalaisen jalkapallon tulevaisuus ei näytä ihan ruusuiselta. Juniorimaajoukkueiden (pojat) pelaajista suurin osa yhden puoliajan kunnossa, puolenkymmentä per joukkue jaksaa koko pelin. Eräs kovan luokan seurajoukkue pyyhkii fysiikassa kaksi vuotta vanhemman maajoukkueen mennen tullen. Ei hyvältä näytä.

 

[J.Grönvall]

Ensimmäisiin asioihin keskittyminen saattaa tehdä hänestä absoluuttisesti ajatellen heikomman jalkapalloilijan, mutta paremman hyökkääjän ja kun ei tässä pelissä kaikkien tarvitse osata kaikkea, niin on selvää kumpaan tulisi pyrkiä.

Minä kuljen jossain näissä maastoissa omien ajatusteni kanssa. Ja juuri tähän liittyy suomalainen pelitapa/pelifilosofia. Olen edelleen äärimmäisen kiinnostunut kuulemaan miten ns. kulttuurimaissa valmennetaan pelaajia tai miten heille opetetaan lajia. Siis tavallaan mitä oppimaansa vasten ne valmentajat jakavat tietoaan.

Kun me täällä voimme hyvin puhua italialaisesta futiksesta niin varmaan lähes kaikki ovat jotenkin kartalla siitä millaista se on, ja se on perusasioiltaan samaa vuosikymmenestä toiseen. Kyllä se kertoo siitä, että Italiassa on vallalla joku käsitys pelistä ja sitä halutaan vaalia, ts. se on italialaisittain "oikea" tapa pelata jalkapalloa.

Suomesta puuttuu tällainen tyystin. Me jollain tavalla jatkuvasti lähdemme liikkeelle seinistä ja katosta, kun pitäisi aloittaa perustusten kaivamisella ja betonin valamisella.

Minä en ole mikään valmentamisen ammattilainen ja voi olla, että jauhan koutsien mielestä täyttä paskaa 24/7. Se ei minua kiinnosta kuitenkaan pätkääkään niin kauan kuin tulokset näyttäytyvät sellaisina kuin ne ovat. Sen verran uskallan omaa häntää nostaa, että minä hahmotan isot kokonaisuudet nopeasti ja tunnistan myös pitkän aikavälin trendit.

Suomalainen futis kaipaa enemmän erikoistumista, pelin ymmärtämistä mutta ennen kaikkea jonkun tavoitteen. Minä en vieläkään osta logiikkaa ns. monipuolisen pelaajan kehittämisessä ilman, että jossain muistuttelee suomalainen pelifilosofia.

On hyvä, että opetetaan itsestäänselvyydet pelaajille mutta heillä pitää kertakaikkiaan olla vahvuuksia, vaikka se tarkoittaisi jonkun ominaisuuden tietoista laiminlyömistä jossain vaiheessa. Millainen on vaikka suomalainen hyökkääjä kontra italialainen hyökkääjä? Ei ole suomalaista hyökkääjää, jos ei sillä tarkoiteta jotain sinne tänne juoksijaa.

Myös pelitilannerooleja on tärkeää opettaa ja niitä on vähän hankala opettaa, jos joka joukkueessa on erilainen ajatus futiksesta pelinä. Kyllä joku yhtenäinen linja on oltava läpi koko kentän.

Voidaan juosta vaikka 20 vuotta tyhjään tilaan ja tunnistella pelitilanteita mutta jos peliin ei saada mitään synkronoitua liikkumista tms peruasioita niin ei esimerkiksi maajoukkue tulee mihinkään kehittymään.

Tässä nyt aika ajoin kuulee kuinka ollaan ruvettu tekemään hyviä asioita ja mennään oikeaan suuntaan mutta missä se näkyy? Ei yhtään missään. Tuosta on vaikea tehdä muuta kuin yksi johtopäätös.

Halusi syyttää sitten yhteiskuntaa, elintasoa tai mitä tahansa niin faktat on lyötävä tiskiin sellaisenaan. Futis ei ole mitään neppailua tai Barcaa, vaan todella fyysinen laji joka vaatii raakaa työntekoa vuosia. Jos saataisiin sitä suomalaista 70-lukulaista hiihto- ja juoksumentaliteettia jalkapalloon niin se olisi jo hyvä startti. Vittuun ne brasiliat sun muut.

Meidän huippu-urheilumme toki on muutenkin murroksessa niin kuin on monta kertaa puhuttu ja voi olla, että futiskin sen myötä painuu jonkinlaiseen undergroundiin tai ainoastaan kansan liikuttajaksi, ei varteenotettavaksi urheilulajiksi.