Lueskelin huvikseni tätä ketjua sieltä täältä noin vuoden taakse syyskuuhun, ja "aika" paljon ovat asiat muuttuneet. Ja ne ovat ainakin minun mielestäni muuttuneet parempaan suuntaan.
Vielä vuosi sitten täälläkin nuorennusleikkauksille naureskelitiin joukolla ja Baxterin erottaminen olisi ollut katastrofi. Jokainen voi käydä katselemassa mitä ketjusta löytyy omien tulkintojen pohjalle.
Vuodessa on kuitenkin ulostettu sekä Baxter ja iso osa vanhuksista. Ja tämä on myös näkynyt kentällä, hyvässä ja pahassa.
Eli kysymys kuuluu oliko teidän mielestä Baxterin lähtö huono asia ja oliko 1-vuoden aikana tehty radikaali nuorennusleikkas paha juttu? Tuloksellisesti tämä pätkä oli aika kuraa, mutta nyt ainakin minusta tuntuu että maajoukkueellamme on taas tulevaisuus.
Olisi kannattanut lukea muutkin kuin ne omat vanhat kirjoitukset. Et ole nimittäin sisäistänyt oikein sitä miksi tuolle nuorennusleikkaukselle "naureskeltiin" silloin. Kirjoitan sinulle tähän vielä kerran sen yhden avainsanan jonka avulla opit sinäkin hieman arvioimaan joukkuetta, se sana on: TAVOITE.
Stuart Baxterille oli annettu yksi tehtävä: viedä maajoukkue arvokisoihin. Siihen tavoitteeseen ei päästä Teemu Pukin, Mika Ojalan tai Timo Furuholmin avulla. Baxterin aikana Suomi edelleen voitti ensimmäisissä karsinnoissa viisi ottelua ja hävisi kaksi, joista molemmat Venäjälle. Nämä meneillään olevat karsinnat alkoivat huonosti ja potkut olivat jälkikäteen ajatellen varmasti pakollinen ratkaisu, koska se kisapaikka meni sen siliän tien.
Haudalla tanssijat eivät ymmärrä sitä, että Mixu Paatelainen taas tuli tekemään nimenomaan pakollisen nuorennusleikkauksen, hänen tehtävänsä ei ole viedä Suomea kisoihin kuin vasta 2016. Kyllä tämä sukupolvenvaihdos on ollut tiedossa jo vuosikausia.
Jos katsotaan ihan puhtaasti tuloksia niin Suomihan ei ole edes merkittävästi parantunut. San Marino ja Moldova on tietysti voitettu mutta muuten onkin kynnetty syvällä edelleen. Mukavaa tietenkin, että yleisö näkee tämän yhtäkkiä positiivisena asiana, Baxterin aikana olisi jo kikkeleitä leikelty moneen kertaan, kun hävitään Hollannille ja Ruotsille. Olihan se tavallaan arvattavissakin, että tällainen happy family-meininki valtaa alaa, kun kerrankin on mukamas kuunneltu yleisöä. Muistetaan nyt, että Suomi on päästänyt kolmessa isossa matsissaan yhdeksän maalia ja tehnyt yhden, siis 1-9. Eli vaikka nuoret jullit pelaavat näennäisesti hyvin niin aika lohdutonta kieltä tuo edelleen kertoo.
Nyt onkin tärkeää, ettei se kritiikki unohdu koko hommasta. Mixu on saanut pelin paremmaksi kesäkuun alusta, se on selvää. Mutta edelleen Suomi painii samojen perusongelmien kanssa, eikä tietysti voida olettaakaan että niitä näin nopeassa ajassa muutettaisiin. Hyökkäyspelaaminen on edelleen se isoin ja perustavin ongelma, eikä nyt näytä siltä, että nuorista kärkimiehistä saataisiin maalitykkejä. Sanon edelleen, että Teemu Pukki on hyödytön pelaaja jos Suomi ei pysty pelaamaan hänelle palloa pystyyn. Seisovissa tilanteissa hän ei yksinkertaisesti pärjää. Ja Pukillakin on paljon hommia vielä esimerkiksi sen ykköskosketuksen kanssa. Furuholm ei myöskään onnistunut hyvin, pallo poltti jaloissa ja ehkä hänkin oli väärässä roolissa, sillä Furkka on enemmän puhdas piikki kuin peliä tekevä kärki.
Puolustuspelaaminen on parantunut mutta sieltäkin pitää vielä karsia ne isot virheet pois ja toiseksi myös pelaajien on joka ottelussa tehtävä niitä sensaatiomaisia suorituksia, alkaen maalivahdista. Loppujen lopuksi futiksessakin on kyse pienistä asioista jotka kumuloituvat lopulta yhdeksi isoksi asiaksi eli tulokseksi. Niissä pienissä asioissa on vieläkin iso työmaa edessä. Yksi hyvä esimerkki on Mika Väyrysen tilanne ottelun alussa: Suomi pelaa tilanteen hyvin ja Roman antaa huippupassin. Täysin vapaana oleva Väyrynen päättää kuitenkin yrittää suoraa volleyta takaa tulevaan palloon, erittäin vaikea suoritus jolle ei ollut tuossa tilanteessa mitään syytä. Taas päästään siihen, että pelin ei tarvitse näyttää aina hyvälle, Väykkä yritti päästä highlight-koosteisiin ja otsikoihin, kun olisi aivan hyvin voinut ottaa jopa pallon haltuun ja sijoittaa tylsästi alanurkkaan á la Thierry Henry tai Filippo Inzaghi.
Ruotsi vastaavan paikan saadessaan sijoitti pallon tylysti verkkoon, ihan tylsällä sisäsyrjällä. On opeteltava olemaan järkevä kentällä ja haluan Suomen jalkapalloon nimenomaan sitä tehokkuutta mitä Saksassa ja Italiassa on. Myös Hollanti on hyökkäyspelin saralla mainio esimerkki, jos muistelee vaikka sitä ratkaisuvalikoimaa mitä löytyi mm. Ruud Van Nistelrooylta. Samasta syystä Roman Eremenko on meidän paras pelaajamme, hän tekee sen mitä osaa ja tekee sen nimenomaan korkealla tasolla. Ei tarvita mitään henkeä salpaavia suorituksia vaan oikeita, yksinkertaisia ratkaisuja. Mika Väyrynen tietyssä mielessä hävisi matsin Suomelle jo tuossa tilanteessa.
