Mako Heikkinen ja Tim Sparv keskellä ja kädessä on aimo kasa sitä itseään. Molemmat ovat hyviä pelaajia, en sano sitä ollenkaan mutta voi nyt jeesus miten kuutamolla koko linja sitten oli.
Puolustus oli kyllä täysin sekaisin ja ihmekös tuo, kun periaatteessa kaikki puolustuslinjassa pelasivat väärillä pelipaikoilla. Heikkinen ja Sparv häärivät toppareina vaikka miesten oikea pelipaikka on keskikentän pohjalla.
Varsinkin Sparvin tiputtamista Hyypiän ulosajon myötä topparin tontille täytyy ihmetellä, kun laitapakkeina pelasivat Moisander ja Pasanen, jotka ovat omimillaan juuri topparin tontilla.
Baxterin konseptit on siis aikamoisen sekaisin, varsinkin kun puolustuslinja pelasi tosiaan varsin ylhäällä, jolloin linjan taakse muodostuu tyhjää tilaa ja Suomen pakithan eivät juoksukilpailuissa pärjää.
Suomella ei ole tällä hetkellä yhtään merkittävää lahjakkuutta, Dalla Vallekin on kaukana siitä lahjakkuudesta mitä Miklu oli. Ainakin omissa silmissäni. Tästä voikin huomioida että ikäluokkana tuo aikanaan MM-kisoissa pelannut 80/81-syntynyt on ainoa missä oli useampi merkittävä lahjakkuus, eikä esim. tuo 21-vuotiaiden EM-höntsissä ollut ikäluokka ole lähelläkään tuota.
Ei ole vain parempia nuoriakaan, kun tänään kentällä pelasi. Siinä se ongelma onkin, mihin tulisi puuttua. Miksi ei ole?
Tässä on kyllä erittäin hyvä kysymys. Suomalaisen jalkapallon olosuhteet ovat kehittyneet viimeisen reilun vuosikymmenen aikana selvästi, mutta huippulahjakuuksien määrässä tämä ei tunnu näkyvän.
Uskallaan väittää, että suomalaisten pelaajien yleinen taitotason on kyllä noussut, mutta jostain syystä Litmasen ja Hyypiän kaltaisia maailmantähtiä ei ole enää tullut.
Missä on vika? Jos Litti ja Sami ovat onnistuneet aikanaan nousemaan maailman huipulle varsin alkeellisista olosuhteista, niin minkä takia se ei onnistu tältä uudelta sukupolvelta?
Onko tässä vähän sama vika kuin jääkiekossa eli todellisia lahjakuuksia ei osata jalostaa? Vai onko vain niin, ettei niitä todellisia lahjakuuksia synny Suomen kokoiseen maahan kuin kerran vuosikymmenessä, jos silloinkaan.
Lupauksien jalostamisessa on mielenkiintoista myös se, että kaikkein lupaavimmat suomalaiset siirtyvät nuorina ulkomaalaisiin akatemiohin. Periaatteessa luulisi, että onkin hyvä lähteä hakemaan oppia todellisista jalkapallomaista jo nuorena. Mutta lopulta Sparv taitaa olla ensimmäinen pelaaja, joka on noussut akatemian kautta Suomen maajoukkueseen asti.
Eli onko se ulkomaalaisten akatemia kuitenkaan oikea suomalaispelaajien kehityksen kannalta? Suomalaiset kun tuntuvat lopulta kypsyvän parhaiten hiljalleen kotimaan sarjoisssa.
Ei se suomalaisen jalkapallon tulevaisuus kuitenkaan aivan totaalisen synkkä ole, kun katsoo noita nuorten maajoukkueen tuloksia. Alle 21-vuotiaat selviytyivät viime karsinnoissa EM-kisoihin, joka on melkoisen kova temppu. Ja näissäkin karsinnoissa Suomi pelasi Espanjan kanssa tasan ja voitti eilen Puolan.
Eli vaikka todellisia huippuyksilöitä ei ole tulossa, niin Suomi tuntuu pärjäävän kohtalaisesti joukkueena, kun se yleinen taitotaso on noussut. Ja juuri joukkuepelaamisen maksimaalisessa hyödyntämisessä piilee Suomen mahdollisuus tulevaisuudessa.
Jos maajoukkueen tulevaisuuden pelaajista vielä puhutaan, niin Jukka Raitala ja Perparim Hetemaj kuuluisivat mielestäni jo nyt maajoukkueen matkaan.
Raitala on tulevaisuudessa ratkaisu vasemman laitapakin ongelmaan. Raitala toisi ennen kaikkea kaivattua nopeutta puolustuslinjaan, mikä mahdollistaisi myös paremmin hyökkäyksien tukemisen.
Hetemaj'n tulevaisuus näytti aikanaan todella lupaavalta, mutta sitten loukkaantumiset tulivat sotkemaan uraa. Nyt Hetemaj on kuitenkin pääsemässä takaisin vauhtiin ja Serie A-seurassa pelaava suomalainen on sellainen harvinaisuus, että paikka maajoukkueessa pitäisi olla selviö. Hetemaj toisi vielä kaiken lisäksi helpotusta Suomen heikkoon laituritilanteeseen.