Hyypiä oli niin hidas ja huono, että hänet on pakko pudottaa avauksesta. Moldovalla oli jo ennen täysin Hyypiän omaan piikkiin menevää ulosajoa kaksi erinomaista tekopaikkaa. Ensimmäisessä Hyypiän taakse päässyt kaveri puski ohi ja toisessa Hyypiä antoi surkean poikittaissyötön oman maalin edessä suoraan vastustajalle.
Joo, kyllä Hyypiä pelasi huonon pelin mutta se ei ollut jutun juoni. Vaan se juju on siinä, että nyt kerrankin saivat huutelijat nähdä puolustuksen keskustassa uutta verta ilman Tihistä ja Hyypiää. Kuten lajista jotain ymmärtävät ovat tienneet jo pitkään, niin eihän se miksikään siitä parantunut. Sami Hyypiä on edelleen Suomen paras toppari aivan kevyesti, eikä sitä muuta se, että maajoukkueen tappiot laitetaan aina Hyypiän piikkiin. Siis AINA. Vieläkin naurattaa kun muistelee niitä kommentteja Venäjän jyrättyä Suomen 3-0 kotikentällään.
Jalkapallossa ei ole kyse puolustuksesta, keskikentästä tai hyökkäyksestä yksinään, vaan siinä on kyse siitä miten ne saadaan toimimaan yhteen. Puolustuslinjakin näyttää aina karmealta jos keskikenttä pelaa huonosti ja niin edespäin mutta Suomessapa tätäkään ei tunnuta tajuavan edes ase ohimolla. Sen takia sitten puhutaan kaikenlaista höpöä siitä, että pitää peluuttaa nuoria ja hyökätä sinne ja tänne, tällaisten juttujen todellinen sisältöarvo on ihan tasan nolla.
Vaikka yksittäinen peli olikin, niin kokonaisuudessaan Moldova-ottelu oli koko maajoukkueelle valtava isku. Jos kyseessä olisi ollut Hollanti niin tilannehan olisi ihan eri mutta Moldovaa vastaan ei vain voi hävitä tuolla tavalla. Joukkue jolla oikeasti on halua menestyä ja tehdä jotain suurta ei jumalauta matele maajoukkueen paita päällä jotain futiskääpiötä vastaan. Jopa sellaiset suuruudet kuin Irlanti tai Pohjois-Irlanti vääntävät pakkovoittoja, Suomi rämpii Liechtensteineja ja muita vastaan.
Kun nämä muutamat vanhat parrut vielä lopettavat niin ei todellakaan kannata luulla, että maajoukkue jotenkin paranisi. Ei sinne päinkään. Taso tippuu edelleen ja edessä tuntuisi olevan pitkä korpivaellus ennen uutta nousua. Siihen asti kun Jari Litmanen astuu maajoukkueen penkin taakse. Ja kun muut oikeat suomalaiset huippupelaajat antavat panoksensa valmennuspuolelle.
Nuoret pelaajat olivat aivan hukassa ehkä Moisanderia lukuunottamatta. Moisander on hyvä pelaaja mutta vain pelkkä laitapakki maajoukkueessa, ei sillä pelejä voiteta. Porokara oli aivan järkyttävän surkea ja ihan tosiaan saa tulla kertomaan miten Joonas Kolkka on tuota shampoomainosta huonompi pelaaja. Tintti Johansson oli myös huono mutta oliko Kappe Hämäläinen sen kummempi - ei todellakaan. Litti oli huono ja aika on tehnyt tehtävänsä mutta Losa Eremenko näkee vieläkin vain päiväunia Litin huippuaikojen suoritustasosta ja futisälystä. Tim Sparv pyynteli anteeksi omaa olemustaan ja hävisi järjestään kaikki kaksinkamppailunsa, mies joka pelaa Hollannin liigaa.
Ajatelkaa, että joskus maajoukkueessa oli tilanne, ettei Derbyssä Valioliigaa vetänyt Simo Valakari mahtunut edes avaukseen! Tänä päivänä hän olisi messias maajoukkueessa. Janne Saarinen pelasi Bundesliigaa, Mika Nurmela pelasi Bundesliigaa, Joonas Kolkka pelasi Bundesliigaa, Sami Hyypiä Valioliigaa jne jne. Nyt meidän urhot vääntävät jossain Allsvenskanissa ja sitten kuvitellaan, että he ovat jotenkin ihmeellisiä pelaajia. Edes takavuosien reitti Tippeligaeniin Norjaan ei enää vedä koska ovat huomanneet, etteivät suomalaiset pärjää siellä. Koita nyt jotain Herkku Vuorista myydä huippukärkenä, hah!
En tiedä auttaisiko päävalmentajan vaihto yhtään mitään mutta jollain tavallahan koko instituutio pitäisi ravistella kunnolla ja pyyhkiä ne unihiekat viimeinkin pois simmuista. Täällä ei edelleenkään kovin hyvin ymmärretä jalkapalloa vaikka luullaankin niin. Peliä ei kunnioiteta tarpeeksi kuten kunnioitetaan kepin viskelyä. Ero on ihan dramaattinen kun sitä alkaa tosissaan miettiä. Pojilla on kyllä tukka hyvin ja uudet kengät, mutta kun pitäisi alkaa pelata niin surkeassa jamassahan se osaaminen on. Joku voi pompotella 1500 kertaa molemmilla jaloilla mutta nämäkin jätkät on yleensä kentällä ihan turistin roolissa. Kun sen pallon saa yhden kerran niin pitää osata tehdä oikea päätös ja sitä ei opi kikkailemalla.
Suomalaiset huippupelaajat ovat aivan poikkeustapauksia siksi, että heitä kaikkia yhdistää sama asia: taito PELATA. Ja sillä he ovat sen uransakin loppujen lopuksi tehneet. Nykyiset "lupaavat" kaverit luulevat osaavansa peliä mutta eiväthän he osaa kovin kummoisesti. Toivotaan, että valopilkkuja tulee enemmän kuin pari-kolme, mutta mitään systemaattista nuorten pelaajien esiinmarssia tuskin tulee.
No niin meni taas yli, ohi ja sivuun aiheesta mutta tekipäs hyvää.