En ole kirjoittanut aiemmin tähän ketjuun (paitsi heiton Ahti Karjalaisesta), koska en usko että yksittäisen ihmisen mielipiteellä on mitään merkitystä, tai että se edes kiinnostaisi ketään. Mutta päätinpä nyt sitten kirjoittaa, koska uskon, että aika moni suomalainen lähestyy kysymystä samoista ajatuksista kuin minä.
Olen ollut - ja olen oikeastaan edelleenkin - Nato-vastainen. Osin kyse on ihan subjektiivisista mielipideasioista, mutta osin myös sellaisista rationaalisista asioista, joita kovimmat Nato-intoilijatkaan eivät voi kiistää.
1. Suomi on ollut perinteisesti puolueeton maa, joka ei ole ainakaan ensimmäisten joukossa sekaantumassa muiden asioihin tai ottamassa edes kantaa. Tämä kuvastaa mielestäni myös suomalaisen kansakunnan perusluonnetta hyvin. EU:hun kuuluva ja mm. Naton kanssa yhteistyötä tekevä Suomi ei ole enää faktisesti puolueeton, ja on selvästi valinnut puolensa (hyvä niin), mutta sotilasliittoon liittyminen olisi se viimeinen naula puolueettomuuden arkkuun.
2. Nato on sotilasliitto, ei puolustusliitto tai rauhanturvaorganisaatio. Suomi on jo osallistunutkin yhteistyön myötä eri konflikteihin maailmalla. Rauhanturvaoperaatiosta on pitkä kokemus, eikä niiden hyväksyminen ole minkäänlainen ongelma suomalaisille. Naton mukana olisimme kuitenkin velvoitettuja osallistumaan sellaisiin operaatioihin, mitä iso osa suomalaisista ei välttämättä hyväksyisi. Pitäisin sitä täysin oikeutettuna, jos reserviläiset palauttaisivat sotilaspassinsa, koska eivät ole asepalvelukseen mennessään suostuneet tällaisiin ehtoihin.
3. Venäjän reaktio. Kaikki me tiedetään, että Venäjä ei halua naapureidensa liittyvän Natoon ja on turvallisuus/ulkopoliittisissa asioissaan hyvin mustavalkoinen. Suomen roolit ovat olla joko oikeasti puolueeton ja neutraali, jonkinlainen vihollisen vasalli tai sitten uhka. Venäjällä tosin lasketaan Suomi jo nyt länsirintamaan kuuluvaksi, joten neutraalius heidän silmissään on jo menetetty. Nato-aseiden ja -joukkojen tulo itärajallamme olisi kuitenkin kärjistävä tekijä. Venäjällä todennäköisesti myös ajateltaisiin, että maiden välisistä asioista on jatkossa turha neuvotella Suomen kanssa, vaan merkittävät päätökset tehdään Valkoisessa talossa tai Naton kokouksissa.
4. Oman päätösvallan menettäminen. Olen vahvasti pro EU, mutta tämä on vähän eri asia. En ole perehtynyt siihen, millä lailla Natossa tehdään yhteisiä päätöksiä. Olen kuitenkin melko varma siitä, että todellisuudessa isot pojat määräävät. Suurvaltojen intressit ja näkemykset maailmanpolitiikasta saattavat poiketa hyvinkin suuresti siitä, mitä Suomi ja suomalaiset ajattelevat.
5. Suomen status maailmanpolitiikassa. Puolueettomilla mailla on oma erityislaatuinen merkityksensä, Suomella ehkä vielä montaa muuta suurempi johtuen sijainnistamme EU:n ja lännen itärajana. Nykyisellään Suomi on ollut maailmanpolitiikassa isompi tekijä kuin mitä sen pitäisi olla. Natossa sen sijaan saatettaisiin olla vain yksi pienimmistä ja merkityksettömämmistä jäsenmaista, ehkä.
6. Liittoutumisen tarve. Olen siitä samaa mieltä ja jo EU:hun liittyminen oli yksi tärkeä steppi asiassa. Olen elätellyt toiveita siitä, että EU:ssa saataisiin aikaiseksi vahva puolustusliitto, johon Suomenkin olisi loogista kuulua. Tämä taitaa kuitenkin olla täysin epärealistinen toive: turha kehittää tällaista rinnakkaista organisaatiota, kun lähes kaikki EU-maat kuuluvat jo Natoon.
Näistä huolistani ja kriitikistäni huolimatta olen nyt valmis tekemään 180° täyskäännöksen. Kannatan Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa niin pikaisesti kuin se vaan on mahdollista.
Kuten on helppo arvata, niin syytä mieleni kääntymiseen ei ole vaikea arvata. Ainoa syy on Venäjän toiminta tällä hetkellä. Mielipiteeni on perustanut siihen aiemmin järkevänä pidettyyn olettamukseen, että Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä Suomea vastaan. No, nyt on sitten nähty se, että Venäjä ei tarvitse sotimiseen mitään syytä, vaan on tällä hetkellä täysin arvaamaton rajanaapuri.
Pidätän vielä pienen varauksen uuteen täyskäännökseen mielipiteeni osalta, mikäli poliittinen tilanne Venäjällä muuttuu todella nopeasti ja hyvin radikaalisti parempaan (= uusi valtiojohto ja välien nopea normalisoituminen lännen ja lähinaapureiden kanssa).
Mitkään välimallin kumppanuusohjelmat tai epämääräiset lupaukset avusta ja yhteistyöstä eivät ole toimiva vaihtoehto. Ainoa plussa niissä on itsemääräämisoikeuksien laajempi säilyminen, mutta se jää aika pieneksi plussaksi miinuksiin verrattuna.
Venäjän silmissä kaikki yhteistyön syventäminen tarkottaisi kuitenkin samaa kuin Natoon liittyminen. Tilanteen kärjistyessä meillä ei olisi kuitenkaan niiden myötä mitään absoluuttista varmuutta siitä, että Suomi saa apua sen enempää kuin 1939.
Ja mistäpä sitä tietää, ketkä ovat vallankahvassa USA:ssa, Englannissa tai Ranskassa muutaman vuoden päästä. Joillekin trumpeille merkityksettömän Suomen kanssa solmittujen yya-sopimusten repiminen silpuksi olisi viiden sekunnin ja yhden twitter-viestin homma.
