Puhumme nyt vähän eri asiasta. Totta kai yritykset kokonaisuutena maksavat paljon veroja, eikä suurin osa käytä veroparatiisejakaan. Kuitenkin jos EU:lla ei ole mitään yhteistä finanssipolitiikkaa, niin se luo epätervettä verokilpailua EU-maiden välille. Jos lähdetään siitä, että kaikkien pitää olla "tarpeeksi kilpailukykyisiä", mikä estää tilanteen luisumisen siihen, että joissain maissa veropohja kapenee liikaa? Race to the bottom on siis loputtomien veronkevennysten ym. sääntelyn purun tie.
Race to the bottom on osin oma asiansa. Käsittelin tekstisi osuutta, jossa
"yritykset pyrkivät kaikin keinoin välttelemään veronmaksuvastuutaan esim. veroparatiisien ja monimutkaisten investointi-/lainakuvioiden avulla, mutta pidemmän päällehän tällainen alkaa käymään etenkin hyvinvointivaltioiden toimivuuden päälle. Aika yksioikoista keskustelua muodostuu siltä pohjalta, että kustannuksia esim. pyöritellään puhtaasti lukuina ja kilpailukyvyn edistämistä ajatellaan pelkästään sen kautta".
Race to the bottom (jonka voisi suomentaa kilpailuksi kaikista löyhemmistä vaatimuksista) vaikuttaa jo ja vaikuttaa jatkossa enemmän, jos EU ei saa yhteistä finanssipolitiikkaa. Ja tietenkään se ei riitä, koska tarvitaan yhteinen ympäristöpolitiikka ja yhteinen turvapaikkapolitiikka ja monia muita asioita. Tavalla tai toisella nämä kaikki liittyvät toisiinsa, myös innovaatioiden osalta.
Kyse on toisaalta juuri siitä, mistä USA:ssa puhuttiin vuosi, pari sitten. Kapitalismin korjaussarjasta. Nykyisellään ei voi jatkaa, mutta riittävää halua uuteen ei vielä ole. Euroopassa (EU) pitäisi päästä ensin sopuun EU:n omien huoneiden (kuten veroparatiisit) siivouksesta ja sitten yhteisistä toimista. Samaan aikaan talousnationalismi voimistuu olkoonkin, että EU sai aikaan yhteisen päätöksen 750 mrd lainasta. Koronan varjolla suuret tukevat itselleen tärkeää teollisuutta eivätkä kuuntele muita tai käsittelevät luovasti EU:n sääntöjä.