Voi, olla että nyrkkeilyhanskaan oli eksynyt pieni kepeä postmoderni hevosenkenkä, mutta tuossa viimeisessä lauseessa isket itse olennaiseen: historia(tiede) on etuoikeutettua puhetta menneisyydestä. Yritetään pitää se sellaisena.
Linjani on kyllä ollut että tutkitaan ennen hutkintaa. Koska sitten hutkinta on erityisen kivaa ja mediaseksikästä.
Tämäkin olisi sitä kiinnostavaa keskustelua historiantutkimuksesta, tästä vähän epämääräisestä tai ainakin kiistanalaisesta rajasta muuhun kielenkäyttöön. Mutta konkreettisemmin, ei ole positiivista nähdä menneisyys vain jonkinlaisena nykyasenteiden pohjimmiltaan irrelevanttina käsikassarana. Pyydetään anteeksi, syytetään ja päästetään täysin keinotekoisista lähtökohdista. Ei niin etteikö voisi syyttää, arvottaa, mutta ensin olisi tunnettava mistä puhuu. Tutkimus vaatii minusta kahdensuuntaista tulkintaa, nykyhetken ja menneisyyden, tutkimus ei siis puhu kummankaan aikakauden kieltä, ei omansa, eikä menneisyyden - vaan se tulkitsee kumpaakin. Siinä mielessä, ellei tunne menneisyyttä, ei tunne itseäänkään. No, ehkä vähän rohkea muotoilu tämä...