Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 590 445
  • 4 075
No eiköhän ole tullut jo aiemmin selväksi, että Eva on tän skaban tyhjin kortti.
Positiivista havaita, että Tarinankertojankin kanssa voi löytää näistä vaaleista ainakin yhden mielipiteen, josta voi olla samaa mieltä.

Biaudetin olisi kannattanut oppia Donnerista. Ei sillä tavalla saa laajaa kannatusta, että vaaliase on joidenkin vastustaminen. Pitää tarjota omaa, parempaa ohjelmaa ja avautua dialogiin omasta mielestään vääränlaisten ajatusten kanssa.

Hyvin vaikea nähdä Biaudetissa mitään hyvää, jos hän haluaa kategorioida Jytkyn rakentajat vastustajikseen. Minä ajattelin, että presidentti rakentaa yhteisöllisyyttä eikä lisää kahtiajakoa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Biaudetin olisi kannattanut oppia Donnerista. Ei sillä tavalla saa laajaa kannatusta, että vaaliase on joidenkin vastustaminen..

Aivan. Samaa muuten voisi sanoa myös Lipposesta. Olen katsonut varmaan kaikki mahdolliset pressatentit ja -väittelyt, eikä Paavon linjasta ole jäänyt käteen mitään muuta konkreettista, kuin persujen vastustaminen kaikin keinoin. Gallupit puhuvat karua kieltään.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kritiikki on täällä kohdistettu Eva Biaudetin sanomisiin ja kampanjontiin. Se on täysin epäoleellista vaalien tuloksen kannalta. Olennaista on Soinin ja Lipposen kannattajien nähdä jo nyt omien ehdokkaidensa hyytyminen näissä vaaleissa. Väyrynen ja Haavisto ovat tehneet ratkaisevan pesäeron Soiniin ja Lipposeen, joiden kampanjat ovat menneet pahemman kerran penkin alle. Siitä olisi nyt syytä keskustella sen sijaan, että otetaan Biaudet silmätikuksi. Toisaalta nyt on jo nähty, että Väyrynen ja Haavisto ovat onnistuneet erinomaisesti omissa kampanjoissaan.

Väyrysen mahdollisella nousulla toiselle kierrokselle Niinistöä vastaan tulee olemaan erittäin suuri merkitys tuleviin kunta- ja eduskuntavaaleihin. Keskusta oppositiopuolueena nousee Väyrysen ansiosta takaisin kolmen kärkeen ja Perussuomalaiset jää Keskustan varjoon. RKP pitää asemansa hallituspuolueena, teki Biaudet hyvän tai huonon kampanjan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Aivan. Samaa muuten voisi sanoa myös Lipposesta. Olen katsonut varmaan kaikki mahdolliset pressatentit ja -väittelyt, eikä Paavon linjasta ole jäänyt käteen mitään muuta konkreettista, kuin persujen vastustaminen kaikin keinoin. Gallupit puhuvat karua kieltään.
Lipposen täytyy olla tullut jo kauan sitten väistämättömään lopputulokseen ettei mitään nostetta tule eikä presidentiksi ole asiaa. Paavon esiintyminen ei välttämättä enää ihan täysillä palvele yksinomaan presidentinvaaleja. Perussuomalaiset ovat demareille jatkossakin keskeinen uhka ja kiusankappale, ja siksi persujen jatkuva kyseenalaistaminen on erityisesti heille niin tärkeää. SDP on nyt hallitusvastuussa ja vielä hankalasti valtiovarainministeripuolue, joka on omiaan pitämään demarit tietoisina persujen puolelta tulevasta paineesta.

Lipposen ura politiikassa on jo päättynyt. Presidentinvaalit ovat lähinnä viimeinen encore takavuosien demarijohtajalle. Lipponen varmaan kannattaa käyttää näissä vaaleissa lukuisten vaalitenttien kautta saamaansa mediajulkisuutta esimerkiksi persujen mollaamiseen. Presidentiksi saakka ei ole kannatusta, eikä Lipponen ole enää hakemassa mihinkään virkoihin tai poliittisiin luottamustehtäviin. Paavolla ei oikein ole mitään hävittävää siinä että persujen tylyttäminen ylikorostuu, vaikka sitten oman kampanjan kustannuksella. Mitä väliä sillä on Lipposelle saako hän neljän, kuuden vaiko kymmenen prosentin kannatuksen kun lopputulos on kuitenkin sama. Ei asiaa toiselle kierrokselle ja kannatus on joka tapauksessa heikompi kuin demareilla viime eduskuntavaaleissa.
 

Fordél

Jäsen
Jos pikkasen jossitellaan niin mikähän olisi Haaviston tilanne jos Arhinmäki ei olisi lähtenyt ehdolle tai Vasemmistoliitto ei olisi edes laittanut omaa ehdokastaan? Oma mutu on, että Arhinmäki syö paljon juuri Haavistolta ääniä. Näin ollen jos Paavo III ei olisi skaboissa, olisi Haavisto kenties jo ohitse Väyrysestä.
 
Jos pikkasen jossitellaan niin mikähän olisi Haaviston tilanne jos Arhinmäki ei olisi lähtenyt ehdolle tai Vasemmistoliitto ei olisi edes laittanut omaa ehdokastaan? Oma mutu on, että Arhinmäki syö paljon juuri Haavistolta ääniä. Näin ollen jos Paavo III ei olisi skaboissa, olisi Haavisto kenties jo ohitse Väyrysestä.

Niin, tai jos jossitellaan sillä että Soini ei olisi mukana kampanjassa, olisi Väyrynen ylivoimaisessa johdossa Haavistoon nähden ja sama toisinpäin. Tuo jossittelu on aivan turhaa, mutta selkeästi eniten toistensa ääniä syövät EU-kriittiset Soini ja Väyrynen...
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
RKP pitää asemansa hallituspuolueena, teki Biaudet hyvän tai huonon kampanjan.
Sen voisi oikeastaan kirjata jo perustuslakiin. "Suomi on parlamentaarinen tasavalta, jonka hallituksessa on mukana vuosikymmenestä toiseen Ruotsalainen Kansanpuolue."
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Sen voisi oikeastaan kirjata jo perustuslakiin. "Suomi on parlamentaarinen tasavalta, jonka hallituksessa on mukana vuosikymmenestä toiseen Ruotsalainen Kansanpuolue."

Suomessa toimii demokratia ja sen mukaan on menty ja mennään jatkossakin. RKP:n asema on ollut kiinni aina päähallituspuolueista ja ne ovat halunneet RKP:n mukaan toistuvasti riippumatta siitä, mitkä päähallituspuolueet kulloinkin ovat olleet. Biaudetin presidentinvaalikamppanjalla ei ole mitään merkitystä sille seikalle, että todennäköisesti taas seuraavan hallituksen päähallituspuolueet pyytävät RKP:ta hallitusvastuuseen.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nykytilanne antaa suomalaisesta naisesta vaihteeksi fiksun kuvan, kun ei äänestetä pelkän sukupuolen perusteella ketä tahansa suppealla agendalla huseeraavaa tyhjäpäätä. Tällä en viitannut Sari Essayahiin joka vaikuttaa fiksulta ja ihmisenä suht sympaattiselta, joskin hakemaansa tehtävään suhteutettuna kokemattomalta. Essayahia taas useimmat naiset eivätkä miehetkään äänestä muista syistä.

Näinpä. Jesajahia en äänestä siksikään, että en pidä liian fanaattisista uskonedustajista missään kirkossa/lahkossa. Mutta hyvin voin yhtyä sinuun siinä, että kyllähän Jesajah on ihan hyvin selviytynyt kaikista haastatteluistaan, mitkä olen ehtinyt näkemään. Haavisto vaan on mun silmissä niin yli muiden, että kakkonen tulee jossain hämärän rajamailla kaukana.
 

Fordél

Jäsen
Niin, tai jos jossitellaan sillä että Soini ei olisi mukana kampanjassa, olisi Väyrynen ylivoimaisessa johdossa Haavistoon nähden ja sama toisinpäin. Tuo jossittelu on aivan turhaa, mutta selkeästi eniten toistensa ääniä syövät EU-kriittiset Soini ja Väyrynen...

Tämäkin on totta. Tosin en tiedä mikä on EU-kriittisten äänestäjien määrä. Kuitenkin Soinin lähtö oli mielestäni aika selviö, mutta Arhinmäki taas ei ollut vaan Vasemmistoliitossa haettiin tosissaan myös toisenlaista ratkaisua.

No mutta nyt ovat nämä kaverit kisassa ja Haaviston voidaan jo nyt sanoa onnistuneen hienosti Vihreänä ehdokkaana. Kenties kuuden vuoden päästä uudestaan jos tänä vuonna ei natsaa.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Suomessa toimii demokratia ja sen mukaan on menty ja mennään jatkossakin. RKP:n asema on ollut kiinni aina päähallituspuolueista ja ne ovat halunneet RKP:n mukaan toistuvasti riippumatta siitä, mitkä päähallituspuolueet kulloinkin ovat olleet.
Tottakai ovat halunneet. RKP tekee hallituksessa aina mitä pääministeri käskee, kunhan vain saa takeet siitä ettei ruotsin kielen asemaa heikennetä. Pienellä myönnytyksellä uskollinen alamainen, ketäpä se ei kiinnostaisi.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Lipposen täytyy olla tullut jo kauan sitten väistämättömään lopputulokseen ettei mitään nostetta tule eikä presidentiksi ole asiaa. Paavon esiintyminen ei välttämättä enää ihan täysillä palvele yksinomaan presidentinvaaleja.

Näin juuri. Lipponen ja hänen taustalla pyörivät SDP:n strategit tietävät kyllä mikä tilanne on, joten myös muita näkökulmia on varmasti huomioitu kuin nyt käynnissä olevat vaalit. Taas tulee mieleen maaliskuun Metallin liittovaalit, jotka ovat puolueen ydinporukan näkökulmasta tärkeämmät kuin mitä suuri yleisö ikinä vois kuvitellakaan. Jos Persut jyräävät sielläkin on puolueen koko tulevaisuus uhattuna, jos taas valtausyritys onnistutaan torjumaan antaa se ihan uutta itseluottamusta ja potkua syksyn kunnallisvaaleihin.

Ei asiaa toiselle kierrokselle ja kannatus on joka tapauksessa heikompi kuin demareilla viime eduskuntavaaleissa.

Kyllä. Lipponen hoitaa homman loppuun niin hyvin kuin pystyy, taustavaikuttajat puolueessa pohtivat jo miten asennoitua toiseen kierrokseen ilman omaa ehdokasta. SDP tuskin ottaa julkista kantaa kenenkään puolesta, mutta on kyllä mahdollista että Haavistoa sympataan puolijulkisesti jos hän toisella kierroksella, jos taas Väyrynen siellä lienee Niinistön symppaaminen jo hallitusyhteistyösyistä perusteltua.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Lipposen ura politiikassa on jo päättynyt. Presidentinvaalit ovat lähinnä viimeinen encore takavuosien demarijohtajalle. Lipponen varmaan kannattaa käyttää näissä vaaleissa lukuisten vaalitenttien kautta saamaansa mediajulkisuutta esimerkiksi persujen mollaamiseen.

Jos (kun) joku ottaa johtavaksi teemakseen persujen (tai jonkun muun) mollaamisen, niin se saattaa kääntyä itseään vastaan. Suomen kansa asettuu usein sen puolelle, joka on ajojahdin kohteena. Nyt julkinen sanakin menee siinä rajoilla, että persujen arvostelu alkaa ärsyttää varsinkin, kun ne aiheet millä persuja lyödään ovat kohdistetut kahden muun kansanedustajan kautta Soiniin (hoh-hoijaa). Jos ei pian keksitä uusia aiheita, niin nämä jutut alkavat kuulostaa YLEn kesäohjelmilta ; uusinta,uusinnan uusinta jne.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Lipposen täytyy olla tullut jo kauan sitten väistämättömään lopputulokseen ettei mitään nostetta tule eikä presidentiksi ole asiaa. Paavon esiintyminen ei välttämättä enää ihan täysillä palvele yksinomaan presidentinvaaleja. Perussuomalaiset ovat demareille jatkossakin keskeinen uhka ja kiusankappale, ja siksi persujen jatkuva kyseenalaistaminen on erityisesti heille niin tärkeää.

Lipposen ura politiikassa on jo päättynyt.

Lipponen varmaan kannattaa käyttää näissä vaaleissa lukuisten vaalitenttien kautta saamaansa mediajulkisuutta esimerkiksi persujen mollaamiseen. Presidentiksi saakka ei ole kannatusta, eikä Lipponen ole enää hakemassa mihinkään virkoihin tai poliittisiin luottamustehtäviin. Paavolla ei oikein ole mitään hävittävää siinä että persujen tylyttäminen ylikorostuu, vaikka sitten oman kampanjan kustannuksella. Mitä väliä sillä on Lipposelle saako hän neljän, kuuden vaiko kymmenen prosentin kannatuksen kun lopputulos on kuitenkin sama. Ei asiaa toiselle kierrokselle ja kannatus on joka tapauksessa heikompi kuin demareilla viime eduskuntavaaleissa.

Juuri näin.

Paitsi, että tämä oli lähtökohta koko Lipposen kampanjalle. Aika jolloin Lipponen ja demarit tulivat väistämättömään lopputulokseen, ettei mitään nostetta tule eikä presidentiksi ole asiaa tapahtui ennen kuin Lipponen ilmotti ehdokkuudestaan. Lipponen ei ole ollut pyrkimässä presidentiksi. Hän on miehenä, jolla ei ole mitään hävittävää, ollut ajamassa niitä asioita joihin uskoo ja samalla heittämässä kapuloita rattaisiin persuille.

Lipposen valitsema etulinja, iskujen antajana ja ottajana, tarkoittaa myös sitä, että hyvä kaveri Sauli Niinistö on voinut himmaila taustalla ja vain varmistella johtapaikkaansa, ilman että tarvitsee ryhtyä muta painiin jytkyläisten kanssa.

Jos Niinistö voittaa ja Soini ei ole toisella kieroksella, voivat demarit onnitella itseään hyvästä taktiikasta ja hyväksyttävästä torjuntavoitosta. Tosin hieman saattaa kirvellä, että suurin apu tähän tulee Väyryseltä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
. Taas tulee mieleen maaliskuun Metallin liittovaalit, jotka ovat puolueen ydinporukan näkökulmasta tärkeämmät kuin mitä suuri yleisö ikinä vois kuvitellakaan. Jos Persut jyräävät sielläkin on puolueen koko tulevaisuus uhattuna, jos taas valtausyritys onnistutaan torjumaan antaa se ihan uutta itseluottamusta ja potkua syksyn kunnallisvaaleihin.

Nämä on tosiaan käytännönmerkitystään merkittävämmät vaalit. Persut on ottanut Metallin kohteekseen, ja on todella mielenkiintoista nähdä kuinka Demarit helteestä selviävät.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nämä on tosiaan käytännönmerkitystään merkittävämmät vaalit. Persut on ottanut Metallin kohteekseen, ja on todella mielenkiintoista nähdä kuinka Demarit helteestä selviävät.

Jos Metalli lähtee vasemmistolta niin silloin kyllä tehdään historiaa ja aikakausi selvästi vaihtuu. Vaikea uskoa, että pers-suomalaiset pystyisivät tuohon, mutta jos pystyvät niin on kyllä uskomaton tilanne. Ehkä "jonkinlainen" signaali siihen suuntaan, että SDP leikkii nyt hengellään, kun ei suostu radikaalisti uudistumaan.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
. Ehkä "jonkinlainen" signaali siihen suuntaan, että SDP leikkii nyt hengellään, kun ei suostu radikaalisti uudistumaan.

Sitten pitäisi vielä tietää miten uudistus tapahtuisi. Tähän nyt ei oikein riitä että "vaihtakaa puoluesihteeri!", vaan tarvitaan kyllä jotain syvällisempä. Osa puolueesta haluaa marssia Persujen suuntaan, osan mielestä pitää mennä kohti poliittista keskustaa missä äänestäjätkin majailevat, nuorempi porukka on punavihreää ja tuntee vetoa yhteustyöhön Vasemmistoliiton ja Vihreiden suuntaan. Jäsenen keski-ikä on yli 60v, traditiot ovat tiukassa.

Puolueen selkäranka on todellakin ay-liikkeessä. Ja tällä en tarkoita muutamaa liittojohtajaa, vaan palkansaajaliikkeen (myös STTK ja Akava) piirissä olevat toimitsijat ja luottamusmiehet. Tämä porukka on pysynyt puolueelle uskollisena ja arvatenkin äänestää nytkin Lipposta, vaikka muu kannatus ilmeisen vähäistä onkin. Jos siis Metalliliitossa, joka on sdp:n ay-linnakkeen sydän, tapahtuu Persujen vallankaappaus ovat seuraukset taatusti suuret.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sitten pitäisi vielä tietää miten uudistus tapahtuisi. Tähän nyt ei oikein riitä että "vaihtakaa puoluesihteeri!", vaan tarvitaan kyllä jotain syvällisempä. Osa puolueesta haluaa marssia Persujen suuntaan, osan mielestä pitää mennä kohti poliittista keskustaa missä äänestäjätkin majailevat, nuorempi porukka on punavihreää ja tuntee vetoa yhteustyöhön Vasemmistoliiton ja Vihreiden suuntaan. Jäsenen keski-ikä on yli 60v, traditiot ovat tiukassa.

No, ei se varmaan helppoa ole. Mutta muutama piiru aidosti vasempaan (kun Kokoomus on johtamassa "fiksuja" äänestäjiä ihan järjettömään, irrationaaliseen, anti-empiiriseen suuntaan) ei välttämättä olisi mitenkään tyhmä veto. Ei kukaan pysty kilpailemaan epäkansallisen Kokoomuksen kanssa kokoomuslaisuudesta, ja kuitenkin suurelle enemmistölle suomalaisista EU ja euro on pragmaattinen, ei ideologinen ratkaisu. Pers-suomalaiset ovat jonkinlainen primitiivireaktio globalisoitumiseen, mutta SDP:llä olisi edellytykset reagoida rationaalisesti Suomen hyväksi. Ellei ota riskejä, ei voi voittaakaan. Mutta veikkaanpa vain, että Tuomiojan ulostulosta huolimatta sosiaalidemokraatit päätyvät jatkamaan Kataisen peesausta, tuli sitten helvetti tai nousuvesi. (Ja eiköhän sieltä helvetti tule.)
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Kaikille niinistöuskovaisille: Sauli Niinistö kannattaa imaamien yliopistokoulutusta

Mielestäni on erittäin typerää, että ihmiset täällä pitävät Sauli Niinistöä jonain Halosen vastavoimana. Oikeasti Niinistö on arvoiltaan lähes täysin samanlainen kuin Halonen, monikulttuurisuusyhteiskuntaihannetta myöten.

No vielä pahempi on Haavisto, jonka arvot ovat ihan yks yhteen Halosen kanssa. Seksuaalivähemmistöt, kaikkien ituhippijärjestöjen oikeudet ja mokuttaminen tulisi kyllä jatkumaan, jos tämä mies valittaisiin pressaksi. Haavisto on kyllä asiallinen mies, mut arvot ovat ne jotka mättää paljon enemmän kuin Niinistöllä. Presidentti on nimenomaan arvojohtaja, joten vähän surettaa että taas kansa on innoissaan ehdokkaasta, joka edustaa ihan samaa kuin rakas Halosemme.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kaikille niinistöuskovaisille: Sauli Niinistö kannattaa imaamien yliopistokoulutusta

Mielestäni on erittäin typerää, että ihmiset täällä pitävät Sauli Niinistöä jonain Halosen vastavoimana. Oikeasti Niinistö on arvoiltaan lähes täysin samanlainen kuin Halonen, monikulttuurisuusyhteiskuntaihannetta myöten.

Täällä on muslimeita ja niiden määrä tulee kasvamaan Suomessa, vaikka Suomi sulkisi rajansa nyt heti. Nyt on äärimmäisen tärkeää, että muslimien opettajiksi saadaan mahdollisimman sivistyneitä henkilöitä sen sijaan että hommaa hoitaa joku Al-Qaidan heebo Itäkeskuksessa.
 

Fordél

Jäsen
Mielestäni on erittäin typerää, että ihmiset täällä pitävät Sauli Niinistöä jonain Halosen vastavoimana. Oikeasti Niinistö on arvoiltaan lähes täysin samanlainen kuin Halonen, monikulttuurisuusyhteiskuntaihannetta myöten.

Uskon Halosen kannattavan samaa sukupuoltaolevien avioliittoa, mutta Niinistö ei kannata. Tämä yksi ero, mutta kertoo kuinka näkevät tasa-arvon erilaisessa valossa. Halonen varmasti vie sen astetta paria pidemmälle kuin Niinistö.
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ensimmäistä kertaa huomaa ettei niinistöllä kestä pää. Jotenki ”tilttaava” asenne näinki alkuun mtv3 pressavaaleissa. Nolot heitot väyrysen asiallisiin kysymyksiin. Ottaa kaiken liian henkilökoht.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mitä vittua tuo Bidee naputtaa koko ajan Soinille jotain? Nalkuttaa ja vittuilee ylimielisesti jatkuvasti. Alkaa olla aika säälittävää tuo "vastajytky"....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös