Miksi kaikki haluavat unohtaa Lipposen Stasi-yhteydet? Mielestäni Väyrysen äänestämistäkin voi harkita ennen kuin Lipposen vastaavaa. Myönnän toki, että esim. Alpo Rusilla kirjassansa on oma lehmä ojassa, mutta jää sellainen kuva Lipposesta, että häntä äänestämällä äänestää Staatsicherheitpolizeita.
Lipponen on monistakin syistä Väyrystä vastenmielisempi ehdokas, mutta yksi hänen motiiveistaan ryhtyä supereuroilijaksi 90-luvulla liittynee juuri haluun hämärtää ikävät asiat menneisyydestä. Toisaalta EU:n ajama internationalismi on ideologisesti tietyssä mielessä hyvin lähellä sosiaalidemokratiaa ja maxilaisuutta. Siksi se sopii osalle "entisistä" vasemmistoradikaaleista. Eurostoliitosta haaveilevia riittänee liiaksi asti. Toiset taas näkevät EU:n edelleen jonkinlaisena passina eurooppalaisuuteen, mikä on kyllä ihme humpuukia. Eihän eurooppalaisuus ole mistään EU:n tai muunkaan järjestön jäsenyydestä kiiini. Pelkkänä kauppaliittona olisi edelleen ihan ok, joskin sellaisenakin jo nyt liian suuri. Joka tapauksessa monia kovan linjan sosialisteja ja kapitalisteja yhdistävät internationalismi ja antikansallismielisyys, vaikka muuten yhteisiä intresseja ei juuri olekaan.
Noin muuten on kai jonkinlaista konsensusta siitä, että Kepun ja kommareiden suomettuminen painottui Neuvostoliitto/KGB -linjalle, SDP:n taas enemmän DDR:n ja Stasin suuntaan. Kokoomuksen suomettumisosasto oli sitten tätä Tehtaankadun "remonttiryhmää" (Kanerva, Suominen, Salolainen jne.). Lopputuloksena samaa paskaa vain hieman erilaisissa paketeissa.
Mitään erityisen paljastavia tukimuksia on turha vähään aikaan odottaa, koska sama ryvettynyt sakki on pääosin edelleen vallassa politiikassa, yliopistoissa ja mediassa. Liian monella näyttää olevan oma lehmä ojassa.
Meille 70-luvun lopussa ja myöhemmin syntyneille menneiden arvostelu on tietysti helpompaa, kun ei ole mitään perattavaa henkilökohtaisella tasolla. Vanhempi kaarti taas helposti vetoaa jälkiviisasteluun, sekä siihen, että silloin aika oli eri ja suomettuminen oli "maan tapa". No ei se kaikilla ollut todellakaan maan tapa, kuten vaikka Tuure Junnilan, Georg C Ehrnroothin ja Veikko Vennamon esimerkit osoittavat. Kaikki em. leimattiin aikanaan vaarallisiksi kiihkoilijoiksi(vähän kuten Neuvostoliitossa systeemin arvostelijat mielisairaiksi), vaikka jälkivalossa näyttävät maltillisilta järkimiehiltä mielipiteineen. Mitä nyt Vennamolla näytti välillä menneen herravihapopulismi sirkuksen puolelle.
Myös kulttuuriväki näytti olleen iljettävän yksisilmäisesti kommunismiin kallellaan, varsinkin näyttelijät. Klassisemmalla puolella oli vielä kansalliskonservatiiveja, esim. Seppo Heikinheimo veti omaa old school linjaansa tässäkin, ollen POP:n/Ehrnroothin kannattaja ja erittäin kansallismielinen henkilö kaikesta huvittavasta snobbailusta huolimatta.
Väyrysen (ja Kekkosen) en usko olleen varsinainen ideologinen maanpetturi, vaan kyseessä on enemmän superopportunistinen egotrippailija, joka käyttää kulloisiakin valtasuhdanteita hyväkseen päästäkseen kukoksi tunkiolle. Siinä mielessä ihan tyypillinen hc-politiikko, joskin melko vastenmielinen sellainen. Mutta pirun sitkeä kilpailja kyllä kyseessä ja on pystynyt vanhallakin iällä uusiutumaan, tehden toistaiseksi ylivoimaisesti onnistuneimman vaalikampanjan, hänelle epätyypillisen rentona, mutta asiallisena "Väykkänä". Pakkohan Väyrysen Patea on siinä mielessä vähän kunnoittaa. Äänestyskynnys on silti kova ja kuten sanottu, vastassa pitää olla joku nelikosta Lipponen-Arhinmäki-Biaudet-Haavisto, jotta itse nelosta paperiin piirtelisin.