Suomen Presidentinvaalit 2012

  • 586 812
  • 4 075
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Olosuhteisiin nähden Vasemmistoliitto siis teki ihan oikein ja viisaasti, että etsi oman ehdokkaansa joka nyt ei oikein kukaan muu olisi voinut ollakaan kuin Arhinmäki.
Ehdottomasti näin, jos puolue haluaa edes ylläpitää nykyisen kannatuksensa ja vaikutusvaltansa. Vasemmistoliitto on pitkällä aikavälillä taantunut menneistä lukemista, varsinkin jos puolueen edeltäjien historiaa tarkastellaan todella kauas. Oli siinä tietysti jotain Kristiina Halkolan Devaakin välissä, mutta jos ei ihan kaikkia vaiheita alleviivaa. Yhtä kaikki, ilman omaa presidenttiehdokasta voi Vasemmiston kokoinen puolue mennä yhdet vaalit, mutta sekin syö uskottavuutta. Nykyiselläänkin vasurit ovat kannatuksensa reuna-alueilla ahtaalla, demarien ja vihreiden puristuksessa, jopa persujen. Ja nukkuvien tietysti.

Kapinahenkistä työläisäänestäjää (tai nuoria vasemmistoradikaaleja) ei ole viime vuosina hemmoteltu vahvaa ja uskottavaa vaihtoehtoa tarjoavalla puolueella. Tässä on Arhinmäellä haastetta, ja pieniä toiveita saattaa jopa ollakin. Olisi ollut selkeä takapakki Arhiksen tähänastiselle työlle jos Vasurit eivät olisi lähteneet omalla ehdokkaallaan mukaan. Ainoa relevantti vaihtoehto oli pj itse. Äänisaalis jää ynnä muut -sarjaan ja tätä ei mikään käännä muuksi, mutta puolueensa tulevaisuuden kannalta Arhinmäki teki ainoan oikean päätöksen lähtiessään ehdolle.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Äänisaalis jää ynnä muut -sarjaan ja tätä ei mikään käännä muuksi, mutta puolueensa tulevaisuuden kannalta Arhinmäki teki ainoan oikean päätöksen lähtiessään ehdolle.

Ehdottoman oikea analyysiä kääpiön rotjakkeelta! Siitä voidaan tietenkin keskustella oliko Arhinmäen ratkaisu suomalaisen yhteiskunnan kannalta oikea. Vasemmistoliiton siirtyminen historiaan olisi varsin suotavaa. Jos yrittää etsiä jotain syytä, joka oikeuttaa moisen puolueen olemassaolon 20 vuotta jälkeen Neuvostoliiton, se on kaiketi se, että vievät ääniä demareilta.
 

Spaca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Liverpool
Pahvi-Sauli vs. Pahvi-Paavo

Pahvi-Saulihan on kaikille meille tuttu supersankari jo edellisistä vaaleista, mutta miten on, oletteko nähneet Pahvi-Paavoa? Minä näin tänään sellaisen ja otin siitä kuvan. Runosuonikin lähti sykkimään...
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Jos Haavisto valittaisiin presidentiksi, tulisiko hänestä Suomen ensimmäinen fägäripresidentti vai valtasiko jo Mannerheim huotrallaan Aunuksen?
 
Jos Haavisto valittaisiin presidentiksi, tulisiko hänestä Suomen ensimmäinen fägäripresidentti vai valtasiko jo Mannerheim huotrallaan Aunuksen?
Taisi olla parin punikin liikkeellelaittama huhu.

En ole varma tarkoittaako fägäri vain miespuolista homoseksuaalia, mutta virassa olevaa presidenttiähän on joissakin yhteyksissä epäilty homoseksuaaliksi, vaikkei Aunuksen korkkaamisesta olekaan täysin vahvistettua tietoa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Taisi olla parin punikin liikkeellelaittama huhu.

En ole varma tarkoittaako fägäri vain miespuolista homoseksuaalia, mutta virassa olevaa presidenttiähän on joissakin yhteyksissä epäilty homoseksuaaliksi, vaikkei Aunuksen korkkaamisesta olekaan täysin vahvistettua tietoa.

Vähän sillä tuota fägäriä tarjoilin, että homoseksuaalipresidentti-muotoilulla olisi Halonen tullut varmasti puheeksi jo seuraavassa viestissä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Niin, kuten esim. Jussi Parviainen aukottomasti todisti blogissaan (minkä ilkeämieliset totuudenvihaajat nurin hakkeroivat!) Tarja Halonen elää kulissiliitossa. Hänen oikea puolisonsa löytynee presidentin naispuolisista avustajahenkilöstä. Pentti Arajärvi on sen sijaan oikeasti eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen (tunnettu homo ja Supon aikanaan presidentin suojeliaksi muuttanut kieroilija) "rakastaja".

Eli Pekka Haavisto rattopoikapuolisoineen olisi esteettisessä mielessä lähinnä vain totuttua jatkumoa vuosia kestäneelle Presidentti-instituutuon perversioksi muuttaneelle dekadenssille.

Edelleen toivon sirkuksen menevän poikki ensimmäisellä kierroksella, mutta jos ei menekään, niin seuraava pressa on joka tapauksessa Halosta parempi vaihtoehto.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Taisi olla parin punikin liikkeellelaittama huhu.

Sitähän tuo on. Neuvostoliiton "vapauttajien" useasta tappiosta katkerien, tekopyhän kaksinaismoralististen punikkien liikkeelle laittama huhu.

Miksikö kaksinaismoralistinen? Siksi, että kommarit ja "Pispalan punaisten saunojen" huhujenlevittäjät yrittivät ja yrittävät kaikin voimin solvata Mannerheimia, ja mitä he keksivätkään pahimmaksi syytökseksi? Homosyytökset. Mitä tapahtui sille, että ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti heidän taipumuksistaan ja suuntautumisistaan huolimatta? Samaan aikaan punaviherpiireissä korostetaan, että homous on hieno juttu, mutta Mannerheimiin kohdistettuna kyse on silti yrityksestä loukata ja halventaa Mannerheimia ja esittää marsalkka huonossa valossa.

Miten voi olla samaan aikaan ns. homomyönteinen liberaali ja käyttää homoutta poliittisena, solvaavana lyömäaseena? Eiköhän tuommoinen kommunistien huhumylly kerro enemmän heidän omasta kaksinaismoralistisesta arvomaailmastaan kuin Mannerheimista. Vähän samanlaista kuin jos koulun pihalla hirviökakara huutaa toiselle "vitun homo, vitun homo". Kumpi on fiksumpi, homoksi haukuttu tai homoksi haukkuja?

Ja mitäpä sitten, jos Carl Gustaf olisikin ratsastanut Aunukseen ja ottanut miekka ja tuppi -käskynsä kirjaimellisesti? Ei se oikeasti ketään sen kummemmin enää kiinnostaisi. Olihan Aleksanteri Suurikin sekä naisten että miesten mies, ja silti maailmanhistorian maineikkaimpia sotapäälliköitä ja valloittajia. Eikös sen itse asiassa luulisi olevan komukoiden kannalta entistä katkerampaa, jos Mannerheim olisi Neuvostoliittoa vastaan johtanut sotaa ihan homona?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä on nyt kyllä edellä sen verran monta hulvatonta viestiä, että huhhuh. Hyvin te vedätte pojat!

=D
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Miksikö kaksinaismoralistinen? Siksi, että kommarit ja "Pispalan punaisten saunojen" huhujenlevittäjät yrittivät ja yrittävät kaikin voimin solvata Mannerheimia, ja mitä he keksivätkään pahimmaksi syytökseksi? Homosyytökset. Mitä tapahtui sille, että ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti heidän taipumuksistaan ja suuntautumisistaan huolimatta? Samaan aikaan punaviherpiireissä korostetaan, että homous on hieno juttu, mutta Mannerheimiin kohdistettuna kyse on silti yrityksestä loukata ja halventaa Mannerheimia ja esittää marsalkka huonossa valossa.

Tarkoitatko sitä Katariina Lillqvistin animaatiota?

Sen tarkoitus taisi olla provosoida härdelli iskemällä semmoiseen paikkaan, jota jotkut kutsuvat Mannerheimin ympärille rakennetuksi henkilökultiksi - ei kai niinkään loukata Mannerheimia.

Tavoitteeseen Lillqvist pääsikin ja seurauksena oli tässä linkissä kuvattu, myötähäpeää aiheuttanut riitely ja kalabaliikki (linkki vie eräälle huumorisivustolle). Riitely oli niin säälittävää, että olisi naurattanut älyttömästi, ellei olisi melkein itkettänyt.

Itse provokaatiohan oli naurettava, mutta vielä naurettavampi oli siitä noussut haloo.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No ei kiihko-oikeistolaisilta voi mitään todellisuudentajua odottaakaan. Tämä ketju taas osoittaa sen. Ihan yhtä härskiä vainoharhaisuutta ja satumaailmoissa kuljeskelua kuin vasemmiston äärisiivessäkin. Ei mitään uutta auringon alla siis.

Loanheittoa tulee ihan puolin ja toisin, tosin itse olen enemmän törmännyt kyllä oikeiston harrastamaan propagandaan ja vääristelyyn.

Kommunistileimaa odotellessa..!
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Itse provokaatiohan oli naurettava, mutta vielä naurettavampi oli siitä noussut haloo.

Omalla tavallaan se haloo oli huvittavaa. Sille oli myös selkeä tilaus, koska se tarjosi monelle vasemmistolaiselle kaappihomolle vihdoinkin jonkinlaisen yhteyden tähän merkittävään henkilöön Suomen historiassa, oli tuo yhteys sitten valheelle perustettu tai ei. Ja kyllähän tuota yhteyttä sitten käytettiinkin, joidenkin kohdalla hyvinkin näkyvästi.

Niin joo, ne presidentinvaalit. Jospa sitä Haavistoa sitten ekalla kierroksella, ja tokallakin jos sinne pääsee.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
No ei kiihko-oikeistolaisilta voi mitään todellisuudentajua odottaakaan. Tämä ketju taas osoittaa sen. Ihan yhtä härskiä vainoharhaisuutta ja satumaailmoissa kuljeskelua kuin vasemmiston äärisiivessäkin. Ei mitään uutta auringon alla siis.

Loanheittoa tulee ihan puolin ja toisin, tosin itse olen enemmän törmännyt kyllä oikeiston harrastamaan propagandaan ja vääristelyyn.
Jos asioita tarkastelee kovin vasemmalta, niin on todennäköistä että oikealta päin tulevat ylilyönnit jäävät paremmin mieleen. Ja päinvastoin. Tietysti fiksummat ymmärtävät että pöhköys on pöhköyttä, tulipa se mistä suunnasta tahansa.

Mielestäni Suomessa ei oikein voi puhua kiihko-etuliitteellä oikein mistään varteenotettavasta poliittisesta voimasta. Suurimmissa puolueissa ei oikein tällaista esiinny, ja nyt huomioin sen että Persutkin ovat olemassa. Pariin friikkiin per puolue ei oikein voi nojautua kiihko-määritelmän leimaamisessa. Sitten on tietysti näitä Siitoimen hengenheimolaisia ja muita marginaalissa eläviä sekopäitä, mutta tällaiset ovat normaalia taustakohinaa. Sen sijaan jenkkirepublikaanien uskontosiivessä pesii kyllä sellaisia riiviöitä että oksat pois. Meillä ei ole mitään vastaavaa. Päivin puolue on agendaltaan suht kesy eikä KD ole mitenkään painava peluri poliittisessa kentässä. Huru-jeesuslaisia löytyy aina sen verran että KD:lle saadaan muutaman pinnan kannatus ja jokunen kansanedustaja. Eivät ne mihinkään häviä, mutta toisaalta niillä ei ole oikein kasvupotentiaaliakaan.

Tosin on Suomen pressanvaalissakin mukana yksi puoluejohtaja joka on kunnostautunut smash asemeissa, futisjokerien prosenttijengissä ja varmaan kiviä viskovien anarkopaskojen kiljunjuontiporukoissakin. Ei sinänsä paskempi urakehitys Arhinmäeltä, edetä pressanlinnan ulkopuolella hilluvasta retalesakista ministerin istuimelle. Onko kansassa vai poliittisessa järjestelmässä jotain pahemman kerran vialla kun tällainen äärihihhuli pääsee ministeriksi? Vai onko Paavosta tullut vaan sisäsiisti?
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Haaviston kannalta olisi ollut hyvä, että Arhinmäki ei olisi lähtenyt mukaan kisaan. Sieltä olisi satanut mukavasti äänia Haaviston pottiin ja Haavisto voisi olla nytkin jo ohi Väykästä ja Soinista.

Niin. Mielestäni olisi ollut hyvä asettaa yhteinen ehdokas. Nyt valuu rahaa, aikaa ja energiaa "hukkaan" Vasemmistoliiton leiriltä, koska PA:n pääsy toiselle kierrokselle vaatii pienoisen ihmeen. Vasureissa on paljon Haaviston kannattajia, mutta Vihreissä ei liiemmin PA:n kannattajia.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Edelleen toivon sirkuksen menevän poikki ensimmäisellä kierroksella, mutta jos ei menekään, niin seuraava pressa on joka tapauksessa Halosta parempi vaihtoehto.

Tähän ei voi luottaa, koska Niinistön kannatus on edelleenkin kovin korkealla tasolla.

Halosen leboepäilyjä ovat mustapaidat levittäneet 12 vuotta, samoinhan Halonen kävi vappuna 1976 vaatimassa Suomea liittymään Neuvostoliittoon, jep jep. Pitkä suhde Arajärven kanssa, lapsi edellisestä suhteesta, mutta oikeasti tietenkin lesbo... jep jep.

Sinänä koko asia minulle yhdentekevä, evvk.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Miten voi olla samaan aikaan ns. homomyönteinen liberaali ja käyttää homoutta poliittisena, solvaavana lyömäaseena? Eiköhän tuommoinen kommunistien huhumylly kerro enemmän heidän omasta kaksinaismoralistisesta arvomaailmastaan kuin Mannerheimista.
Tämä oli hyvä huomio. Ainahan se on ollut toveripiireissä niin että tarkoitus pyhittää keinot.

Monelle tosivasemmistolaiselle Neuvostoliitto oli ihmistä suurempi ihanne, ja näitä sankareita on vieläkin olemassa kourallinen nurkissamme. Näissä porukoissa ja myös mainstreamin suuntaisessa vasemmistossa pientä ihmistä ja sekalaisia vähemmistöjä kaivetaan herkästi poliittisiksi teemoiksi. Se ei tietysti estä homottelemasta jos siitä koituu poliittista hyötyä. Tai jos se tuottaa mielihyvää omassa jengissä ja kenties harmia toisaalla, jos tällä tavoin saadaan vaikkapa naarmutettua vallitsevaa käsitystä Mannerheimista.

Pitää muistaa, että neuvostokommunismissa ja sosialistisissa maissa yleensäkin suhtauduttiin homouteen koko lailla penseästi. Sama koski kaikenlaisia muitakin ihmisoikeushössötyksiä. Neuvostoyhteiskunnan sisäpuolella homous ymmärrettiin kaiketi jonkinlaisena porvarillisena jäänteenä, josta sosialismin kehittyessä kohti kommunismia päästäisiin siitäkin eroon. Sosialistinen neuvostoihminen ei voinut mitenkään olla homo. Jos joku neuvostoajan neukku olisi ääneen epäillyt nyrkkiä puiviin patsashahmoihin sisältyvän homoeroottisia mielikuvia, niin kutsu 10-20 vuoden uudelleenkoulutukseen olisi ollut vain ajan kysymys.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosin on Suomen pressanvaalissakin mukana yksi puoluejohtaja joka on kunnostautunut smash asemeissa, futisjokerien prosenttijengissä ja varmaan kiviä viskovien anarkopaskojen kiljunjuontiporukoissakin. Ei sinänsä paskempi urakehitys Arhinmäeltä, edetä pressanlinnan ulkopuolella hilluvasta retalesakista ministerin istuimelle. Onko kansassa vai poliittisessa järjestelmässä jotain pahemman kerran vialla kun tällainen äärihihhuli pääsee ministeriksi? Vai onko Paavosta tullut vaan sisäsiisti?

Eiköhän tämä kerro lähinnä siitä, että demokratia toimii ja päättäviin asemiin on mahdollista päästä myös vanhan puolueliitin ulkopuolelta. Minusta ihan hyvä, että on näitä ihan oikean nuoruuden eläneitä joukossa, eikä kaikki ole nuorten kotkien tai vesaisten leireiltä eduskuntaan kasvatettuja. Saatika sitten jotain reippaita kolkkapoikia.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Halosen leboepäilyjä ovat mustapaidat levittäneet 12 vuotta, samoinhan Halonen kävi vappuna 1976 vaatimassa Suomea liittymään Neuvostoliittoon, jep jep. Pitkä suhde Arajärven kanssa, lapsi edellisestä suhteesta, mutta oikeasti tietenkin lesbo... jep jep.

Sinänä koko asia minulle yhdentekevä, evvk.

Vai että "mustapaidat" :). Ei se asia muuten näytä kovin evvk olevan ja tuskin lapsen tekeminen on lesboille tai biseksuaaleille mitenkään ennen kuulumatonta. Onhan Halonen Erkki Tuomiojankin kanssa heilastellut, mutta sekin oikeastaan sopinee enemmän lesboprofiiliin.

Sitä vain ihmettelen kun yleensä juuri punavihreällä puolella ollaan enemmän arvoliberaalia ja suvaitsevaista, niin olisihan Halonen arvoilleen sopivasti voinut julkisestikin olla oma itsensä, eikä pysyä kaapissa. Taktisista syistä asiassa ei tietysti ole mitään ihmettelemistä: Suomen lukuisat arvokonservatiiviset eläkeläiset eivät olisi puoluekannasta riippumatta ikinä äänestäneet Halosta voittoon, jos totuus olisi ollut tiedossa.

Halosen rivo ja ala-arvoinen käytös kulissien takana on sitten kokonaan toinen juttunsa. Joku lesbouilu kulissiliittoineen on siinä mielessä vain pieni sivujuonne.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Halosen leboepäilyjä ovat mustapaidat levittäneet 12 vuotta, samoinhan Halonen kävi vappuna 1976 vaatimassa Suomea liittymään Neuvostoliittoon, jep jep. Pitkä suhde Arajärven kanssa, lapsi edellisestä suhteesta, mutta oikeasti tietenkin lesbo... jep jep.
Halosen suuntauneisuus on itsellenikin sivuasia. Halosen surkeaan epäonnistumiseen presidenttinä seksuaalinen suuntautuneisuus ei liity mitenkään. Ihan hyvin hommat voi hoitaa syteen tai saveen kaikenlaisista mieltymyksistä käsin.

Halosen menneisyydessä on tunnetusti homoyhdistyksen viranhaltijana toimimistakin. Tällainen on tietysti omiaan herättämään määrättyjä epäilyksiä. Halosen ulkonäöstä en taas tohdi sanoa ääneen mitään konkreettista, mutta habituksensa nyt on mikä on. Lapsia ovat tietysti monet lesbot ja biseksuaalit naiset ennenkin saaneet, ei sillä mitään todisteta. Mutta toisaalta, tarvitseeko todistaa. Minun puolestani Halonen ja kaikki muutkin saavat toteuttaa suuntautumistaan parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan ei tehdä laittomuuksia.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Eiköhän tämä kerro lähinnä siitä, että demokratia toimii ja päättäviin asemiin on mahdollista päästä myös vanhan puolueliitin ulkopuolelta. Minusta ihan hyvä, että on näitä ihan oikean nuoruuden eläneitä joukossa, eikä kaikki ole nuorten kotkien tai vesaisten leireiltä eduskuntaan kasvatettuja. Saatika sitten jotain reippaita kolkkapoikia.
Älä? Kansa päättää ja pulinat pois, näinhän se menee. Jos jengi valitsee retaleen eduskuntaan niin sitten valitsee. Tietysti retaleestakin voi kasvaa joltinenkin mies, mutta eduskunnan muodossa äänestäjät saavat juuri sitä mitä tilaavat.

Toisaalta, ei demokratiakaan täydellinen järjestelmä ole. Jos riittävän moni tykkää paskasta, niin sitten paskaa syödään porukalla. Paska on silti koko ajan paskaa.
 

Baldrick

Jäsen
En tiedä onko täällä otettu jo esille, mutta onpahan Iltalehdellä melkoisen puolueelliset ehdokasesittelyt! Perussuomalaiset älkää huoliko, sillä kyse on Arhinmäen esittelystä. Onhan tuo ihan jäätävää huonontavien mielikuvien luomista ja halventamista koko teksti. Sitten Soini kerää sympatiapisteitä taistelullaan ja kovilla kokemuksillaan (tämä ei siis ole kuitenkaan Timon vika, vaan Iltalehden). En siis ole äänestämässä Arhinmäkeä, mutta mielestäni IL:llä on kuitenkin jonkilainen vastuu valtalehtenä pitää puolueeton linja näissä esittelyissä. Kyse on vielä ns. "elämänkerta" -osiosta.

Esim.

"Paavo Arhinmäki, 35, oli jo lapsena johtajatyyppiä. Kuviskerhossa Paavo hyppäsi pöydälle, ja jos hän oli sitä mieltä, ettei kuvis sillä erää kiinnostanut, niin sitten tehtiin jotain muuta."

"Puolueessaan Arhinmäki on saavuttanut lähes kaiken, mitä vasemmistoliitossa voi saavuttaa. Lisäksi hän on uskaltanut valita tarjolla olevista mukavimmat hommat. Kun vasemmistoliitto pääsi mukaan Jyrki Kataisen hallitukseen oli puolueelle tarjolla kaksi ministerin paikkaa, painavampi ja kevyempi salkku. Normaalitapauksessa puolueen puheenjohtaja olisi empimättä valinnut tärkeämmän ja enemmän poliittisia ratkaisuja sisältävän liikenneministerin salkun. Mutta ei, liikenneministerin tärkeä tehtävä työnnettiin Merja Kyllöselle.

Arhinmäelle kelpasi sen sijaan kulttuuriministerin posti, jossa saa edustaa ja matkustaa. Kerrotaan, että Arhinmäki mielellään sisällyttää matkoihinsa myös jalkapallo-otteluita. Kulttuuri-, urheilu- ja tasa-arvoministeri saa jakaa palkintoja ja stipendejä. Hän pääsee virkansa puolesta hyvälle paikalle, ministerin aitioon urheilukilpailuissa. Toisaalta välillä joutuisi myös istumaan oopperassa tai klassisen musiikin konserteissa. Tärkeämmät menot voi kuitenkin asettaa ikävämpien velvollisuuksien edelle."

Siis mitä vittua? Kuinka tämmöisen esittelytekstin läpipääseminen on edes mahdollista? Tekstissä toki paljon muutakin ja perusasiatkin kerrotaan ivalliseen sävyyn.

Linkki itse tekstiin tässä -> Paavo Arhinmäki - politiikan sunnuntailapsi | Presidentinvaalit | Iltalehti.fi
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onko kansassa vai poliittisessa järjestelmässä jotain pahemman kerran vialla kun tällainen äärihihhuli pääsee ministeriksi? Vai onko Paavosta tullut vaan sisäsiisti?
Tämä on kyllä mielenkiintoista, että Arhinmäestä otetaan aina esiin nuo samat jutut. Tai siis saa ne toki ottaa esiin, koska tehty on tehtyä, mutta ikään kuin ihminen ei voisi kasvaa ja kehittyä tuosta. Ei saisi niin tapahtua? Kerran jotain, aina jotain? Leima ei lähde. Arhinmäki on tietääkseni noista tyhmimmistä jutuista suoraan sanonut, että oli typerää ja väärin. Ilmeisesti se ei riitä.

Toisaalta taas ei tietynlaisessa radikaalisuudessa ole välttämättä vikaa. On sitä kautta aikain tarvittu, huomiota herättämään ja myös vaikuttamaan ihmisiin kun pelkkä puhuminen ei riitä. Kyllä se on ihan politiikan eri laidoilla ollut omalla tavallaan esillä historiassa. Kärkkäät lausunnot, temput ja tempaukset. Osa menee yli, mutta ei sitä aina etukäteen voi tietää mitä tapahtuu.

Itse nyt sanoudun kaikenlaisesta ääriradikalismista ja pogoilusta irti, enkä ole esim. Arhinmäen kanssa kaikesta samoilla linjoilla laisinkaan, mutta mielestäni kyseessä on ihan taitava ja tarpeellinen politiikko ottaen iänkin huomioon ja joka on tuossa nykyisessä pestiinsä erittäin sopiva ja varmasti aikaansaava. Presidentiksi hänestä ei ainakaan vielä ole, jos nyt koskaan, mutta myönnän silti olevani Arhinmäen bandwagonissa tässä ekalla kierroksella kaiken pähkäilyn jälkeen.

Toisella kierroksella sitten taas vähän riippuu parivaljakoista kuka, mutta se on sen ajan juttu se.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tämä on kyllä mielenkiintoista, että Arhinmäestä otetaan aina esiin nuo samat jutut. Tai siis saa ne toki ottaa esiin, koska tehty on tehtyä, mutta ikään kuin ihminen ei voisi kasvaa ja kehittyä tuosta. Ei saisi niin tapahtua? Kerran jotain, aina jotain? Leima ei lähde. Arhinmäki on tietääkseni noista tyhmimmistä jutuista suoraan sanonut, että oli typerää ja väärin. Ilmeisesti se ei riitä.
Sama juttu Väyrysen kanssa. Varmasti muutama kansalainen on tälläkin turneella käynyt kuittailemassa jalasmökistä ja ties mistä esivanhempien aikaisista jutuista.

Retorinen kysymyksenasetteluni edellä päättyi arveluun josko Arhinmäestä olisi tullut sisäsiisti. Ilmeisesti on, ainakin riittävällä tavalla. Kuten olen aiemmin todennut, esiintyjänä ja argumentoijana Arhinmäen osaaminen ja nykyinen kyky olla provosoitumatta tekevät vaikutuksen. Omat poliittiset näkemykseni ovat kovasti toisenlaiset kuin Arhinmäellä, mutta annetaan toki kunniaa kaikille omista ansioista kun niitä on.

Olet oikeassa siinä että menneisyyden teot tulisi suhteuttaa jollakin tavalla myöhempään elämänkaareen. Ei ole tietenkään reilua, että jostakin pikkuasiasta joutuu koko ikänsä maksamaan huviveroa. Silti anarkomekkalointi, poliisien härnääminen smash asemissa ja sen sellaiset - eivät ihan pikkuasiat - ovat omiaan luomaan Paavo Arhinmäen arvolähtökohdista tietynlaisen käsityksen. Tällaisen taustan kanssa Arhinmäen on syytä oppia elämään ja varmaan hän parhaansa mukaan näin yrittääkin. Ei se kuitenkaan minun ongelmani ole jos minulle on muodostunut äijästä määrätynlainen kuva julkisuuden kautta. Sen tunnustan että "nykyinen Arhinmäki" on pystynyt omalla toiminnallaan tekemään jonkin verran pesäeroa "vanhaan Arhinmäkeen".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös