Tässähän voisi käyttää autovertausta. Kysymyksessä ei näet ole vika tai puute vaan ominaisuus... Niinistön osaaminen on talouspuolella, kun taas ihmisoikeusasiat ovat hänelle vieraampia. Haaviston kohdalla taas vaaka kallistuu toisin päin. Kysymys on siitä, kumpi osaamisalue katsotaan tässä hetkessä tärkeämmäksi ominaisuudeksi Tasavallan Presidentille.
Presidentti ei tee lakiuudistuksia eikä presidentillä nykyisin ole mitään työkaluja radikaaleihin muutoksiin. Sen sijaan keskustelua ja arvomaailmaa hän voi ohjata parhaaksi näkemäänsä suuntaan. Presidentti ei tuo verohelpotuksia eikä vähennä työttömyyttä, mutta voi olla tärkeänä vaikuttajana prosessissa kohti hyvinvoivaa Suomea. Tässä kohtaa näkisin, että kokoomuslainen talousosaaja ei ole oikea valinta.
Kuten aiemmin olen jo todennut, Haaviston kaltaisen ehdokkaan pääseminen toiselle kierrokselle on jo hieno asia, joka osoittaa, että olemme matkalla kohti suvaitsevampaa maailmaa. En viittaa tässä seksuaalisuuteen - siihen taitaa presidenttikisa tällä kertaa ratketa - vaan ehdokkaan edustamiin arvoihin.
Minusta kyse on painotuksista. Meidän on hyvä olla ylpeitä omista arvoistamme ja pyrkiä edistämään maailmalla niitä siten kuin kulloinkin on järkevää, mutta en koe, että ns. väkisin tuputtamalla saadaan aikaiseksi toivottua lopputulosta. Päinvastoin. Arvostan siis fiksua ja realistista presidenttiä.
Haavisto painottaa aina neuvottelemisen tietä, aivan kuin sitä ei hänen mielestään käytettäisi tarpeeksi. Minusta tuntuu, että kyllä sitä käytetään, mutta esim. Iranin kohdalla ei vaan välttämättä ole neuvotteluista riittävää apua. Haavisto kyllä tarjoaa usein neuvotteluun ja rauhaan tähtäävän vaihtoehdon, mutta entäs sitten, jos / kun se vaihtoehto ei yrityksistä huolimatta toimi? Tuleeko sitten kokeilla jotain muuta vai todetaanko edelleenkin neuvottelevan asiallisesti, että kyllä teidän nyt täytyisi suostua näihin asioihin? Minusta Niinistön ja Haaviston yksi isoimmista eroista on se ero, joka on idealismin ja realismin välillä.
Viimeksi muokattu: