Mainos

Suomen presidentinvaali 2024

  • 691 103
  • 6 686

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Itse näen tämän puhtaasti oikeisto vasemmisto kisana, vaikka Haavisto yrittääkin sen asetelman välttää. Siinä tapauksessa valintani ei voi koskaan olla Haavisto, jota SDP ja Vasemmisto ajaa pressaksi Vihreiden ohella. Koivisto, Halonen ja sitä kolmatta ei tähän sarjaan tarvita. Kuitenkin näin voi hyvinkin käydä ja pakkohan se silloin on elää sen kanssa, vaikka Haaviston ajatusmaailma arvojohtajana on vähintäänkin pelottava, siis Suomen kannalta. Ehkä sieltä Pekalle tulisi sen verran tukea, että malttaisi hiukan jarrutella näkemyksiään.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Toisaalta vastustivat myös Olkiluoto kolmosta. Ilman sitä oltaisiin aika kusessa - on meillä tuulivoimaa tai ei. Fennovoiman vastustaminen hyvä, turvallisuusaspektin nostaminen esiin hyvä, mutta vastustivatko vaan kategorisesti kaikkea ydinvoimaa? Noh jääkööt kunkin pohdittavaksi.
Vihreät ovat vastustaneet kategorisesti ydinvoimaa, ja Olkiluoto 3:n rakennuspäätösten aikana (2002) vastustus oli vielä ideologista. Tämä oli virhe, ja tätä ovat myös Vihreät myöhemmin itsekin katuneet. Kuitenkin jo 2010-luvulla Vihreiden energiapaletti oli päivitetty ja ydinvoimaa ei enää kategorisesti vastustettu, mutta tämän kommunikointi ulospäin on ollut todella heikkoa. Fennovoimaa taas vastustettiin juurikin turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Tuolloin Niinistön voimin asiaa pidettiin todella kovasti esillä, mutta vastaus Vihreiden huoleen kuului (silloin pääministerinä toimineen) Alexander Stubbin suusta: "Se, joka minua eniten häiritsee tässä keskustelussa, on tietty asenteellisuus, jopa russofobia, joka ilmenee muutamissa puheenvuoroissa. Se tulee nimenomaan sitä kautta, että yritetään lietsoa Venäjä-pelkoa energiapoliittiseen ratkaisuun. Tässä kannattaa puhua energiasta energiana".
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sarjamöläyttelijä Huhtasaari ei toisaalta kuusi vuotta sitten saanut edes valtaosaa persujen äänestäjistä taakseen.
Kävi Urpilaiset Lauralle tuolloin, eli kun itsellä ei ollut uskottavaa ehdokasta, niin puolueen kannattajat lakos kuka minnekin muiden konservatiivisempien puolueiden ehdokkaiden luo.
 

Jeffrey

Jäsen
Fennovoiman vastustaminen hyvä, turvallisuusaspektin nostaminen esiin hyvä, mutta vastustivatko vaan kategorisesti kaikkea ydinvoimaa? Noh jääkööt kunkin pohdittavaksi.

Vastustivat. Ja Fennovoiman syliin ajauduttiin paljolti siitä syystä, että Fortumin hanketta Loviisaan vastustettiin vielä enemmän. Fortumin hanke tyssäsi monta kertaa. Esimerkiksi Vanhasen II:n hallituksen aikaan Vihreiden vastustukseen ja edelleen Kataisen hallituksen aikaan Vihreiden ja Vasemmistoliiton vastustukseen. Ajatella, jos olisi Uniperiin hassatuilla rahoilla rakennettu meille yksi uusi moderni ydinvoimala joka alkaisi jo olla myös tuotannossa.

Vanhojen muistelu ja jälkiviisaus on aina vähän niin ja näin. Kyllä tämä kuitenkin on ennemmin asia josta Haavisto saa risuja kuin ruusuja. Eikä se turvallisuusaspekti nyt ole lopulta ihan kauhean vahva ollut, kun Suomea on haluttu pitää tuonnista riippuvaisena energiankuluttajana.

Itse lasken niin, että Venäjää käytetty tässä ennemmin keppihevosena ydinvoimaa vastaan kun todellisena syynä. Jos se olisi ollut todellinen syy ja kuitenkin se 2 voimalaa oltiin valmiita rakentamaan - olisi sitä Fennovoiman lupaa vaadittu Fortumille.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vihreät ovat vastustaneet kategorisesti ydinvoimaa, ja Olkiluoto 3:n rakennuspäätösten aikana (2002) vastustus oli vielä ideologista. Tämä oli virhe, ja tätä ovat myös Vihreät myöhemmin itsekin katuneet. Kuitenkin jo 2010-luvulla Vihreiden energiapaletti oli päivitetty ja ydinvoimaa ei enää kategorisesti vastustettu, mutta tämän kommunikointi ulospäin on ollut todella heikkoa. Fennovoimaa taas vastustettiin juurikin turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Tuolloin Niinistön voimin asiaa pidettiin todella kovasti esillä, mutta vastaus Vihreiden huoleen kuului (silloin pääministerinä toimineen) Alexander Stubbin suusta: "Se, joka minua eniten häiritsee tässä keskustelussa, on tietty asenteellisuus, jopa russofobia, joka ilmenee muutamissa puheenvuoroissa. Se tulee nimenomaan sitä kautta, että yritetään lietsoa Venäjä-pelkoa energiapoliittiseen ratkaisuun. Tässä kannattaa puhua energiasta energiana".
Stubbin tuo lause on hyvinkin muistissa. Todella ruma tahra hänen historiassaan.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Stubbin tuo lause on hyvinkin muistissa. Todella ruma tahra hänen historiassaan.

Ihme olisi, jos ei olisi muistissa, kun samat asiat käyty läpi kymmeneen kertaan parin viikon aikana.

Saa nähdä saako kukaan kaivettua ehdokkaista mitään uutta toiselle kierrokselle.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Itse äänestän Stubbia joka tapauksessa. Haaviston taustat eivät nappaa
Mulla se on juuri toisinpäin.

Näin tavan duunarina ajatus jannusta joka nuorempana pohti ryhtyykö ammattipoliitikoksi vai ammattigolfariksi on varsin kaukainen.

Stubb vain on feikki. Hampaita ei ole tosin valkaistu pelkästään kampanjaa varten.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voin avata. Tämä on tosiaan vain äkkiä kyhätty arvio, jonka tekijä ei ole minkäänlainen asiantuntija, joten tämä kannattaa ottaa vain viihteen kannalta, jos senkään. :)

Itse asiassa päivitin tätä jo hieman, joten tässä uudet luvut:

Stubb ja Haavisto saavat omat äänensä sellaisinaan toisella kierroksella. Muiden osalta jako on laskelmassa seuraava:

Jos tätä katsoo äänien kautta, nyt annettiin 3,24M ääntä ja oletetaan että toisella kierroksella annetaan tasan 3M. Näistä 1,7M on ekan kierroksen mukaan korvamerkitty Haavistolle ja Stubbille, niin pöydällä on 1,3M ääntä joista taistella. Näistä taas n. 1,0 M kuuluu Rehnille (0,45M) tai Halla-aholle (0,55M). Jos Stubb saisi kaikki Rehnin ja Halla-ahon äänet, kokonaispotti olisi 1,8M eli 60%.

Jos PS ja Keskustan äänestäjät lähtevät toiselle kierrokselle kunnolla mukaan, Stubb tulee saamaan yli 60% äänistä. Ja ne jotka äänestivät Haavistoa blokatakseen Halla-Ahon ulos Stubbin kustannuksella, sataa toisella kierroksella Stubbin laariin. Tiedä sitten paljonko heitä on…

Koska vain annetut äänet lasketaan, niin puolet Rehniä tai Halla-ahoa äänestäneistä voi jäädä kotiin, jos se toinen puoli antaa äänensä Stubbille, kisa menisi Stubbille jotain 58-42. Jos 25% PS ja Keskustan äänestäjistä vaivautuisi uurnille ja äänestäisi Stubbia, silloinkin Stubb veisi 52-48.

Halla-ahon 615k ääntä ekalla kierroksella on niin määräävä lukema, että Haavisto tulee saamaan tästä vain murusia. Rehnin 497k äänestä voi jäädä enemmänkin taskuun, mutta tästä yli 1M potista, Haaviston tulisi kaivaa hiukan yli 40% omaan taskuun ja samalla toivoa ettei kovin moni lähde uurnille. Ja sitten olisi vasta tasoissa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Toisaalta ovat myös vastustaneet fossiilisten käyttöä joita oltaisiin tuotu Venäjältä ja ajaneet esimerkiksi tuulivoiman käytön lisäämistä ja siitä on ollut melkoisesti iloa tässä kun on pyritty irtautumaan Venäjältä tuotavasta energiasta. Toki olivat tuon Fennovoiman ydinvoimalan kohdalla oikeassa vastustaessaan sitä ja aika selkeästi puhuttiin siitä että kyse on nimenomaan turvallisuudesta, eikä pelkästään reaktiomaisesta ydinvoiman vastustuksesta.
Vihreäthän jätti hallituksenkin 20 vuotta sitten ydinvoiman vuoksi. Vihreät jätti hallituksen 20 vuotta sitten ydinvoiman takia – ”kestävän kehityksen vastainen” energiamuoto sai takin kääntymään myöhemmin - Suomenmaa.fi

Syynä oli "kestävän kehityksen vastaisuus". Vanhemman tai ensimmäisen sukupolven vihreille ydinvoiman vastustaminen oli periaatekysymys.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Ja ne jotka äänestivät Haavistoa blokatakseen Halla-Ahon ulos Stubbin kustannuksella, sataa toisella kierroksella Stubbin laariin. Tiedä sitten paljonko heitä on…
Ainakin omasta lähipiiristä näitä löytyy muutamia (en itse, koska luotin, ettei Hallis olisi Stubbille pärjännyt), ja käsittääkseni aikomus on juurikin hypätä Haavistosta Stubbin leiriin tokalla kiepillä. Ei kovin tieteellistä dataa, tiedän, mutta omasta pienestä otannasta voi sanoa, että on näitä tällä logiikalla äänestäneitä ainakin olemassa.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Todella heikot ehdokkaat toisella kierroksella. Stubb on vähän yksinkertaisen oloinen möläytyksineen, mutta eivät hänen taustansa missään nimessä ole yhtä pahat kuin Haavistolla. Haavisto:
- neuvostomyönteisyys
- yritykset ajaa armeija alas
- Isisin ja Hamasin terroristien hyysäys
- toiminta ulkoministerinä ja poliisitutkinta
- Vihreiden kautta ollut ajamassa ydinvoimaa ja varavoimaa alas
- monestakin suunnasta kuultuna ikävä persoona, joku on sanonut jopa luonteeltaan mulkuksi
- puolison sekoilu ja rikostuomiot

Ja tietysti jos Haavistoa ei valita toisella kierroksella, alkaa keskustelu homoudesta. Sillä ei ole yhtään mitään tekemistä valitsemisen kanssa. Pekan tausta ja historia on täynnä suhmurointia. Kuka voi äänestää tällaisen miehen presidentiksi?

En tiedä äänestänkö toisella kierroksella ollenkaan. Mies, joka ei valehtele, mutta kertoo vain väärää tietoa ei myöskään innosta äänestämään.
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Ajattelisin että Stubbin suurin vihollinen toisella kierroksella on Stubb itse. Mikäli tentteihin / haastatteluihin mahtuu jotain älyttömiä möläytyksiä, voi Haavisto hyvinkin kiriä kiinni. Riittääkö se ohittamaan Stubbia, jäänee nähtäväksi. Mut en kyllä selvänä Stubbin voittoa näe. Omassa lähipiirissä ei myöskään ole mitään selkeää oikeisto / vasemmisto äänestämistä, vaan poukkoilua on puolin jos toisin.

Itse en ole ihan 100% varma vielä kumpaa äänestän. Mies toki sanoi, että jos äänestän Haavistoa niin hän hommaa teltan pihalle, mut eipä se ulkoilmakaan olisi pahasta.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Vastustivat. Ja Fennovoiman syliin ajauduttiin paljolti siitä syystä, että Fortumin hanketta Loviisaan vastustettiin vielä enemmän.

Totuus on kuitenkin se, että suuren kokoluokan laitoksille ei ole enää hetkeen ollut juurikaan laitostoimittajia, jotka ovat itse valmiita niihin investoimaan. Siksi Pyhäjoellekaan semmoista ei lännestä löydetty kovasta yrityksestä huolimatta.

Suuren kokoluokan yhdinvoimalaitokset taitavat olla liiketoiminnallisesti kannattavana energiantuotantomuotona historiaa ja siksi sille ei löydy markkinataloudelliselta pohjalta investoijia. Uusia suuren kokoluokan reaktorihankkeita nousee vain vahvan suunnitelmataloudellisissa ja valtiokapitalistisissa järjestelmissä. Markkinatalouksissa nuo ovat mahdollisia vain, jos valtio subventoi niitä valtavilla upfront-investoinneilla.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että ydinvoima olisi kuollut. Päinvastoin, mutta sen luonne muuttuu. Tulevaisuus on pienen kokoluokan laitoksissa ja modulaarisessa ydinvoimassa. Mutta suuret laitokset jotka johtavat energiantuotannon keskittämiseen eivät ole enää tätä päivää a) markkinataloudellisista näkökulmista eikä b) turvallisuuspoliittisista näkökulmista.

Tässä vihreät ovat olleet jo pitkään oikeassa.
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä, oliko jo täällä, mutta laitetaan kuitenkin:
Åbo academin tutkimus kuntavaalien äänestäjien liikkuvuudesta presidentinvaaleissa 22.1.2024. Tuosta selviää aika hyvin, miten äänestäjät liikkuvat. Luottaisin tuohon enemmän kuin hihasta vedettyihin mutu-arvioihin. Noista voi laskea, miten toisen kierroksen äänet tulevat jakautumaan.
 

Tuamas

Jäsen
Tämä ei tietenkään tarkoita, että yhdinvoima olisi kuollut. Päinvastoin, mutta sen luonne muuttuu. Tulevaisuus on pienen kokoluokan laitoksissa ja modulaarisessa ydinvoimassa. Mutta suuret laitokset jotka johtavat energiantuotannon keskittämiseen eivät ole enää tätä päivää a) markkinataloudellisista näkökulmista eikä b) turvallisuuspoliittisista näkökulmista.

Tässä vihreät ovat olleet jo pitkään oikeassa.

Tässähän tämä tiivistetysti.

Suomen olosuhteissa tämä korostuu massiivisten tuulivoimainvestointien myötä, kun sähkön keskihinta painuu jatkuvasti alemmas.

Samalla kun rahalla alkaa taas olemaan korkotasojen normalisoitumisen myötä hintaa (tämä kun on sähkön keskihinnan ohella keskeisin yksittäinen komponentti hankkeiden kannattavuuslaskelmissa), on nykymuotoisia massiivisia voimalaitosyksiköitä käytännössä mahdoton saada liiketaloudellisin perustein läpi.

Toki kun historiaa näissä muistellaan, todettakoon että 2010 persut äänestivät alunperin sekä OL3:sta että Hanhikiveä vastaan ja käsittääkseni oli Kepun aluepolitiikan ansiota, että äänestyksessä oli nimenomaan OL3 ja Hanhikivi, eikä OL3 ja Loviisa 3 tai kaikki kolme.

Tämä vaikka jo hankkeiden suunnitteluvaiheessa tiedettiin, että voimala Pyhäjoelle maksaisi infran puuttumisen vuoksi parisen miljardia enemmän kuin uusi yksikkö Loviisaan, mutta aluepolitiikka on aina Kepulle tärkeämpää kuin asioiden tekeminen tehokkaasti.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
En tiedä, oliko jo täällä, mutta laitetaan kuitenkin:
Åbo academin tutkimus kuntavaalien äänestäjien liikkuvuudesta presidentinvaaleissa 22.1.2024. Tuosta selviää aika hyvin, miten äänestäjät liikkuvat. Luottaisin tuohon enemmän kuin hihasta vedettyihin mutu-arvioihin. Noista voi laskea, miten toisen kierroksen äänet tulevat jakautumaan.

Sen verran vielä Halla-Ahon potista että voi siellä joku kaupunkilaispersu Haaviston taakse ehkä mennä mutta persujen vahvoilla tulosalueilla Satakunnassa, Etelä,-Keski-, ja Pohjois-Pohjanmaalla Lappi tuohon lisättynä menevät 80-90% Stubbin taakse.
 

Jeffrey

Jäsen
Totuus on kuitenkin se, että suuren kokoluokan laitoksille ei ole enää hetkeen ollut juurikaan laitostoimittajia, jotka ovat itse valmiita niihin investoimaan. Siksi Pyhäjoellekaan semmoista ei lännestä löydetty kovasta yrityksestä huolimatta.

Suuren kokoluokan yhdinvoimalaitokset taitavat olla liiketoiminnallisesti kannattavana energiantuotantomuotona historiaa ja siksi sille ei löydy markkinataloudelliselta pohjalta investoijia. Uusia suuren kokoluokan reaktorihankkeita nousee vain vahvan suunnitelmataloudellisissa ja valtiokapitalistisissa järjestelmissä. Markkinatalouksissa nuo ovat mahdollisia vain, jos valtio subventoi niitä valtavilla upfront-investoinneilla.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että ydinvoima olisi kuollut. Päinvastoin, mutta sen luonne muuttuu. Tulevaisuus on pienen kokoluokan laitoksissa ja modulaarisessa ydinvoimassa. Mutta suuret laitokset jotka johtavat energiantuotannon keskittämiseen eivät ole enää tätä päivää a) markkinataloudellisista näkökulmista eikä b) turvallisuuspoliittisista näkökulmista.

Tässä vihreät ovat olleet jo pitkään oikeassa.

Ei nyt kannata lähteä viemään keskustelua sivuraiteelle. Tässä ketjussa puhutaan Suomen presidentinvaaleista 2024 eikä siitä kykenisikö markkinatalous kannattavaan investointiin ydinvoimassa. Vihreät ja Haavisto ovat yksiselitteisesti olleet torppaamassa suomalaisia ydinvoimainvestointeja, ja varsinkin Fortumin investointia - joka sitten annettiin Fennovoimalle.

Nostetaan nyt kuitenkin huomioon, että Fortum on yhdessä Outokummun kanssa selvittämässä mahdollisuuksia lisäydinvoimalle, joten kyllä sille nähtävästi myös markkinataloudellista vetoa löytyy. Toki, osapuolien tarvitsee olla hankkeeseen sopivia. Todettakoon nyt vielä sekin, että OL3 rakennuskustannukset olivat lopulta noin 5,55 miljardia euroa ja Fortum hassasi Uniperiin 6 miljardia. Lisäksi Loviisa 3 olisi ollut todennäköisesti OL3 pienempi ja sitä myötä edullisempi. Lisäksi se olisi mahdollisesti tuottanut paremmin sen keskeisemmän sijainnin mahdollistaman kaukolämpökäytön ansiosta. OL3 markkinataloudelliset osapuolet tullee saamaan rahansa takaisin hyvän tuoton kera, Fortumin Uniper rahat ovat mennyttä.

Tällä hetkellä rakentamisen alla on noin 60 reaktoria 17 eri massa - toiset 110 laitosta on suunnitteilla. Mukana on länsimaista esimerkiksi Ranska, USA, UK ja sitten kuitenkin ei-suunnitelmatalous maita kuten Korea.

Se on ihan totta, että ei nämä hankkeet helppoja ole. Se on totta, ettei niitä tehdä markkinatalouden ehdoin, mutta tämä johtuu siitä että niille tarvitaan valtiojohdon siunaus. Tämän jälkeen ei kuitenkaan liene vahvoja todisteita sanoa etteikö voisi rakentaa markkinataloudellisista näkökulmista, ja turvallisuuspoliittinen vaihtoehto naapurin tuontienergian kanssa on jo todettu varsin haitalliseksi.

Vihreät ja Haavisto ovat olleet näissä asioissa jo pitkään väärässä. Eikä se muutu sillä, että keskustelua vie eri raiteille. Markkinataloudelliset tarpeet ovat ajamassa ydinvoimantuotantoa melkoiseen boomiin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Ikävää, jos suomalaiset jäävät tästä kelkasta jälleen pois vaikka meillä olisi ihan oikeaa omaa osaamista alalta. Tällä hetkellä maailmassa on toiminnassa noin 440 reaktoria, ja jos nämä 170 menee maaliin on siinä jo yksinään +40% ydinvoimakapasiteetista maailmanlaajuisesti ja siihen päälle mahdollisesti muut tulevat laitokset.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Nostetaan nyt kuitenkin huomioon, että Fortum on yhdessä Outokummun kanssa selvittämässä mahdollisuuksia lisäydinvoimalle, joten kyllä sille nähtävästi myös markkinataloudellista vetoa löytyy.

Tietenkin raskas energiaintensiivinen teollisuus toivoisi suuren kokoluokan ydinvoimaloita, mutta kyse on siitä, että niille ei löydy laitostoimittajia, jotka itse ovat valmiita siihen sijoittamaan. Myöskään teollisuudella ei ole mahdollisuutta eikä kiinnostusta hankkeisiin riittävästi sijoittaa. Tämä nähtiin jo Pyhäjoen hankkeen kohdalla, jossa teollisuuden (ml. juuri Outokumpu) sijoitukset eivät olleet lähellekään sitä luokkaa, että hankkeelle olisi saatu kasaan riittävää yksityistä rahoitusta länsimaisen laitostoimittajan hankkimiseksi.


Tällä hetkellä rakentamisen alla on noin 60 reaktoria 17 eri massa. Mukana on länsimaista esimerkiksi Ranska, USA, UK ja sitten kuitenkin ei-suunnitelmatalous maita kuten Korea.

Kuten tiedetään Ranska ja Etelä-Korea nimenomaan ovat vahvan valtiokapitalistisia talousjärjestelmiä. Yhdysvalloissa ja Britanniassa puolestaan suuren kokoluokan laitoksiin on aivan valtavasti enemmän varaa laittaa julkisia varoja upfront-subventointina kuin Suomessa.

***

Lisäksi jokainen joka viitsii hieman perehtyä energia- ja turvallisuuspolitiikan risteyskohtaan ymmärtää, että Suomessa ei ole sitten pienintäkään järkeä keskittää energiantuotantoa enää yhtään siitä, mitä se tällä hetkellä on. Turvallisuuspoliittiset näkökulmat huomioiden meidän pitää päinvastoin nimenomaan hajauttaa eikä keskittää sitä. Yhden suuren kokoluokan reaktorin vaikutus tuotannon keskittymiseen on Suomen kokoisessa maassa kestämättömän suuri. Britanniassa tai Ranskassa yhden reaktorin merkitys koko tuotantojärjestelmälle ja kantaverkolle on huomattavasti pienempi.

Kuten sanottua, vihreät ovat olleet oikeassa yllä olevan suhteen. He ovat myös olleet oikeassa siinä, että pienen kokoluokan ydinreaktorit ja modulaariset ydinreaktorit ovat oivallinen osaratkaisu tulevaisuuden energiapoliittisiin haasteisiin.
 
Viimeksi muokattu:

TAPPI32

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Alla olevaa juttua lukiessa alkaa miettiä, että onko Stubb erehtynyt puolueesta ja hänen pitäisikin olla PS:n tai SDP:n ehdokas?


”Stubb kertoo, että kokoomuslaisena hän on varttuessaan alkanut tunnistaa itsessään pohjoismaisen demariajattelun piirteitä.”

Samaisessa jutussa mies kuitenkin kertoo, ettei aio lähteä äänien kalasteluun. Ehkä se kehujen jakaminen eri puolueille ja oman ”demariajattelun piirteiden” esille tuominen ei sitten ole sitä…
 

Tuamas

Jäsen
”Stubb kertoo, että kokoomuslaisena hän on varttuessaan alkanut tunnistaa itsessään pohjoismaisen demariajattelun piirteitä.”

Samaisessa jutussa mies kuitenkin kertoo, ettei aio lähteä äänien kalasteluun.

Sinänsä tuohan on ennen kaikkea onnistunutta itsereflektiota, koska tosiasiassa Suomessa kaikki valtavirtapoliitikot, ehkä Elina Valtosta lukuunottamatta, ovat pohjimmiltaan pohjoismaisen demariaatteen kannattajia ja edustajia.

Käytännössä kaikki valtapuolueet kannattavat vahvaa valtion roolia, eroja syntyy lähinnä ainoastaan siinä mihin valtion rahat allokoidaan.

Kokoomus haluaa ohjata rahat pro-business markkinatalouden keinoin yrityksille, Demarit sosiaaliturvaan ja järjestöille, Kepu syrjäseuduille ja maatalouteen ja Persut kaikkialle muualle paitsi ulkomaalaisiin, Yleen ja rappiotaiteeseen.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todettakoon nyt vielä sekin, että OL3 rakennuskustannukset olivat lopulta noin 5,55 miljardia euroa ja Fortum hassasi Uniperiin 6 miljardia. Lisäksi Loviisa 3 olisi ollut todennäköisesti OL3 pienempi ja sitä myötä edullisempi. Lisäksi se olisi mahdollisesti tuottanut paremmin sen keskeisemmän sijainnin mahdollistaman kaukolämpökäytön ansiosta. OL3 markkinataloudelliset osapuolet tullee saamaan rahansa takaisin hyvän tuoton kera, Fortumin Uniper rahat ovat mennyttä.
Sinänsä OLK3 oli hyvä diili suomalaisille koska ranskalaiset maksoivat siitä 10-11 miljardia. Mutta jos samanlaista haluaa tänään, tuskin ranskalaiset enää toista myy 6 miljardin tappiolla.

Se miten tuottavaa sähkön tekeminen tulee olemaan riippuu vähän siitä mikä on OLK3 omakustannehinta. FV se olisi ollut 50e/MWh, ja pörssissä keskihinta jossain 70e/MWh. Tulevaisuudessa tuulivoiman lisääntyminen kuitenkin tulee laskemaan keskihintaa, ellei sähkön kysyntä ala lisääntymään ja siihen vaikuttaa paljon teollisuuden investoinnit. Lopulta vaikuttaa siltä että aika isot riskit mutta ei niinkään merkittävät tuotot.

Näin jälkikäteen voi toki spekuloida sillä miten pahasti Suomi olisi ollut Venäjän taskussa, jos maassamme olisi ollut merkittävästi enemmän venäläistä ydinvoimaa.
 

Jeffrey

Jäsen
Kuten sanottua, vihreät ovat olleet oikeassa yllä olevan suhteen. He ovat myös olleet oikeassa siinä, että pienen kokoluokan ydinreaktorit ja modulaariset ydinreaktorit ovat oivallinen osaratkaisu tulevaisuuden energiapoliittisiin haasteisiin.

Mielenkiintoista, sillä tällä hetkellä ainoastaan Kiina ja Venäjä ovat onnistuneesti rakentaneet SMR reaktorin. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että SMR on kiehtova teknologia. Silti tämänkin asian nostaminen esiin tässä keskustelussa on hyvin erikoista. Jos nyt olisi rakennettu SMR ydinvoimala, se olisi tullut joko Venäjältä tai Kiinasta. Tämä on aika yksiselitteistä. Jos tämä on todella ollut Vihreiden tahtotila, niin ennemmin tämä on jälleen rasite Haavistolle kuin jonkinlainen meriitti.

Tietenkin raskas energiaintensiivinen teollisuus toivoisi suuren kokoluokan ydinvoimaloita, mutta kyse on siitä, että niille ei löydy laitostoimittajia, jotka itse ovat valmiita siihen sijoittamaan. Myöskään teollisuudella ei ole mahdollisuutta eikä kiinnostusta hankkeisiin riittävästi sijoittaa. Tämä nähtiin jo Pyhäjoen hankkeen kohdalla, jossa teollisuuden (ml. juuri Outokumpu) sijoitukset eivät olleet lähellekään sitä luokkaa, että hankkeelle olisi saatu kasaan riittävää yksityistä rahoitusta länsimaisen laitostoimittajan hankkimiseksi.

En ihan järin suuria johtopäätöksiä vetäisi Pyhäjoen projektista. Se oli kaikkineen hyvin epäonnistunut poliittisesti ja oikeastaan kauttaaltaan. Lisäksi ensimmäiset rahoituskierrokset ovat jo kohta kaksi vuosikymmentä vanhoja, joten maailma ja esimerkiksi teollisuus on muuttunut sen jälkeen hyvinkin paljon. Outokumpu oli vasta laittamassa miljardia hankkeeseen joka ei olisi juurikaan edes parantanut kannattavuutta. Eli kyllä siellä pääomaa taustalla on, enkä usko muidenkaan energiaintensiivisten liiketoimien jäävän seuraamaan sivusta mahdollisia hankkeita. Mielenkiintoista nähdä onko siellä lopputulemana SMR vai jotain muuta. Eiköhän tästä tämän vuoden aikana lisätietoa tule. Mutta eipä se millään tapaa Haaviston tai Stubbin ansiota ainakaan vielä ole.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Alla olevaa juttua lukiessa alkaa miettiä, että onko Stubb erehtynyt puolueesta ja hänen pitäisikin olla PS:n tai SDP:n ehdokas?


Videon perusteella hän ei ainakaan vaparia osaa hiihtää. Ei tosin vaikuta äänestyspäätökseen. On Pentsiselle duunia, perinteisen tekniikastahan kannattaa kuitenkin yleensä aina aloittaa opettelu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös