Mainos

Suomen presidentinvaali 2024

  • 691 171
  • 6 686

Analyzer

Jäsen
Nyt tehtiin siis kaikkien aikojen ennätys ennakkoäänissä. Toki on ollut jo pitkään trendinä, että ennakkoäänestäminen lisääntyy varsinaisen vaalipäivän kustannuksella. Silti 44% äänestysprosentti on todella kova. Kuusi vuotta sitten se oli 36,1%. Toki asetelma oli silloin erittäin tylsä.

Nyt tuli myös sellainen poikkeus, että tämä viimeisin ennakkoäänestyspäivä oli kaikkein kovin. Aina aiemmin se on ollut eka päivä. Tänä vuonna ensimmäinen päivä oli 6,1% kun tänään tuli 8,8%. Eli todella hurja äänestyspäivä! Tämä indikoi sitä, että muuttunut gallup asema sai totisesti ihmiset liikkeelle. Uskon myös, että tämän päivän isosta äänipotista Haaviston ja Halla-ahon numerot ovat ne kaksi useimmiten raapustettua.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä ihmettä nyt? Lapsen nälästä kysyttiin, niin tottakai hän ajatteli lapsen nälkää.

Ei se Anderssonin vika ole, jos kysymys on (mielestäsi) paska.
Kysymyshän oli hyvä ja juuri Li:lle tehty. Li sai hyvää huomiota kohahduttamalla ja antamalla hyväksyntänsä rikokselle. Älykäs populisti.

Kun persu kannustaa rikokseen, niin odotettavissa tuskinpa on Li:n kannattajien osalta samanlaista puolustuspuheenvuoroa. Silloin ollaan varmaan Venäjän tiellä ja oikeusvaltio on tuhoutumassa.
 
4

444

Ihan hauska :D en nyt jaksa tähän sen enempään tarttua mutta eiköhän ehdokkaista jokaisella jokin tahra menneisyydestään löydy.
Juu, lähinnä tuo oli hassuttelua siihen, kun viittasit mm. puheisiin. Jussiltahan noita lennokkaita juttuja löytyy muitakin, kuten raiskausfantasiat ynnä muut. Mutta toki ymmärsin, mihin viittasit tuolla. Oli vain niin suora lätty lapaan, ettei voinut jättää väliin.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kysymyshän oli hyvä ja juuri Li:lle tehty. Li sai hyvää huomiota kohahduttamalla ja antamalla hyväksyntänsä rikokselle. Älykäs populisti.

Kun persu kannustaa rikokseen, niin odotettavissa tuskinpa on Li:n kannattajien osalta samanlaista puolustuspuheenvuoroa.
Minulta ainakaan ei tulisi poikkipuolistakaan sanaa, jos persu sanoisi, että ei ole väärin varastaa ruokaa nälkää näkevälle lapselle. Toki en tiedä lasketaanko minua Lin kannattajaksi, en ole häntä äänestänyt koskaan enkä äänestä näissäkään vaaleissa.

Tuo "kannustaminen" on myös hyvin erikoinen, ja varmasti aivan tarkoituksenmukainen sanavalinta sinulta. Joku voisi kutsua sitä jopa älykkääksi populismiksi.
 
Li on hyvä perustelemaan kantansa. Se, että ovatko nämä kannat sitten fiksuja on toinen kysymys. Ja tuleeko fiksusti kantansa, ovat ne itse kannat sitten mitä ovat, perustelevaa henkilöä kutsua fiksuksi, se on sitten kolmas.

Useammaltakin taholta on sanottu että Li Andersson ja Sari Essayah ovat fiksuja poliitikkoja, mutta väärässä puolueessa joten heitä ei voi äänestää.
Miksi fiksut naiset valitsevat aina väärin?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Useammaltakin taholta on sanottu että Li Andersson ja Sari Essayah ovat fiksuja poliitikkoja, mutta väärässä puolueessa joten heitä ei voi äänestää.
Miksi fiksut naiset valitsevat aina väärin?
ihminen voi olla fiksu ja älykäs, vaikka ajatteleekin useista asioista eri tavalla kuin minä. Eli he ovat kyllä varmasti ihan oikeissa puolueissa.

Li on todella hyvä tuomaan omat mielipiteensä ilmi, sekä perustelemaan ne ymmärrettävästi ja omia äänestäjiä kosiskelevasti. Hän on verbaalisesti erittäin lahjakas. Lähes kaikesta olen toki eri mieltä hänen kanssaan, mutta hänen henkilökohtaisia avujaan kyllä arvostan.

Sitten on löytyy varmasti myös kokkareita, jotka ajattelevat asioista samoin kuin minä, mutta helvetin ovat helvetin tyhmiä.

Toivottavasti pointti kävi selväksi.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Juu, lähinnä tuo oli hassuttelua siihen, kun viittasit mm. puheisiin. Jussiltahan noita lennokkaita juttuja löytyy muitakin, kuten raiskausfantasiat ynnä muut. Mutta toki ymmärsin, mihin viittasit tuolla. Oli vain niin suora lätty lapaan, ettei voinut jättää väliin.

Jos ratkaisevaa ei ole mitä sanoo vaan kehen sanat kohdistaa. Raiskausfantasiat ns. vastapuolen suuntaan ikään kuin vesittyvät neutraaliksi poliitikon viestinnäksi.

En toki tiedä moniko muu on tätä teoriaa testannut.
 
Olennaisinta lienee, että kuka nämä sanoo. Kun Mestari puhuu, opetuslapset hurraavat ja hyväksyvät kaiken. Ja sitten selitellään, että se nyt oli vain sellaista vitsihuumoria ja että ehämmää ny tosissaa semmottii. Kännissä ja läpällä. Te ette vaan tajuu, kun Mestari on niin ylivertaisen älykäs.

Hitto. Olis pitänyt äänestää Jussia. Kirjoittaa lappuun tikkukirjaimilla MESTARI. Sillä olisi saanut ainakin viisi ääntä. Ja jos ei olisi, niin salaliitto ja Yle ja liskopalestiinalaiset ja mitä vielä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ahaa. Toivottavasti se ei kuitenkaan tarkoita että sinä et ajattele niistä asioista fiksusti etkä älykkäästi.
Mielipiteissä harvemmin on oikeita ja vääriä vaihtoehtoja. Jos olisi, ne eivät olisi mielipiteitä eikä niissä olisi mitään keskusteltavaa.

Poliittisissa debateissa keskustellaan mielipiteistä ja niiden perustelemisesta faktojen voimin.
 
Mielipiteetkin voivat olla fiksuja tai typeriä.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Katsoessani tämänpäiväistä tenttiä mietin pitkään, mikä sana kuvaisi Jussi Halla-ahoa parhaiten. Lopulta päädyin erittäin kuvaavaan sanaan ”hyypiö“.

Halla-ahohan oli vain oma itsensä. Halla-ahohan on nämä pressit vetänyt parhaiten ja todellakin hyvin. Ei ole lähtenyt leikkimään Stubbin tavoin ylimielisesti. Stubbihan tähän pestiin valitaan luultavasti, mutta Halla-aho on kyllä ollut todella hyvä näissä kaikissa tenteissä ja ei ole ollut samanlainen hemmo kuin Stubb. Stubbilla on kyllä helvetin hyvin tuo markkinointi mennyt tähän asti.
 
TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Mielenkiintoista keskustelua täällä Li Anderssonista. En ole poliittisesti Lin kanssa samassa jengissä, mutta vaikea silti mennä sanomaan, etteikö Li olisi älykäs. Ei kai tätä nyt pitäisi olla kovin vaikea myöntää, vaikka olisi minkä väriset lasit päässä?

(Erikseen nämä öyhöyhöhöy vitun vassarihu***a -tyypit. He varmasti ihan aidosti uskovat, että Li on tyhmä. Jopa tyhmempi kuin he itse.)
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Nyt tehtiin siis kaikkien aikojen ennätys ennakkoäänissä. Toki on ollut jo pitkään trendinä, että ennakkoäänestäminen lisääntyy varsinaisen vaalipäivän kustannuksella. Silti 44% äänestysprosentti on todella kova. Kuusi vuotta sitten se oli 36,1%. Toki asetelma oli silloin erittäin tylsä.

Nyt tuli myös sellainen poikkeus, että tämä viimeisin ennakkoäänestyspäivä oli kaikkein kovin. Aina aiemmin se on ollut eka päivä. Tänä vuonna ensimmäinen päivä oli 6,1% kun tänään tuli 8,8%. Eli todella hurja äänestyspäivä! Tämä indikoi sitä, että muuttunut gallup asema sai totisesti ihmiset liikkeelle. Uskon myös, että tämän päivän isosta äänipotista Haaviston ja Halla-ahon numerot ovat ne kaksi useimmiten raapustettua.
Mä voisin hatusta heittää, että syy äänestyspiikkiin tänään oli ennemminkin se, että säätila (ja ajokeli) ei ollut aivan järkyttävä ensimmäistä kertaa moneen päivään. Ja lisäksi ihan herran haltuun millaista sköndää taivaalta tulee sunnuntaina!

Itsekin äänestin tänään ja kun vierailin mm. Prismassa ja Motonetissa, niin oli sielläkin ihan hitosti enemmän väkeä kuin normaalisti viikolla seiskan pintaan.

Yksinkertainen selitys on kaunis - onko se totta on eri juttu.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Isaa

ijuka

Jäsen
Mielenkiintoista keskustelua täällä Li Anderssonista. En ole poliittisesti Lin kanssa samassa jengissä, mutta vaikea silti mennä sanomaan, etteikö Li olisi älykäs. Ei kai tätä nyt pitäisi olla kovin vaikea myöntää, vaikka olisi minkä väriset lasit päässä?

(Erikseen nämä öyhöyhöhöy vitun vassarihu***a -tyypit. He varmasti ihan aidosti uskovat, että Li on tyhmä. Jopa tyhmempi kuin he itse.)
Jos henkilö olisi oikeasti fiksu, niin hän pystyisi esittämään asiansa asiallisesti ja loogisesti argumentoimalla, sen sijaan että huutaisi toisen päälle, koska ei halua kuulla mitä tällä on sanottavana. Tämän vuoksi, jos Li onkin fiksu, niin pitää sen visusti piilossa.
Ei kai tätä nyt pitäisi olla kovin vaikea myöntää, vaikka olisi minkä väriset lasit päässä?

Kutakuinkin yhtä vaikea, kuin Li:lle on puhua asiallisesti ja rauhallisesti. Niin, ja tämä on sinun kohdaltasi myös epärehellistä argumentointia. Esität asian itsestäänselvyytenä, ikäänkuin kaikki jotka olisivat eri mieltä olisivat joko tyhmiä tai tarkoituksenhakuisia. Näinhän asia ei ole.

Halla-ahohan oli vain oma itsensä. Halla-ahohan on nämä pressit vetänyt parhaiten ja todellakin hyvin. Ei ole lähtenyt leikkimään Stubbin tavoin ylimielisesti. Stubbihan tähän pestiin valitaan luultavasti, mutta Halla-aho on kyllä ollut todella hyvä näissä kaikissa tenteissä ja ei ole ollut samanlainen hemmo kuin Stubb. Stubbilla on kyllä helvetin hyvin tuo markkinointi mennyt tähän asti.
Stubbissa ottaa pannuun juuri se, ettei ole aito laisinkaan. Täysin päälleliimattua koko juttu. Toki, Presidentin tehtävistä varmaan selviää kuitenkin, mutta kaukana on luotto verrattuna esim. siihen, mitä minulla on Niinistöä kohtaan. Stubb tuntuu kampanjoivan puhtaalla populismilla.
 
MegaForce

Jäsen
Halla-ahohan oli vain oma itsensä. Halla-ahohan on nämä pressit vetänyt parhaiten ja todellakin hyvin. Ei ole lähtenyt leikkimään Stubbin tavoin ylimielisesti. Stubbihan tähän pestiin valitaan luultavasti, mutta Halla-aho on kyllä ollut todella hyvä näissä kaikissa tenteissä ja ei ole ollut samanlainen hemmo kuin Stubb. Stubbilla on kyllä helvetin hyvin tuo markkinointi mennyt tähän asti.
Niin ollut, oma, läntisiä liittokuntia ennemmin hajoittava kuin rakentava itsensä. Tullut monesti EU- ja viimeisimpänä NATO-kannanotostaan esiin. Tai sitten ei uskalla tässä tilanteessa rehellisesti puhua niin kuin ajattelee.

Outoa on mielestäni se, että tämä sumutus menee näinkin monelle läpi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös