Mainos

Suomen presidentinvaali 2024

  • 691 129
  • 6 686

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Stubb on ehdokkaista kielitaitoisin, mutta kaikilla on englannissa aivan erinomainen sanavarasto ja artikulaatio. Se tasoero ei ole sellainen, että sillä mitään merkittävää edgeä tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen saa. Itseasiassa jokaisen ehdokkaan englanti on parempi kuin Niinistöllä.
No ensinnäkin se englanti siis on täysin sujuvaa, automaattista, huomattavasti eri tasolla kuin muilla ehdokkailla. Minkä lisäksi siis ruotsi, saksa ja ranska.
 
Minä voin kyllä sanoa, että vaikka tässä ketjussa kuinka moni Stubbin kannattaja tahansa yrittäisi miestä kehua, niin ei se omaa äänestyspäätöstäni muuta. Stubbin pitää ihan itse vakuuttaa minut, ei miehen fanipoikien.

Melko ihmeellinen ”minä olen jo iso poika, käytän isojen poikien housuja ja teen itse päätökseni” -avautuminen.

Hyvä poika. Siitä se itsenäistyminen lähtee (peukkuhymiö).
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En kyllä ihan ymmärrä Stubbin jatkuvaa aliarvioimista tässä ketjussa - onko se positiivisesti asennoituva suomenruotsalaisuus ja itsevarmuus liikaa meille nyrkki taskussa kyräileville perunanenille? Tyyppihän on osaamiseltaan, verkostoiltaan, kommunikaatioltaan (useammillakin kielillä) sekä cv:ltään ihan ylivoimainen ehdokas länsimielisen Nato-Suomen presidentiksi.
Harkintakykyä pidän heikkona. Sen verran paljon noita möläytyksiä ja huonoja päätöksiä on uralle mahtunut.

Ylimielisyys on myös mielestäni näillä "vittu mitä paskaa", "sori siitä" ym. heitoilla toteen näytetty, vaikka sitä itsevarmuudeksi koitetaan kaunistella. Voi olla presidenttinä kansan syvien rivien hampaissa pahemmin kuin kukaan edeltäjänsä, jos vastaavia viljelee.

Ei ole paras henkilö hienovaraiseen diplomatiaan vaikeissa tilanteissa todellakaan (ei olisi kyllä Halla-ahokaan).

Tykkää kyllä esiintyä ja edustaa, on puhelias ja kielitaitoinen, ja osaa myydä edustamiensa asioiden fantsuja puolia, joten olisi varmaan oiva edustuspresidentti nousukauden & rauhaisan maailmainpoliittisen tilanteen aikana. Nyt seuraava 6 tai 12 vuotta ei näytä helpolta, joten vähän kylmä rinki persuuksissa joutuu Stubbin todennäköistä presidenttiyttä odottamaan.
 
TAPPI32

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Melko ihmeellinen ”minä olen jo iso poika, käytän isojen poikien housuja ja teen itse päätökseni” -avautuminen.

Hyvä poika. Siitä se itsenäistyminen lähtee (peukkuhymiö).
Mites tämä nyt näin tunteisiin menee? Eikö Stubbin voitto pitäisi olla jo aika selvä juttu? Haluatko sanoa jotain itse presidentinvaaleistakin vai vain provota?
 
TAPPI32

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pakko ei ole kuin köyhän kuolla...
Halusitko sinä myös keskustella aiheesta vai vain provota? Stubb mainostaa olevansa ”Yhdistävä tekijä”. Luulen, ettei hänkään haluaisi kannattajiensa haukkuvan täällä toisia köyhiksi.

Voin sanoa, että Stubbin onneksi myöskään yksittäisten hänen kannattajiensa pään aukomiset eivät vaikuta äänestyspäätökseeni. Edelleen äänestän Stubbia, mikäli Halla-Aho tulisi toisella kierroksella vastaan.

Sitä en ymmärrä, miten omat äänestyspäätökseni voivat niin herkille ottaa. Stubb on kuitenkin edelleen ennakkosuosikki, vaikka viimeisimmässä gallupissa Haavisto menikin niukasti ohi. Tuskin tässä on syytä olla Alexin puolesta kovin huolissaan.
 
rpeez

Jäsen
Jos Suomi joutuisi todella tiukkoihin neuvotteluihin Putinin kanssa, samalla tavoin kuin Paasikivi joutui Stalinin kanssa, olisiko valintasi noihin neuvotteluihin (aakkosjärjestyksessä):
A) Haavisto,
B) Halla-aho,
C) Rehn vai
D) Stubb?
No ei kai nykymaailmassa ja demokraattisessa Suomessa kukaan yksin hoida tuollaisia neuvotteluja vaikka P niin tekisikin, vaan tp-utvan kanssa yhteistyössä.

Uskon, että Stubb osaa yhteistyön (ainakin mainostaa yhteistä tekemistä, eikä mikään osoita etteikö hän siihen pystyisi), ja osaa sanoittaa päätökset vastapuolen ymmärrettäväksi.

Ei sillä, että muut olisi tuosta joukosta olisi etukäteen arvioituna huonompia. Tasavahva joukko, josta tarkka totuus selviäisi vasta tositilanteessa.
 
rpeez

Jäsen
Täytyy kyllä myöntää, että erittäin iso osa miksi kannatan Stubbia on hänen esiintymis-, small talk- ja extroverttiominaisuuksensa lisättynä ruotsinkielen virheetön osaaminen (huom pohjoismainen yhteistyö, joka tulee olemaan erittäin tärkeää tulevaisuudessa).

Sillä nyt vaan sattuu olemaan merkitystä ulkomaalaisten kanssa toimiessa (oman kokemuksen perusteella kansainvälisessä yrityksessä kymmeniä vuosia), vaikka monet yrittääkin lytätä kommunikaatiosuorittamista tarpeettomana kunhan se on sinnepäin. Eräs erinomainen esiintyjä ja sanavalmis kaveri pääsi jopa aika isoon postiin konsernissa, ja syy ei ollut suomalainen insinööriosaaminen.
 
Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Suomi joutuisi todella tiukkoihin neuvotteluihin Putinin kanssa, samalla tavoin kuin Paasikivi joutui Stalinin kanssa, olisiko valintasi noihin neuvotteluihin (aakkosjärjestyksessä):
A) Haavisto,
B) Halla-aho,
C) Rehn vai
D) Stubb?
Stubb, Haavisto, Rehn, Halla-aho.

Lisäkysymys:
Kuka olisi Suomen Zelensky? Kuka keräisi sympatiaa länneltä sotilaalliseen tukeen?

(Sanna Marin olisi tähän varmasti paras vaikka en häntä presidentiksi äänestäisikään)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kuka olisi Suomen Zelensky? Kuka keräisi sympatiaa länneltä sotilaalliseen tukeen?

Ismo Leikola ehdottomasti.

Vaikea kyllä nähdä tilannetta, että Suomi neuvottelisi mistään Putinin Venäjän kanssa. Voi ihan huoletta painaa sitä punaista luuria.
 
Analyzer

Jäsen
Täytyy kyllä myöntää, että erittäin iso osa miksi kannatan Stubbia on hänen esiintymis-, small talk- ja extroverttiominaisuuksensa lisättynä ruotsinkielen virheetön osaaminen (huom pohjoismainen yhteistyö, joka tulee olemaan erittäin tärkeää tulevaisuudessa).

Sillä nyt vaan sattuu olemaan merkitystä ulkomaalaisten kanssa toimiessa (oman kokemuksen perusteella kansainvälisessä yrityksessä kymmeniä vuosia), vaikka monet yrittääkin lytätä kommunikaatiosuorittamista tarpeettomana kunhan se on sinnepäin. Eräs erinomainen esiintyjä ja sanavalmis kaveri pääsi jopa aika isoon postiin konsernissa, ja syy ei ollut suomalainen insinööriosaaminen.

Kyllähän Stubbin kannattajien kannattaa tätä korostaa, mutta koska kaikilla ehdokkailla top kuudessa on hyvä kommunikaatiosuorittamisen taso, niin edun merkitys pienenee. Small talkin arvioiminen julkikuvan perusteella ei ole ihan yksinkertaista ja se on luonteeltaan erilaista mitä tiukempaan tilanteeseen mennään.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, mitä on sanottavaa. Kokenut kirjeenvaihtaja Helena Petäistö osuvasti lohkaisi:
Hyvä kielitaito taas on kaksipiippuinen juttu, sillä se voi kääntyä itseään vastaan, jos viidellä kielellä osaa päästää suustaan sammakoita.
 
Petäistö suolasi Stubbin vihatuksi niin komeasti, että oksat pois. Ihan naurettava dissaus hyvästä kielitaidosta, humoristinen kyllä.
Ei tainnut mainita, että Kreikan entinen valtionvarainministeri Papakonstantinou noilta vaikeilta ajoilta on Stubbin mukaan hänen läheisin kollega ja ystävä siellä Firenzessä.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Vahvahko tunne, että Stubbin kannattajiin kuuluu myös Vladimir pieni, eikä venäjällä ole Stubbin suosion johdosta tarvetta yrittää sekaantua Suomen vaaleihin.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Täytyy kyllä myöntää, että erittäin iso osa miksi kannatan Stubbia on hänen esiintymis-, small talk- ja extroverttiominaisuuksensa lisättynä ruotsinkielen virheetön osaaminen (huom pohjoismainen yhteistyö, joka tulee olemaan erittäin tärkeää tulevaisuudessa).

Sillä nyt vaan sattuu olemaan merkitystä ulkomaalaisten kanssa toimiessa (oman kokemuksen perusteella kansainvälisessä yrityksessä kymmeniä vuosia), vaikka monet yrittääkin lytätä kommunikaatiosuorittamista tarpeettomana kunhan se on sinnepäin. Eräs erinomainen esiintyjä ja sanavalmis kaveri pääsi jopa aika isoon postiin konsernissa, ja syy ei ollut suomalainen insinööriosaaminen.
Presidentin yksi tärkeä tehtävä on toimia vienninedistäjänä kotimaisille vientiyrityksille virallisilla valtiovierailuillaan. Näkisin Stubbin tässä(kin) tehtävässä parhaimpana vaihtoehtona kaikista ehdokkaista luettelemiesi ominaisuuksiensa ansioista sekä joviaalin persoonansa että ehdokkaista täysin ylivertaisen kielitaidon ansiosta. Kun tiedetään Suomen talouden monimuotoiset haasteet, korostuu vienninedistämisen merkitys tulevilla presidenttikausilla ja en rehellisesti sanottuna tiedä onko Suomella varaa olla ottamatta siihen pätevintä myyntimiestä.
 
Analyzer

Jäsen
Petäistö suolasi Stubbin vihatuksi niin komeasti, että oksat pois. Ihan naurettava dissaus hyvästä kielitaidosta, humoristinen kyllä.
Ei tainnut mainita, että Kreikan entinen valtionvarainministeri Papakonstantinou noilta vaikeilta ajoilta on Stubbin mukaan hänen läheisin kollega ja ystävä siellä Firenzessä.

Petäistö kuitenkin on nähnyt tuota maailmaa läheltä vuosikymmeniä, joten oli hyvin kiinnostava lukea tämä hänen vähän pintaa syvemmälle menevä kolumninsa.
Ei ihan niin varauksetonta hehkutusta Stubbin suhteista ja työskentelytavoista, vaikka löytää toki myös ansioita.
 
Analyzer

Jäsen
Presidentin yksi tärkeä tehtävä on toimia vienninedistäjänä kotimaisille vientiyrityksille virallisilla valtiovierailuillaan. Näkisin Stubbin tässä(kin) tehtävässä parhaimpana vaihtoehtona kaikista ehdokkaista luettelemiesi ominaisuuksiensa ansioista sekä joviaalin persoonansa että ehdokkaista täysin ylivertaisen kielitaidon ansiosta. Kun tiedetään Suomen talouden monimuotoiset haasteet, korostuu vienninedistämisen merkitys tulevilla presidenttikausilla ja en rehellisesti sanottuna tiedä onko Suomella varaa olla ottamatta siihen pätevintä myyntimiestä.

Tämän allekirjoitan itsekin, että Stubb olisi varmasti tässä mielessä mies paikallaan. Varmaan paras ehdokkaista.

Loppukaneettiin kuitenkin eri. Kyllä tärkeämpää on löytää paras ulkopolitiikan johtaja eikä pätevin myyntimies. Eli kyllä meillä on varaa jättää pätevin myyntimies ulos.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vahvahko tunne, että Stubbin kannattajiin kuuluu myös Vladimir pieni, eikä venäjällä ole Stubbin suosion johdosta tarvetta yrittää sekaantua Suomen vaaleihin.
Tämmöiset viestit herättävät kysymyksen olisiko Putin sekaantumassa Suomen vaaleihin levittäen mitä erikoisimpia teorioita siitä miten mitkäkin ehdokkaat ovat hänen taskussaan. Ainakin sellainen vahvahko tunne herää tästä.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä kun luen Ahtisaaren elämäkertaa, niin hyvin korostuu aiempien suhteiden merkitys. Ei tainnut olla montaa kolkkaa maailmassa, mihin Mara ei olisi tarvittaessa kutsua saanut ja kaikkialta löytyi vanhoja kontakteja.

Ehdokkaista käsittääkseni Stubbilla on ylivertaiset verkostot maailmalla, ainakin lukemani Hesarin henkilökuvan mukaan. Haavistolla lienee myös kattava verkosto, tosin en jaksa uskoa hänen olevan yhtä kova sosialisoimaan. Halla-aho ja Rehn olisivatkin sitten sitä harmaata massaa maailmalla.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei kai nykymaailmassa ja demokraattisessa Suomessa kukaan yksin hoida tuollaisia neuvotteluja vaikka P niin tekisikin, vaan tp-utvan kanssa yhteistyössä.
Joku aina johtaa neuvotteluita.

Sanotaan vaikka näin: minä en lähettäisi Tytti Tuppuraista edes torille ostamaan kymmentä litraa ykkösluokan mansikoita mahdollisimman edullisesti.
 
Snakster

Olen samaa mieltä, että kaikenlaisissa neuvotteluissa on syytä olla riittävän jämäkkä. Siksi kysyn ihan vilpittömästi, että näetkö tästä näkökulmasta Haaviston johtamisessa ilmenneen jämäkkyyden miinuksena? Eikö se ole ihan hyvä ominaisuus, että voi tarvittaessa voimakkaastikin viedä omaa kantaa läpi, vaikka joillekin alaisille siitä tulisikin paha mieli?
 
No ei kai nykymaailmassa ja demokraattisessa Suomessa kukaan yksin hoida tuollaisia neuvotteluja vaikka P niin tekisikin, vaan tp-utvan kanssa yhteistyössä.

Ei sillä, että muut olisi tuosta joukosta olisi etukäteen arvioituna huonompia. Tasavahva joukko, josta tarkka totuus selviäisi vasta tositilanteessa.
Näinhän se taitaa mennä, ja itse asiassa meni muun muassa vuonna 1939 alueluovutuksia koskevien neuvottelujen osalta. Hallitus oli tehnyt raamit joiden pohjalta neuvotteluja käytiin Suomen osalta. Neuvotteluja kävivät pääasiassa Paasikivi ja Tanner. Jälkimmäinen, SDP:n edustaja, oli niin jämäkkä, että Neuvostoliitossa häntä suorastaan inhottiin.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Tämmöiset viestit herättävät kysymyksen olisiko Putin sekaantumassa Suomen vaaleihin levittäen mitä erikoisimpia teorioita siitä miten mitkäkin ehdokkaat ovat hänen taskussaan. Ainakin sellainen vahvahko tunne herää tästä.
En tiedä onko taskussa, mutta Stubbin viimeaikaiset kommentit Ahvenanmaan konsulaatin säilyttämisestä ja kauppasuhteiden elvyttämisestä Venäjä kanssa ovat sellaisia joiden uskon miellyttävän putinia.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Tämän allekirjoitan itsekin, että Stubb olisi varmasti tässä mielessä mies paikallaan. Varmaan paras ehdokkaista.

Loppukaneettiin kuitenkin eri. Kyllä tärkeämpää on löytää paras ulkopolitiikan johtaja eikä pätevin myyntimies. Eli kyllä meillä on varaa jättää pätevin myyntimies ulos.
En toki määritellytkään, että ulkopolitiikan osaaminen ei olisi se keskeisin presidentin rooli. Totesin vain, että eräs tärkeä tehtävä on toimia suomalaisen vientiteollisuuden myyntimiehenä ja että sen rooli vain korostuu aikana, jolloin Suomen talouden haasteet tarvitsevat selkänojaa mm. vientiteollisuudesta.

Henkilökohtaisesti näen presidentin tehtävän myös osin tiimityönä, jonka muodostavat presidentti ja tämän puoliso. Tässä omasta mielestäni Stubb on varsin vahvoilla verrattuna kehen tahansa kilpailijaansa. Mitä tulee ulkopoliittiseen osaamiseen on omissa papereissani Stubb siinäkin vahvoilla. Keskeisin ja tässäkin keskustelussa esiin tuleva heikkous liittyy siis hänen persoonaansa joka on varsin epäsuomalainen ja joka ei välttämättä istu saumattomasti impivaaralaiseen mielenmaisemaan. Kyseessä kun on kielitaitoinen ekstrovertti joka pystyy myöntämään virheensä, on arvomaailmaltaan liberaali sekä markkinatalousmyönteinen suomenruotsalainen. Kyseessä on ehkä suomalaiseen makuun liian liukkaasti kansainvälisillä vesillä uiva kala. Vaikka se siis presidentin tehtävän hoidossa on pelkkää plussaa. Etenkin tässä geopoliittisessa sijoittumisessamme maailmankartalla.

Kokonaisuutena - omissa papereissani - Stubb on pätevin ehdokas.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen samaa mieltä, että kaikenlaisissa neuvotteluissa on syytä olla riittävän jämäkkä. Siksi kysyn ihan vilpittömästi, että näetkö tästä näkökulmasta Haaviston johtamisessa ilmenneen jämäkkyyden miinuksena? Eikö se ole ihan hyvä ominaisuus, että voi tarvittaessa voimakkaastikin viedä omaa kantaa läpi, vaikka joillekin alaisille siitä tulisikin paha mieli?
Olen nähnyt kaikenlaisia pomoja. Myös sellaisia, jotka mikromanageeraavat, kyykyttävät alaisiaan ja ovat omiin johtajiinsa nähden täysiä lapasia. Haaviston jämäkkyydestä tasaveroista neuvottelijaa vastaan ei kerro mitään se, että kyykyttää alaisiaan. (Ei puolesta eikä vastaan).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös