Suomen presidentinvaali 2018

  • 302 593
  • 2 333

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ketäs jumalan tai markkinoiden valitsemaa kansanjohtajaa oikein hahmottelet tässä?

Olisiko ylipäätään mahdollista nyt arvata, kuka tällainen olisi vuonna 2024?

suomalaiset ovat hyvin konservatiivisia ulkopoliittisen linjan suhteen ja siitä pressanvaaleissa on kyse. Ei ole mitään isoa jakolinjaa, jolla valtavirran ehdokas pääisi pressanvaaleissa erottumaan.. pl. olemalla ulkopolitiikasta sellaista miltä, jota juuri kukaan ei ole.

Ranskassa ja USA:ssa juurikin sisäpoliittiset isot valtaoikeudet tekevät pressanvaaleista luonteeltaan aivan erilaisia, sillä pressalla on valtaa talouspolitiikkaan ja hän on hallituksen nimittäjä, joten näissä maissa pressanvaaleissa äänestetään sisäpoliittisista linjauksista.

Suomessa ei näin ole, eikä ollut edes Kekkosen aikana, vaan korostetusti ulkopolitiikan linjasta, joka on kansan päähän isketty vuosikymmenien toistolla puolueettomuudesta ja lisänä vielä suomalaisten ihan oikeutettu venäjän pelko (ja siksi NATO kannatusta ei juuri ole, sen katsotaan ärsyttävän Venäjää ja ei haluta kokeilla kepillä jäätä ja koska iso enemmistö on tätä mieltä, ei ehdokkaatkaan NATOa liputa)

Näin se taitaa mennä. Ulkopolitiikkaa Suomessa hallitsee ns. realismi. Hieman kuten alkoholistiperheessä, jossa vaietaan ja pyritään olemaan ärsyttämättä alkoholistia. Henkisesti kaikki kärsivät vaikenemisesta, painostusta tulee ja turpaankin on tullut monta kertaa, mutta yhdessä vaietaan, vaikka uhkailuja tulee, ja odotetaan, että se vaikeneminen ja se, että ei tehdä mitään yllättävää, voisi riittää.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Iltiksen ja Hesarin koneita kokeilin, Torvalds selkeä ykkönen molemmissa. Häntä olin tosin päättänyt jo muutenkin 1. kierroksella äänestää. Aika pitkälti tuo NATO- kanta kääntää hommaa Torvaldsille, pitää vielä vähän tarkemmin selvittää muita ajatuksiaan. Tosin äänestyspäätös tuskin muuttuu, koska haluaisin kunnollista NATO- keskustelua, ja noiden muiden voimin sitä ei synny. Mutta hyvin heikot saumat on Nilsillä jatkoon.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Ulkopolitiikkaa Suomessa hallitsee ns. realismi. Hieman kuten alkoholistiperheessä, jossa vaietaan ja pyritään olemaan ärsyttämättä alkoholistia. Henkisesti kaikki kärsivät vaikenemisesta, painostusta tulee ja turpaankin on tullut monta kertaa, mutta yhdessä vaietaan, vaikka uhkailuja tulee, ja odotetaan, että se vaikeneminen ja se, että ei tehdä mitään yllättävää, voisi riittää.
Pidän analogiastasi, jatketaan sitä pidemmälle. Toki tuollainen vaikeneminen/hyssyttely on raskasta muulle perheelle, mutta valitettavasti lähikunnista ei oikein löydy tarpeeksi jämptiä poliisimiestä laittamaan isäntää aisoihin. Silti, jossain vaiheessa tuo juo itsensä hengiltä; 90-luvun taitteessa oli jo lähellä, mutta kyllä viime aikoinakin on välillä alustavia kuolinkarjaisuja kuultu, vaikka vannookin että nyt sitten uuteen nousuun.

En silti edelleenkään näe miten tällaiset isommat ulkopoliittiset linjaukset (mahdollinen NATO-jäsenyys tai ei) millään muotoa liittyy nykyiseen presidentin virkaan. Jos hallituksen enemmistö (ja sitä kautta, ainakin välillisesti, kansa) sitä haluaa niin mietitään sitten. Eikö olisi fiksumpaa, että muutettaisiin koko presidenttikisa enemmän missikisoja muistuttavaksi - uimapukukierroksen sijaan katsotaan kuka edustaa parhaiten kättelemällä pari tuntia putkeen. Puolet äänistä ammattituomaristolta ja puolet yleisöltä. Yleisö voi äänestää useampaan kertaan, kunhan viitsii tekstiviestistä maksaa. Taisin juuri ratkaista samalla budjettivajeen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@hablaa : Venäjä on ja pysyy. Putinin jälkeenkin. Uhka-arviota ei voi vielä tehdä, mutta riskit Venäjän suhteen mahdollisesti kasvavat edelleen.

Kannatan pressan lisävaltuuksia tai sitten seremonialista virkaa noiden missikisojen ja tekstiviestiäänestyksen suuntaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niinistön kannatus noussut Ylen gallupissa 76 prosentista 80 prosenttiin. En jaksa kaivaa linkkiä. Taitaa olla nämä vaalit jo taputeltu.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niinistön kannatus noussut Ylen gallupissa 76 prosentista 80 prosenttiin. En jaksa kaivaa linkkiä. Taitaa olla nämä vaalit jo taputeltu.
Menee kyllä uskon kun näen -kategoriaan. Vaikea uskoa että kansa säntää ilolla äänestämään Niinistöä, voiton kuitenkin ollessa varma. Muiden ehdokkaiden äänestäjät ovat varmasti aktiivisempia. Tämä perustuu täydellisesti omaan mututuntumaan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Menee kyllä uskon kun näen -kategoriaan. Vaikea uskoa että kansa säntää ilolla äänestämään Niinistöä, voiton kuitenkin ollessa varma. Muiden ehdokkaiden äänestäjät ovat varmasti aktiivisempia. Tämä perustuu täydellisesti omaan mututuntumaan.
Mutta riittääkö se? Niinistön kannattajista saa kuitenkin aika moni jäädä kotiinkin vaalipäivänä, niin silti tuo vähintään 50% kannatus ekalla kierroksella tulee täyteen.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Niinistön kannatus noussut Ylen gallupissa 76 prosentista 80 prosenttiin. En jaksa kaivaa linkkiä. Taitaa olla nämä vaalit jo taputeltu.

Menee kyllä uskon kun näen -kategoriaan. Vaikea uskoa että kansa säntää ilolla äänestämään Niinistöä, voiton kuitenkin ollessa varma. Muiden ehdokkaiden äänestäjät ovat varmasti aktiivisempia. Tämä perustuu täydellisesti omaan mututuntumaan.

Mutta riittääkö se? Niinistön kannattajista saa kuitenkin aika moni jäädä kotiinkin vaalipäivänä, niin silti tuo vähintään 50% kannatus ekalla kierroksella tulee täyteen.

Tuossa gallup

Ylen presidenttikysely: Niinistö yhä ylivoimaisempi, nyt ykkösvaihtoehto myös vihreille | Yle Uutiset | yle.fi

Totta kai sen sanoo maalaisjärki, että Niinistö ei varmasti tule ensimmäisellä kierroksella saamaan sentään 80% äänistä. Mutta tosiaan nyt ollaan tilanteessa, että toinen kierros alkaa olla enää vain teoreettinen mahdollisuus, kylmä matematiikka on tällä hetkellä sellaista että vajaa miljoona Niinistön kannattajaa voisi jäädä ensimmäisellä kierroksella kotiin, ja siltikin hänet valittaisiin suoraan..

Nythän on ollut joitakin "puolivirallisia" tai sanoisinko "puolivillaisia" presidenttitenttejä, joita on näytetty esimerkiksi IltaPulun nettivideona. Mutta kun kylmä fakta nyt vain on, ettei sellaisia kukaan katso. Tässä tapauksessa "kukaan" ovat siis ne kansan syvät rivit. Eli eihän tässä käytännössä ole edes kampanjoitu, ja sekin nyt näkyy siinä, että Niinistön ei ole tarvinnut tehdä mitään kannatuksensa eteen. Muut eivät ole kunnolla saaneet edes ääntään kuuluviin. Olisi mielenkiintoista mennä tekemään katugalluppia esimerkiksi siitä, moniko ihminen edes tietää keitä on presidenttiehdokkaina..

Tutkittu tosi asia on, että epävarmuuden aikoina (joita nyt kiistatta elämme) ihmiset äänestävät nimenomaan sitä tuttua ja turvallista, koska muutos on pelottava, sillä sekin osaltaan vain lisäisi epävarmuutta. Tämäkin selittää Niinistön lukuja, samoin kuin sitten tämä vauvakuvio. Kaikki eivät ilmeisesti halua edes myöntää sen vauvan vaikutusta, mutta Suomessa on valtavasti Ruotsin kuningasperheen ihailijoita, jotka ovat aivan innoissaan siitä, että vihdoinkin myös Suomeen saadaan oma ykkösperhe, jonka elämää voi seurata..

Ihan nyt vaan tässä yritin tuoda niitä kaikkia tekijöitä pöydälle, jotka selittävät nämä Niinistön luvut..
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt Niinistö voisi aloittaa halosmaisen "Säästetään rahaa ja valitaan minut jo ensimmäisellä kierroksella" -kampanjan. Se olisi paras tapa varmistaa toinen kierros. Muuten alkaa näyttää siltä, ettei sitä tule. Muut ehdokkaat ovat niin surkeita, etteivät saa yhdessäkään kuin parikymmentä prosenttia äänistä, joten toisen kierroksen mahdollistaisi korkeintaan Niinistön kannatuksen raju tippuminen. Sellaista ei ole näköpiirissä. Niinistön pitäisi tunaroida tosi pahasti, jotta kannatus laskisi, ja Niinistön joukoissa tämä kyllä tiedetään: kun ei tehdä mitään, ei tehdä myöskään virheitä.

Silti muiden ehdokkaiden saamattomuus ihmetyttää. Tässä tilanteessa pitäisi juuri haastaa ja provosoida Niinistöä, niin epätoivoiselta kuin se tuntuukin. Toivottavasti Väyrynen saa kannattajakortit kasaan, jotta vaalikeskusteluihin saadaan edes yksi kunnon änkyrä. Tosin Väyrynenkään ei pysty muuta tekemään kuin viemään kannatusta Vanhaselta ja Huhtasaarelta, eikä näiden kannatuksessa ole paljon viemistä. Viime kerralla vasemmisto pystyi joten kuten järjestäytymään Haaviston taakse, mutta nyt niin tuskin tapahtuu, sillä tuollaiset ilmiöt ovat yleensä ainutkertaisia.

Jostain nyt vähän säpinää näihin vaaleihin, kiitos. Niinistöä ei voita kukaan, mutta tehdään näistä vaalit, kuten Vanhanen sanoo. Vaikka Vanhanen ei totisesti ole se, joka näistä vaalit tekee.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta tosiaan nyt ollaan tilanteessa, että toinen kierros alkaa olla enää vain teoreettinen mahdollisuus, kylmä matematiikka on tällä hetkellä sellaista että vajaa miljoona Niinistön kannattajaa voisi jäädä ensimmäisellä kierroksella kotiin, ja siltikin hänet valittaisiin suoraan..
Noh, tuossa viimeisessä kyselyssä on kuitenkin (muistaakseni) n. 1400 vastaajaa ja viime vuodet ovat näyttäneet, että gallupit eivät välttämättä ole ihan kaiken tae.

Itse jaksan uskoa vielä siihen, että h-hetkellä varsinkin vanhemmat ihmiset pysyvät puolueidensa takana ja ääniä jakaantuu tasaisemmin.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tein Hesarin vaalikoneen.

1. Torvalds
2. Huhtasaari
3. Niinistö

pitkä kuilu

Vanhanen

Vielä pidempi kuilu

Muut (Viimeisenä Kyllönen, jonka kanssa en näytä olevan samaa mieltä juuri mistään).

Tulokset aika lailla odotetun kaltaisia. Äänestän Niinistöä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Noh, tuossa viimeisessä kyselyssä on kuitenkin (muistaakseni) n. 1400 vastaajaa ja viime vuodet ovat näyttäneet, että gallupit eivät välttämättä ole ihan kaiken tae.

Brexit-äänestyksen suhteen gallupit oli muistaakseni 4 prosenttiyksikköä pielessä. Muitakin yllätyksiä on ollut muttei vissiin tuota suurempaa. Eli jos Niinistö on vielä vaalien allakin 80 prossan gallup-johdossa, niin kyllä se toinen kierros sitten jää haaveeksi.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Janitskinin tuki Huhtasaarelle on varsin odotettu. Sen vaikutus Huhtasaaren mitättömään kokonaiskannatukseen lienee jossain miinus 0.05 - 0.1 prosentin välillä. Vai oisko sittenkin saman verran plussaa...

Väyrysen osalta taitaa olla niin, että ei yllä ehdokkaaksi. Sääli, koska olisi tuonut tällä kertaa särmää keskusteluun. Vaikka väärässä onkin.
Suomi Ensin -ryhmittymä kerää kannatuskortteja nyt Paavo Väyryselle Ehkä ne kortit tulee kerätyksi ja Paavo pääsee ehdolle. Se on hyvä, että tämä ryhmä tukee julkisesti Väyrystä, niin Huhtasaari saa tuon varjon pois päältään, ei tarvitse suotta selittää olematonta yhteyttä. Linkki Iltalehteen.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomi Ensin -ryhmittymä kerää kannatuskortteja nyt Paavo Väyryselle Ehkä ne kortit tulee kerätyksi ja Paavo pääsee ehdolle. Se on hyvä, että tämä ryhmä tukee julkisesti Väyrystä, niin Huhtasaari saa tuon varjon pois päältään, ei tarvitse suotta selittää olematonta yhteyttä. Linkki Iltalehteen.

Jeps. Ja tuosta lainaamastasi tekstistäni, Janitskin ilmoitti tukevansa Huhtasaarta (MV 26.11. 2017). SE Väyrysen ja Janitskinin porukat Huhtasaaren takana. Väyrynen pitää tiedotustilaisuuden muistaakseni tiistaina. Voi olettaa, että kortteja tuli riittävä määrä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Suomi Ensin -ryhmittymä kerää kannatuskortteja nyt Paavo Väyryselle Ehkä ne kortit tulee kerätyksi ja Paavo pääsee ehdolle. Se on hyvä, että tämä ryhmä tukee julkisesti Väyrystä, niin Huhtasaari saa tuon varjon pois päältään, ei tarvitse suotta selittää olematonta yhteyttä. Linkki Iltalehteen.

Entä ketä tukee kilpaileva natsiporukka Suomen Kansa Ensin? Onko se ehkä Huhtaasaaren takana?

Suomen Kansa Ensin – Päämäärämme on turvallinen ja asumisen arvoinen Suomi suomalaisille.
Heidän sivuitaan ehkä löytyy vastaus. Tilanne on tietysti voinut muuttua, mutta voithan kysellä heiltä. Saattaahan se olla vaikka Väyrynen, kuka nyt on armoitettu tuen saaja.

Jottei nyt liian helpolla päästä, niin kuvio näyttää olevan seuraava (IL:n uutisen mukaan):

"Suomi Ensin -ryhmittymä on kerännyt Väyrysen kannatuskortteja ainakin lauantaina Itäkeskuksessa Helsingissä.

- Ovat keränneet samalla omaa Suomen kansa ensin -puoluehanketta varten kortteja
. Kyllähän erilaiset poliittiset ryhmittymät ovat keränneet kannattajakortteja Paavo Väyryselle.Tämä lähtee poliittisesta toimintavapaudesta, joka on lakiin kirjattu, Hauta-aho sanoo."

Boldaamassani kohdassa olennainen tieto, eli tämä Marco De Witin porukka kerää yhdellä kertaa kannattajakortteja Suomi Ensin nimellä Väyryselle ja samalla keräävät omaa puoluehanketta (Suomen kansa ensin) varten kortteja.

Linkki unohtui: Suomi Ensin -ryhmittymä kerää kannatuskortteja nyt Paavo Väyryselle
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En nyt osaa päättää, että kumpi olisi hauskempi lopputulos. Paavo jää ensimmäisellä kierroksella marginaaliin (alle 0,5%) vai se, että Pate pesee tämän muun statistiporukan ja tulee kisassa kolmanneksi jollain 3-5% tuloksella. Ensimmäinen vaihtoehto antaa Väyryselle signaalin, että hänen aikansa taitaa jo olla ohi. Toisessa on tietenkin haittana väykän saama kannuste jatkaa politiikassa, mutta samalla kepu ja demarit saisivat mietittävää, että mitä ****** nyt oikein tapahtui.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin mielelläni kun äänestäisinkin Niinistöä, vaikeaksi Sauli sen tekee. Puhuminen vaalipaneelissa aiemmin palovakuutusten saatavuudesta kun talo on jo tulessa, asettaa kysymyksen, trollaako Niinistö vai pyrkii muista syistä kiusallisesta kysymyksestä NATO eroon. Mutta kun näkemykseen, jonka mukaan nyt ei ole NATO:n aika edes keskustelun tasolla, yhdistetään vaatimus kansanäänestyksestä, ylitetään Niinistön äänestysraja. Ei kai hän oikeasti kuvittele, että kun talo palaa, palokuntaan voidaan liittyä, mutta ensin järjestetään kansanäänestys liittymisestä... Tuskin kuvittelee, joten trollaamisen puolelle tuo menee. Vähän kuten HS:n poliittisen toimituksen esimies aiemmin NATO.n osalta Niinistön käytöstä arvioikin.

Torvalds on parantanut esiintymistään. Hyvä. Vielä vähän lisää, ja jos ei Haavisto tule lähemmäksi NATO-jäsenyyttä naurettavan kansanäänestyksen torppaamisen lisäksi, Torvalds on yksi vaihtoehto äänelle. Tosin hänen pikakääntymyksensä NATO:n vastustajasta sen kannattajaksi parissa kuukaudessa muistuttaa Torvaldsin taustaa vähemmistökommarina: samanlaisia pikakäännöksiä mielipiteissä nähtiin silloinkin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Haatainen veti sisäpolitiikan mukaan keskusteluun haastamalla arvojohtaja Niinistön eriarvostumis- ja SoTe keskusteluun. Saas nähdä osuuko ja lähteekö liikkeelle. Niinistö ei tietenkään halua tohon lähteä, mutta jos muut, niin voihan tosta jotain syntyä. Vaikka pressa mikään sisäpoliittinen vaikuttaja olekkaan, voi sen keskustelun käyntiin saamisella...ehkä.. horjuttaa Niinnistöä... tai sitten ei... No jää nähtävx.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
...mutta jos muut, niin voihan tosta jotain syntyä. Vaikka pressa mikään sisäpoliittinen vaikuttaja olekkaan, voi sen keskustelun käyntiin saamisella...ehkä..

Haatainen siis avasi pelinsä koko arsenaalillaan eli kevyen heittimistön osumattomalla iskulla.
Odotamme yhä Väyrysen ulkopoliittisen raskaan (heavy artillery tai lähinnä sama venäjäksi) arsenaalin asemointia ja musertavaa avausta. Jotakin muuta kuin epätoivoista Tarja Halosen muistolla poniratsastusta. Toivottavasti poni on erittäin säyseä, Haatainen ei pysty hallitsemaan yllättäviä tilanteita, mitään sellaista mitä demarien puolueohjelmassa ei ole kirjattu, puolueen kesäleireillä opetettu.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Haatainen siis avasi pelinsä koko arsenaalillaan eli kevyen heittimistön osumattomalla iskulla.

Vielähän ei tiedetä osuuko tämä asian sivusta puhuminen vai ei. Niinistön ylivoiman takia tähän täkyyn voivat muutkin tarttua, jolloin siitä nousee puheenaihe. Taktisesti ihan järkevä veto, sillä demareille jää näissä vaaleissa ainoastaan sisäpolitiikan linjausten teko, eli pohjustetaan EK vaaleja. Jos keskusteluun voidaan nostaa näitä aiheita, voidaan katsoa EK vaalikamppailun alkavan... mikä on mielenkiintoista jos ajatellaan miten hallituksen käy pressanvaalien jälkeen (kokoomuksessa on isoa tyytymättömyyttä maakuntahallintoon, joka voi oikeasti viä kaataa hallituksen koska kokoomus paistattelee reilussa gallup -johdossa.)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös