Mainos

Suomen poliisi kriisissä?

  • 688 213
  • 5 676
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Varmaankin pohditaan sitä ihan tosissaan oliko laukauksia liikaa.
Ja varmaan myös sitä mihin laukaukset on kohdistettu. Onko laukauksia ammutti vielä kun puukkomies on jo tehty vaarattomaksi? Olen antanut itseni ymmärtää, että kuolettavasti ampuminen on aivan viimeinen keino. Jalkaan taikka käteen ampumisesta ei kuole. Se on sitten toinen asia, että onko tilanteessa ollut pakko toimia siten että laukaus oli turvallisempi kohdistaa johonkin muualle vartaloon. Hyvähän se on, että nämä tutkitaan. Ei siinä ymmärtääkseni kenenkään oikeusturvaa loukata, päinvastoin.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca, Rory McIlroy
Paha sanoa kuinka tilanne on tarkkaan edennyt, mutta jos puukotus oli jo käynnissä, niin riski se on jalkoihin ampua jos puukottaja on poliisin käskyistä huolimatta jatkanut tappamista. Selkeä tappamistarkoitus ei välttämättä jalkaosumaan pysähdy ja seuraava isku voi olla jo kohtalokas. Huiskiviin käsiin voi olla vaikea osua, joten vaihtoehdoiksi jää keskivartalo tai pää. Jos suoraan tulittanut kolme kertaa vaikkapa keskivartaloon, niin ehkäpä sitten voi kysyä onko ollut vähän liikaa, mutta jos vaikkapa puukotus ensimmäisen tai jopa toisen luodin jälkeen jatkunut, niin vaikea nähdä miten poliisi olisi voinut toimia toisin.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tottele käskytystä. Amfetamiinin käyttäjä. Ei siinä yksi käsiosuma kuin hidasta puukkokättä. Poliisilla sekunnin-ehkä-kahden tilanne- aika. Ihmishenki kuolettavassa vaarassa. Bäng x3. Ei pysähtynyt kuin vasta kolmannella.

Mitallin paikka.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Onhan se hienoa, kun seuraavan kerran henkeä pelasteassaan joutuu poliisi miettimään: joutuukohan tässä itse syytteeseen.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Ei tottele käskytystä. Amfetamiinin käyttäjä. Ei siinä yksi käsiosuma kuin hidasta puukkokättä. Poliisilla sekunnin-ehkä-kahden tilanne- aika. Ihmishenki kuolettavassa vaarassa. Bäng x3. Ei pysähtynyt kuin vasta kolmannella.

Mitallin paikka.

Harvinaisen raaka itsemurha. Poliisin liiallinen ylivalta alkaa käymään järjestelmään itseään vastaan kun jengiä kuolee poliisin luoteihin.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Syyttömiäkö? En ole koskaan kuullut moisesta Suomessa tapahtuneen.
Yksi syy tähän on se, että Suomessa jokainen ampumatapaus käsitellään perinpohjaisesti. Joidenkin mielestä tämä on huono asia.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Kaahari tuskin on ihan syytön, okeustajuni sanoo päinvastaista. Itsemurhalla viittasin Jenkeistä lähteneeseen ilmiöön, jossa henkilö oikein toivoo kuolevansa poliisin luotiiin, ja mielummin suorassa lähetyksessä.

Ok. olisi pitänyt funtsia ennen kirjottamista. En tajunnu heti.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Termi taitaa olla laajennettu itsemurha, käytettään usein esim. kouluampumisissa.
Suicide by cops, kyllä.
Tuohon ampumiseen vielä. Olen itse harrastanut aktiivisesti toiminnallista ammuntaa noin 15 vuotta ja voin sen verran kertoa että esim kisatilanteessa missä vähän adrenaliini on päällä, on päätöksenteko vaikeaa, vielä vaikeampaa on ampua läheltäkään hyviä tarkkoja laukauksia mihinkään muualle kuin keskimassaan (varsinkin jos ns no shoot tauluja on peittämässä varsinaista taulua = eli tässä tapauksessa tuo puukotuksen uhri lähellä tai osin edessä). Tässähän poliisi oli ampunut ensin jalkaan, sitten käsivarteen/olkapäähän ja sitten keskimassaan.
Mielestäni erittäin hyvin toimittu kovan stressin alla. Hyvä kun asia tutkitaan, mutta lehtitietojen varassa kun ollaan, mikään muu kuin vapauttava päätös olisi melkoinen oikeusmurha.
Josta tullaan sitten uutiseen jossa poliisille aiotaan hankkia lisää MP5 konepistooleita (kertatuliversiota).
Hyvä, koska nykyinen virka-ase on ok, mutta karkea peli. Tarkoitan että kohdistettu tarkka laukaus on haastava, jos ei ole treenannut enempää kuin mitä vaaditaan (ja moni ei treenaa). MP5 pystyy ampumaan huomattavasti tarkemmin ja kauemmas tarkkoja osumia jos tilanne tulee päälle. Vähemmän vaaroja sivulliselle, poliisi pystyy nopeammin saattamaan kohteen tilanteeseen jossa se ei enää aiheuta uhkaa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Harvinaisen raaka itsemurha. Poliisin liiallinen ylivalta alkaa käymään järjestelmään itseään vastaan kun jengiä kuolee poliisin luoteihin.

Päinvastoin, se että poliiisi käyttää kuolettavaa voimaa sivullisten pelastamisen on asia joka nostaa poliisi-inistuution arvostusta. Lisää luoteja kiitos ja kaikki hamppari-puukottajat pois kaikista yhteiskunnan rekistereistä.

Yksi syy tähän on se, että Suomessa jokainen ampumatapaus käsitellään perinpohjaisesti. Joidenkin mielestä tämä on huono asia.

Kenen mielestä tämä on huono asia?
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Poliisi on taas vaihteeksi päästetty tulkitsemaan lakia ja vastaamaan toimittajan kysymyksiin ilman aikuisen valvontaa. Lopputulos on sen mukainen. Asia liittyy Tampereen suunnalla tehtyyn henkirikokseen, jonka tekijäksi epäillystä poliisi julkaisi kuvan pari päivää sitten. Poliisi julkaisi miehestä vain kuvan, mutta ei nimeä. Toimittaja kyseli, miksi nimeä ei julkaistu:
Voiko poliisi kertoa myös etsittävän miehen nimen, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista?

–Ei. Laki on tässä yksiselitteinen, joko nimi tai kuva.
Rikoskomisario Jari Kinnunen on siis tulkinnut esitutkintalakia, joka kuuluu näin:
Henkilön nimen tai kuvan saa antaa julkisuuteen vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi.
Tuosta on siis tehty tulkinta, että ei saa antaa julkisuuteen sekä nimeä, että kuvaa. On valittava toinen, joko nimi tai kuva.

En osaa päättää pitäiskö naurahtaa vai huokaista epätoivoisesti.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En osaa päättää pitäiskö naurahtaa vai huokaista epätoivoisesti.
Minulla pääsi ensin huutonauru, mutta sitten tajusin pointtisi ja vetikin hyvin vakavaksi. Näille tyypeille vielä lisää oikeuksia ollaan vaatimassa sieltä sun täältä.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Poliisi on taas vaihteeksi päästetty tulkitsemaan lakia ja vastaamaan toimittajan kysymyksiin ilman aikuisen valvontaa. Lopputulos on sen mukainen. Asia liittyy Tampereen suunnalla tehtyyn henkirikokseen, jonka tekijäksi epäillystä poliisi julkaisi kuvan pari päivää sitten. Poliisi julkaisi miehestä vain kuvan, mutta ei nimeä. Toimittaja kyseli, miksi nimeä ei julkaistu:

Rikoskomisario Jari Kinnunen on siis tulkinnut esitutkintalakia, joka kuuluu näin:

Tuosta on siis tehty tulkinta, että ei saa antaa julkisuuteen sekä nimeä, että kuvaa. On valittava toinen, joko nimi tai kuva.

En osaa päättää pitäiskö naurahtaa vai huokaista epätoivoisesti.

Ehkä on niin että poliisin ura ei kaikkein lahjakkaimpia houkuta, kuten ei poliitikonkaan. Kinnunen olisi voinut loppuun todeta että eihän sitä muuten rikoskomisarioksi pääsisikään, kollegaansa ylikomisario Rautakalliota mukaellen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuosta on siis tehty tulkinta, että ei saa antaa julkisuuteen sekä nimeä, että kuvaa. On valittava toinen, joko nimi tai kuva. En osaa päättää pitäiskö naurahtaa vai huokaista epätoivoisesti.

Noin voi kirjoittaa vain aidosti asiaa tuntematon. Onnittelut jälleen siitä, ihan huokaillaan epätoivosta!

Kysyin lain tulkinnasta eräältä syytetyn ja poliisin toimintaan perehtyneeltä tunnetulta juristilta. Vastaus oli kokonaisuudessaan tämä:

Poliisi viittaa tuossa esitutkintalain 11 luvun 7 §:n 2 momenttiin, joka kuuluu seuraavasti: Henkilön nimen tai kuvan saa antaa julkisuuteen vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi. Lain sanamuodossa on sana tai, ja se on yksiselitteistä. Kysymys on kuitenkin hyvä, koska kyseiseistä pykälää koskevassa lain esityössä HE 222/2010 kerrotaan, että uusi säännös koskisi kaikkia henkilöitä, ei nykysäännöksen tavoin vain rikoksesta epäiltyä. Yleisperusteluissa on tältä osin mainittu esimerkkinä henkirikoksen uhrin nimen ja kuvan julkaiseminen rikoksen selvittämistarkoituksessa. Lainsäätäjän tarkoitus voi tuon perusteella olla myös sellainen, että sekä kuvan että nimen julkaiseminen on mahdollista. Poliisin tulkinta on kuitenkin poliisin kannalta turvallinen.

Näin tällä kertaa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysyin lain tulkinnasta eräältä syytetyn ja poliisin toimintaan perehtyneeltä tunnetulta juristilta. Vastaus oli kokonaisuudessaan tämä:
Huutonaurua sulle ja sun tuntemallesi juristillekin! Aivan urpo tulkinta.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noin voi kirjoittaa vain aidosti asiaa tuntematon. Onnittelut jälleen siitä, ihan huokaillaan epätoivosta!

Kysyin lain tulkinnasta eräältä syytetyn ja poliisin toimintaan perehtyneeltä tunnetulta juristilta. Vastaus oli kokonaisuudessaan tämä:
Jos olet sitä mieltä, että rikoskomisario Kinnunen on oikeassa, niin käypä tekemässä rikosilmoitus KRP:stä. Mokomat saattavat vähän väliä julkisuuteen kaiken maailman top-10 listoja etsityimmistä rikollisista. Ihan nimien ja kuvien kanssa. Tai kysy vaikka asiantuntijaltasi, että mites se nyt oikein on mahdollista. Me, jotka osataan lukea ihan itse, hekotellaan tai huokaillaan rikoskomisariolle ja sun asiantuntijallesi.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Noin voi kirjoittaa vain aidosti asiaa tuntematon. Onnittelut jälleen siitä, ihan huokaillaan epätoivosta!

Kysyin lain tulkinnasta eräältä syytetyn ja poliisin toimintaan perehtyneeltä tunnetulta juristilta. Vastaus oli kokonaisuudessaan tämä:



Näin tällä kertaa.

Rikoskomisario sanoo että laki on tältä osin yksiselitteinen tarkoittaen että vain toisen saa julkaista. Eikös tuosta kansainvälisesti etsintäkuulutetusta terroristiepäillystä julkaistu sekä nimi että kuva? Onko lakia rikottu?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös