Tätä se nykykulttuuri nyt on, että edes auktoriteetit eivät saa loukata toista, vaikka he selkeästi tahallaan haittaavat toisten ihmisten elämää rikkomalla sääntöjä. Mihin kaupunkisoituessa on kadonnut maalaisjärki, joka kiteytetään sanontoihin ”sitä saa, mitä tilaa” ja ”kaivoi verta nenästään”? Kuinka kauan valta on valtaa, mikäli se näkyy vain paperilla ja todellisuudessa vain rajoittaa toimintaa valta-aseman väärinkäytön pelon muodossa?
Ensin pienet lapset vapaakasvatetaan ilman, että kukaan saa heitä torua. Muutaman vuoden päästä opettaja tai koulu ei saa käyttää mitään pahaa mieltä aiheuttavia keinoja häirikköjen tai kiusaajien kuriinlaittamiseen. Seuraavaksi armeijassa johtajat eivät saa odottaa vetelyksiltä edes pienintäkään kuria, vaan sotaan valmistumisenkin on tunnuttava turvalliselta. Siirtyessä kortistoon heiltä ei saa ”rankaista” vetämällä pois täysin vastikkeettomia rahansiirtoja sen seurauksena, että heitä ei kiinnosta hakea töitä.
Lopulta kun hyvinvointiyhteiskunnan mätä hedelmä löytää elämälleen vihdoin tarkoituksen - rakentaa identiteettinsä maapallon pelastamiseen ja möykäten istahtaa kavereidensa kanssa kadulle kuin 6-vuotias pikkulapsi kaupan käytävällä ilman haluamaansa lelua - ei yhteiskunnan tarvitse miettiä mistä moinen käytösmalli on opittu.
Totta kai tietyt rajoitukset auktoriteettien sallittuihin keinoihin ovat ehdottoman tärkeitä. Mutta vaikea on ymmärtää hirveää meteliä jostain hemmetin pippurisumutteesta ja sen aiheuttamasta hetkellisestä kivusta ja ihottumasta. Siltä olisi ihan hyvin voinut omalla valinnalla välttyä - vaikka toki tästä olisi anarkistihipin uskottavuuspisteet skenessä vähentyneetkin.
(Ja ennen kuin kukaan tulee huutelemaan, niin olen alle 30v, asun Helsingissä, syön lihaa hyvin harvoin, auton omistajana suosin silti julkisia ja koen itseni liberaaliksi.)