Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 792 699
  • 11 431

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Viestin lähetti Designer
Kohdistit aika kauniita sanoja kaikkiin, jotka tätä tuomiota ovat kritisoineet. Luepa kirjoituksesi ja mieti, onko tämä tulkinta kovastikin väärin. Minuun kalahti lähinnä se, että kirjoittaja, jota olen pitänyt fiksuna ja filmaattisena, nostaa itsensä jalustalle ja leimaa kaikki väärää mieltä olevat niiksi, joiksi leimasit. Siitä päästäänkin esille ottamaasi itsetunto-aspektiin ja sen pohtimiseen, kenellä se on minkäkinlainen. Tai päästäisiin, jos ei oltaisi ketjussa, joka käsittelee jotain ihan muuta. Päästäsi lahona en ole sinua ennen pitänyt, enkä pidä nytkään. Ainakaan vielä.
Minua nyt ei todellakaan kannata pitää fiksuna, filmaattisena korkeintaan. Tavoitteenani on lähinnä palauttaa maan pinnalle jossain omissa sfääreissään leijuvat tekopyhät jeesustelijat jotka tässäkin keskustelussa ovat päässeet vauhtiin. Ja nostaa jälleen esille se FAKTA, että jos tämä uhri olisi ollut ruma mies, ei kukaan edes kiinnittäisi huomiota. Yksi kaikkien aikojen mediamurhista Suomessa.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti vilpertti
Olen itseoppinut ihmisluonnon tulkitsija, tämä antaa minulle kaiken tarvittavan kompetenssin tulkita internetkeskustelupalstan viestejä.

Päivän parhaat naurut irtosi tästä.... :) :)

Kiitos Vilpertti, hienoa nähdä kuinka osa sivistynyttä nykynuorisoa nostaa tietokoneiden takaa päätään kaiken sen roskaruuan seasta..

LOL
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti vilpertti
Kyseenalaistaisin aiemmin nämä suorilta käsiltä internetissä ja muualla keskusteluissa annetut "KYLLÄ NÄITÄ SAATANAN KAKAROITA TÄYTYY KURITTAA!!!!" tuomiot..

Miksi? Samaistutko 80-luvulla syntyneenä näihin kakaroihin vai miksi otat tämän näin henkilökohtaisesti? Vai oletko sitä mieltä, että esim. 15 vuotias on valmis päättämään toisen ihmisen kuolemasta, mutta ei ole vielä valmis kantamaan tappamisesta/murhaamisesta tulevia seuraamuksia siis, mikäli ne sattuisivat olemaan päänsilittelyä kovempia? Vai pitäisikö tappaminen kenties laillistaa erinäisten asioiden pohjalta esim. juopot vanhemmat? Tai siksi, ettei vastaantulija tervehdi?

Ole huoleti me emme pysty antamaan mitään "KYLLÄ NÄITÄ SAATANAN KAKAROITA TÄYTYY KURITTAA!!!!" tuomioita, koska meillä ei ole kompetenssia.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti vilpertti
Teko ei täyttänyt murhan tunnusmerkkejä.



Ei niin, eikä se teko ollut erityisen raaka eikä julma. Ilman tuomarin vaadittavaa kompetenssia saanen kuitenkin kysyä seuraavaa? Kun kerran näytät tietävän niin kerro nyt tällekin idarille mikä tuossa teossa ei ollut raakaa eikä julmaa? Mitä Otto-rukan olisi pitänyt tuota lempeää hukuttamista kerjänneelle Eveliinalle vielä tehdä että se olisi ollut raakaa ja julmaa?

Ja kaikkihan me tiedetään että tuon lempeän hukuttamisen lisäksi jokaisen naisen ja naisen-alun haaveena on tulla raiskatuksi, joten kyllä Suomen oikeuslaitos on aivan oikealla asialla kun siellä osataan olla näiden tekojen todellisia uhreja (syytettyjä) ymmärtäviä ja pidetään tuomiot kohtuullisina, vaikkakin todellisuudessa aivan liian ankarina.
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Viestin lähetti Ohmi
Miksi? Samaistutko 80-luvulla syntyneenä näihin kakaroihin vai miksi otat tämän näin henkilökohtaisesti? Vai oletko sitä mieltä, että esim. 15 vuotias on valmis päättämään toisen ihmisen kuolemasta, mutta ei ole vielä valmis kantamaan tappamisesta/murhaamisesta tulevia seuraamuksia siis, mikäli ne sattuisivat olemaan päänsilittelyä kovempia? Vai pitäisikö tappaminen kenties laillistaa erinäisten asioiden pohjalta esim. juopot vanhemmat? Tai siksi, ettei vastaantulija tervehdi?

Ole huoleti me emme pysty antamaan mitään "KYLLÄ NÄITÄ SAATANAN KAKAROITA TÄYTYY KURITTAA!!!!" tuomioita, koska meillä ei ole kompetenssia.
Vankilatuomio ei ole mielestäni päänsilittelyä. Siinä riistetään yksilöltä vapaus. Vapaus on mielestäni pahinta mitä voi ihmiseltä riistää, ja se onkin yksi yhteiskuntamme peruskivistä. En ota tätä henkilökohtaisesti, mutta pyrin vastaamaan viesteihin jotka minulle on osoitettu. En vain ymmärrä sitä tekopyhyyttä ja sokeutta asioille mitkä joskus vallitsee tälläkin palstalla.

Seitsemän vuotta on pitkä aika.

Ja flintstone, murha on harkittu teko. Tappo ei.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti vilpertti
Minua nyt ei todellakaan kannata pitää fiksuna, filmaattisena korkeintaan. Tavoitteenani on lähinnä palauttaa maan pinnalle jossain omissa sfääreissään leijuvat tekopyhät jeesustelijat jotka tässäkin keskustelussa ovat päässeet vauhtiin. Ja nostaa jälleen esille se FAKTA, että jos tämä uhri olisi ollut ruma mies, ei kukaan edes kiinnittäisi huomiota. Yksi kaikkien aikojen mediamurhista Suomessa.
Siinä meillä on näkemysero, että tämän tuomion arvostelu olisi tekopyhää jeesustelua. Eiköhän jokainen sitä vertaa omaan oikeustajuunsa, ja jos siihen väliin jää kilometrikaupalla ilmaa, on ihan inhimillistä älähtää. Sitä en edelleenkään ymmärrä, miten sinä olet meihin muihin nähden asemassa, jossa katsot olevasi oikea henkilö tuomiosta närkästyneet leimaamaan, mutta epäilen kyseisen asian jääneen tarkoituksella kertomatta. Jos uhri olisi ollut ruma mies, niin taatusti oltaisiin päästy uutisiin. Ihan joka päivä tuon ikäinen poika ei tapa ihmistä ojaan hukuttamalla. Mutta siinä olet oikeassa, että yhtä isoa kohua ei olisi tullut - kohua kuitenkin.

Ja nyt poistun tästä keskustelusta, ennenkuin paska ihan tosissaan hakkaa tuulettimeen.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Sanonpa sen verran vielä tähän väliin, että ei kannata ottaa tosissaan jos joku sanoo MIELIPIDEPALSTALLA olevansa OIKEASSA kun keskustellaan näkemyksistä jostain tietystä tapauksesta. Toivottavasti tämä selventää hieman.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Voisikohan olla, että uhrin henkilöllisyys vaikuttaa suuren yleisön närkästykseen ja kostonhimoon tässä tapauksessa?

Jos uhri ei olisi ollut nuori ja nätti tyttö, vaan vaikkapa vanha ja ruma mies, niin tuskinpa täälläkään oltaisiin vaatimassa kuolemantuomiota murhaajalle.

Onneksi Suomen oikeuslaitos ei tehnyt tässä tapauksessa päätöstä rangaistuksesta uhrin pärstäkertoimen perusteella. Rangaistuskäytännön täytyy olla sama. Otto Martikaisen tapauksessa häneen sovellettiin Suomen normaalia lainsäädäntöä.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Mites kauan tämä Eveliina Lappalaisen öööh... päiviltä päästänyt Otto Martikainen on istunut tähän saakka?

Meinaan että jos kakkua on ehditty jo lusia enemmän kuin hyvin käyttäytyvälle ensikertalaiselle on suotavaa, joutuvat veronmaksajat pulittamaan sievoisen summan korvausta Otto-pojalle turhasta linnassa istuttamisesta.

Pääseehän sitä toki paremmin elämän alkuun jos saa pikku stipendin kun palailee takaisin siviilisaation pariin.

Minua on aina askarruttanut että mikä se murhan ja tapon raja oikein on. Miten kauan toisen kuristamista pitää päässään pyöritellä ennenkuin tappo muuttuu murhaksi? Tunti, päivä, viikko vai kuukausi?

Entä jos on pyöritellyt ajatuksena jonkun tipun lahtaamista mielessään pitkäänkin, mutta ei ole ryhtynyt sen kummemmin käytännön toimiin. Vaan sitten kun pimu pimeässä vastaan yllättäen tulee ja 'pistetäämpä kana kylmäksi'-tyyppiselle ratkaisulle tarjoutuukin yllättäen improvisoitu tilaisuus, niin onko kyseessä silloin tappo vai murha?
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Viestin lähetti The Original Jags
Voisikohan olla, että uhrin henkilöllisyys vaikuttaa suuren yleisön närkästykseen ja kostonhimoon tässä tapauksessa?

Jos uhri ei olisi ollut nuori ja nätti tyttö, vaan vaikkapa vanha ja ruma mies, niin tuskinpa täälläkään oltaisiin vaatimassa kuolemantuomiota murhaajalle.

Onneksi Suomen oikeuslaitos ei tehnyt tässä tapauksessa päätöstä rangaistuksesta uhrin pärstäkertoimen perusteella. Rangaistuskäytännön täytyy olla sama. Otto Martikaisen tapauksessa häneen sovellettiin Suomen normaalia lainsäädäntöä.
Onkohan ensimmäinen kerta, kun olemme samaa mieltä jostain asiasta... :)
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Lapanen,

Otto Martikaisen rangaistuksen pituuteen varmasti vaikuttaa myös hänen alaikäisyytensä.

Mikäli Martikaista on istutettu vankilassa liian pitkään, niin hän on oikeutettu korvauksiin kuten kuka tahansa, jota on istutettu vankilassa liian pitkään suhteessa rikoksen vakavuuteen.

En ota kantaa siihen, onko Martikaisen rangaistus liian kova tai liian lievä. Mutta normaalia käytäntöä täytyy soveltaa myös Otto Martikaiseen, vaikka hän sattuikin surmaamaan nuoren ja kauniin tytön, ja vaikka hänen tapauksensa onkin nostattanut kansassa valtavan kohun.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti vilpertti
Ja flintstone, murha on harkittu teko. Tappo ei.

No tämän tiesin vaikka minulla ei todellakaan ole vaadittua tuomarin kompetenssia.

Minun silmiini pistää KKO:n tuomiota lieventävinä perusteluissa se että teko ei ollut raaka eikä julma ja siihen minä tartuin. Ja vaikka tämä nyt menee jankuttamiseksi niin koska sinusta ilmeisesti tuo KKO:n tuomio on oikein ja me idari kritisoijat auttamattomasti väärässä niin tottahan toki osaat kertoa että mitä Otto-rukan olisi pitänyt lempeää kuristamista kerjänneelle Eveliinalle tehdä että teko olisi ollut julma ja raaka?
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Viestin lähetti krobbe
Keskusteluhan on syntynyt nimeen omaan siitä lähtökohdasta, että laki ja sen tulkinta on valtaosan mielestä syvältä. Luulisi sinun edes sen huomanneen, mutta ei.

Hyvä tietenkin muistaa, ettei Jatkoaika (onneksi?) ole edustava otos Suomen kansasta in corpore. Minua vain aina ihmetyttää, miten kansa ja varsinkin iltapäivälehdet tietävät kaiken riippumatonta oikeuslaitosta paremmin.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti The Original Jags
Otto Martikaisen tapauksessa häneen sovellettiin Suomen normaalia lainsäädäntöä.

Niin, tässä se vika onkin. Ensikertalainen pääsee puolikkaalla vankeusajalla tehtyään tapon. Miksi puolella? miksi, miksi??

Nyt voisi joku vetää 3 promillea vereen ja vahingossa yliajaa martikaisen, ees taas. Tuon tempun tekijä saattaisi päästä 2,5 kuukaudella..

Minä sponssaan kosanderit tekijälle..

K
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Buccaneer
Jos mielestäsi (ja ketjun perusteella ilmeisesti monien muidenkin mielestä) lait ovat huonoja tai syvältä, niin miksi haukutte tuomareita ja oikeuslaitosta. Hehän vain jakavat tuomiot sen mukaan miten laki on säädetty ja kirjattu, eikä heillä muuta mahdollisuutta olekaan demokraattisessa valtiossa.

Taho, jonka toiminta tulisi tässä kyseenalaistaa on lainsäätäjät, eli Suomen eduskunta. On tainnut taas olla pari suvilindeniä/tanjakarpelaa/leenaharkimoa itkemässä nuorisorikollisten kohtelusta kun lakien yksityiskohtia on ruuvailtu.

Väittäisin kyllä, että vika löytyy viime kädessä oikeuslaitoksesta, joka soveltaa käytäntöön eduskunnan säätämiä lakeja. Toisen hengen riistämisestä voi lain mukaan tuomita ehdollisesta vankeusrangaistuksesta (kuoleman tuottamus) elinkautiseen (murha täydessä ymmärryksessä). Tuomioistuimien tehtävänä on arvioida kyseisen teon tahallisuutta, raakuutta, yms. ja antaa tuomio oman arvionsa mukaan.

Ongelma on siinä, että tämän päivän oikeuskäytännössä tuomioistuimet eivät syystä tai toisesta käytä rangaistusasteikon yläpäätä juurikaan koskaan, alaosaa sitäkin useammin.

Tuomioiden perustelut ovat usein täydessä ristiriidassa tavallisen kansalaisen (HUOM! ei siis nimimerkki vilpertin) oikeustajun kanssa. Mitä mahtaa käytännössä tarkoittaa lain tarkoittama erityinen raakuus ja julmuus tuomioistuimien mielestä? Mielestäni juuri tämä Eveliina Lappalaisen tapaus on varmasti erityisen raaka.

Toinen vastaava esimerkki Porista, missä mies tikkasi vaimoonsa 29 puukon reikää, tuomioistuimen mielestä ei erityisen raaka teko. Miehellä oli oikeastaan velvollisuus tähän, koska akka-perkele oli kuivatellut vieraan äijän kalsareita pyykkinarulla. Murhasyyte vaihtui oikeudessa tapoksi, tuomiota viis ja rapiat päälle. Äijä nauraa istuessaan puolikkaasta tuomiostaan vähintään viimeisen vuoden avolaitoksessa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Kaiser Soze
Niin, tässä se vika onkin. Ensikertalainen pääsee puolikkaalla vankeusajalla tehtyään tapon. Miksi puolella? miksi, miksi??

En ole ottanut kantaa siihen, onko Martikaisen saama rangaistus tarpeeksi kova.

Minua hieman ärsyttää tämä kohu, joka tapauksen ympärillä on ollut. Miksi juuri Eveliina Lappalaisen tapaus on herättänyt suuren yleisön vaatimaan rikollisille kovempia rangaistuksia? Suomessa tapahtuu joka vuosi kymmeniä henkirikoksia, eikä niistä olla puhuttu juuri ollenkaan, tai ainakaan lähellekään samassa mittakaavassa.

Miksi Eveliina Lappalaisen tapaus on tapetilla vielä monta vuotta sen jälkeen, kun itse rikos tapahtui?

Lisäksi minua ärsyttää tämä kostonhimo, joka mm. sinun kirjoituksestasi ilmeni. Kun Otto Martikainen vapautuu vankilasta, on hän rangaistuksensa kärsinyt, ja sen pitäisi riittää myös sinulle.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Viestin lähetti The Original Jags
En ota kantaa siihen, onko Martikaisen rangaistus liian kova tai liian lievä. Mutta normaalia käytäntöä täytyy soveltaa myös Otto Martikaiseen...

Minä kun olen ymmärtänyt soheltamisestasi muissa ketjuissa, että normaali käytäntö tässä feministien myrkyttämässä yhteiskunnassa olisi nimenomaan se että väkivaltarikoksissa joissa tekijä on mies ja uhri nainen noudatetaan hyvinkin ankaraa rangaistusasteikkoa.

No nythän on yksi potentiaalinen femakko jokatapauksessa vähemmän maisemaa pilaamassa.

Toisaalta, tasapuolisuuden kannattajana olen kyllä ihan mielissäni siitä että myötätuntoa löytyy surmaajallekin. Elämän aloittaminen tuollaisen keissin jälkeen ei varmasti ole kovin helppoa, ainakaan normaalilla hengenlahjoilla varustetulle ihmiselle. Toisaalta pieni prosentti ihmisistä, rikoksesta tuomituistakin, on tunteettomia paskoja joita ei voisi vähempää kiinnostaa että on tappanut jonkun ja istunut linnassa.

Pitäisi oikeastaan tuntea tekijä, ennen kuin voisi sanoa että oliko tuomio omasta mielestä oikea vai väärä. Tuolloin tosin juuri se tunteminen saattaisi vääristää objektiivisuutta asiassa.

Jätetään siis ottamatta kantaa. Silti tuo murhan ja tapon välinen rajanveto on aikas mielenkiintoinen kysymys.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Reverent

Toinen vastaava esimerkki Porista, missä mies tikkasi vaimoonsa 29 puukon reikää, tuomioistuimen mielestä ei erityisen raaka teko. Miehellä oli oikeastaan velvollisuus tähän, koska akka-perkele oli kuivatellut vieraan äijän kalsareita pyykkinarulla. Murhasyyte vaihtui oikeudessa tapoksi, tuomiota viis ja rapiat päälle. Äijä nauraa istuessaan puolikkaasta tuomiostaan vähintään viimeisen vuoden avolaitoksessa.

Tässä tapauksessa kyse oli kai siitä, että vaimo oli pettänyt miestään vieraan miehen kanssa, ja vielä ilkkunut ja pilkannut omaa miestään kaiken muun lisäksi.

Murha/tappo on aina väärin, mutta kyllä tuollainen olosuhde käy lieventävästä asianhaarasta ainakin oman oikeustajuni mukaan. Mustasukkaisuus on yksi voimakkaimmista tunteista, mitä ihminen voi kokea, ja sen valtaan joutunut ei helposti pysty hillitsemään itseään.

Tietenkin mustasukkaisuudesta johtuvista henkirikoksista pitää rangaista, mutta teon taustoja ja motiiveja ei saa jättää huomiotta tuomiota annettaessa.

Jos mies/nainen murhaa aviopuolisonsa etukäteen suunnitellusti esimerkiksi vakuutusrahojen takia, niin kyseessä on vakavampi rikos kuin em. tilanne, vaikka rikoksen seuraus sinänsä onkin sama.
 

krobbe

Jäsen
Buccaneer kirjoitti

Jos mielestäsi (ja ketjun perusteella ilmeisesti monien muidenkin mielestä) lait ovat huonoja tai syvältä, niin miksi haukutte tuomareita ja oikeuslaitosta.

Missähän kohtaan olen näin ajattelemattomasti toiminut? Mielstäni en ole sanallakaan haukkunut mainitsemiasi tahoja.

Äänestä siis sinäkin krobbe ensi eduskuntavaaleissa ehdokasta, joka ajaa selkeästi kovaa linjaa tämmöisiä rikollisia kohtaan ja kovempia tuomioita.

Sellaisia tuskin löytyy listoilta, näinkin suvaitsevassa yhteiskunnassa tuntuu vain olevan niin, että kun riistät ihmisen hengen, sopiva rangaistus siitä on usein tuo naurettava 3 - 4 vuotta täysihoidossa puhtaiden lakanoiden välissä lekotellessa.

Moni on suvaitsevainen ja anteeksiantava niin kauan kuin sitä voi tehdä etäältä, matkan päästä. Kansan valitseman eduskunnan lakeihin meidän on tyytyminen ja hyväksyttävä tuomiot, jotka ne mahdollistavat.

Entä jos vastaavanlainen tragedia sattuisi pikkuriikkisen lähemmäksi, vaikkapa nyt omalle tyttärelle, saattaisivat nämä hurskastelevat kompotenssi-ihmiset näyttää sen oikean moraalinsa.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti vilpertti

Seitsemän vuotta on pitkä aika.

Seitsemän vuotta on melko pitkä aika, jos sen tosiaan istuu vankilassa, mutta kolmen ja puolen vuoden vapauden menetys ihmishengen riistämisestä on todella pieni hinta.

Nythän tämä runkkari vapautunee varmasti lähiaikoina, ellei ole sitten jo tullut istuttua yliaikaa ja valtio vielä palkitsee mukavalla starttirahalla.

No, toivotaan ainakin, että kusipäällä olisi ollut linnassa tosi kurjaa. Tällaiset lastentappajat ja muut surkimukset kun ovat vankilahierarkiassa todellista pohjasakkaa ja heidän paikkansa on suljetulla osastolla, jossa vapaa-ajan virikkeitä ei liiemmälti ole.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Lapanen
Silti tuo murhan ja tapon välinen rajanveto on aikas mielenkiintoinen kysymys.

Odotellaan josko kaikkitietävä vilpertti kuitenkin kertoisi vitun idareille tämänkin asian. Ilman vaadittua kompetenssia kun on täysin turha kommentoida tällaisia asioita.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Lapanen
Minä kun olen ymmärtänyt soheltamisestasi muissa ketjuissa, että normaali käytäntö tässä feministien myrkyttämässä yhteiskunnassa olisi nimenomaan se että väkivaltarikoksissa joissa tekijä on mies ja uhri nainen noudatetaan hyvinkin ankaraa rangaistusasteikkoa.

Suomessa ei ole tästä asiasta minun tietojeni mukaan tehty tutkimusta, mutta Yhdysvalloissa on. En tiedä sitten, onko tilanne Suomessa samanlainen. USA:ssa kuitenkin uhrin ja rikoksen tekijän sukupuolen on tutkittu vaikuttavan rangaistuksen pituuteen jopa huomattavissa määrin. Puhutaan jopa 40% erosta saman rikoksen ollessa kyseessä. Eli nainen saa keskimäärin 40% lievemmän tuomion kuin saman rikoksen tekevä mies.

Kaikista räikein epätasa-arvo oli mustan miehen ja valkoisen naisen välillä.



Viestin lähetti Lapanen

No nythän on yksi potentiaalinen femakko jokatapauksessa vähemmän maisemaa pilaamassa.

Mautonta.
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Olen käsittänyt ensikertalaisen istuvan puolet siinä tapauksessa, että hän käyttäytyy vankilassa edes jotenkin vapautumisen arvoisesti. Tiedä sitten mikä on käytäntö, mutta luulisi jonkinlaista maalaisjärkeä käytettävän elimessä joka vastaa ehdolliseen päästämisestä.

Siitä voimme olla taas satavarmoja, että oksennusosaston pää-äänenkannattaja Iltalehti luukuttaa taas huomenna lööpissä ja Eveliinan kuva esiintyy sadannen viidenenkymmenennen kerran
kiihottaen vähäistä harkintakykyä osoittavat sankarimme kybersapeleidensa kalisteluun. Tuskin tähän tapaukseen mitään yhtä oikeata vastausta on. Ei ole helppoa, mutta jenkkilinjan tulokset ovat hyvin tiedossa.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti The Original Jags
Kun Otto Martikainen vapautuu vankilasta, on hän rangaistuksensa kärsinyt, ja sen pitäisi riittää myös sinulle.

Riittäsisikin, jos tuomio kärsittäsiiin kokonaisuudessaan. Puolet vaan ei riitä.

K
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Kaiser Soze
Riittäsisikin, jos tuomio kärsittäsiiin kokonaisuudessaan. Puolet vaan ei riitä.

K

Aiotko kirjoittaa närkästyneenä Jatkoaikaan joka kerta, kun alaikäisenä rikoksen tehnyt ihminen normaalin käytännön mukaan ei joudu kärsimään rangaistustaan loppuun asti, vai onko tämä tapaus jotenkin poikkeuksellinen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös