Mainos

Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 894 952
  • 11 821

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tänään Hesarin sunnuntaisivuilla pohdittiin sitä, miksi Itä-Suomen Hovioikeuden päätökset ovat olleet niin vahvasti esillä mediassa (=Ilta-Sanomat). Kuinkakohan saman konsernin lehti uskalsi vihjailla kyseessä olevan pizzajutun kosto?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti PeteX
Viikolla tuli Neloselta dokkari eri maiden oikeusjärjestelmistä ja Suomi oli otettu siinä esimerkiksi hmmm... no vaikka liberaalista rangaistussysteemistä.
Ohjelmassa näytettiin myös oikeasti toimivaoikeusjärjestelmä eli USA, jonka hedelmistä kansa on päässyt nauttimaan jo pitkiä aikoja. Ei ole ihme, että rikollisuus on jenkeissä lähes kokonaan loppunut kun rangaistukset ovat kovia ja vankien olot ovat huonot. Erityisesti ylinopeutta ajavien ihmisten kolmen kuukauden vankituomiot ovat saaneet aikaan sen, että maasta ovat liikketurmat loppuneet lähes kokonaan ja kaikilla on muutenkin kivaa.

mun mielestä huumeäitien onnistunut kuntouttaminen yhteiskuntakelvollisiksi on ihan ajanhukkaa, pamppua perkele.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ja taas tullaan populistina.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076152049798
Toisaalta pervojakin pitää ymmärtää. Heillä on ollut vaikeata ja lapsien raiskaaminen vain helpottaa.

Viikolla vartija tapettiin ja opettaja hakattiin teholle. Mielipuoli vankeja "kasvatettiin" raksahommiin. Kenen rahoilla ja miksi? Toisaalta perseennuolijat ymmärtävät heitäkin.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti PeteX
Ja taas tullaan populistina.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076152049798
Toisaalta pervojakin pitää ymmärtää. Heillä on ollut vaikeata ja lapsien raiskaaminen vain helpottaa.
Samaa mieltä. Suomen oikeuslaitos on tehnyt helvetin huonoa duunia USA:n kirkon pedofiiliongelman selvittämisessä. Toivottavasti Itä-Suomen Hovioikeus antaa kovat tuomiot Bostonin ja Washingtonin seudun katollisille papeille.

Populismi sikseen miten tämä liittyi Suomen oikeuslaitokseen ja sen närhenmuniin?
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti PeteX
Viikolla vartija tapettiin ja opettaja hakattiin teholle. Mielipuoli vankeja "kasvatettiin" raksahommiin. Kenen rahoilla ja miksi? Toisaalta perseennuolijat ymmärtävät heitäkin.

Vuonna 2003 Suomessa oli vankeja noin 3000-4000, ja nyt näistä kaksi syyllistyi verityöhön. Tietenkin vankilaviranomaisten tulisi katsoa tarkemmin, keille vangeista sopii antaa kirves käteen, mutta on todellakin populistista yksinkertaistamista näiden kahden idiootin teon perusteella kieltää yritys sosiaalistumiseen 2998-3998 muulta. Jos pyyntö suhteellisuudentajuun tässä asiassa on perseennuolemista, niin ruskistukoon kieleni.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Päivän Iltalehti kertoo jälleen suomalaisesta oikeuskäsityksestä.

Lehden mukaan 45 -vuotias somalimies raiskasi 1992 suomalaisnaisen ravintolaillan jälkeen ulkona uhoten samalla "Olen tehnyt tämän ennenkin.".

Mies sai 1v 8kk ehdollista. Puolustuksen mukaan miestä piti ymmärtää, koska Somaliassa naisen asema on erilainen, kuin Suomessa.

Ennen tuon rangaistuksen päättymistä, mies raiskasi toisen naisen 1994 samalla tavalla ravintolaillan jälkeen. Nainen oli miehen mukaan houkutellut hänet seksiin ja vammat nainen oli saanut kaatuessaan jossain.

Tästä hän sai peräti 2v 7kk ehdotonta, josta istui vajaat puolitoista vuotta.

Anteeksi karkea kieleni mutta mitä vittua? Tarkoittaako tämä siis sitä, että Suomessa saa naisen raiskata? Vai tarkoittaako tämä sitä, että Suomessa saa naisen raiskata, mikäli olet sellaisesta maasta, jossa naisia kohdellaan muutenkin huonosti?
 
Waky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Murmeli

No eri perustelut, sama tulos tuntuu olevan tilanne suomalaisten kohdalla. Mikä siinä on, ettei näitä jolla mulkku ei pysy housuissa sanalla "ei", ei laiteta _pitkäksi_ aikaa linnaan miettimään tekojaan.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Re: Suomen "oikeuslaitos" näytti taas närhen munat

Viestin lähetti Carlos

Jos joku haluaa tehdä täydellisen murhan, ei muuta kun pää täyteen ja auton kanssa uhrin yli, ei tarvitse murehtia pitkistä linnatuomioista.

Kerro jotain uutta (hymiö)
 
Carlos

Jäsen
Ja taas...

Tämän päivän Iltalehden nettiversiosta bongattua:

18 ja 20 -vuotiaat nuorukaiset ajelivat idioottimaisesti kilpaa Joensuun ydinkeskustassa, jonka seurauksena 48-vuotias jalankulkija vammautui pysyvästi, ja on ollut sairaalassa siitä asti (7 kk).

Mitäs näistä, näitähän sattuu, pojat on poikia. Toinen poika sai 1v 3kk ehdollista sekä 50 tuntia yhdyskuntapalvelua (eli yli viikon!), toinen huimat viisi kuukautta ehdollista ja sakkoa 300 egeä.

Kyllä tämä varmasti opettaa kavereita olemaan kunnolla jatkossa kun saivat rangaistuksia niin että tuntuu! Ruhjottu jalankulkijakin jonka elämä ei koskaa palaa ennalleen on varmasti tyytyväinen että oikeus tapahtui. Ja ennenkaikkea tämä on hienoa pojille itselleen siksi, että nyt saavat tosi pahiksen maineen, ja sittenhän pissiksiä riittää jonoksi asti.

Mutta muistetaan kuitenkin että pojilla on varmasti ollut vaikeaa, eikä isi ole huomioinut heitä kunnolla, eikä vankila ketään kuitenkaan paranna.

Koko juttu:
http://www.iltalehti.fi/2004/06/11/1764294_uu.shtml
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
Re: Ja taas...

Puuttumatta mitenkään muutoin ylläolevaan, niin ikään kuin lisäyksenä totean, että tuon rikosoikeudellisen seuraamuksen päälle rapsahtaa tietysti vielä vahingonkorvausvastuu, Mitenkään tapausta tarkemmin tuntematta, Carloksen kertoman perusteella kuvittelisin, että juuri siviilioikeudellinen vastuu on tässä tuntuvampi. Veikkaisin, että pojat makselevat uhrille korvausta tuottamuksella aiheutetusta ruumiinvammasta lopun ikäänsä, mikä ei tässä tapauksessa ole lainkaan kohtuutonta.

Carloksen viestissä olisi tietysti montakin kommentoimisen arvoista seikkaa, mutta koskapa näistä tuli erinäisten tahojen kanssa jo aikoinaan peistä taitettua, niin olkoon.
 
Carlos

Jäsen
Re: Re: Ja taas...

Viestin lähetti Tapio Rautalapio
Veikkaisin, että pojat makselevat uhrille korvausta tuottamuksella aiheutetusta ruumiinvammasta lopun ikäänsä, mikä ei tässä tapauksessa ole lainkaan kohtuutonta.

Kyllä varmasti juu kavereilta vaaditaan runsaastikin vahingonkorvauksia, en epäile hetkeäkään. Mutta melkeinpä voisin lyödä vetoa että taas kerran nekin rahat maksetaan jostain ihan muualta kuin näiden kavereiden taskuista. Eli mm. sinun taskuista. Itsehän en kolehtiin aio osallistua.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Viestin lähetti Murmeli
Mies sai 1v 8kk ehdollista. Puolustuksen mukaan miestä piti ymmärtää, koska Somaliassa naisen asema on erilainen, kuin Suomessa.

Silloinhan Somaleja saa hakata ja paloitella, ihan huvin ja urheilun vuoksi, koska he ovat siihen jo tottuneet kotimaassaankin. Jollei kerran Musta osaa elää maassa maan tavalla, niin luodaan hänelle mahdollisimman kotoisat olot.

Rasisti? Jaa mää vai?
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Aivan käsittämätöntä hyysäystä tuo somalin tuomion alentaminen. Heillä saa raiskata/muuten alentavasti kohdella naisia. Ehkä näin Somaliassa, mutta että Suomen oikeuslaitos lähtee tähän mukaan... Mitä seuraavaksi? Somaliassa eukon saa tappaa, kun kolme miestä syyttää naista kevytkenkäiseksi. Näinkö eri kulttuurista tulevat saavat eri kohtelun? Ei onnistuisi muuten Somaliassa. Jos makaisin musliminaisen kanssa, minut tuomittaisiin kuolemaan. Ei auttaisi selittelyt, että toisessa kulttuurissa... Musliminainen saa vain olla "sillai" muslimimiehen kanssa. Mies saa taas olla "sillai" juutalaisen, kristityn ja oman "uskonsiskonsa" kanssa.

Maassa maan tavalla: pl. Suomi...
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Holocaust
Ei onnistuisi muuten Somaliassa. Jos makaisin musliminaisen kanssa, minut tuomittaisiin kuolemaan. Ei auttaisi selittelyt, että toisessa kulttuurissa... Musliminainen saa vain olla "sillai" muslimimiehen kanssa. Mies saa taas olla "sillai" juutalaisen, kristityn ja oman "uskonsiskonsa" kanssa.

Näin varmaan kävisi, mutta jos vieläpä olisit raiskannut sen somalinaisen niin parhaassa (pahimmassa) tapauksessa henki lähtisi myös tältä kevytkenkäiseltä naikkoselta.

Hivenen minuakin ihmetyttää Suomessa harjoitettu hyyssääminen, ja vielä enemmän ihmetyttää jos todellisia rikostilastoja ulkomaalaisten osalta ei lasketa julkisuuteen vaan ne kulkevat "suodattimen" kautta. En sitten tiedä kuinka todenperäinen tämä tällainen huhu on, asiasta paremmin perillä olevat voinevat kertoa onko siinä perää, (mielellään lähdeviitteineen).

vlad.
 
tsei_tsei

Jäsen
Roskajournalismin uhreja tämäkin keskustelu täynnä. Murmelin kirjoituksen perusteella alkuperäisessä uutisessa puolustuksen mukaan tuomiota piti alentaa vedoten erilaiseen naisen asemaan Somaliassa. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla tarkoita sitä, että tämä perustelu olisi ollut tuomiota antaessa lieventävä asianhaara.

Iltapäivälehtien tehtävähän on shokeerata juuri tällä tavalla totuutta vääristelemällä. Annetaan ymmärtää jotain muuta mitä on todellisuudessa tapahtunut. Ja tämähän juntteihin uppoaa, kuten tälläkin palstalla huomaa. Itsehän ihmettelen miten kukaan jaksaa edes lukea iltapäivälehtiä, saati sitten maksaa niistä.
 
msg

Jäsen
Viestin lähetti tsei_tsei

Nämä sosiaalipornoa, sensaatioita ja vääristelyä tarjoavat lehdet ovat tehneet 'ajattelutyön' lukijan puolesta.
Itsekin varmaan tiedät, että on paljon vaativampaa mudostaa oma mielipide monesta eri lähteestä saadun tiedon perusteella.

Yksisilmäisiä ja manipuloitavissa olevia puupäitä tuntuu maailmassa riittävän. Todelliset syyt ja tapahtumat ovat epäolennnaisia, koska ne pilaavat hyvän populismin.

Jotenkin tuli taas mieleen Tony Halmeen ~16 000 ääntä eduskuntavaaleissa.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Viestin lähetti msg
Nämä sosiaalipornoa, sensaatioita ja vääristelyä tarjoavat lehdet ovat tehneet 'ajattelutyön' lukijan puolesta.
Itsekin varmaan tiedät, että on paljon vaativampaa mudostaa oma mielipide monesta eri lähteestä saadun tiedon perusteella.

Yksisilmäisiä ja manipuloitavissa olevia puupäitä tuntuu maailmassa riittävän. Todelliset syyt ja tapahtumat ovat epäolennnaisia, koska ne pilaavat hyvän populismin.

Faktat eivät kai noissa sosiaalipornolehdissä kuitenkaan olleet tässä raiskaustapauksessa väärin? Tarkoitan tällä tuomioiden pituutta ja sitä, että puolustuksen argumentti oli tuo "somaliassa naisen asema on erilainen".

Minulle ei mitään pureskeltu valmiiksi. Otin ihan itse oikeuden tehdä omia johtopäätöksiä. Kyseiset tuomiot olivat pelkkää uhrin pilkkaamista huolimatta siitä, ottiko oikeus puolustuksen naurettavan argumentin huomioon vai ei.
 
Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset

Millä tavalla ne sinun mielestä juuri nimenomaisesti tässä tapauksessa olivat uhrin pilkkaamista? Esim. vuonna 2000 raiskaustuomioista tasan puolet olivat ehdollista ja puolet ehdotonta vankeutta. Tässä tapauksessahan tuomiot olivat molemmat äkkiseltään katsoen linjan mukaisia. Kokonaan eri asia on se, mikä raiskausten tuomiokäytäntö tulisi olla, mutta sinua ilmeisesti riepoo juuri tämä tapaus. Miksi?

Mitä tulee tuohon puolustuksen argumenttiin, niin paskaako sillä on väliä? Tuollaisia höpö-löpö-argumentteja esitetään aina välillä mutta ei se sitä tarkoita, että niillä olisi mitään merkitystä. Olisi meinaan aika rankka moka tuomioistuimelta mennä noin halpaan, ja tuskin tuossakaan niin oli käynyt. Todennäköisempää on, että tuo puolustuksen argumentti vain herätti ärtymystä salissa. Tosin Ilta-lehden toimittaja varmaan oli tyytyväinen, saipahan hyvää lööppimateriaalia...

Yksi tapaus tosin tulee mieleen, jossa samantapainen väite meni läpi. Siinä Suomeen ulkomailta muuttanut kaiffari otti ja teurasti kerrostaloasunnossa jonkun elukan (muistaakseni lampaan tai vuohen). Syytehän siitä napsahti eläinrääkkäyksestä. Käräjäoikeuden päätöksen perusteluissa (jos en väärin muista niin syytetty jätettiin rangaistukseen tuomitsematta) oli keskeisenä se, että tämän henkilön kulttuuriin kuuluu tällainen käytös eikä tämä tiennyt toiminnan olevan laitonta Suomessa. Tuota tapausta sitten käytettiinkin sen jälkeen oikiksessa esimerkkinä "ei näin" - toiminnasta. Oletettavasti itse tuomio lisäksi muuttui myöhemmin hovissa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
Re: Re: Re: Ja taas...

Viestin lähetti Carlos
Kyllä varmasti juu kavereilta vaaditaan runsaastikin vahingonkorvauksia, en epäile hetkeäkään. Mutta melkeinpä voisin lyödä vetoa että taas kerran nekin rahat maksetaan jostain ihan muualta kuin näiden kavereiden taskuista. Eli mm. sinun taskuista. Itsehän en kolehtiin aio osallistua.

Tuossa on toki tietty totuuden siemen. Vaikeahan tällaisella asialla on ylipäätäänkään spekuloida, mutta kyllä tuomion saaneet henkilöt varmasti huomaavat osan varallisuudestaan siirtyvän määräajoin toisaalla. Joko uhrille tai sitten valtionkonttorille. Valtionkonttorihan suorittaa rikoksen uhrille korvausta, mikäli tekijä ei korvausvastuustaan suoriudu tai häntä ei ole tavoitettu. Valtionkonttorille muodostuu tässä regressio-oikeus tekijään nähden eli suoritettu korvaus voidaan jälkikäteen periä tekijältä.

Ja kyllä jokainen veroja Suomeen maksava henkilö tähän kolehtiin osallistuu, halusipa tai ei.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Viestin lähetti Erkka
Millä tavalla ne sinun mielestä juuri nimenomaisesti tässä tapauksessa olivat uhrin pilkkaamista? Esim. vuonna 2000 raiskaustuomioista tasan puolet olivat ehdollista ja puolet ehdotonta vankeutta. Tässä tapauksessahan tuomiot olivat molemmat äkkiseltään katsoen linjan mukaisia. Kokonaan eri asia on se, mikä raiskausten tuomiokäytäntö tulisi olla, mutta sinua ilmeisesti riepoo juuri tämä tapaus. Miksi?

On se vaan saatanan vaikeaa puhua mistään täällä joutumatta joka helvetin sanankäänteen selittämään jälkikäteen jollekin pilkunnussijalle.

Mielestäni raiskaustuomiot (kuten monet muutkin tuomiot) ovat tässä maassa reilusti liian pieniä. Nyt tein sen virheen, etten ilmoittanut tätä tapausta kommentoidessani, että tuomiot ovat mielestäni ylipäätään liian pieniä.

Mitä tulee tuohon puolustuksen argumenttiin, niin paskaako sillä on väliä? Tuollaisia höpö-löpö-argumentteja esitetään aina välillä mutta ei se sitä tarkoita, että niillä olisi mitään merkitystä. Olisi meinaan aika rankka moka tuomioistuimelta mennä noin halpaan, ja tuskin tuossakaan niin oli käynyt.

No se paska sillä on väliä, että tuo on mahdollista mennä läpi. Niinhän itsekin todistit seuraavassa kappaleessasi.

Haluaisin kyllä nähdä tämän nimenomaisen tapauksen pöytäkirjan.
 
Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Viestin lähetti Murmeli
On se vaan saatanan vaikeaa puhua mistään täällä joutumatta joka helvetin sanankäänteen selittämään jälkikäteen jollekin pilkunnussijalle.

Niinpä niin. Syvät pahoittelut siitä, että osallistuin keskusteluun niinkin karmealla pilkunnussimisella kuin pyytämällä sinua perustelemaan mielipiteitäsi. Etkä edes vastannut kysymykseeni, että mikä tässä nimenomaisen tapauksen tuomioissa sinua riepoo? Ja mitä tarkoitit kun aiemmin sanoit "vetäneesi johtopäätöksiä" juuri tästä tapauksesta? Viimeisimmässä vastauksessasi väistät kysymyksen ja toteat vain raiskaustuomioiden olevan ylipäätään liian pieniä. Jos olet vain sitä ajanut takaa tämän tapauksen tuomioista purnatessasi, niin suosittelisin hankkimaan parempaa taustaa kritiikille kuin Ilta-lehdestä poimitun yksittäistapauksen.

msg ja tsei_tsei osuivat aiemmissa teksteissään 100% naulan kantaan.
 
Zeppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Somali joka raiskaa Suomalaisen naisen ei ansaitsisi muuta
kun muutaman lyönnin pesäpallomailalla päähän
Ja samantien ulos Suomesta. Miten on edes mahdollista
että tuomioita lyhennetään sillä perusteella että muka
pitäisi ymmärtää jotain somailia ja heidän kullttuuria??????
Taitaa typerillä taistolaistuomareilla olla ajantaju sekaisin

Sama pätee myös Suomalaiisiin raiskaajiiin
Ei mitään ihmisarvoa vaan vaikka skrebat pois ja lusimaan
pitkäksi aikaa. Jos tuollaisen tempun tekee niiin siitä pitää
myöskin kärsiä pitkään.

Ja nimimerkille Tsei Tsei jo nyt tiedoksi; Ei tarvitse heitellä
sun syytöksiä Tony Halmeen opetuslapsesta tai punaniskanatsista, ne tiedetään jo, Eli en tarvitse sun
sosialistimielipiteitäsi.

Jos joku ei tässä yhteiskunnassa pärjää se on hänen ongelmansa
Joillekin käy valitettavasti näin
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Viestin lähetti Erkka
Etkä edes vastannut kysymykseeni, että mikä tässä nimenomaisen tapauksen tuomioissa sinua riepoo?

En vastannut kysymykseen? Et siis sitäkään osannut lukea vääntämättä rautalangasta:

Minua ei riepo tuossa tapauksessa erityisesti mikään. Minua riepoo tuon tapauksen tuomion lyhyys ja raiskaustuomiot (ynnä muut rikostuomiot), jotka ovat Suomessa naurettavan pieniä.

Et saa minusta rasistia, vaikka kuinka yrittäisit vihjailla.

Saitteko?
 
Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Viestin lähetti Murmeli
En vastannut kysymykseen? Et siis sitäkään osannut lukea vääntämättä rautalangasta:

Minua ei riepo tuossa tapauksessa erityisesti mikään. Minua riepoo tuon tapauksen tuomion lyhyys ja raiskaustuomiot (ynnä muut rikostuomiot), jotka ovat Suomessa naurettavan pieniä.

Et saa minusta rasistia, vaikka kuinka yrittäisit vihjailla.

Tämä selvä. Mikään ei erityisesti riepo, mutta siitä huolimatta avausviestissäsi tapauksen selostettuasi meuhkasit seuraavin sanoin: "Anteeksi karkea kieleni mutta mitä vittua? Tarkoittaako tämä siis sitä, että Suomessa saa naisen raiskata? Vai tarkoittaako tämä sitä, että Suomessa saa naisen raiskata, mikäli olet sellaisesta maasta, jossa naisia kohdellaan muutenkin huonosti?"

Pari ensimmäistä kirjoitustasi aiheesta kohdistuvat vain ja ainoastaan tähän yhteen tapaukseen ja tekteistäsi saa muutenkin selkeästi käsityksen, ettet alunperin edes erottanut puolustuksen argumentteja ja tuomion perusteluja toisistaan, tai vähintäänkin oletit argumentin menneen läpi, mistä taas ei ole mitään viitteitä. Jos pointtisi todella oli jo alun alkaen vain rangaistuskäytännön yleinen lievyys, niin varsin omituisella tavalla asiasi esitit.

Outoa on lisäksi se, että valitsit kantasi tueksi sellaisen tapauksen, joka on jo kymmenisen vuotta vanha ja raiskausten keskirangaistukset ovat noista ajoista nousseet (ja hyvä niin). Kaiken huippuna tässä on se, että tapauksen rangaistukset olivat keskitasoa kovemmat sekä kymmenen vuoden takaiseen, että myös myöhempään rangaistuskäytäntöön verrattuna. Luulisi, että parempia esimerkkejä siis löytyisi kasapäin, jos oikeuskäytännön lepsuutta haluaa kritisoida.

Rasistia en ole sinusta ollut missään vaiheessa tekemässä enkä tietoisesti siihen suuntaan vihjannut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös