Mainos

Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 894 992
  • 11 821

msg

Jäsen
Re: Lievää raiskaus on urbaanilegenda

Pitää olla Sergein kanssa samaa mieltä. Iltalehden (siis Alma kuten KiekkoEhtoo) ja 7 päivää -lehtien varassa eläville on saattanut jäädä mielikuva siitä, että olisi asteikkoa kevennetty. Tästä ei suinkaan ole kyse, vaan siitä että vanha kaksiportainen järjestelmä ei taipunut edellä kuvattun kaltaiseen tekoon.

Se kuinka rangaistusasteikkoja sovelletaan oikeusasteissa onkin eri juttu. Soveltamisesta on tässäkin ketjussa kirjoitettu tarpeeksi.
 

Turnipsi

Jäsen
Viestin lähetti Andrej
Mitä ihmettä tuolle kuusivuotiaan tappaneelle äidille olisi sitten pitänyt tehdä? Jos hänet on todettu ymmärrystä vailla olevaksi, ei häntä silloin voida tuomita vankilaan, koska hän on syyntakeeton. Kyse on antamistasi tiedoista päätellen sairaan ihmisen teosta, josta häntä ei voida pitää vastuullisena. Sen sijaan nuo kahaaripojat kyllä ovat vastuussa teoistaan. Vaikkakin melko lailla vajaaälyisiltä vaikuttavatkin.

Jostain olen lukenut että tuo äiti oli tapahtuman suunnitellut ja miettinyt valmiiksi eli tiesi tasan tarkkaan mitä teki (voin olla väärässäkin / muistaa väärin).

Munmielestä on erittäin koomista että ylinopeutta ajava (toki, tämäkin on vakava rikos koska ylinopeutta oli aika reippaasti) henkilö luetaan vaarallisemmaksi kuin lapsensa tappaja.

Suomessa tuntuu muutenkin että kaikki todetaan tuohon "täyttä ymmärrystä vailla" kategoriaan.

Ja tosiaan tämä on vain meikäläisen mielipide mutta kyllä mä lasken vakavammaksi rikkeeksi jonkun tapon/murhan kuin ylinopeuden jossa ei kuitenkaan mitään tapahtunut. Jos ylinopeudesta olisi jotain sattunut, olisi asia aivan eri..

Ei se kenenkään oloa helpota että todetaan että oli täyttä ymmärrystä vailla, hei ei se tehnyt sitä tahallaan..


"Lievä raiskaus" -termiä ei KOSKAAN ole ollut Suomen lakipykälissä. Tämä termi on juuri tämän "tappakaa kaikki jotka ovat kävelleet päin punaisia" -sakin keksintöä.


Mjoo, entinen tyttöystäväni on kuitenkin ollut seuraamassa oikeudenkäyntiä jossa on todettu että koska uhrilla oli minihame, on tuomio pienempi..

Sentakia "-merkkien käyttö noissa. Ilmaisin muutenkin hieman sekavasti luultavasti asian, pahoittelut siitä. Tuleva flunssa tekee tehtävänsä erittäin tehokkaasti.
 

Turnipsi

Jäsen
Viestin lähetti dana77
Toisekseen jos 260kmh on tapahtunut yleisellä tiellä, niin kyseessä on niin törkeä piittaamattomuus toisten turvallisuudesta että linnakeikka on ihan oikea tuomia. Sitä ei paljon pysty selittelemään epähuomiolla tai tilapäisellä mielenhäiriöllä.

Raiskaustapauksen tuomio on minun mielestäni aivan liian pieni. Tappo-tapauskin kuulostaa pieneltä, mutta en päivälehtien jutun perusteella voi sanoa tietäväni mitä oikeasta on tapahtunut.

Ylipäätänsä pistinkin nuo kaksi juttua lähinnä vertailukohdiksi. Taposta pääset hoitolaitokseen, ylinopeudesta vankilaan. Mielestäni ei ihan oikea ratkaisu. Törkeähän tuo ylinopeus on eikä missään nimessä hyväksyttävää mutta tuntuu että nyky-yhteiskunta hyväksyy tapon paljon lievempänä asiana kuin ylinopeuden tai jonkun muun.

Ja miksei tuota ylinopeutta pysty samallatavalla selittämään mielenhäiriöllä kuin tappoa? Jos kuskilla vain napsahtaa päässä ja päättää lähteä hana pohjassa kylille? Olisiko tuomio lievempi jos herra olisikin aiemmin todettu "hieman psyykkisesti häiriintyneeksi"? Tulisiko muuta rangaistusta kuin vuoden kahden hoitojakso jossain laitoksessa / kotihoidossa?
 

msg

Jäsen
Tämä kuusivuotiaan tappanut oli radiosta kuullun mukaan kärsinyt mielenterveysongelmista ennenkin.

Hankaluus on kai se missä on se raja, joilloin ihmisen perhe-elämään ja yksityisyyteen voi yhteiskunta puuttua. Samantapaista hankaluutta oli kai siinä tapauksessa, jossa toinen vanhempi erotilanteessa tappoi lapsen ja itsensä.

Ei se kai ole helppoa sosiaaliviranomaisellakaan? Puhumattakaan psykiatrisesta pakkohoidosta.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti timppa
Jostain olen lukenut että tuo äiti oli tapahtuman suunnitellut ja miettinyt valmiiksi eli tiesi tasan tarkkaan mitä teki (voin olla väärässäkin / muistaa väärin).
Kyllä suunnitelmallisuudesta huolimatta kyseessä voi olla mielisairas ihminen. Tämä on se asia, joka määrittää syyntakeisuuden, ei vaatimuksena ole sekavuustila tai psykoosi tai mitä näitä nyt onkaan.

Mutta ei tuo tuomitsematta jättäminen todellakaan tarkoita sitä, että tämä nainen pääsee vapaaksi. Hänet luultavimmin määrätään hoitoon, josta hänet päästetään pois sitten kun hän on tervehtynyt niin pitkälle, ettei hän aiheuta vaaraa itselleen eikä muille.

Suomessa tuntuu muutenkin että kaikki todetaan tuohon "täyttä ymmärrystä vailla" kategoriaan.
Niinkö? Minun näppituntumani taas on toinen. Pitänee paremmalla ajalla katsella jos faktaa jostain löytyisi.

Mjoo, entinen tyttöystäväni on kuitenkin ollut seuraamassa oikeudenkäyntiä jossa on todettu että koska uhrilla oli minihame, on tuomio pienempi..
Kyllä, näitä vastaavia on tapahtunut. Tosin väittäisin, että pukeutuminen sinällään ei ole ollut se keventämisperuste. Jos näin on kuitenkin ollut, suosittelisin urhia valittamaan ylempään oikeusasteeseen, koska en usko että mitenkään voidaan puolustaa raiskausta uhrin pukeutumisella.
 

msg

Jäsen
Niin mielelläni lukisin jotain oikeaa tietoa siitä kuinka pitkiksi hoitojaksot näillä ymmärrystä vaille olleille ovat muodostuneet?

Ensikertalainenhan istuu linnassa puolet ehdottomasta tuomiostaan? Siis 9 vuotta taposta -> 4½ vuotta laitoksessa?

Julkisuudessahan ei ole muita suljettuja käsitelty kuin Jammua. Kuinkakohan lienee hänenkään nykytilanteensa?



>quote:

>Suomessa tuntuu muutenkin että kaikki todetaan >tuohon "täyttä ymmärrystä vailla" kategoriaan.

>Niinkö? Minun näppituntumani taas on toinen. Pitänee >paremmalla ajalla katsella jos faktaa jostain löytyisi.

Muistan ainakin kuulleeni uutisoidun, että linja olisi juuri siihen suuntaan että yhä useampi on tuomittu 'täysjärkisenä'. Olisiko vielä niin että vastoin TEO:n lausuntoakin?
 

Turnipsi

Jäsen
Viestin lähetti Andrej
Kyllä suunnitelmallisuudesta huolimatta kyseessä voi olla mielisairas ihminen. Tämä on se asia, joka määrittää syyntakeisuuden, ei vaatimuksena ole sekavuustila tai psykoosi tai mitä näitä nyt onkaan.


Eiköhän sellainen ihminen ole aina päästään jotenkin vinksahtanut, joka tappoa suunittelee ja toteuttaa sen. Tuskin kukaan täysin henkisesti tasapainoinen ja terve ihminen murhaa suunittelee ja sen toteuttaa. Tai mistä mä tiedän, toivottavasti ei.


Mutta ei tuo tuomitsematta jättäminen todellakaan tarkoita sitä, että tämä nainen pääsee vapaaksi. Hänet luultavimmin määrätään hoitoon, josta hänet päästetään pois sitten kun hän on tervehtynyt niin pitkälle, ettei hän aiheuta vaaraa itselleen eikä muille.


Juuei, en minä sitä luullutkaan että hän vapaaksi pääsisi. Mutta kumpi sinusta tuntuu pahemmalta rangaistukselta, se että olet vankilassa esim. 2-4 vuotta vai se että olet hoitolaitoksessa 2-4 vuotta? Kyllä tuo hoitolaitos taitaa olla aika lievä verrattuna vankilaan..taino, suomen vankiloiden olot tuntien ei nekään niin pahoja paikkoja taida olla..Kauankohan noissa hoitolaitoksissa ollaan tuollaisissa tapauksissa?

Eikö muuten noissakin ole erikseen suljetut osastot, sitten nämä "avo-osastot" (ei tule sitä oikeaa sanaa mieleen..) sekä jonkunlaiset kotihoidot?

Kylmä totuushan on että tulevaisuus on jokatapauksessa aika pitkälti pilattu tuoltakin naiselta. Ei varmasti töitä tule kovinkaan helposti saamaan jne.



Niinkö? Minun näppituntumani taas on toinen. Pitänee paremmalla ajalla katsella jos faktaa jostain löytyisi.


Nosiis, tämä oli vain mun käsitys asiasta, jos faktaa löydät jostain, ihan mielenkiinnolla otan itsekkin sen vastaan. Toivon olevani väärässä.



Kyllä, näitä vastaavia on tapahtunut. Tosin väittäisin, että pukeutuminen sinällään ei ole ollut se keventämisperuste. Jos näin on kuitenkin ollut, suosittelisin urhia valittamaan ylempään oikeusasteeseen, koska en usko että mitenkään voidaan puolustaa raiskausta uhrin pukeutumisella.

Muistaakseni (tapahtumasta on aikaa 'bouttiarallaa 10v.) tuosta asiasta tehtiinkin ylemmäs valitus mutta en tiedä miten siinä kävi. Sen kuitenkin tiedän että ko. perhe alkoi keräämään johonkin adressiin nimiä jotta saatiin jonkunlainen vetoomus pistettyä eteenpäin. Vetoomuksen tarkoituksena oli se että raiskaus on raiskaus, oli sitten uhrilla mitä vaan päällänsä tai oli raiskaaja sitten pukeutunut hienosti, entinen poikaystävä tms.
 

msg

Jäsen
Katsoittekos muuten viime viikolla(?) sen inhimisen tekijän, jossa oli puhetta näistä vainoojista?

Puhuttiin mm pakkohoidosta, psykopaatti vs. luonnehäiriöinen ja paljon muutakin. Taisi jo uusintakin mennä, mutta herätti ainakin ajatuksia.
 

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Täältä tilastoja peliin:

http://www.om.fi/haaste/12715.htm

Kiinnitäisin huomiota erityisesti seuraavaan kohtaan:

"Täydessä ymmärryksessä olevien osuus mielentilatutkimuksissa on kasvanut neljäsosasta yli puoleen. Ymmärrystä vailla olevien osuus on vähentynyt jonkin verran. Heidäthän jätetään tuomitsematta. Täyttä ymmärrystä vailla olevien "varttihullujen" määrä on lähes puoliintunut. Heiltä rangaistuksesta vähennetään yksi neljäsosa, eikä heitä voida tuomita elinkautiseen. Arvioinneissa tapahtuneet muutokset kumuloituvat vankiluvussa, koska mielentilatutkimukset tehdään useimmiten rikollisille, joiden teko on törkeä ja siitä seuraava rangaistus pitkä. Viime vuosina on käytäntö mielentilalausunnoissa pysynyt ennallaan. Vuonna 2000 mielentilaratkaisuja tehtiin 169. Vastaava luku oli 1980-luvulla suurimmillaan yli 300. "
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti timppa
Juuei, en minä sitä luullutkaan että hän vapaaksi pääsisi. Mutta kumpi sinusta tuntuu pahemmalta rangaistukselta, se että olet vankilassa esim. 2-4 vuotta vai se että olet hoitolaitoksessa 2-4 vuotta?
Kysymus on mielestäni ihan väärin asetettu. Sama kun kysyisi, että kumpi on pahempi olla 2 vuotta vankilassa vai neljä vuotta koomassa.

On vaikea arvioida, miltä henkilöstä joka EI ole mieleltään terve tuntuu olla hoidossa. Terveitä henkilöitä kuin ei ole tarkoitus tai tarkoituksen mukaista laittaa hoitoon. Muutenkaan hoitoa ei määrätä tyyliin "3 vuotta hoitoa", vaan hoito kestää niin kauan kuin tervehtyminen edellyttää. Se voi olla 3 tai 15 vuotta, eikä sen kesto ole oleellinen yhteiskunnan kannalta - se kun ei ole rangaistus. Oleellista niin yhteiskunnan kuin potilaankin kannalta on vain se, että potilas on terve hoidosta päästettään.

Jos taas terve henkilö joutuisi hoitoon se voisi olla henkisesti kova paikka, erityisesti jos hoidon onnistumisen edellytys on että potilas myöntää itselleen olevansa henkisesti sairas.

Aihetta taitaa muuten sivuta elokuva "yksi lensi yli käenpesän".
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti timppa
Eiköhän sellainen ihminen ole aina päästään jotenkin vinksahtanut, joka tappoa suunittelee ja toteuttaa sen.
Täyttä ymmärrystä vailla oleminen on kuitenkin eri asia. Periaatteessa kyse on (minun ymmärtääkseni) siitä, voidaanko rikoksentekijän olettaa ymmärtävänsä tekonsa seuraukset. Tuossa lapsensa tappaneen tapauksessa väittäisin, että kyseessä ei ole mikään normaali murha.

Pistetäänpä vielä lainaus www.finlex.fi:stä (todella hyvä sivu muuten lakiasioiden kanssa pohdiskeleville):
(Rikoslaki 3 luku, 3 pykälä)
Mielipuolen teko, taikka semmoisen, joka ikäheikkouden tahi muun samanlaisen syyn takia on ymmärrystään vailla, jääköön rankaisematta.

Jos joku on joutunut sellaiseen satunnaiseen mielenhäiriöön, ettei hän ole tunnossaan; jääköön teko, jonka hän tässä tunnottomassa tilassa tekee, niinikään rankaisematta.

Ja dana77:n kanssa tasan samaa mieltä tuosta rangaistusvaikutuksesta.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Hullujen hellimisestä on tehty myös elokuva "Halloween" ja Ruotsissa on nähty mitä tapahtuu kun hullut päästetään avohoitoon. Yhteiskunnalle tulee varmasti halvemmaksi pitää kahjot lukkojen takana kuin kadulla. Vai tuleeko? Mitä yhteiskunnalle merkitsee se, että kahjo tappaa jonkun. Ei yhtään mitään. Omaiset voivat vain haukkoa henkeään ja haudata omaisensa.
Raiskausjuttuihin ei viitsi enää edes puuttua, sillä sen verran naurettavia ovat tuomiot varsinkin pahimmissa tapauksissa. Demokraattiset lakimiehet ovat tunnetusti hmmmm.... lapsettomia, joten heitä nyt ei kiinnosta pätkääkään pedofilia- tai raiskausrikokset. Toisaalta he ovat rikkaita ja esim. veropetoksesta pitää heidän mukaansa antaa kova tuomio, koska tällöin heidän kukkaroilleen on käyty.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Noihin rangaistusten laatuun ja määrään liittyen on kyllä pakko sanoa, että jos joskus (no joo, heh) itse henkilökohtaisesti pimahtaisin päästäni niin että täyttä ymmärrystä vailla tekisin jonkun "normaalitapauksessa" linnatuomioon johtavan rikoksen, niin en todellakaan ole sitä mieltä että minun paikkani olisi vapaalla jalalla. Lukojen taakse vaan välittömästi, kiitos!
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tinde,

"täyttä ymmärrystä vailla" on (ainakin juridiikan termeillä) eri asia kuin (kokonaan) ymmärrystä vailla, mitä ainakin tulkitsen sinun tarkoittaneen. Taito-Ojasen lainauksessa asia on ilmaistu aika selkeästi.

Mikäli tekisit rikoksen päästäsi pimahtaneena (=ymmärrystä vailla), et joutuisi vankilaan; lukkojen taakse eli tahdosta riippumattoman mielisairaanhoidon kohteeksi kylläkin, ainakin riittävän vakavassa tapauksessa. Rangaistukseen voidaan tuomita ainoastaan, mikäli syyllinen todella ymmärsi toimivansa väärin ja ainakin itse pidän tätä periaatteellista eroa sangen tärkeänä.

Asiaa sivuten: kymmenisen vuotta sitten varsijousen ja muutaman muunkin aseen kanssa riehuneen, kolme ihmistä tappaneen Mika Murasenkin todettiin (muistaakseni) toimineen täydessä ymmärryksessä, mihin mies oli tiettävästi tokaissut, että ensimmäisen kerta, kun hänet on elämänsä aikana todettu täysijärkiseksi. Oma, nähtävästi tilastojenkin tukema käsitykseni on ollut nimenomaan se, että noita varttihullun statuksia on viime vuosikymmeneltä eteenpäin myönnetty erittäin kitsaasti.

"Lievä raiskaus" on kieltämättä osoittautunut yllättävän laajalle levinneeksi ja ennen kaikkea pitkäikäiseksi urbaanilegendaksi, ainakin grillaamisen kieltävään EU-direktiiviin verrattuna...
 

Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Viestin lähetti PeteX
Demokraattiset lakimiehet ovat tunnetusti hmmmm.... lapsettomia, joten heitä nyt ei kiinnosta pätkääkään pedofilia- tai raiskausrikokset.


Minkäslaiseen faktaan tämä sinun väittämästi perustuu? Vai onko asia vaan näin...
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti PeteX
Demokraattiset lakimiehet ovat tunnetusti hmmmm.... lapsettomia, joten heitä nyt ei kiinnosta pätkääkään pedofilia- tai raiskausrikokset.

Eräs perhetuttu mies kuului nimenomaan Demokraattisiin lakimiehiin, ja hänellä ei ole lapsia lähinnä sen vuoksi, että hän osaa käyttää ehkäisyä. Itse lapsen alullelaittoprosessi ihan oikean naisen on hänelle kovinkin tuttu, sillä tiedän hänen harjoitelleen sitä useammankin naisihmisen kanssa - äijä kun on niin sanotusti aika ankara pelimies, jolla tuntuu olevan jatkuvasti muutkin kuin lakitemput mielessä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ja Demokraattiset lakikimiehet tekevät sen TAAS. Aamun Hesarin mukaan sakkojärjestelmään on tulossa muutos, jonka mukaan maksamattomia sakkoja ei enää muunnettaisi vankeudeksi. Eli suomeksi; huumehörhöt jotka lähtevät auringon laskeuduttua varastamaan fillareita ja autoja saadakseen seuraavan annoksensa, eivät kiinni jäädessään saa mitään rangaistusta. Sakkojahan he eivät joudu maksamaan, koska eivät töissä käy ja nyt he eivät joudu kuittaamaan rikoksiaan edes vankilalla. Tavalliset työssäkäyvät ihmiset sen sijaan maksavat tietysti sakkonsa ja tulevaisuudessa myös rikollisten sakot. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan paljon ratkeaa sen mukaan millaisena uudistus "tarjoillaan" yleisölle. Tarjoilu on mielestäni kristallinkirkas. Enää ei pelkästään silitellä rikollisten päitä, nyt jopa kannustetaan rikollisuuten.
 

Jip Pii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ollaan tavikset ylpeitä itsestämme

Viestin lähetti PeteX
Enää ei pelkästään silitellä rikollisten päitä, nyt jopa kannustetaan rikollisuuten.
No käytä hyvä mies tilaisuutta sitten hyväksesi, jos koet että sinuakin siihen kannustetaan. Mitä sitä enempiä arpomaan, jos keikkailu tuntuu sinusta olevan nykyään täysin hyväksyttävää ja luvallista. Ota hommasta hyöty irti ja plussana pääset näyttämään demokraattisille lakimiehille pitkää nenää. .

Mutta ihan vakavasti puhuen; Sinä et PeteX ryhdy tekemään rikoksia, jos ja kun sakkoja ei enää muutettaisi vankeudeksi. Miksi kuvittelet, että muut ryhtyvät? Olemmeko me sinua huononpia ihmisiä? Minä en ryhdy eikä kukaan muukaan ryhdy. Rikollisuus ei siitä lisäänny. Joku täydellisesti muusta elämästä jo syrjäytynyt tapanäpistelijä ei ehkä istu niin paljon vankilassa, mutta se ei meidän muiden elämää oikeasti heilauta suuntaan eikä toiseen. Eihän se näpistelijä-varastelija lopeta sitä varastamistaan, vaikka hän joutuisikin silloin tällöin viikoksi vankilaan sakkojaan istumaan. Vankilahan ei ole mikään varsinainen parannuskeino, kuten hyvin tiedät/tiedämme.

Sitä paitsi; vaikka ne sakot jäisivätkin muuttamatta muutaman päivän vankeudeksi, niin kyllä se tapanäpistelijäkin vankilaan vielä ehtii ja sakonmuuntorangaistusta pidemmälle kakulle. Tähänkin asti tällaiset tapukset on tuomittu pidempiin rangaistuksiin siinä vaiheissa, kun annetuista useista/lukemattomista sakoista huolimatta rikollinen käytös jatkuu. Tämä tuskin muuttuu miksikään jatkossakaan. Päinvastoin. Yleinen rangaistusilmapiiri tuntuu jo kiristyvän. Enää ei jaella niin monia sakkoja ennen vankeustuomiota.

Mitä tulee tähän "tappaja-äiti" vs. "moottoripyörä-idiotti" -keskusteluun, niin annetut/tavoitellut tuomiot ovat minusta ihan järjellä perusteltavia.

Näissä keskusteluissa näkee aina välillä toteamuksia, että tavallisia järkeviä kansalaisia rangaistaan rankemmalla kädellä kuin puolihulluja ja elämästä syrjäytyneitä. Vaikka en nielekään tätä väitettä purematta, (kuka esim. määrittelee tavallisen kansalaisen ja kuka osaa luoda absoluutisesti oikeudenmukaisen vertailuvälineen eri tuomioiden välille), niin yritän seuraavassa kuvitella, miksi tuon suuntainen ajattelu ei kuitenkaan olisi täysin järjetöntä.

Yksinkertaisesti siksi, että tämä järjestäytynyt yhteiselomme pysyy kasassa vain tasan niin kauan, kuin tavallinen, järkevä enemmistö pysyy tavallisina, järkevinä ja enemmistönä. Puolihulluja ja sivuraiteelle joutuneita seikkailijoita tässä maailmassa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Heitä on kuitenkin mitätön vähemmistö, heihin on paljon vaikeampaa vaikuttaa ja heidän vaikutuksensa ympäristöönsä on loppujen lopuksi myös melko mitätön.

Tärkämpää on vaikuttaa niihin tavallisiin ja järkeviin, koittaa "pakottaa" heidät lakien avulle ja rangaistuksienkin uhalla pysymään edelleen tavallisina ja järkevinä. Kun enemmistö toimii järkevästi, yhteiskunta kestää myös ne, joille ei ole annettu kaikkea olennaista elämää varten!

Jos voisimmekin porukalla nähdä metsän puilta

Tämä ajattelu toimii mm. liikenteessä. Meitä sääntöjä noudattavia "taviksia" ärsyttää suunnattomasti, kun seassa pyörii näitä 260:n miehiä ja muita piittaamattomia. Tuntuu tylsältä, kun "taviksena" saa esim. ylinopeussakot, vaikka tietää jonkun toisen joskus ajaneen samalla tiellä paljon lujempaa ilman sakkoja; "Kyllä minäkin osaan kaasua painaa, prkl!" Kuitenkin liikenneturvallisuus pysyy siedettävänä vain meidän "taviksien" enemmistön turvin. Jos me kaikki rupeamme yhtäaikaa täysin piittaamattomiksi, se ei paranna yleistä eikä sitä myötä omaakaan turvallisuuttamme. Kukaan ei hyödy! Kaahari ei takuulla lopeta kaahamista sen takia, että minäkin kaahaan.

Ihan yhtä vähän me hyödymme siitä, että nämä tapanäpistelijät eivät joudu istumaan sakonmuuntorangaistuksia kuukauden välein. Tai toisinpäin sanottuna, me emme oikeasti menetä siinä mitään. Niinpä minusta on ihan turhaa kerätä vihaa, raivoa tai uhoa, jos muutama meille täysyin tuntematon tyyppi ei joudu pariksi päiväksi vankilaan.

Energiaa on turha tuhlata energiaa haaveiluun maailmasta, jossa ei olisi noita puolihulluja, laitapuolen menijöitä ja täysin syrjäytyneitä. Niitä vaan on ja asian kanssa on pystyttävä mahdollisimman järkevästi elämään. Meidän taviksien pitäisi vaan olla, jaksaa olla, ylpeitä siitä, että meillä on moraalista selkärankaa ja me pidämäme tämän maailman pystyssä. Meidän on osattava ja saatava olla ylpeitä siitä, että "minä en tee noin, vaikka joku joskus tekee". Mitä useampi meistä raivostuu siitä, "että joku joskus jossain tekee niin kuin ei saa", ja alkaa siksi myös itse tekemään "niin", sitä paskemmaksi paikaksi tämä maailma muuttuu. Kaikille, myös tavikselle itselleen.

En tiedä, oliko tässä mitään järkeä. Tuo ylle sepustettu kuitenkin edustaa aika pitkälle omaa mielipidettäni, jonka varassa koitan tässä maailmassa seikkailla.

"Ylpeä, pää pystyssä kulkeva tavis"

PS. PeteX:ltä vielä kysyisin, että mikä sinusta on demokraattisen lakimiehen vastakohta? Kenen asialla he olisivat? Kansan? Minkä kansan tai kansanosan? Ihan varmasti? Koko kansan? Tasapuolisesti?

Minä valitsen kuitenkin mieluummin demokraatiset lakimiehet, kuin jonkun diktaattorin tai "ainoan oikean puolueen" lakimiehet. Näillä jälkimmäisillä on taipumus tulla ahneeksi silloin, kun kaikki oikeat rikolliset on jo putsattu pois katuja rumentamasta. Siinä voi herkästi mennä lapsi pesuveden mukana. On meinaan maailmassa jo näinkin käynyt...
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mullakin olisi PeteX:ille kysymys. Viime viikolla muutama lääkäri sai syytteen epäiltynä hoitovirheestä siitä aiheutuneesta kuolemasta. Kuuluvatko he vankilaan vai pitäisikö heidän päitään vain silitellä? (tämä "päiden silittely" tarkoittaa siis, että he eivät joutuisi vankilaan).
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Sorry, että en ole vastannut aiemmin. Hoitovirheen tehneet lääkärit kuuluvat tietysti vankilaan. Muistaakseni jossain toisessa ketjussa puhuttiin lääkäreitten tekemistä virheistä ja organisaation suojelumafiasta.

Niin, miksi ihmisistä tulee rikollisia. Jos puhutaan väkivaltarikkollisista, niin yleensä lapsuus on syy. Jos puhutaan hulluista, niin geenit mainitaan. Jos puhutaan talousrikollisista, niin äly on kova sana.
Yritetään nyt hahmottaa empiirisesti väkivalta- ja huumerikollisia kertomalla omasta jengistä, jossa oli kuusi kaveria (nimet muutettu);
Rape: Äiti rullatuolissa ja isästä ei tietoa. Kova vakivältä ja viinakierre. Vankilakierre. Kuollut.
Helka: Mutsi ja faija eronneita. Pientä rikollisuuta ja autolla metsään. Vankilassa jonkun kerran. Kaveri autossa kuoli.
Tiksu: Mutsi ja faija eronneita. Denso, joka tulee kuolemaan parin vuoden sisällä. Hyvä ystäväni.
Kajo: Yksi kahdeksasta lapsesta uskovaisessa perheessä. Kerrostalokämpassä 2 h + keittiö. Vankilakierre. Kuollut viinaan.
Joke: Yksi neljästä veljestä. Faija tuli himaan ja laittoi pojat pitämään rautaa ylhäällä niin kauan kuin jaksoivat. Yksi veljeksistä Kellokoskella, toinen yritti hirttäytyä partsilta. MUTTA vanhin ja nuorin perheestä eivät. Nuorin on paras ystäväni, jolla on firmat, perheet ja muut ns. tavalliset asiat.
Minä: yllämainituista eroten keskiluokkainen perhe, jossa faija veti mutsia turpaan kännissä. Himasta pois 15-vuotiaana.
Nykyjään kaikki taviksen merkit eli samat kuin Jokella. Miksi? Rikollisuus on ennenkaikea henkistä laiskuutta ja itsesääliä. Tiksulle heitän eurot kun nähdään ja Helkan kanssa ryypätään. Silti minä ja Joke emme ole sortuneet helppoon vaihtoehtoon. Olen ylpeä siitä. Se, että ymmärrän syyt ei tarkoita sitä, että hyväksyn teot.
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Parisuhdeväkivalta ja rangaistukset

Eilen sitten luettiin ex-kansliapäällikölle tuomio.
Törkeydestä ei siis ollut näyttöä, joten tuomio oli pelkkiä sakkoja.
Lehdistä luetun perusteella voisi olettaa kyseessä olleen törkeä pahoinpitely, mutta kyse todella on vain lehtiartikkeleista.

Oikeusoppineet voinevat kertoa onko tuomio linjassa muiden vastaavien tapausten kanssa ja kuinka asteikkoa on sovellettu.

Pieni ihminen vain ihmettelee, miten uhrit niin usein antavat anteeksi sekä sitä miksi yhteiskunnan kynnys parisuhdeväkivaltaan on kovin korkea.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1068651540254

Ketään ei ole tapettu eikä raiskattu, mutta ohinen jurppii silti. Olen viettänyt nuoruudessani hyvät ajat ahtaajana kyseilillä vanhoilla venäläisten hevostalleilla.
Kyllä ne voi tietysti purkaakin, mutta jonkun musiikkitalon rakentaminen tilalle on surkea idea. N. kilometrin päästä löytyy toinen musiikkitalo, johon pumpataan rahaa käsittämättömiä määriä. Rakentakaa siihen vaikka joku nuorison skeitti/rappi/koris-keskus, jossa on jotain elämää ja toimintaa.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oululaisesta Forum24-lehdestä:

- Joukko nuoria oli ollut ryyppäämässä erään tytön luona
- Parin tytön välille välille oli tullut riitaa ja ja yksi vieraista oli heitetty ulos ilman kenkiä.
- Hän oli soittanut veljelleen joka oli tullut paikalle muutaman kaverinsa kanssa.
- Veli oli potkinut oven hajalle ja murtautunut asuntoon.
- Hän oli alkanut etsiä siskolleen kuuluvia tavaroita ja kertomansa mukaan hänellä "meni hermot".
- Hän löi erästä paikalla ollutta poikaa kahdesti kasvoihin ja sitten polvella kasvoihin.
- Tällöin yksi talossa ollut tyttö haki keittiöstä veitsen ja löi sillä tunkeutujaa selkään. Vamma ei ollut hengenvaarallinen.

Tuomiot:

- Veitsellä lyönyt tyttö: 75 päivää vankeutta + 675€ kipurahaa
- Tunkeutuja/pahoinpitelijä: 390€ sakkoja

Siis eihän tässä ole mitään järkeä! Jos minun kämppään joku tulee potkimalla oven paskaksi ja alkaa hakkaamaan porukkaa niin ihan varmasti yritän taltuttaa hänet. Miten taltutat paljon vahvemman ihmisen? Mitä tuon tytön olisi pitänyt tehdä? En minä tietenkään heti jotain puukota jos minun kämpässäni tapellaan, mutta kyllä tuo minun mielestäni oli itsensä ja kotinsa suojelua jos joku.

Mielestäni tuo asuntoon tunkeutuminen potkimalla ovi hajalle on oleellinen kohta. Jos mies olisi päästetty asuntoon hakemaan siskonsa tavaroita ja sitten olisi riitaantunut jonkun kanssa, niin silloin tuomio olisi oikea, mutta jos murtautuu jonkun taloon niin mielestäni silloin voi odottaa tulevansa pahoinpidellyksi tavalla tai toisella. Varsinkin jos alkaa pieksämään sisällä olijoita.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Re: Suomen oikeuslaitos hiuksista...

Viestin lähetti Haamu
Ei sovi tämäkään meikäläisen oikeustajuun.
Tuokin liittyy Itä-Suomen Hovioikeuteen ja sen päätöksiin. Samainen oikeushan on antanut alennusta raiskaajien tuomioihin milloin vakituisen työn takia, milloin aiemman tuttuuden takia. Oikeastaan tämä ketju pitäisi muuttaa muotoon "Itä-Suomen Hovioikeus näytti taas närhen munat"

Joku itäsuomalainen voisi kertoa onko siellä aivan omat moraalikäsitykset...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös