Mainos

Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 895 184
  • 11 821

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti flintstone
Ai, sinä olitkin tosissasi kovan linjan kannattaja. Tuota turpakäräjä juttua lukiessa kuvittelin että olit liikkeellä sarkastisesti.

En tiedä, olenko "kovan" vai "ymmärtävän" linjan kannattaja - olen vain sitä mieltä, että vääristä teoista on rangaistava, ja mitä pahempi teko, sitä kovempi rangaistus. Lukuisat tutkimukset (ja käytäntö esimerkiksi Yhdysvalloissa) ovat kuitenkin todistaneet sen, ettei rangaistuksien "kovuudella" ole toivottua ennaltaehkäisevää vaikutusta. Siksi olisi mielestäni syytä pistää esimerkiksi murhamies vuosiksi lukkojen taakse ja sanoa suoraan, että tämä on yhteisön suorittama kosto, ei "kasvatuskeino" tai "velan maksu yhteiskunnalle".

Sakinhivutus-ajatukseni kanssa olen tosissani siinä, että kyseinen rangaistus toimi (ja toimisi edelleen) yhteisöissä, jonka jäsenet tuntevat toisensa (kylä, kortteli jne). Tällöin turpakäräjien yksi rangaistuksellinen ulottuvuus on sakinhivutuksen kohteena olevan tuntema häpeä, joka on ainakin miehelle fyysistä kipua pahempi: "olenpa tehnyt tyhmästi, kun omatkin kaverit pistävät kaikkien nähden kuonoon!"

Vaikutus on varmasti syvempi kuin jossain käräjäoikeudessa luetun ehdollisen vankeustuomion aiheuttaman syyllisyydentunnon - jos sellaista nyt enää edes tunnetaan.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Viestin lähetti MS
Mitä pitäisi tehdä niille ihmiselle joihin pitkäkään vankilatuomio ei vaikuta mitenkään?
Kohdella heitä lain mukaan siinä missä muitakin? Ihmisiä nekin ovat.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Maple Leaf
Siksi olisi mielestäni syytä pistää esimerkiksi murhamies vuosiksi lukkojen taakse ja sanoa suoraan, että tämä on yhteisön suorittama kosto, ei "kasvatuskeino" tai "velan maksu yhteiskunnalle".


Miksi pitäisi käyttää termiä "kosto"? Se on minusta aika negatiiviselta kalskahtava termi. Mikä vika on termissä "rangaistus"? Eihän lätkäpelissäkään jäähylle joutuneelle sanota, että tämä on kosto. Kerrotaan vaan, että rangaistuksena teostasi istut 2 min. On olemassa säännöt ja jos niitä ei noudata, saa rangaistuksen (jäähyn). Näinhän se minusta on oikeuslaitoksessakin.

Turha lähteä filosofoimaan jollakin kasvatuksellisella aspektilla tai kostolla. Rangaistus mikä rangaistus ja sen pituudesta voidaan sitten keskustella ja pitääkin.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti flintstone
Täällä on myös ihmetelty että kuinka käytännössä puolustuskyvyttömän 14 vuotiaan lapsen tappamisesta voi selvitä 3,5 vuoden vankeustuomiolla.

Mihin tietysti voi jatkoihmetellä sitä, että 14-vuotiaan puolustuskyvyttömän lapsen tappoi 15-vuotias kaikessa täysin vastuullinen aikuinen. Nopeasti ne pojat varttuu. Sinällään tuntuu täällä olevan suuri erimielisyys lähinnä siitä, että onko 3.5 vuoden vankeusrangaistus kova rangaistus vai ei. Mielestäni se on 15-vuotiaalle ihan riittävä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Ohmi
Kertokaa nyt hyvät Vilpertti ja Dana77 mistä niitä pidempiä tuomioita pitäisi antaa vai pitäisikö ihmisen tappaminen laillistaa kokonaan?
Minä en ole tämän tapauksen kohdalla asiantuntija, koska en ole tapaukseen tarkemmin tutustunut (kuten en ole missään vaiheessa väittänytkään). Minua ei kiinnosta lukea tälläisiä sosiaalipornojuttuja Iltapäivälehdistä (tai Alibista), enkä edes usko niiden pyrkivän antamaan kovinkaan objektiivista kuvaa tapahtuneesta. Lisäksi minulla ei ole tippaakaan kiinnostusta alkaa mitään objektiivista tutkimusta asiasta tekemään. Minulla ei myöskään ole juridista koulutusta, joten en edes leiki olevani pätevä tuomariksi.

Uskon kuitenkin sen vähän kuulemani perusteella, että tässä tapauksessa teon tekijä voi vielä olla kelvollinen kuntoutumaan ja palaamaan yhteiskunnan jäseneksi sen sijaan että istuisi loppuikänsä vankilassa ja se on minun mielestäni tärkeämpää kuin kosto. En koe häntä vapaana ollesaankaan uhkaksi kenellekkään.

Jos ihminen ei suunnittele tekoa, hän ei myöskään pohdi riskiä, eikä siten kovemman rangaistuksen uhka häneen vaikuta. 3,5 vuotta vankilaa on kuitenkin niin kova tuomio, että kenenkään normaali-ihmisen "kannata" tehdä mitään tälläistä josta ei ole "hyötyä".

Yleisesti ottaen kovat rangaistukset sopivat lähinnä ammattirikollisille, joiden kohdalla paluu kunnolliseksi yhteiskunnan jäseneksi on menetetty mahdollisuus ja jotka oikeasti miettivät ja suunnittelevat että mitä tekevät ja siten myös pohtivat riskejä. Heihin kovempien rangaistusten uhka voikin tehota.

Yleisestikin suunniteltu rikos on myöskin rangaistavampi, esim Oton "vahigossa" kostoksi tappaminen, vaikka se kuinka suuren yleisön mielestä olisi oikein. Sellaiseen ei kuka tahansa pysty, sillä sen tekemiseksi pitää pohtia tekemistään ja sen seurauksia aivan toisella tavalla kuin esim viinapäissään lyödessään.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Murmeli
Toivon, että olet yhtä suvaitsevainen myös silloin, kun oma (mahdollisesti jo olemassa oleva / tuleva) lapsesi kuristetaan ojan pohjalla kuoliaaksi.
Miksi vitussa ihmiset kuvittelevat että joku jonka lapsi on tapettu olisi kykenevä antamaan oikeudenmukaisia oikeuksia. Eivät varmasti ole, enkä minäkään varmasti olisi.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti dana77

Uskon kuitenkin sen vähän kuulemani perusteella, että tässä tapauksessa teon tekijä voi vielä olla kelvollinen kuntoutumaan ja palaamaan yhteiskunnan jäseneksi sen sijaan että istuisi loppuikänsä vankilassa ja se on minun mielestäni tärkeämpää kuin kosto. En koe häntä vapaana ollesaankaan uhkaksi kenellekkään.

Miksi se on tärkeää? Miksi murhaajan palaaminen yhteiskunnan jäseneksi on tärkeämpää kuin oikeudenmukaisen tuomion kärsiminen? Itseäni ei kiinnostaa pätkääkään tämän murhaajan sopeuttaminen yhteiskuntaan. Uhrin omaisethan tässäkin tapauksessa ovat suurimpia kärsijöitä odotellessaan surulla ja kauhulla murhaajan pikaista vapautumista täysihoidosta.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Viestin lähetti PeteX
Miksi se on tärkeää? Miksi murhaajan palaaminen yhteiskunnan jäseneksi on tärkeämpää kuin oikeudenmukaisen tuomion kärsiminen? Itseäni ei kiinnostaa pätkääkään tämän murhaajan sopeuttaminen yhteiskuntaan. Uhrin omaisethan tässäkin tapauksessa ovat suurimpia kärsijöitä odotellessaan surulla ja kauhulla murhaajan pikaista vapautumista täysihoidosta.
Tärkeämpää? Oikeudenmukaisuus joka vaiheessa jokaista kohtaan on ensiarvoisen tärkeää.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti vilpertti
Tärkeämpää? Oikeudenmukaisuus joka vaiheessa jokaista kohtaan on ensiarvoisen tärkeää.

Aivan. Miksi sitä oikeudenmukaisuutta ei osoitettu KKO:n toimesta näyttämällä, että Eveliina Lappalaisen hengellä oli joku arvo? Aika halvalla meni tällä kertaa henki ja se ei ole minusta oikeudenmukaista.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti PeteX
Miksi murhaajan palaaminen yhteiskunnan jäseneksi on tärkeämpää kuin oikeudenmukaisen tuomion kärsiminen?
Minua se kiinnostaa mm. siksi, että siellä vankilassa istutaan kovin kustannuksin myös minun rahoillani kun taas yhteiskunnan jäsenenä ollessaan tämä tyyppikin maksaisi näitä veroja.

Minä taas en itse ymmärrä, että mitä hyötyä kenellekkään - edes Eveliinan vanhemmille - tuosta tyypin vankeudessa istumisesta on poislukien mainitsemani peloitevaikutus ja mahdollisuus uusia teko -pointteja.

Mitään absoluuttista oikeudenmukaisuutta ei ole olemassakaan. Minun serkkuni hukkui kolme vuotiaana eikä se ollut kenenkään vika. Silti se olisi ihan saatanan helvetin väärin koko suvun mielestä.
 
Viimeksi muokattu:

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti dana77
Minua se kiinnostaa mm. siksi, että siellä vankilassa istutaan kovin kustannuksin myös minun rahoillani kun taas yhteiskunnan jäsenenä ollessaan tämä tyyppikin maksaisi näitä veroja.

Tämä tyyppikö tulevaisuudessa maksamassa veroja? Taisit unen nähdä.
Me maksamme kuule lopun elämämme tämän kaverin mömmöt ja vellit saamatta penniäkään takaisin.

K
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miksi te sille mömmöjä ostatte, typerää touhua sanon minä.

Historia tuntee useita tapauksia että vankilasta on palattu ansiotöihin.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti dana77
Historia tuntee useita tapauksia että vankilasta on palattu ansiotöihin.

Suomen kuulusimpana tappajana, joka pystyy elämään pari vuotta normaalia elämää piilotellen tekoaan?

Vankimielisairaalan sellainen kuuluu, vai meinaatko että hesen kassalle myymään hampurilaisia?

Ottaisitko töihin? vaikka lastesi ammaksi?

(amma = lastenvahti)

Edit.

Totuus on, että näillä 70 luvun kommareiden ajamilla lakipykälillä Suomessa juoksevat raiskarit, pedofiilit ja murhamiehet vapaana jatkuvasti uusien temppujaan. Suurkiitos siitä.

K
 
Viimeksi muokattu:

krobbe

Jäsen
Viestin lähetti dana77
Minä taas en itse ymmärrä, että mitä hyötyä kenellekkään - edes Eveliinan vanhemmille - tuosta tyypin vankeudessa istumisesta on poislukien mainitsemani peloitevaikutus ja mahdollisuus uusia teko -pointteja.


Vai niin, mielenkiintoinen mielipide. Ai että oikein ihmettelet äänen mitä hyötyä esimerkiksi Eveliinan vanhemmille on heidän lapsensa surmaajan vankilassa istumisesta.

Jospa siitä olisi edes sen verran hyötyä, että he kokisivat Suomen oikeusjärjestelmän arvostavan edes hivenen heidän lapsensa alullaan ollutta elämää passittamalla henkilön edes 1/7 osaksi tytön elämättä jääneestä ajasta miettimään mitä tuli tehtyä.

Ps. Päivän iltasanomissa oli juttu, jossa kerrottiin mieshenkilön saaneen taponyrityksestä vankeutta 3,5 vuotta. Mies oli puukottanut 46 vuotiasta miestä, muttei onneksi kuolettavasti.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Kaiser Soze
Suomen kuulusimpana tappajana, joka pystyy elämään pari vuotta normaalia elämää piilotellen tekoaan?

Vankimielisairaalan sellainen kuuluu, vai meinaatko että hesen kassalle myymään hampurilaisia?

Ottaistko töihin? vaikka lastesi ammaksi?
Ottaisin töihin jos kaverilla olisi sopiva koulutus ja hän olisi terve huumevapaa yksilö. Tuo jälkimmäinen kysymys ei minulle aukene, mutta lähtökohtaisesti voisi tyyppi lapsienkin kanssa työskennellä, mistään seksuaalirikollisista piirteistä ei ainakaan ole kuullut..

Voi olla että tarvitsisi terapiaa, mutta jos hän sen jälkeen osoittautuu terveeksi niin sen jälkeen paikka ei mielisairaalaan.

edit: muokkasin tähän lausetta hieman selvyyden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti krobbe
Jospa siitä olisi edes sen verran hyötyä, että he kokisivat Suomen oikeusjärjestelmän arvostavan edes hivenen heidän lapsensa alullaan ollutta elämää passittamalla henkilön edes 1/7 osaksi tytön elämättä jääneestä ajasta miettimään mitä tuli tehtyä.
Minä en tosiaan usko että tämä nopeuttaa heidän toipumistaan, tytärtä se ei ainakaan tuo takaisin. Jos voit todistaa että pidempi rangaistus vaikuttaa toipumusaikaan, niin silloin pidempi kyseinen vaihtoehto olisi perustellumpi.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Minua ei taas häiritse se, että tuomio tuli nyt vain taposta ja rangaistus on seitsemän vuotta. Nuorella iällä tehty murha olisi lisännyt tuomiota vain muutamalla vuodella, joka olisi tarkoittanut laitoksessa istumisaikaa korkeintaa vuosi lisää. Hän elää kuitenkin käytännössä koko elämänsä omassa pikku vankilassa.

On sitten tietysti eri juttu, että onko yleensäkkään aivan oikeudenmukaista, että henkirikoksesta istuviin sovelletaan normaalia vuosituomio menettelyä. Eli ensikertalainen istuu puolet, uusija 2/3 jne. Minusta henkirikos on niin peruuttamaton ja ainutkertainen teko, että siitä ei tulisi mielestäni selvitä puolikkaalla. Jo pelkästään ero elinkautisvankeihin on epäoikeudenmukainen. Elinkautisvanki istuu nykyään vankilassa 12-15 vuotta, oli sitten ensikertalainen tai ei. Taposta tuomion saanut saa yleensä 10-13 vuotta, josta ensikertalainen selviää puolella, uusija 2/3 ja pakkolaitosvanki lusii kakun kokonaan. Eli käytännössä elinkautisvanki lusii yli puolet enemmän.

On muuten jännä huomata, miten tämä ko. tapaus herättää suurempia tunteita yleisön joukossa, kun esim case Heino. Minulle jäi mediasta yms. kuva, että syylisiä hieman säälittiin ja pidettiin heitä vain eksyneinä pikkupoikina. Onhan tässä tapauksessa kyse nuoresta uhrista ja teko on käsittämätön, mutta jälleen hauska huomata median revittely ja sen "viattomat uhrit".

IL muuten lööpitti hienosti: "EVELIINAN SURMAAJA VAPAUTUU". Ihanko totta? Sinänäsä mielenkiintoista, mutta Suomessa jokainen vanki vapautuu tavalla tai toisella. Yhtä hyvin olisi voinut hehkuttaa, että esim. Virpi Butt vapautuu.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti dana77
Voi olla että tarvitsisi terapiaa, mutta jos hän osoittautuu terveeksi niin sen jälkeen ei kuulu mielisairaalaan.

No voi jeesuksen perse. Eikö tuo ole terveeksi todettu tutkimuksissa, kun ei mielisairaalaan joutunut. Kysyn vain, miten voi 16 vuotias jannu olla terve ja täysjärkinen, kun voi miltei pari vuotta salata nuoren tytön erittäin törkeän tapon, eläen täysin normaalia elämää?

K
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti Kaiser Soze

Totuus on, että näillä 70 luvun kommareiden ajamilla lakipykälillä Suomessa juoksevat raiskarit, pedofiilit ja murhamiehet vapaana jatkuvasti uusien temppujaan. Suurkiitos siitä.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että ns. murhamiehissä, eli elinkautisvangeissa on suhteessa muuhun vankeihin enemmän ensikertalaisia, joilla rikos on ainoa laatuaan koko heidän elinaikanaan. Elinkautisvangit harvoin uusivat rikostaan.

Pedofiileillä ja raiskareilla on sitten eri juttu, joka juontaa juurensa sairauteen. Käsittääkseni vankiloiden STOP-ohjelmalla on tätäkin pystytty vähentämään.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti dana77
Ottaisin töihin jos kaverilla olisi sopiva koulutus ja hän olisi terve huumevapaa yksilö. Tuo jälkimmäinen kysymys ei minulle aukene, mutta lähtökohtaisesti voisi tyyppi lapsienkin kanssa työskennellä, mistään seksuaalirikollisista piirteistä ei ainakaan ole kuullut..

Voi olla että tarvitsisi terapiaa, mutta jos hän osoittautuu terveeksi niin sen jälkeen ei kuulu mielisairaalaan.

Oletko sellaisessa asemassa, että voisit hänet työllistää tai jonkun muun ongelmanuoren? Oletko työskennellyt lusineitten kanssa esim avustanut sopeutumaan yhteiskuntaan. Tai seurannut läheltä jotakuta muuta joka on työskennellyt heidän kanssaan? Tai olet seurannut tilastotietoja kuinka he sopeutuvat yhteiskuntaan?

Tuskimpa Martikaisen aikaisempi vapautus nopeuttaa vanhempien toipumista.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Kaiser Soze
Vankimielisairaalan sellainen kuuluu
Minä en ole tutkimuksia tehnyt hänen mielenterveydestään, mutta selvää on että vaikka hän ei täysin edesvastuuttomassa tilassa ollut, niin ei hän täysin normaali ja terve yksilökään ole.
 
Viimeksi muokattu:

krobbe

Jäsen
Viestin lähetti dana77
Minä en tosiaan usko että tämä nopeuttaa heidän toipumistaan, tytärtä se ei ainakaan tuo takaisin. Jos voit todistaa että pidempi rangaistus vaikuttaa toipumusaikaan, niin silloin pidempi kyseinen vaihtoehto olisi perustellumpi.

Minun pitäisi pystyä todistamaan, mutta sinun mielipiteesi oikeaksi tekee uskosi siihen, että asia näin on, mielenkiintoista.

Sanotaan nyt sitten niin, että minäkin vain uskon siihen että Eveliinan vanhemmat olisivat huomattavasti tyytyväisempiä ja tuntisivat tyttärensä saaneen oikeutta mikäli despootti istuisi 10 vuotta 3,5 vuoden sijaan.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kaiser Soze
Totuus on, että näillä 70 luvun kommareiden ajamilla lakipykälillä Suomessa juoksevat raiskarit, pedofiilit ja murhamiehet vapaana jatkuvasti uusien temppujaan. Suurkiitos siitä.K

Älähän nyt. Jos asiat on näin väärin, niin eiköhän tähän olisi jo kolmenkymmenen vuoden aikana puututtu?

Kyyyllä minäkin kallistun sinne Maple Leafin ja Dana77:n kannalle. Tuntuu, että menee nyt tunteet ja järki sekaisin. Tunnepohjalla ei voi näitä päättää tai sitten se voidaan nimetäkin tunnepuolen sanastolla 'kostoksi'. Järjellä ajatellen taas OM ei ole paatunut ja moninkertainen rikoksenuusija, vaan nuori mies, jolla on mahdollisesti elämä vielä elettävänä.

Vaan kukapa näitä niin kylmän viileästi kykenee analysoimaan. Pahalta tuntuu, molempien puolesta.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti dana77
Minä en ole tutkimuksia tehnyt hänen mielenterveydestään, mutta selvää on että vaikka hän ei täysin edesvastuumassa tilassa ollut, niin ei hän täysin normaali ja terve yksilökään ole.

No missä sitten vedetään raja yksilöitten mielenterveyttä koskien? Voiko tappaja/murhaaja koskaan olla täysjärkinen tai kuka sitten on edesvastuuttomampi kuin toinen yksilö? Onko hengenvienti aina psykologinen häiriötila?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti krobbe
Minun pitäisi pystyä todistamaan, mutta sinun mielipiteesi oikeaksi tekee uskosi siihen, että asia näin on, mielenkiintoista.
Minäpä selitän mitä tuossa luki.

Minun uskomukseni ei ole fakta, kuten tuosta on ymmärrettävissä. Toisenlaista faktaa ei ole esitetty. Jos toisenlainen fakta esitetään, niin minun uskomukseni on väärä. Silloin uskomukseeni perustunut johtopäätös ei ole oikeassa, joten silloin johtopäätökseni muuttuu myös toiseksi. Nyt ei ole esitetty kuin vastakkainen uskomus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös