Kerrotaan vanha tuttu eläintarina päivitetyssä formussa tästä päivästä alkaen.
Karhu ja orava istuivat kakkariu’ulla. Tarpeensa tehtyään karhu kysyi oravalta ”lähteekö susta poika karva”. Orava vastasi napakasti, että ”ei lähde, mutta sä olet saman tien kaulaa myöten tuolla paskakasassa, jos koetat ottaa mua niskasta kiinni. Mä olen nyt samassa jengissä valkopäämerikotkan, ketunmetsästyskoiran, schäferin, kalkkunan, turskan, simpukan, sammakon, puukengän, härän, pizzan ja helvetin monen muun kanssa, joten opettele homo nuolemaan ite oma hanurisi”.
Karhu murisi aikansa oravalle tyyliin, että ”oravien kaikki käpyvarastot ovat karhujen ansiota, koska puut ovat saaneet kasvaa vain, koska karhut eivät ole riuhtoneet puita juurineen maasta irti”. Orava jatkoi istumista karhun vieressä kaikessa rauhassa, eikä välittänyt karhun mielipuolisista ärinöistä. Karhu väitti myös olevansa kaikessa vahvempi ja nopeampi kuin kukaan oravan kavereista, ja valkopäämerikotkan karhu väitti pystyvänsä lentämään kiinni koska tahansa ja repimään pään tältä irti. Orava haukotteli.
Aikansa kiukuteltuaan karhu hyppäsi alas riu’ulta, ja lähti löntystämään vittuuntuneena metsän syvyyksiin. Metsästä ei oikein löytynyt muita kiusattavia, ja kavereita karhulla ei enää juuri ollutkaan. Jossakin vaiheessa karhun on nöyrryttävä nuolemaan oma takalistonsa puhtaaksi, mutta sitä ennen karhu joutuu kuljeksimaan korvessa aika pitkään perse ruvella.