Miksi se on Suomelle niin tärkeää, vaikka hakemukset jätettiinkin yhtäaikaisesti?
Uskoisin, että se on Natolle tärkeää, että toinen maa (tällä hetkellä Ruotsi) ei jäisi pitkäksi aikaa ratifiointilimboon ja asettaisi koko Natoa vähintäänkin erikoiseen valoon.
Päivän Hesarissa Niinistö kommentoi seuraavasti:
Kansalaiskeskustelussa näkee kysyttävän, että mikä olikaan se syy, että Ruotsin kanssa mennään yhtä matkaa. Ja kuulee sanottavan sitäkin, että eikö olisi Ruotsillekin parempi, että edes Suomi pääsisi Natoon nopeasti. Mitä näihin pohdintoihin voisi kansalaisille sanoa
"”Olen useassa yhteydessä todennut, että yhdessä Ruotsin kanssa liikkumisessa ei ole kyse vain siitä, että meillä on siinä kiva kaveri. Vaan minun ajatuksissani osa siitä hyödystä, jonka Suomi saa Naton jäsenenä tulee sitä kautta, että myös Ruotsi on Naton jäsenenä. Osa, ei mikään määräävä osa, mutta kuitenkin huomioitava osa.”
TÄMÄ HYÖTY tarkoittaa Niinistön mukaan muun muassa ”puolustuksen syvyyttä” ja sitä, että Naton jäseninä Suomi ja Ruotsi voivat mennä huomattavasti nykyistä pidemmälle yhteisessä puolustussuunnittelussa ja puolustuksen yhteisten rakenteiden kehittämisessä.
”Vailla merkitystä ei ole myöskään se, että kriisitilanteessa huoltokanavana Tanskan salmet ja Itämeri on aika haavoittuva, mutta Nato-tie Norjan ja Ruotsin läpi olisi huomattavasti selkeämpi.”"
Minun mielestäni nuo Niinistön selitykset ovat aika ontuvia ja siinä puhutaan Naton suulla. Vaikea nähdä, että Ruotsi esim. kieltäisi alueidensa käyttöä kriisitilanteessa huoltokanavina, vaikka ei Natossa olisikaan.