Suomen Nato-jäsenhakemuksen ratifioinnin seurantaketju

  • 505 998
  • 3 748

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Unkarin jarruttelun taustalla on myös Fideszia ja Orbania loukannut "ajojahti" kun Kokoomus ajoi puoluetta ulos EU:n suurimmasta ryhmästä EPP:sta. Kokoomus ei halunnut katsoa Unkarin kehitystä sivusta. Orban tuskin unohtaa tätä koskaan:


Myöhemmin Fidesz erosi EPP:sta.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Unkarin käsi on heikentynyt koko ajan. Suomella ja Ruotsilla ei tunnukaan olevan mitään kiirettä kun Venäjä on ottanut pataan Ukrainaa vastaan. Ja samasta syystä myös Unkarin saama tuki Venäjältä on vastatuulessa ja miten käykään, jos valta Venäjällä vaihtuu. Orban jää melko yksin ja Turkki lienee ainoa tuki EU:n ulkopuolelta. EU painostaa rahahanalla ja sitä ei Suomi ja Ruotsi lähde NATOn vuoksi blokkaamaan. Liittolaisia ne EU:ssakin ovat.
 

Fordél

Jäsen
Olet tietenkin oikeassa Unkarin kehityssuunnasta. Mutta kritisointi johtaa vain vastapuolen puolustusasenteeseen.
Mikään maa ei muuta käyttäytymistään sen mukaan mitä hieno ja itseään erinomaisena pitävä pohjoinen maa sanoo kuinka asiat pitää hoitaa.
Eli olisi pitänyt olla vain hiljaa, kun yksi EU-maa vetää kovaa vauhtia pöntöstä alas EU:n keskeisiä periaatteita?

Ei tietenkään Unkari muuta kehityssuuntaansa Suomen sanomisten takia vaan korkeintaan EU:n vaatimusten takia. Jos niihin ei vastata, EU:n rahahanat pysyvät kiinni Unharille. Ja näidenkään vaatimusten alla ei välttämättu tule kuin näennäisiä muutoksia eikä se ajattelua siellä taustalla mihinkään muutu. Mutta silti parempi puolustaa tärkeitä arvoja kuin olla hiljaa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli olisi pitänyt olla vain hiljaa, kun yksi EU-maa vetää kovaa vauhtia pöntöstä alas EU:n keskeisiä periaatteita?
Joskus toimimalla oikein voi aiheuttaa myös hallaa itselleen, kuten tässä tapauksessa Suomen Nato-hakuprosessi on hidastunut.

Toki isossa kuvassa asialla ei ole enää suurta merkitystä kiitos Ukrainan, sekä Suomelle (ja Ruotsille) tukea osoittaneiden maiden ansiosta. Aika sama päästäänkö jäseneksi 2022, 2023 vai 2024.

Vaikka kuinka asia Unkarissa "etenee", niin silti enemmän huolissani olen heistä kuin Turkista.
 

Fordél

Jäsen
Joskus toimimalla oikein voi aiheuttaa myös hallaa itselleen, kuten tässä tapauksessa Suomen Nato-hakuprosessi on hidastunut.
Ensinnäkin tämä on niin pahaa jälkiviisastelua, että en näe tällaisella viisastelulla olevsn mitään arvoa.

Toiseksi tämähän koskee vain Nato-jäsenyyttä, jossa se on voinut aiheuttaa haasteita, mutta puolestaan EU:n kehityksen kannalta Suomen toiminta on ollut oikein ja järkevää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni aika venäläinen ajattelutapa, että maailman epäkohtiin ei kannata ottaa kantaa, koska voi kosahtaa joskus vielä sanomiset omaan nilkkaan.

Sitten me täällä kovasti ihmetellään, miksi Itäpaska on siinä tilassa kuin nyt on ja miksi kukaan ei tee siellä mitään asian korjaamiseksi. Juuri siksi, että siellä on olttu hiljaa.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Semmonen diili sitten sieltä. Unkarille kaasut ilmaseksi.
Edit: Ilmeisesti kyse on maksuajan siirrosta tarvittaessa maaliskuulle asti


Tässä varmaan se mitä on luvattu vastineeksi.

 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olet tietenkin oikeassa Unkarin kehityssuunnasta. Mutta kritisointi johtaa vain vastapuolen puolustusasenteeseen.
Mikään maa ei muuta käyttäytymistään sen mukaan mitä hieno ja itseään erinomaisena pitävä pohjoinen maa sanoo kuinka asiat pitää hoitaa.
Kyllä mielestäni Suomen pitää kritisoida maita joiden toiminnassa on kritisoitavaa. Kyllä Saudi-Arabian, Iranin, Venäjän ja Turkin ihmisoikeusrikkomuksia pitää kritisoida tai jonkun demokratian luisumista kohti diktatuuria. Jos lähtökohtana on se että ei sanota mitään ettei johtaja X suutu niin päädytään taas jonkun Putin liten kanssa tilanteeseen että kukaan ei taaskaan sano mitään.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Semmonen diili sitten sieltä. Unkarille kaasut ilmaseksi.


Tässä varmaan se mitä on luvattu vastineeksi.


Kumpaa Unkari tarvitsee enemmän? Kohta romahtavaa Venäjää vai EU:ta ja Natoa?
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Suomi ja Unkari voivat olla kielisukulaisia, mutta Suomen veljeskansana pidän ainoastaan virolaisia. Orban on omalla tavallaan muinaisjäänne, joka on yllättävän pitkään säilynyt vallassa, vaikka maa sijaitseekin lähes Keski-Euroopassa. Onneksi nämä diktaattorit ovat varsinkin Euroopassa katoava luonnonvara.

Orban on politiikassaan lähtenyt siitä, että Putin on vallassa aina ja nyt, kun silmukka kiristyy sekä Venäjän mahtavan armeijan sekä Kremlin minitsaarin ympärillä, hän yrittää kynsin hampain pysyä idolinsa suosiossa. Läntinen Eurooppa on arvoiltaan liian liberaali Orbanin kaltaiselle jäärälle, kun taas tietyiltä osin liian tiukka (oikeusvaltioperiaate). Tulee olemaan hauskaa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan hänelle ja how low he can go, kuten sanonta kuuluu.
 

rpeez

Jäsen
Kyllä mielestäni Suomen pitää kritisoida maita joiden toiminnassa on kritisoitavaa. Kyllä Saudi-Arabian, Iranin, Venäjän ja Turkin ihmisoikeusrikkomuksia pitää kritisoida tai jonkun demokratian luisumista kohti diktatuuria. Jos lähtökohtana on se että ei sanota mitään ettei johtaja X suutu niin päädytään taas jonkun Putin liten kanssa tilanteeseen että kukaan ei taaskaan sano mitään.

Pointtini on mennyt selvästi ohi, ei ole noin yksiulotteisesta asiasta kyse. Suomen kritisoinneilla pyyhitään noissa maissa takapuolta, vastineeksi emme saa mitään. Eri asia on vaikuttaa EU:n rahakirstun kautta yhdessä muiden kanssa, niillä on jotain vaikutustakin.

Mutta tärkeämpää nyt on tuo, että viivitysdiilinhän se Orban on nyt sitten mitä ilmeisemmin mennyt tekemään, voi rähmä. Pieni lohtu, että oppositio alkaa kuumenemaan asian osalta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Unkarissa Fidesz on saanut säädettyä systeemeitä niin että saavat merkittävän enemmistön parlamenttiin. Katsoin että tämän vuoden vaaleissa he saivat 52,52% äänistä ja 67,83% paikoista. Eroa siis 15 prosenttiyksikköä.

Venäjällä vuoden 2021 vaaleissa valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän luvut ovat muuten 49,82% ja 72%. Ja otetaan oma kotimaamme myös vertailuun. 2019 suurin puolue SDP sai 17,7% äänistä ja 20% paikoista.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikö tuo tämän illan Unkarin juttu ollut joku sellainen, että heillä käsiteltiin sitä, että äänestetään siitä, että järjestetäänkö FIN/SWE ratifioinneista kansanäänestys. Eli eivät äänestä, että järjestetäänkö kansanäänestys. Näin olin lukevanani jostain Twitterin sopukoista.

Minäkin voin olla väärässä
 
Viimeksi muokattu:

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Eikö tuo tämän illan Unkarin juttu ollut joku sellainen, että heillä käsiteltiin sitä, että äänestetään siitä, että järjestetäänkö FIN/SWE ratifioinneista kansanäänestys. Eli eivät äänestä, että järjestetäänkö kansanäänestys. Näin olin lukevanani jostain Twitterin sopukoista.

Mä ainakin ymmärsin, että äänestys oli siitä, otetaanko ratifiointi huomenna parlamenttikäsittelyyn. Oppositio siis yritti hoputtaa hallitusta, mutta Fidesz äänesti ehdotuksen kumoon ja täten tarkoituksella ainakin viivästyttää prosessia.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mä ainakin ymmärsin, että äänestys oli siitä, otetaanko ratifiointi huomenna parlamenttikäsittelyyn. Oppositio siis yritti hoputtaa hallitusta, mutta Fidesz äänesti ehdotuksen kumoon ja täten tarkoituksella ainakin viivästyttää prosessia.
Itse luin jostain, että sosialistit olisivat halunneet kansanäänestyksen tuosta. Voi olla, että olen ymmärtänyt väärin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pakko myöntää, että tietyllä tavalla (passiivisesti) suren, että Suomen ja Unkarin välit ovat nykyään huonot. Vaikka Unkarissa onkin ilmeisesti eräänlainen turanistinen suuntaus muodissa ja moderni geenitutkimus on osoittanut, etteivät unkarilaiset varsinainen lähisukulaiskansa ole, mitä tulee verenperimään, on Suomen, Viron ja Unkarin välillä nyt ja aina oleva yhteys. Kolme itsenäistä valtiota, joiden valtakielenä ei ole indoeurooppalainen kieli. Lähimmät "naapurit" löytyvät Itä-Aasiasta ja Välimeren eteläpuolelta.

Unkarin saavutuksia historiallisena kulttuurin suurvaltana ei tarvinne luetella, mutta yksistään klassinen knoppi, että Budapest sai metron toisena kaupunkina maailmassa, kertonee Unkarin ja unkarilaisten tilanteesta 1800-1900-lukujen vaihteessa. 1900-luku oli Unkarille myrskyisä, ei maan status klassisena läntisenä valtiona ymmärtäneekseni hävinnyt missään vaiheessa. Huomioiden unkarilaisen kommunismin "kansalliset erikoisuudet" (pun intended...) Unkari olisikin voinut päästä rautaesiripun paremmalla puolella olleen lännen kohtuullisessa ajassa...

En ole "vihervasemmistolainen" ja ymmärrän, että entisten itäblokin maiden länsi-integraatio on monilta osin vielä kesken. Tästä kaikesta huolimatta Orbanin Unkarin kehitys näyttää täältä käsin katsottuna huolestuttavalta.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuota Unkarin tilannetta seuranneena, niin en usko että Suomen ja Ruotsin jäsenhakemuksesta äänestetään vielä pitkään aikaan. Ehkä tämä alleviivaa minkälainen maa Unkari on tällä hetkellä, täysin Venäjän talutusnuorassa.

En pitäisin ollenkaan kaukaa haettuna, että Nato ratifiointi ja Venäjän kaasutoimitukset Unkariin olisivat kytköksissä toisiinsa. Orbanin oli pakko pelata aikaa tässä kohtaa ja katsoa mihin Ukrainan/Venäjän tilanne kehittyy.
 

Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Unkari on kuitenkin vain kärpäsen paska Nato-kartalla ja tulevat taipumaan. Eilen äänetestettiin siitä, äänestetäänkö Suomen ja Ruotsin nato-jäsenyydestä HETI eikä vaikka 2 viikon kuluttua. Unkarin aika viivästyttää tätä on maksimissaan sama mitä Turkilla, ei yhtään pidempään. Kello tikittää jo nyt. Siinä missä Turkilla on liittoumalle arvoa, Unkarilla ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Haavisto on Unkarin suhteen optimistisempi kuin me, hänen mukaansa kyse on sisäpolitiikasta eli opposition esitys ei passaa valtapuolueelle:

 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Slovakia muuten toimittanut paperit maaliin asti. Eli täysin maalin on vienyt 25/30 maata. Kreikka ja Portugali ei vielä ole (virallisesti) toimittaneet papereita, Espanjalta puuttuu yksi leima + toimitus. Turkki ja Unkari sitten vähän vaiheessa.
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös