Suomen maalivahtitilanne MM-Kisoihin 2005

  • 14 018
  • 101

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
Olen hiukan ihmetellyt sitä, että kun kerran Sm-liigassa tasatilanteessa jatkoajan jälkeen ratkotaan voittajat rankkareilla, niin miksi rankkareita ei voida ampua viidellä miehellä niinkuin MM-kisoissakin.

Siinä saisivat sekä pelaajat, että maalivahti harjoitusta rankkareista enemmän.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Rankkareista

Sitäpaitsi, kun katsoo esim tämän turnauksen kaikkia muita maalivahteja, jotka ovat joutuneet torjumaan rankkareita (Sokolov, Vokoun ja DiPietro) he ovat itse asiassa myös TORJUNEET niitä rankkareita.

Ennen aina sanottiin, että maalivahdilla ei ole mitään hävittävää rankkareissa, se ei ole hänen syynsä, jos tulee maali(Jalkapallossa on edelleen näin). Nykyään kuitenkin mielestäni trendi on ollut vähän siihen suuntaan, että on entistä vaikeampi tehdä maaleja rankkareista, ja paineet ovat siirtyneet (tai -mässä) maalivahdeille. Yleensä kun näitä harvenemaan päin olevia rankkukisoja näkee, niin tuloksissa näkyy 90% epäonnistumisia(torjuntoja, ohilaukauksia ja tolppia) ja 10% maaleja.

Voi Nikke minkä teit. Tämä välieräpaikka olisi taas palauttanut uskoni Suomen menestysmahdollisuuksiin jääkiekossa.

Nummelin ihmeeseen sieltä, Ollin moka oli käsittämätön, ja Peltosen yritys hyvin torjuttu Sokolovilta. Ja tietysti Pasi maalille. Mies olisi nopeampana veskarina varmasti pärjännyt edes hieman paremmin (edes 1 torjunta !!!) kun meidän oma muurimme.
 

JPL

Jäsen
Viestin lähetti Bast
Minusta Suomen maalivahtipelin epäonnistumista ei oikein voi selitellä muiden maiden molarien epäonnistumisella. Meillä on kuitenkin muistissa myös koko kisojen läpi onnistuneita maalivahteja. On myös syytä muistaa, että Suomen materiaalia ei voi verrata johonkin Kanadaan tai Ruotsiin. Jos Ruotsin tai Kanadan mokke imuroi, ne tekevvät muutaman maalin lisää. Suomen materiaalilla tämäei aina oikein onnistu. Siksi Suomen menestys nojaa aina enemmän tai vähemmän maalivahdin läpi kisojen kantavaan vahvaan esitykseen.

En yrittänytkään selitellä maalivahtipelin epäonnistumista. Suomalaisen maalivahdin ilmeisesti pitäisi olla yksinkertaisesti maailman paras, jotta joukkueella on edes mahdollisuudet pärjäämiseen. Kipper tai Lehtonen (miksi ei Markkanenkin) olisi varmasti onnistunut paremmin kuin Bäckström. Minä kuitenkin näen, että Bäckströmin niskaan on turha kaataa koko joukkueen epäonnistumista. Joukkuepeli ei ole yhdestä miehestä kiinni. Bäckström kuitenkin myös torjui useita hyviä tilanteita.

Onhan se myös päivänselvää, että kokemattomalta maalivahdilta, jollainen Nikke maajoukkuetasolla on, ei kannata odottaa täydellistä esiintymistä. Mielestäni hän pelasi ok kisat ja varmasti jäi sopivasti hampaankoloon seuraavia haasteitakin varten. Nikke on myös aina ollut sellainen maalivahti, että pelituntuman hakeminen on kestänyt aikansa ja kunnollinen tuntuma on tullut vasta säännöllisen peluuttamisen myötä. Nythän sellaista ei oikein nähty. Ehkäpä tilanne olisi ollut toinen, jos hän olisi pelannut myös Tanska ja Ruotsi peleissä, puhumattakaan turnausta edeltävistä peleistä. Tämä ei kyllä toisaalta ole kovin hyvä piirre MM-kisoja ajatellen, koska siellä pitää olla valmiina nopealla aikavälillä.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Tosiasia on ettei Bäckström loistanut näissä kisoissa eikä pelannut edes hyvin. Mutta ei me nyt helvetti Nikkeen kaaduttu. Jos joukkue olis tehnyt jotain muuta kuin peruutellut ja laukonut tyhjästä maalista ohi, olisi Suomi välierissä. Rankkareissa Bäckström oli luokaton ja toinen maali oli helppo. Kaksi muuta maalia olivat sellaisia, että joskus ne menevät ja joskus ei. Jos Nikke olisi ollut liekeissä niin se olisi torjunut noi kaikki maalit. Mutta kun ei ollut. Ei mun mielestä veskarilta voi odottaa että se torjuu joka tilanteen. Yhteenvetona: Bäckström ei ollut omalla tasollaan, oli jotenkin kumman flegmaattinen ja varovainen. Mutta ei se ole Niken syy että Suomi on ulkona mitalipeleistä. Kyllä syy on ihan koko joukkueessa.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Jos nyt pieni jälkipuinti sallitaan, niin mietitään hetki kisojen saldoa Suomen osalta:

Heikommat maat Suomi voitti Latviaa lukuunottamatta. Maalivahtipeli oli riittävää perustasoa. Kenttäpelaajat eivät oikein onnistuneet maalinteossa.

Vahvemmilta tai samantasoisilta mailta Suomi otti kahdella tasapelillä kaksi pistettä. Maalivahtipeli oli näissäkin keskinkertaista, paikoitellen jopa hyvää, muttei kuitenkaan loistokasta. Norrenan peli Ruotsia vastaan ei ollut kehuttavaa, muttei ratkaissut ottelua, jossa Ruotsi oli selkeästi parempi. Kenttäpelaajat jälleen suurimpina syntipukkeina johtoasemien menetyksissä.

Ratkaisupeli menee valitettavasti epäonnistuneen maalivahtipelin piikkiin.

Yhteenvetona totean, että kisoissa eniten petti kuitenkin kenttäpelaajien osasto vaikkei maalivahtipelikään ollut erityisen loistokasta. Jos Suomi olisi onnistunut ennakko-odotusten mukaisesti voittamaan Latvian eikä olisi menettänyt johtoasemiaan Kanadaa ja USA:a vastaan olisimme siltikin nousseet välisarjassa vasta toiseksi ja saaneet puolivälierissä vastaan taatusti yhtä vaikean vastustajan eli Slovakian ja siihen tämä jossittelu on syytä lopettaakin.

On vain syytä kohdata tosiasiat. Suomen menestyminen kansainvälisissä arvokisoissa on monen yhteensattuman summa. Viimeksi ne palaset loksahtivat paikoilleen viime syksynä, tuloksena II sija World Cupissa. Seuraavaa menestystä voidaan joutua odottamaan taas ne seuraavat 10 vuotta.
 

Mustaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Fawkes
Bäckström ei ollut omalla tasollaan, oli jotenkin kumman flegmaattinen ja varovainen.

Ne maajoukkuepelit, mitä olen Nikeltä nähnyt, niin minusta oli nimenomaan omalla tasollaan. Koskaan ei ole Leijona-paidassa vakuuttanut.

Mielenkiintoinen puoli tässä onkin se, että nouseeko tässä nyt yhä korkeammalle arvostus sekä Kärppä-puolustusta että Heikkilän ja nyt myöhemmin Jalosen puolustuspeluttamista/-strategiaa kohtaan? Minusta kyllä.

Jo ennen rankkareitahan oli selvää, että ilman totaalista mokaamista Venäjä menee jatkoon, Bäckströmin ylivoimaisesti huonoin osa-alue on yläpesien jälkeen läpiajot, missä ehkä n. 75% liigavahdeistakin hänet pesee. Nöyryyttävintä tässä oli vielä se, että Venäjän taitoniekat tekivät häikäilettömästi kaikki rankkarimaalit samalla tavalla, kun näkivät, että noin kyllä varmasti menee.

Kaiken tämän haukkumisen ohella pitää toki muistaa, että myös esim. Martin Brodeur ei ole vakuuttanut ollenkaan, mutta seurajoukkueessaan ja maagisen puolustuksen takana hänkin on kuningas. Maajoukkuepelit ovat siis sittenkin, näköjään, eri pelejä. Hassua.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku

Kaiken tämän haukkumisen ohella pitää toki muistaa, että myös esim. Martin Brodeur ei ole vakuuttanut ollenkaan, mutta seurajoukkueessaan ja maagisen puolustuksen takana hänkin on kuningas. Maajoukkuepelit ovat siis sittenkin, näköjään, eri pelejä. Hassua. [/B]

En ole mikään Brodeurin ihailija, mutta käsittääkseni äijä ei ole juuri tosipelejä pelannut tällä kaudella, joka kyllä asettaa hänen valintansa joukkueeseen outoon valoon. Mutta todellakin, Brodeurin esitys on ollut aika vaatimaton.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Suomen maajoukkue, altavastaajat
Viestin lähetti Sim0n
Mielestäni muutenkin olisi melkein voinut laittaa Nurmisen maaliin rankkareihin, ihan riippumatta siitä, miten Nikke olisi pelannut.

Muutenkin hyvin asiallinen viesti Sim0nilta, mutta eritoten tästä olen samaa mieltä. Varsinkin sen jälkeen, kun kaksi-kolme ensimmäistä venäläislaukojaa olivat vieneet Bäckströmin täysin kahville, olisi kylmähermoinen valmentaja uskaltanut tehdä sen mikä pitää, ja vaihtaa Nurmisen torjumaan loppuja rankkuja. Joko kolmannesta tai viimeistään neljännestä laukojasta lähtien. Tämä olisi kaiken lisäksi saattanut sekoittaa osin venäläisten pasmat, kun yht'äkkiä maalin suulla seisookin ihan eri ukko, eikä oikein tiedetä että minkäslaista harhautusta sille pitäisi laittaa. En väitä että venäläisten supertähtien tarvitsee hirveästi omia kikkojaan miettiä, mutta uskon kyllä sen ainakin alitajuisesti vaikuttavan, kun tuollaisessa paineessa saadaan hieman keskittymistä sekoitettua vaihtamalla veskaa. Kaiken lisäksi rankkareita torjuttaessa ei olisi edes ollut mitään väliä vaikka Nurminen olisikin hypännyt laatikkoon täysin kylmiltään.

Eli pokkaa tai näkemystä olisi pitänyt Erkalla siinä tilanteessa olla rutkasti enemmän, sillä jos maalivahti on noin pihalla rankkujen torjunnoista kuin Bäsckström oli eilen, niin ainoa vaihtoehto olisi mielestäni ollut vaihtaa kylmästi torjujaa. Mitään hävittäväähän siinä ei olisi enää ollut, sillä tuota huonommin ei maajoukkuetason maalivahti voi rl-kisassa pelata.
 

peikko#13

Jäsen
Viestin lähetti lynki
Ihmettelen syvästi näitä muutamia komentoijia,jotka eivät näe Suomen tappion syyksi muuta kuin huonon maalivahtipelin.

Jääkiekko on mielestäni joukkuelaji,maalit tulee yleensä aina jonku virheestä. Niitä virheitä sattui nyt vaan niin monelle. Jos Karalahti ei ois kämmänny keskialueella,niin Nikke ei ois imeny. Jos kiekko ois purettu pois omalta alueelta,niin Nikke ei ois imeny lepakkoa, Jos Nummeliin ei ois kämmänny viivalla,ei ois tullu av-maalia. Jos Nikke ois ottanu kaiken,niin suomi oi voittanut...jos ja jos!!!

Suomi oli paska,Nikke oli huono,mutta silti kuului suomen parhainmistoon (lukuun ottamatta rankkareita),se on mielipiteeni eikä muuksi muutu. Tässä ei ole mitään Niken puolustelua, jos maalissa olisi ollut Norrena,mielipide olisi sama.

Ne jotka näkevät matsissa ratkaisun vain maalivahti pelissä,niin olisiko aika rueta seuraamaan vaikka suopotkupalloa....

Tässä oli paljon asiaa. Vaikka Nikke eilen päästi kaksi helppoa niin hän silti antoi Suomelle mahdollisuuden voittaa. Nikke pelasi hyvin toisen ja kolmannen erän sekä jatkoajan. Suomi ei olisi tarvinnut kuin yhden maalin pelinlopussa tai jatkoajalla(paikkoja oli muutama) niin Bäckström olisi lähempänä sankaria kuin sylkykuppia.
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viestin lähetti Pantse67
Olen hiukan ihmetellyt sitä, että kun kerran Sm-liigassa tasatilanteessa jatkoajan jälkeen ratkotaan voittajat rankkareilla, niin miksi rankkareita ei voida ampua viidellä miehellä niinkuin MM-kisoissakin.

Siinä saisivat sekä pelaajat, että maalivahti harjoitusta rankkareista enemmän.

Olen asiasta tuolla liigapuolella samalla tavalla jossain vaiheessa myös kirjoittanut. Ei voi ymmärtää tuota liigan sudden death -osastoa.

Olen kyllä liigatasolla muutenkin koko rankkari-ideaa vastaan, mutta jos kerran on pakko niin sitten edes paras viidestä. Paljon viihdyttävämpää se ainakin olisi, kuin tuollainen laakista raikas sudden death. Yhtä hyvin voisivat heittää kolikkoa.
 

Knightrider

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ah, on se vaan niin mukavaa kun tämä joka keväinen jossittelu alkoi taas! Itse olen pikkuhiljaa hyväksyen kypsynyt ajatukseen, että ei Suomi oikeasti voita tälläisiä isoja matseja. On suorastaan kohtalon ivaa, että aina päästään niin lähelle, mutta silti aina lopulta homma menee perseelleen. Ja sitten alkaa syyttely. Heh, jos ei olisi muuta tekemistä, voisin kaivaa viime vuosien lehtijuttuja aiheesta "miksi taas hävittiin". Kun asiaa ajattelee, ainahan se on ne samat perisynnit. Leijonat jäähyilee liikaa, hukkaa maalipaikkoja, maalivahti pettää ratkaisevassa kohdassa (vaikka muuten pelaisi hyvin) ja valmentaja ei saa herätettyä joukkuetta. Mutta hei, elämä on.

Mitä Suomen tämän vuotiseen maalivahtitilanteeseen tulee, luulin todella että nyt kaikki on toisin. Norrena on ollut hyvä jo vuosikaudet ja odottanut paikkaansa auringossa, Nikke taas loistanut SM-liigassa vaikka maajoukkuepelit ovat olleet enemmän tai vähemmän arvoituksellisia. Kokematon mutta kykenevä kaksikko, ja silti maalivahtiosasto on jälleen kerran arvostelun kohteena.

Ainahan voi jossitella. Mitä jos Norrena olisikin pysynyt terveenä ja jatkanut maalilla USA-ottelussa? Olisiko Norrena torjunut Venäjän rankkarit? Mitä jos oltaisiin pistetty sittenkin Nurminen maaliin viimeisten rangaistuslaukausten ajaksi? Niin no, mietitäänpä uudelleen. Sekä Norrena että Bäckström ovat sen tyylisiä maalivahteja, että ovat parhaimmillaan kun omaavat selkeän ykkösmaalivahdin paikan. Selkeään suunnitelmaan olisi pitänyt tähdätä, mielestäni vuoropeluutus ei palvellut kummankaan maalivahdin etua. Kenties epävarmuus ja sählääminen maalivahtivalinnoissa ovat suurin yksittäinen syy siihen, että lähes aina etukäteen vahviksi arvioidut suomalaiset molarit epäonnistuvat.

Turun Sanomissa kirjoitettiin osuvasti, että esim. Brodeur tietää huonon pelin jälkeen, että huomenna tulee taas uusi mahdollisuus ja kokonaan uusi peli. Suomen maalivahti X:lle taas jokainen pomppu, imaisu tai vääräaikainen seikkailu maalin taakse ovat armottomia virheitä, jotka maksavat paljon. Aina on selän takana vaanimassa toinen huippumaalivahti, odottamassa vuoroaan kun valmennukselta ei löydy tarpeeksi luottoa maalivahti X:lle. Siinähän se itseluottamus kasvaa, kun tietää että pienenkin virheen sattuessa ollaan aina valmiita kokeilemaan sitä toista molaria. Totuus kuitenkin on se, ettei kukaan maalivahti ole täydellinen. Pieniä ja suuriakin virheitä (mieluiten jo alkusarjassa) saa ja pitää tulla, vain näin on mahdollisuus parantaa. Vaan milläs parannat, jos maalilla seuraavaksi ja kenties lopputurnauksen ajan seisoo eri mies, joka hänkin tietää miten käy jos virhe tulee. Syntyy loputon noidankehä ja taas ollaan tilanteessa, jossa Suomella on kaksi epävarmaa maalivahtia.

Yhtään Bäckströmiä puolustamatta, uskon ettei Nurminenkaan olisi niitä rankkareita torjunut. Jos olisi, hyvä juttu. Mutta jossei olisi, siinä olisi ollut vielä enemmän jatkoaikalaisille ja muille suomikannattajille nirisemisen aihetta, kun "kuuma" Bäckström vaihdettiin pois ja tilalle vaihdettiin pitkään pelaamatta ollut varamaalivahti. Kylmä tosiasia on, että jos maalivahtipeli ei ollut koko turnauksessa täysin kohdallaan, sitä ei ollut myöskään Suomen puolustus saatikka hyökkäys. Onhan se helppo miettiä jälkikäteen, mitä jos Bäckström olisi torjunut jonkin Venäjän kudeista, mutta yhtä helppoa on miettiä, että mitä jos O. Jokinen olisi saanut sen rankkarin sisään? Viimeksi kun tarkistin jääkiekko on edelleen maalintekopeli, vaikka toisenlainen vaikutelma tästä pelistä nykyään syntyykin.

Suurin ketutus on jo takana, mutta eiköhän tämä vatvominen jo riitä. Mitä hyötyä siitä tässä vaiheessa enää on? Valinnat on tehty, pelit on pelattu ja kyllä, ne rankkaritkin jäi torjumatta. Minkäs teet. Bäckströmin (ja muiden maalivahtien) hyvyydestä/huonoudesta voidaan aina kiistellä, mutta niinhän se on, että aina on jotain mikä voi mennä vikaan ja Suomen pelistä on aina helppo löytää jotakin huonoa. Helpointa on tietysti syyttää miestä maalilla, vaikka puolustus tai "maalintekijät" olisivat sysipaskoja. Ehkä ongelma piilee siinä, että suomalaiset odottavat liikoja. Mahtaakohan olla maata, jossa joka kevät olisi samanlaiset suuret odotukset ja mediamylläkkä maalivahtien ympärillä? Epäilenpä että ei.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kannattaisikohan se vihdoin viimein palkata Suomelle mv-valmentaja. Jari Kurri, osoita olevasi GM:n tehtävien tasalla ja hoida homma.
 

Lucky

Jäsen
Viestin lähetti Huuru_Sauhunen
Eli pokkaa tai näkemystä olisi pitänyt Erkalla siinä tilanteessa olla rutkasti enemmän, sillä jos maalivahti on noin pihalla rankkujen torjunnoista kuin Bäsckström oli eilen, niin ainoa vaihtoehto olisi mielestäni ollut vaihtaa kylmästi torjujaa. Mitään hävittäväähän siinä ei olisi enää ollut, sillä tuota huonommin ei maajoukkuetason maalivahti voi rl-kisassa pelata.

Ei suomalaiset valmentajat uskalla tuollaista tehdä. Arakin pani vain kädet ristiin rl-kilpailuissa. Curre ei Milanossa katsellut tai ainaakaan, miten Nieminen missasi ekan rankkarin ja pisti sen toisellekin kierrokselle ensimmäiseksi laukojaksi, vaikka olisi ehdotomasti pitänyt laittaa onnistujat.
 
Suosikkijoukkue
Mikkelin Kittaajat
Niin, kannattaa varmaan ottaa huomioon tosiaan myös se, että jos Erkka nyt olis heittänyt kylmän Nupen maalille rankkareihin, ja tappio olis tullut myös tässä tapauksessa, niin voi sitä itkun ja selkäänpuukotuksen jne. määrää, mitä tälläkin olisi ollut.

Eipä kyllä käy tässä Erkan tilannetta kateeksi. Laittaako rankkareita torjumaan kisoissa epävarmasti torjunut, ja rankkareissa heikko Bäckström, vai täysin kylmä Nurminen, joka ei ole pelannut kisoissa vielä minuuttiakaan, ja on muutenkin liigakauden dissannut jatkoajan jälkeistä rl-kisaa. Onhan se aina niiiiiin helppoa jälkiviisastella näissä asioissa.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
IMO olisi pitänyt tehdä niin, että kahden/kolmen vetäjän jälkeen, kun jokainen simosohvavalmentajakin huomasi, että B ei vaan riitä, olisi pitänyt pistää Nupe maaliin.
 

Velvet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomen ainoa maalivahti on tällä hetkellä Kipper, joka ei ylimieliseen tapaan jaksanut vaivautua MM-kisoihin. Tarkoitan tässä maalivahtia sanan varsinaisessa merkityksessä. Beckströmit ja Norrenat ovat enemmänkin naurettavia vitsejä. Heti mennään alas, kun mahdollista ja annetaan tilaa vetää ylämummoon. On se niin surkean näköistä, kun sivuttaisliikkeetkin ovat sellaista puuroa.
Kummolakin voittaisi edellä mainitut puusilmät.

Ainoat puolustelut tulee Becksin omasta Kärppäfanilaumasta, joka voisi pikkuhiljaa keskittyä siihen olennaiseen, eli maalivahdin dissaamiseen.

Nikke ei vaan ole mikään maailmanluokan maalivahti. Hermot ei kestä, paikat ei kestä, taidot ei kestä. Kummolana erottaisin itseni, antaisin Nikelle ikuiset bannit maajoukkueeseen ja erkkaisin mailani; lähteäkseni pelaamaan lätkää Kontulan ulkojäälle Sämpylän kanssa. Teveisiä muuten ko. henkilölle, jos jostain syystä luet tätä palstaa.

Norrena on melko samaa kaliiperia, erotuksena vielä paskempi torjuntataito.
Lähti vielä keksityllä loukkaantumisella kotiin. Ihan oikein, että mies tajusi olevansa täysi nolla, mutta että keksitty loukkaantuminen. Hyvä asenne miehellä.

Nurminen taasen oli oma itsensä. Ryypännyt edellisen kuukauden, saanut maananataiaamuna krapulassa puhelun Erkalta. Geelipurkki naamalle ja fledu siistiksi. Amisparta ja kommandopipo koristamaan naamaa ja menoksi. Olisivat vielä laittaneet mihehen kentälle ja olisimme nähneet maailman 35. ihmeen.

Näin siis maalivahtitilanne Suomella tällä hetkellä. Ei näytä hyvältä, mutta minkäs väliä sillä on, kun pelaajatkaan eivät osaa hommaansa.

Ensi kertaan.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Viestin lähetti Velvet
*Snip snip*
Nojaa. Joku voisi toisaalta muistaa, että meillä on Suomessa sellaisiakin maalivahteja, kuin Jussi Markkanen, Antero Niittymäki, Vesa Toskala, Ari Ahonen, Mika Noronen, Hannu Toivonen ja ennenkaikkea Kari Lehtonen.
 

Velvet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joku voisi toisaalta muistaa, että meillä on Suomessa sellaisiakin maalivahteja, kuin Jussi Markkanen, Antero Niittymäki, Vesa Toskala, Ari Ahonen, Mika Noronen, Hannu Toivonen ja ennenkaikkea Kari Lehtonen.

...ja ennen kaikkea nuo luettelemasi maalivahdit ovat yhtä tyhjän kanssa. Perus SM-liiga-tasoa, ei yhtään enempää. Annan sinulle tunnustuksen, jos joku noista pillipiipareista joskus tekee läpimurron maajoukkuessa.

Sitä odotellessa.
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei Suomi vain ja ainoastaan maalivahteihin kaatunut. Kyllä suurin syy oli vähäisten tehtyjen maalien määrä ja puolustuksen heikkous. Bäckström ei nyt loistanut, mutta varsinaisella peliajalla hoiti hommansa. Rankkarit menivät sisälle, mutta vastaavasti Suomen hyökkääjät eivät onnistuneet kuin kaksi kertaa. Maaleja tekemällä pelit voitetaan.

Olen samaa mieltä muutamien edellisten kirjoittajien kanssa, että tuo maalivahtien vaihtelu eri peleihin ei ole hyvä asia. Joukkueella pitää olla selvä ykkösveskari - kuten kaikilla liigajoukkueillakin on. Ei MM-kisoissa enää saa arvuutella kuka torjuu missäkin pelissä. Tätä saamarin tunarointia Suomen valmennus on tehnyt jo monta vuotta ja tulos on ollut aina yhtä huono.

Sitten on myös otettava huomioon se, että kotoisessa liigassa keskinkertainenkin maalivahti voi näyttää hyvältä jos pelaa hyvän puolustuksen takana. Maajoukkepelit ovatkin sitten jo toinen juttu - etenkin jos puolustus ei oikein pidä. No, siksi kai noita harjoitusturnauksia pelataan, että jyvät erottuvat akanoista.

Mutta, se on tosiasia, ettei Myllyksen jälkeen ole vakuuttavaa ykkösmaalivahtia löytynyt - tarkoitan tällä pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi kaudeksi. Enkä oikein laskisi noitten rapakon takana pelaavien maalivahtien varaan seuraavissa MM-kisoissa, muistelkaas nyt tarkkaan kuinka moni NHL-molari on todella onnistunut Suomen paidassa MM-kisoissa. Kyllä se hyvä olisi saada ykkösmolari SM-liigasta - ja tietysi isommat ja kovemmat pakit myös joukkueeseen turvaamaan maalinedusta.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tai sitten pitää mallia ottaa joukkueelta nimeltä Yhdysvallat. Radiossa väittivät (Juusela ja Lindfors), että Conklin ja DiPietro tiesivät jo ennen turnausta pelaavansa joka toisen pelin. Näin ollen he pystyivät latautumaan täysillä jokaiseen pelaamaansa peliin. Ei tarvittu mitään lotto&jokeri-tyyppistä arpomista siinä asiassa.

Täällä on hyvin Nikke Bäckströmiä jo puolustettukin, minä sanoisin vain, että se on tosi helppoa kaataa kaikki kakka Bäcksin niskaan, kun näin kävi. Hörpsähdyksiä tuli enemmän kuin olisin uskonut, mutta toisissa hetkissä mies oli kuitenkin kantava voima. Saattoihan siinä tietty olla sellaista, että kenttäpelaajat eivät uskaltaneet luottaa tai jotain, tiedä sitä sitten. Ja voi olla, että harppaus liigavahdista leijonavahdiksi oli vielä liian iso. Bäckströmin haparointi oli osa kotiin lähdössä, mutta iso osa joukkuetta saa mennä peilin eteen ja kysyä, miksi näin kävi.
 

Tarmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Kotkafani
Mutta, se on tosiasia, ettei Myllyksen jälkeen ole vakuuttavaa ykkösmaalivahtia löytynyt - tarkoitan tällä pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi kaudeksi. Enkä oikein laskisi noitten rapakon takana pelaavien maalivahtien varaan seuraavissa MM-kisoissa, muistelkaas nyt tarkkaan kuinka moni NHL-molari on todella onnistunut Suomen paidassa MM-kisoissa. Kyllä se hyvä olisi saada ykkösmolari SM-liigasta - ja tietysi isommat ja kovemmat pakit myös joukkueeseen turvaamaan maalinedusta.

Muistaako kukaan kun joku Pavel Bure kyykytti erästä Myllystä oikein huolella? Edes yksi niistä läpiajoista olisi pitänyt kopata mutta.....
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Velvet
...ja ennen kaikkea nuo luettelemasi maalivahdit ovat yhtä tyhjän kanssa. Perus SM-liiga-tasoa, ei yhtään enempää. Annan sinulle tunnustuksen, jos joku noista pillipiipareista joskus tekee läpimurron maajoukkuessa.

Sitä odotellessa.

13 nollapeliä Venäjän Superliigassa lähes 94:n torjuntaprosentilla on sinusta perus SM-lligatasoa. Olen pahoillani, mutta minä en anna sinulle tunnustusta tarkkaavaisuudesta.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti Tarmo
Muistaako kukaan kun joku Pavel Bure kyykytti erästä Myllystä oikein huolella? Edes yksi niistä läpiajoista olisi pitänyt kopata mutta.....

Onko kyseessä sama Pavel Bure, joka lukeutuu maailmanparhaisiin maalitekijöihin? Ja joka tiedettiin ennen peliä vaaralliseksi? Ja joka on maailman luokan luistelija? Ja joka kuitenkin päästettiin 4 kertaa yksin läpi.

Myllystä mitenkään puolustelematta, ei sitä miestä olisi pitänyt läpi edes päästää. Tosin mitä voit odottaa, kun Lumme ja Niinimaa pelaa samassa pakkiparissa.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti Velvet
Suomen ainoa maalivahti on tällä hetkellä Kipper, joka ei ylimieliseen tapaan jaksanut vaivautua MM-kisoihin.

Olikohan näin, että tämä ylimielinen kusipää pellen, vaimo synnytti kisojen aikana parin esikoisen.
Tai jostain minulle on ainakin tämmöinen muistikuva jäänyt. Ja jos se on todellakin se syy, miksi Kipper ei tullut kisoihin, niin kenelläkään ei pitäisi olla siihen nokan koputtamista.

Ja vaikka miehen syy olisi ollut, että aamukahvit jäi juomatta, niin silti ei pitäisi olla kenenkään muun asia, miksi kaveri kisoista kieltäytyi.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Viestin lähetti Velvet
...ja ennen kaikkea nuo luettelemasi maalivahdit ovat yhtä tyhjän kanssa. Perus SM-liiga-tasoa, ei yhtään enempää. Annan sinulle tunnustuksen, jos joku noista pillipiipareista joskus tekee läpimurron maajoukkuessa.

Sitä odotellessa.
Minä muistan tämän.

Ari Ahonen, Mika Noronen, Hannu Toivonen

Mika Norosen kohdalla olet oikeassa. Hänen vartioidessa maalia Suomella ei ole mahdollisuutta voittaa MM-kultaa. Tosin Nortissakin piilee potentiaalia, joka voi putkahtaa esiin tuollaisella ns. Kipper-reaktiolla.

Jussi Markkanen pelasi uskomattoman superkauden viime kaudella maailman kovimmassa liigassa. Suoritusta voisi melkein verrata Kipperin otteisiin Calgaryssä. Minun papereissani Volvo on tällä hetkellä Suomen kolmeen parhaan maalivahdin joukossa...

...Joskin Vesa Toskala on lähellä samaa titteliä. Vesku esitti SM-liigassa tänäkin keväänä aivan mahtavia otteita, kunnes pelituntuman puute alkoi näkymään väsymyksenä otteissa.

Hannu Toivonen ei lievästi sanottuna häikäissyt HPK aikanaan, mutta on kehittynyt järisyttävästi rapakon takana. Torjuu tällä hetkellä AHL:n välieriä, joukkueensa ykkösmaalivahtina.

Ari Ahonen pelaa onneksemme ensi kaudella SM-liigassa, joten hänen otteitaan pääsemme seuraamaan oikein lähietäisyydeltä. Miehessä piilee huikea potentiaali, mutta NHL ura romuuntui (toistaiseksi) joukkueeseen. Kukapa ei turhautuisi pelatessaan Martin Brodeurin takana? Veikkaan että A.A on ensi kaudella SM-liigan kolmen parhaan vahdin joukossa.

Antero Niittymäki torjui alle kaksikymppisenä kultaa Tepsille. Todella hyvä maalivahti, kehittynyt paljon AHL:ssä. Päässyt kokeilemaan NHL:ää kolmen (3) ottelun verran. Voitti muistaakseni kaikki. Torjuu tällä hetkellä AHL:n välieriä, joukkueensa ykkösmaalivahtina.

Kari Lehtonen lienee viiden vuoden päästä maailman paras maalivahti. Ainakin kolmen parhaan sakissa. Oli SM-Liigan paras maalivahti alle parikymppisenä, torjuen siinä sivussa Suomen mestaruuden narripaidoille. Ollut mukana kaksissa MM-kisoissa, molemmilla kerroilla kolmosvahtina. Torjuu tällä hetkellä AHL:n välieriä, joukkueensa ykkösmaalivahtina.

Pelkästään se, että AHL:n välierissä 3/4 joukkueista on suomalainen ykkösmaalivahti, kuullostaa käsittämättömältä.

Jos pitäisi koota TOP 10 lista tämän hetken suomalaisvahdeista, itselläni se olisi jotain tämän suuntaista:

1. Miikka Kiprusoff
2. Kari Lehtonen
3. Jussi Markkanen
4. Vesa Toskala
5. Antero Niittymäki
6. Pasi Nurminen
7. Hannu Toivonen
8. Ari Ahonen
9. Niklas Bäckström
10. Mika Noronen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös