Nouseeko aurinko enää ?
Nyt kun Suomen osalta turnauksessa on pelattu neljä ottelua on hyvä paikka kerrata otteita. Leijonien avaus sujui suurin piirtein kuten pitikin. Tanska kaatui nihkeästi 2-1 ja Ukraina hieman selvemmin 4-1, kiitos tehokkaan ylivoiman. Tämän jälkeen vastaan on tullut kaksi suurta, Ruotsi ja USA. Ruotsia vastaan Suomi ei ollut valmis, ei liikettä, ei taklauksia ja oma peruspeli täysin sekaisin. Ruotsi takoi taululle rumat lukemat 5-1 mutta huolimattaa paremmuudestaan anderssonit ja svenssonit saavat kiittää lukemista myös rouva fortunaa. USA-ottelussa Suomi sai jalat liikkeelle vasta 2-3-maalin jälkeen ja sen jälkeen jenkeille tulikin kiire.
Suomen ottelu USA:ta vastaan oli lupauksia herättävä. Maalivahtipeli oli hyvää 40 minuuttia ja kaiken kaikkiaan puolustus onnistui nyt jotenkuten, toisin kuin Ruotsi-ottelussa. Kolmannen erän kaksi salamamaaliakaan eivät Leijonaa kaataneet vaan Suomi osoitti henkistä voimaa nousemalla tasoihin ja edelle, enemmän ja vähemmän avainpelaajien johdolla. Fyysisesti Suomi jäi täysin USA:n jalkoihin mutta se toki oli odotettua. Sen sijaan en ymmärrä missä oli se kova ja raastava luistelu ensimmäiset 50 minuuttia. Suomen pelitavassa kova liike on ensisijaisen tärkeää ja lisäksi muita huippuja vastaan tämä liike on Suomen ase numero 1. Kanadaa vastaan Suomen on päästävä nopeammin keskialueen yli ja mieluummin vielä kiekon kanssa. Tämän jälkeen vain jalat liikkeelle ja armoton ralli hyökkäysalueella käyntiin. Jokainen kolmesta ensimmäisestä ketjusta pystyy tähän ja etenkin Kapaset ja J.Jokiset näyttivät eilen että halutessaan Suomi saa vastustajan kuin vastustajan ahtaalle.
Puolustus:
Paitsi pelitavan toteuttamisessa niin Suomella on ongelmia myös omassa päässä. Suurin ongelma on tietenkin materiaalin auttamaton kapeus. Timonen, Väänänen ja Nummelin kestävät loistavasti vertailun muiden MM-pakkien kanssa mutta loppuosasto ei ole riittävän hyvä. Niemi ja Karalahti ovat kapean alan osaajia mutta vaikeuksissa omien heikkouksiensa kanssa. Karalahti pelaa tilanteet liian hitaasti eikä pysy kepeäjalkaisten hyökkääjien kyydissä, Niemi puolestaan yrittää kovasti mutta on kiekollisena heikko. Materiaalin kapeutta kuvaa mielestäni se, että Niemi pelaa jopa ylivoimaa. Pekka Saravon ei kuuluisi vielä pelata MM-kisoja mutta kun ei muitakaan ole niin pakko on jotain yrittää. Kukkonen puolestaan tekee kyllä oman hommansa mutta kun sekään ei tahdo riittää. Lassellakin on ajoittain vaikeuksia painitilanteissa vaikkei mikään riisitikku olekaan.
Suomen on päästävä eroon oman pään merkkausvirheistä ja alettava reagoimaan huomattavasti nopeammin ja terävämmin painopisteen muutoksiin omassa päässä. Lisäksi aivan hälyttävää on maalineduspelaamisen heikkous. Ruotsi suorastaan naureskeli pari maali suoraan Norrenan nenän alta ja USA takoi 3 maalia läheltä maalia. Puolustajat ajavat itseään ulos tilanteista ja taas ainoat tilanteen tasalla olevat pelaajat eli Timonen ja Nummelin ovat usein ongelmissa isojen hyökkääjien kanssa. Suomen fyysinen osasto ei ole kaksinen mutta nyt on kaikki voimavarat otettava käyttöön. Niemi, Karalahti, Väänänen ja Kukkonen ovat pelaajia joiden pitää ruveta tarjoamaan niitä kuuluisia makuupaikkoja, muuten hukka perii eikä vähiten Kanadaa vastaan.
Hyökkäys:
Hyökkäyspäässä onnistumiset ovat olleet harvassa. Eilinen peli toivottavasti sytytti lopullisesti sen liekin pelaajien rintaan. Suomen hyökkäyspelistä paistaa jonkinlainen uskonpuute. Varsinkin Ruotsia vastaan kentällä oli lähinnä ryhmä lampaita ja sama toistui usein myös USA-ottelussa. Pelaajat kuten Hagman, Rita, Pärssinen ja Eloranta näyttivät kuitenkin esimerkkiä ja laittoivat kroppansa kunnolla likoon. Ilokseni huomasin myös että jopa Jarkko Ruutu keskittyi jääkiekkoon eikä yrittänytkään pyörittää yhden miehen show:ta kuten Ruotsi-ottelussa.
Suomi ei ole kahdessa viime ottelussa luonut juurikaan paikkoja tasakentällisin. Myöskin sellaiset Leijonamaiset hurjat mylläkät ovat paistaneet poissaolollaan. Eilen oli pientä tuulahdusta vanhasta havaittavissa nimenomaan 2.- ja 3.ketjujen osalta. Lisää sellaista kiitos. Suomen ykköskenttä toimii ainoastaan ylivoimalla ja silloinkin lähinnä Peltosen ja Jokisen hyvyyden ansiosta. Kallio on ollut suoraan sanoen aivan surkea ja hän on pelaaja jonka pitää nousta esiin paremmin. Kakkosketju heräsi eilen mutta silti Jukka Hentusen panos on ollut liian vähäinen, Kapanen on hyvä ja myös Pärssinen näyttää löytäneen kadoksissa olleen liikkeensä. Kolmosketjun osalta Westerlundilla kesti kolme ottelua nähdä että Riku Hahl ei kuulu sille paikalle. Jani Rita voi pelata sentterin kuin sentterin kanssa ilman että hänen pelinsä häiriintyy, mutta Niklas Hagmanin vahvuudet jäävät tyystin käyttämättä jos hän ei saa kiekkoja. Eilen sai ja muutos oli valtava. Jussi Jokinen lunasti paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ja seuraavaksi odotellaan koska Jokinen pääsee ylivoimalle.
Kaiken kaikkiaan Suomen aloitus muistuttaa hyvinkin paljon vuoden 2000 MM-kisojen alkuräpellystä. Silloin Suomi jäi Kanadan jalkoihin 1-5, pelasi Itävallan kanssa tasan 3-3 ja oli aivan umpisurkea alkukisoissa. Sitten, yksi ottelu ja yksi eilisen kaltainen hurmoshetki: Tshekki kaatui 6-4, siihen päälle voitto Norjasta ja lopuksi kaatui Ruotsi puolivälierissä 2-1. Eli periaatteessa yksi ottelu on vain voitettava ja silloin ollaan jo välierissä. Se on se paljon puhuttu 7.ottelu...
