Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 271 982
  • 3 636

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä nosto @rpeez. Haastava tilannehan tämä on, eikä helppoja ratkaisuja, saati pikavoittoja ole näköpiirissä. Suomi voi samanaikaisesti hyvin, mutta myös pahoin. Olen silti sitä mieltä, että laaja työperäinen maahanmuutto on silti merkittävästi parempi vaihtoehto, kuin ei sitä ollenkaan, tai ainoastaan suppeassa määrässä.

Mitä tulee väestömme ikääntymiseen, onhan se hurjaa ajatella että edellämme tässä ovat tällä hetkellä koko maailmasta ainoastaan Japani ja Italia.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nostin asian esille joitain sivuja aiemmin, mutta on mielestäni syytä huomata se, että vaikka maahanmuutosta usein keskustellaan nimenomaan siitä näkökulmasta, miten maahamme aikuisena muuttavat integroituvat osaksi yhteiskuntaamme, on huomionarvoista että Suomeen on ennen kaikkea kuluvan vuosituhannen aikana syntynyt Suomessa syntynyt ja kasvanut väestönosa, joiden vanhemmat ovat tulleet Suomeen maahanmuuttajina.

Kaksi vuosikymmentä sitten (loppuvuodesta 2002) kahdelle ulkomailla syntyneelle, suomessa syntyneitä henkilöitä asui maassamme n. 14 300, kun taas loppuvuodesta 2022 heitä oli n. 86 000. On syytä huomata, etteivät nämä luvut pidä sisällään suomalaisia, joiden vanhemmista toinen on syntynyt ulkomailla ja toinen Suomessa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tokihan nykyinen hektinen ja vaativa, alati muuttuva yhteiskunta ja tiukentuvat työelämän haasteet muodostavat uuvuttavan taipaleen melkeimpä meistä jokaiselle, oli tausta sitten millainen hyvänsä. Näinä aikoina haluan kuitenkin suomalaisen avoimen kansalaisyhteiskunnan nousevan arvoonsa. Tulevien vuosikymmenten haasteista selviämme ainoastaan yhteistyöllä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos eräänlainen välikaneetti sallittaneen, on muuten hienoa huomata, että avaamani thread on kasvanut jo sadan sivun mittaiseksi.

Maamme demografinen tila on huolestuttanut allekirjoittanutta jo kymmenisen vuotta sitten, mutta tuolloin asia ei vielä niin paljon ollut esillä, vaikka ikääntyminen ja eläkepommi nyt on ollut tiedossa jo vuosikymmenet.

Jos jotain pidän hienona asiana, sen että maamme iso haaste on nyt hyvin tiedostettu ja tästä toivoisin siirryttävän enemmän ratkaisukeskeisyyteen.

Joka tapauksessa iso kiitos kanssakeskustelijoille. Monta iltaa keskustelun tiimoilta tultu vietettyä ja paljon voin sanoa oppineeni uutta. Paljon varmasti edessä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No, kiitos kuuluu lähestulkoon 50-prosenttisesti yhdelle kirjoittajalle!
Kiitos kiitos. On hienoa ollut tuoda esille mielestäni tärkeää asiaa. Yhtäältä kyllä ihan mututuntumalla keskustelu maamme demografisesta tilasta puhuttaa kansalaisyhteiskunnassamme yleensäkin enemmän kuin vielä muutama vuosi sitten. Esimerkiksi Iltalehden Politiikan puskaradio-podcastissa maamme demografian mukanaantuomaan haasteeseen viitataan säännöllisesti ja muuallakin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen pohtinut vähän pidemmälle ajatustani uudesta ministerinsalkusta. Huomioiden, ettei maahanmuuttoon liittyvät asiat, haasteet ja mahdollisuudet tule tulevina vuosikymmeninä ainakaan vähenemään, näen itse maahanmuuttoministerin olevan hyvä lisä. Mielellään omasta näkökulmassa näkisin maahanmuuttoon ennen kaikkea myönteisesti suhtautuvan henkilön. Voisin kuvitella kyseisen ministerin roolin olevan yhtä lailla kansainvälisesti näkyvä.

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan kuin olisin kuullut tämän aiemminkin. Migri joutuu aiheesta kohun keskiöön ja kriisiviestinnän jälkeen lupaa muuttaa käytänteitään.

Haluan uskoa suomalaisten viranomaisten olevan parhaimmistoa koko maailmassa, mutta juuri Migrin toiminnassa on riittänyt kömmähdyksiä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Asiakaslähtöisyys on pelkkää sananhelinää, mikäli sillä ei mitään todellisuudessa tarkoiteta. En väitä, etteivätkö kaikki Migrin kokoiset toimijat joskus virheitä tekisi, mutta huomioiden sujuvien maahanmuuttokäytänteiden olevan meidän kaikkien intresseissä, tulisi juuri Migrin toiminta saattaa parempaan jamaan pian.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Myönnän ihan rehellisesti, että omat kokemukseni Migriin rajoittuvat lähinnä uutisvirtaan ja heidän tarjoamien tilastojen lukemiseen. Yhden ulkomailta Suomeen muuttaneen kaverini haasteista kyseisen organisaation kanssa olen myös kuullut. (Klassinen tapaus. Ensin Suomeen opiskelijana ja sitten halusi jäädä töihin.)

Mielenkiintoista olisi kuulla kanssakeskustelijoiden juttuja ja anekdootteja.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka ex-pääministeri Matti Vanhasen näkemykset onkin helppo sivuuttaa, on hän mielestäni oikeassa kritiikissään hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan.
VANHASEN mukaan hallituksen olisi aika viivata yli muutoshanke, jossa ulkoa tuleva työntekijä menettäisi oikeutensa oleskeluun joutuessaan yli kolmeksi kuukaudeksi työttömäksi.

– Moni kantasuomalainenkaan ei saa tuossa ajassa uutta työpaikkaa, hän huomauttaa.

Hallitusohjelman mukaan kansalaisuuden saaminen edellyttää asumista Suomessa kahdeksan vuotta entisen viiden sijaan.

– Kahdeksaan vuoteen ei siis saisi jäädä pitkäksi aikaa työttömäksi jos haluaa kansalaiseksi. Aika paljon vaadittu. Perusviesti on selvä: älkää tulko tänne.

Vanhanen sanoo, että kokonaisuus pitäisi harkita uudestaan.
Viisaita sanoja Vanhaselta.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen pohtinut vähän pidemmälle ajatustani uudesta ministerinsalkusta. Huomioiden, ettei maahanmuuttoon liittyvät asiat, haasteet ja mahdollisuudet tule tulevina vuosikymmeninä ainakaan vähenemään, näen itse maahanmuuttoministerin olevan hyvä lisä.
Tämä voisi olla kannatettavaa. Nykyään osa ongelmasta on se, että maahanmuuttoasiat jakautuvat kolmen (jopa neljän) ministeriön välille. Yksi ministeri johtamaan kaikkea maahanmuuttoon liittyvää voisi saada ministeriörajat ylittävät prosessit toimimaan.

Esimerkki: TEM haluaa tehostaa työlupakäsittelyn keston maksimissaan yhteen viikkoon. Mutta joissain tilanteissa sisäministeriön alainen Migri voi haluta haastatella luvanhakijan. Haastattelujen suorittaminen kuuluu ulkoministeriön vastuulla olevien Suomen edustustojen tehtäviin. Ja siellä voi olla parin kuukauden jono hastatteluajoissa. Eli TEM:n hieno tavoite kosahtaa jo siihen...

Anekdootti: eräs Suomen edustusto halusi toimia "suomalaisittain" ja avasi nettiin varauskalenterin haastatteluaikoja varten. Ne menivät kaikki hetkessä. Paljastui että varaukset oli tehnyt paikallinen yritys, joka ryhtyi myymään aikoja halukkaille. Tämän jälkeen kalenteri piti poistaa, ja varauksia saattoi tehdä vain henkilökohtaisesti perustellusta syystä. Pelkän varausrumban pyörittäminen söi edustuston henkilöresurssia niin, että aikoja jäi vähemmän jaettavaksi - ja jonot pitenevät...
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Vaughan Kiitos vastauksesta! Hyvä huomio toden totta, että vaikkei maahanmuuttoon liittyvien asioiden osalta Suomi nyt huonoimmasta päästä varmasti olekaan, tällä hetkellä ministeritasolla tilanne on vähän levällään. Tokihan maahanmuuttoministeri voisi jopa muodostua Suomen milloinkin harjoittaman maahanmuuttopolitiikan henkilöitymäksi, mutta näinhän on paikoin muidenkin ministerien kohdalla.

Kaiken kaikkiaan kehittämisen varaa maahanmuuttoprosessin joka portaalla on.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ei mitään järkeä erillisessä ”maahanmuuttoministerissä”. Poliitikot, kuten eivät oikein muutkaan, tunnu ymmärtävän eroja ja tarpeita maahanmuuton eri muodoille, joten tällainen yhdistäminen olisi vain askel ”entistä pahempaan” soppaan.

Tärkeämpää olisi nimenomaan että edes työstä vastaava ministeri ymmärtäisi tarpeen ja pystyisi toimimaan sen mukaan. Oikeastaan muunlaiselle maahanmuutolle Suomessa ei tällä hetkellä ole edes akuuttia tarvetta.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tärkeämpää olisi nimenomaan että edes työstä vastaava ministeri ymmärtäisi tarpeen ja pystyisi toimimaan sen mukaan. Oikeastaan muunlaiselle maahanmuutolle Suomessa ei tällä hetkellä ole edes akuuttia tarvetta.
Tällä hetkellä työsalkku on Kokoomuksen Arto Satosella. Syksyllähän nousi pieni kohu, kun hän oli ilmeisesti omiaan puhumassa, ettei kaavailtu ja kritiikkiä herättänyt kolmen kuukauden sääntö välttämättä koskisi erityisosaajia, joten kaiketi hän näin lähtökohtaisesti suhtautuu maahanmuuttoon keskivertokokoomuslaisittain.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vielä palatakseni Vanhasen nostamiin pointteihin, niin kyllähän näistä, eli kolmen kuukauden säännöstä ja Suomen kansalaisuuteen vaadittavien ehtojen kiristymisestä toivoisi käytävän vielä kansalaiskeskustelun. Puhemiehen nuija ei ole vielä kajahtanut.

Samanaikaisesti, kun esimerkiksi Saksa on nimenomaisesti helpottamassa kansalaisuuden saamista, on mielestäni vahinko ihan jo houkuttelevuutemme kannalta, jos samanaikaisesti kiristämme ehtojamme.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos pohdimme vaikka sitä Nigeriassa tai Vietnamissa Eurooppaan muuttoa pohtivaa nuorta aikuista, kyllähän maan vastaanottavuudella on merkitystä. Yleinen ilmapiiri, mitä tulee ulkomaalaisiin osaajiin. Saavatko uudet tulijat lämpimän, vai kylmän vastaanoton, katsotaanko avointa rasismia läpi sormien, vai sanotaanko siihen tiukka ei. Tekijöiden summa.

Nyt maamme ulkomaille välittämä viesti on vähintäänkin varauksellinen. Maamme tarvitsee osaajia ulkomailta kenties enemmän kuin koskaan historiansa aikana ja nyt jos koskaan olisi syytä sanoa tervetuloa.
 

OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joku paremmin asiaa tunteva voisi vähän avata mistä tässä Vesterbackan ja ministeriön välisessä ulkomaisten opiskelijoiden koulutuskiistassa on oikein kyse? Munan mittaamisesta, vai onko tässä oikeasti jotain epäselvää/-eettistä?
Omasta näkökannasta tuntuisi fiksulta tuoda ulkolaisia opiskelijoita kouluttautumaan Suomeen, ja samalla parantamaan opiskelijakadosta kärsivien koulujen tilannetta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joku paremmin asiaa tunteva voisi vähän avata mistä tässä Vesterbackan ja ministeriön välisessä ulkomaisten opiskelijoiden koulutuskiistassa on oikein kyse? Munan mittaamisesta, vai onko tässä oikeasti jotain epäselvää/-eettistä?
Omasta näkökannasta tuntuisi fiksulta tuoda ulkolaisia opiskelijoita kouluttautumaan Suomeen, ja samalla parantamaan opiskelijakadosta kärsivien koulujen tilannetta.
Suomi on vertailumaiden keskuudessa rahallisesti hyvä maa opiskella, mutta huono korkeastikoulutetuille rahallisesti tehdä töihin. Tämän vuoksi moni tulee tänne opiskelemaan ja sitten häipyy vihreämmän nurmen ääreen. Ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut eivät kata opiskelun kuluja, eli maksajaksi jää veronmaksajat.

Nythän hallitus tekee niin, että korkeastikoulutetuille jää enemmän käteen, eli tänne jääminen olisi houkuttelevampaa osaajille. Tämä on toki pahasta. Luin näin Jatkoajasta.
 

Byvajet

Jäsen
Joku paremmin asiaa tunteva voisi vähän avata mistä tässä Vesterbackan ja ministeriön välisessä ulkomaisten opiskelijoiden koulutuskiistassa on oikein kyse? Munan mittaamisesta, vai onko tässä oikeasti jotain epäselvää/-eettistä?

Vesterbacka ei kanna minkäänlaista vastuuta opiskelijoiden hyvinvoinnista. He ovat hyvin nuoria ihmisiä, jotka eivät pysty ymmärtämään, mihin sitoutuvat. Heidät heitetään vieraaseen maahan ilman sosiaalista ja psykologista tukea.

Huku tai ui. Vesterbacka ei ota vastuuta siitä, jos joku ei jaksa uida.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Vesterbackan hankkeessa puutteensa onkin ja sen yllä on kysymysmerkkejä, on mielestäni pohja-ajatus hyvä. Vaikka Suomi maailman yksi menestyneimmistä ja hyvinvoivimmista maista onkin, olemme kuilun reunalla, mitä tulee väestömme ikärakenteeseen. Mielestäni opiskelijoiden houkuttelu ulkomailta on hyvä asia, kunhan samanaikaisesti heidät toivotetaan tervetulleiksi jäämään myös maahan myös opiskelujen jälkeen.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ehkä koppia voisivat ottaa myös kunnat. Suomi on täynnä pieksämäkiä ja alavuksia, missä väki valitettavasti vähenee tasaisesti, mutta esimerkiksi lukio vielä löytyy. Opiskelijoiden aktiivinen tavoittelu ulkomailta voisi pelastaa niin lähialueen koulutusmahdollisuudet (Koulutielle lähtevät suomalaiset ikäluokat ovat merkittävästi pienempiä, siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten.), kuin antaa monille globaalin etelän nuorille mahdollisuuden elämään Suomessa.

Tahtotilasta tämä ennen kaikkea on kiinni.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse satun tuntemaan erään juurikin lukio-opiskelujen perässä alun perin Suomeen 16-vuotiaana muuttaneen henkilön, joka on nyt vuosia myöhemmin pitkää päivää maassamme yhä edelleen painava työntekijä. Haasteensa hänelläkin on Migrin kanssa ollut.

Vaikka maahanmuuton könttäkäsitteenä monet tuntuvatkin näkevän maallemme taakkana, toivoisin yhtä lailla sen mahdollisuudetkin tiedostettavan. Esimerkiksi Intian historian suuripaan ikäluokkaan kuuluvat ovat tällä hetkellä 20-vuotiaita. Voisin hyvinkin kuvitella monien heistä olevan kiinnostuneita Suomeen muuttamisesta, mikäli ulospäin signaloimme tervetuloa ja teemme myös käytännön toimia maahanmuuttajien viihtyvyyden edistämiseksi.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Osallistuin pienimuotoiseen Business Tampere -vetoiseen Huippuosaajien hankinta -hankkeeseen. Siitä ei kovin paljoa jäänyt käteen, mutta mahdollisiksi kohdemaiksi valikoituivat Etelä-Afrikka, Brasilia, Turkki, Filippiinit, Puola ja Intia. Näistä maista osaajia saattaisi irrota Suomellekin.
Sinänsä tietysti hyvä asia, että Tamperekin panostaa huippuosaajien hankintaan. Hankkeen verkkosivut:


Mitä tulee Migriin, niin minulla ei ole ollut ongelmia oleskelulupien hankinnan suhteen niiltä osin, kuin niitä on meidän työntekijöille haettu. Ehkä taikasanat "backend/frontend devaaja" toimii kuin Sesam aukene saduissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös