Tässä sinänsä mielenkiintoinen nosto. Itse vuonna 1993 syntyneenä olen yksiä viimeisiä ikäluokkia, mikä koulussa oppi kirjoittamaan kaunoa. Kaiketihan digitalisaatiosta huolimatta nykyään yhä edelleen peruskouluissa käytetään myös paperia ja lyijyä (grafiittia) käytetään, mutta olisikohan silti jonkinlainen back to basics tarpeellinen?
Olin varsin keskinkertainen oppilas omassa nuoruudessani (historiasta kymppejä kokeista, matikasta vitosia), mutta omana peruskouluaikanani Suomi nousi maailmanmaineeseen koulumenestyksensä johdosta. Ja sanotaan tähän väliin, että maahanmuuttajataustaisia oppilaita oli keskuudessamme jo silloin. Mitä sitten teimme sen jälkeen väärin? Ymmärtääkseni perinen luokkahuoneopiskelu pulpetteineen ei enää ole ollut suosiossa?
Laitan omaa listaa niistä asioista, mitkä mielestäni ovat tuon jälkeen menneet väärin:
- Toimivista tuen malleista siirryttiin toimimattomiin. Kun erityisluokkia alettiin purkaa, tuki ei tullutkaan oppilaiden mukana, kuten luvattiin, vaan kunnat alkoivat säästää. Oppilaiden henkilökohtaisiin oppimissuunnitelmiin kirjataan jatkuvasti tukea, jota koulu ei resursseillaan pysty antamaan.
- Kunnat säästävät myös muuten: kasvattamalla ryhmäkokoja, säästämällä opetusmateriaaleista, jopa uusien koulujen neliöistä ja varustelusta. Syynä voi ainakin osittain pitää useamman hallituksen tekemiä koulutusleikkauksia.
- Uusin opetussuunnitelma on heikompi ja sekavampi varsinkin arvioinnin osalta kuin edellinen. Vaikka kuntia ei ole pakotettu esimerkiksi avoimiin oppimisympäristöihin tai holtittomaan digitalisaatioon, nämä ajatukset vahvana elävät uusimmassa opsissa, ja kuntien opetus- ja sivistysvirastojen sekä muiden kuntapäättäjien ne sieltä on helppo poimia. Itseohjautuvuus ei oikein toimi eikä toteudu kouluissa.
- Maahanmuuto lisääntyminen näkyy joissain kouluissa. Pitäisi löytyä rahaa tukea oppilaita ja heidän vanhempiaan enemmän suomen kielen opiskelussa, vapaaehtoisesti tai pakolla.
- Lisääntynyt kilpailu oppilaiden ajasta. Älylaitteet, pelit, vehkeet ja some vievät yhä suuremman osan lapsen ajasta. Vaikka näennäisesti olisikin koulussa mukana opetuksessa, tekemässä läksyjä tai lukemassa kokeeseen, ajatukset saattavat pyöriä jossan ihan muualla.
- Johtamisvaje ja opettajien uupuminen. Rehtorilla saattaa olla 80 suoraa alaista. Hän ei pysty kehittämään koulun pedagogista puolta, eikä oikein kukaan muukaan. Henkilökunta vaihtuu jatkuvasti, monin paikoin mennään jatkuvasti joko lyhyt- tai pitkäaikaisilla sijaisilla. Oppilaille ei kehity kunnollista koulunkäyntirutiinia. Puute opetushenkilöstössä näkyy vahvimmin varhaiskasvatuksessa, mutta erityisopettajista, monista aineenopettajista ja jopa pätevistä luokanopettajista alkaa olla pulaa.
- Oppilashuollon henkilöstövaje. Kuraattoreja, terveydenhoitajia ja varsinkin koulupsykologeja puuttuu valtavasti.
- Koronan vaikutus näkyy tällä hetkellä vahvana muutamassa nykyisessä ikäluokassa, mutta se selittää nykytrendiä vähän.
Unohdinkohan jotain? Ainakin yhteiskunnan yleinen pahoinvointi heijastuu perheiden kautta aina myös koulua käyviin lapsiin.