Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

  • 263 468
  • 3 588

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Meillä kun aiheestakin monessa asiassa katsotaan Ruotsin suuntaan ja ehkäpä erityisesti elinkeino- ja talouskehityksessä se on paikallaankin - jätetään nyt kiitos edes tässä ketjussa pois öyhkäys kaupunginosista jne. - Ruotsin työperäistä maahanmuuttoakin on tutkittu taannoin.

Ruotsi ei ehkä maailmanmitassa ole mallimaa sekään, mutta rakenteissa ja tarpeissa on paljon samaa kuin meillä. Luvut ovat sielläkin kohtalaisen karut: Jos katsotaan vaikkapa ajankohtaa kahdeksan vuotta, Ruotsiin EU-ETA-ulkopuolelta opiskelemaan tulleista on maassa alle kymmenen prosenttia. Työperäisen maahanmuuton statuksella tulleista noin 20 prosenttia. Kumpikin luku laskee edelleen tuosta reippaasti.

Huomioiden, että me menetämme jo esimerkiksi hoitoalan kohdalla maahantulossa muihin Pohjoismaihin erinäisistä syistä ison osan joukkoa - Ruotsi kuuluu noillakin luvuilla voittajiin vrt. Suomi - voi miettiä, kuinka realistista tämä työperäisellä maahanmuutolla tilanteen ratkaiseminen on.

Perheenyhdistämisen perusteella sama luku on Ruotsissa noin 70 %, humanitaarisella perusteella liki 100 %. Kun kilpailu osaajista ja kaikenlaisesta työvoimasta kiihtyy koko ajan, tästä osasta meidän on vain kaikin keinoin saatava enemmän irti, mikäli työllisyysastetta ja veronmaksajia halutaan lisää. Aivan pienimmässä roolissa siinä ei ole asennemuutos - toki myös maahanmuuttajien, mutta etenkin suomalaisen työelämän kohdalla.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä kirjoitus @DAF! Vaikka itse olenkin moneen otteeseen kehunut Ruotsia, ei tilanne työperäisen maahanmuuton osalta heilläkään ole täydellinen, erityisesti puhuttaessa korkeakoulutettujen "huippuosaajien" sitouttamisesta. Lisäksi, vaikka perinteet massamaahanmuutossa ovatkin maassa huomattavasti meitä pidemmän, tietty "sisäänpäinlämpiävyys" on arjen realismia, kuin Turussa konsanaan.

Ruotsi toki hyötyy tällä hetkellä meitä huomattavasti nuoremmasta väestörakenteesta ja maan luonnollinen väestönkasvu on edelleen positiivista (Viime vuonna yli 22 000!), mihin maahanmuuton lisäksi vaikuttaa toki myös perhepolitiikka ja yleinen taloustilanne.

Kenties voisimme katsoa, missä Ruotsi, Norja ja Tanska ovat onnistuneet ja pyrkiä toteuttamaan sama vielä paremmin. Aikaa ei toki ole hukattavaksi loputtomien työryhmien organisoimiseen, vaan tekojen on syytä alkaa heti. Huomioiden kuitenkin, että kilpailu työvoimasta tulee kiristymään vuosi vuodelta, on maahanmuuttostrategia syytä tehdä huolella. Johtopäätöksen toivon kuitenkin olevan "Hollanti", eikä "Unkari".
 
Byvajet

Jäsen
Asiantuntija toteaa, että työperäisen maahanmuuton esittäminen ratkaisuksi huoltosuhdeongelmaan on vastuutonta. Se ei tule onnistumaan.

”Ajatus on auttamattoman epärealistinen. On suoraan sanoen vastuutonta ajatella, että ratkaisu huoltosuhteeseen tai työvoimapulaan löytyisi työperusteisesta maahanmuutosta”, Saukkonen sanoo.

Sama mies Stillerin haastateltavana.

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Se mikä esim nyt tässä Migrin tapauksessa tulee esille tai vaikka Kelan ja kuntaviranomaisten jne toiminnan suhteen on, että tässä meidän ruotsalaistyyppisessä, monessa suhteessa tosi onnistuneessa järjestelmässä, ei vain ole järjestetty kunnolla virkamiesvalvontaa: ei oikeasti ole tehokkaita sanktiota. Esim. kunnat suhteellisen rutiininomaisesti rikkovat lainsäädännön velvoitteita, mutta vaikka joku kansalainen kävisikin läpi sen hankalan ja hitaan prosessin haastaa asia niin sieltä tulee lähinnä suhteellisen tehoton huomautus parhaimmillaan, siis jossakin vaiheessa, jos tulee. Virkakoneisto elää omaa elämäänsä, suojattuna oikeasti tuskallisilta sanktioilta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Asiantuntija toteaa, että työperäisen maahanmuuton esittäminen ratkaisuksi huoltosuhdeongelmaan on vastuutonta. Se ei tule onnistumaan.

Sama mies Stillerin haastateltavana.

Saukkonen on ollut vahvoine näkemyksineen ennenkin ollut hämmentämässä maahanmuuttokeskustelua. En kyseenalaista hänen asiantuntemustaan, mutta minään aukottomina totuuksinakaan niitä ei ole syytä pitää.

Maahanmuuttokeskustelu on siitä haasteellista, että samanaikaisesti, tässäkin threadissa pöydällä on samanaikaisesti kokonainen kissapesue: Huoltosuhde, pakolaiset, integraatio, halpatyövoima, erityisasiantuntijat jne. Nyt olen toki ollut tyytyväinen, että kerrankin työperäinen maahanmuutto on vihdoin oikeasti keskustelussa, eikä pelkkänä sivulauseena "tarvitsemme työperäistä maahanmuttoa".

Vaikka vakaata, vaurasta ja hyvinvoivaa Suomea toivonevatkin kaikki, se miten maahanmuutto pitää mitoittaa tämä päämäärä saavutettavaksi vaihtelee runsaasti. Itse olen todennut useaan kertaan, "mieluummin seitsemän miljoonan Suomi, kuin neljän miljoonan Suomi" ja pidättäydyn kannassani edelleen, vaikka akateemisesti hyvin meritoitunut Saukkonen varmaankin eri mieltä onkin.

Sinänsä mikäli Suomi sulkeutuu kuoreensa ja jatkaa tiukalla maahanmuuttolinjallaan myös tulevaisuudessa, tulee olemaan mielenkiintoista seurata yhteiskunnallista kehitystä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, olettaen muiden Pohjoismaiden ja Saksan jatkavan nykyisellä pro-maahanmuutto-linjallaan. Valitettavaa kuitenkin, mikäli tämä "koelaboratorio" on oma kotimaani. No, "Euroopan Japaniksi" Suomea on tituleerattu ennenkin.

EU:n sisäistä muuttoliikettä emme onneksi ole pystyneet rajoittamaan. Valitettavasti Viro poislukien Saksa (+Britannia ennen Brexitiä) on ollut ykköskohdemaa liki pitäen kaikille.
 
Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Suomella on (ainakin) kaksi isoa haastetta.

Ensimmäinen ja mielestäni isoin on ihmisten vihamielinen suhtautuminen muualta tuleviin. Ja tämä ei tarkoita pelkästään avointa rasismia, vaan myös äänetöntä syrjintää. Minulla on tuttuja jotka ovat valmistuneet huippuarvosanoilla keskieurooppalaisista yliopistoista, ja jotka ovat hakeneet töihin Suomeen, mutta ovat tulleet hylätyksi. Koulutuksen takia. Koska tämä meidän Ylivieskan AMK on parempi tae laadusta kuin Imperial College tai ETH Zürich. Lisäksi suuressa osassa avoimia työpaikkoja on vaatimuksena suomen kielen osaaminen, vaikka sitä ei välttämättä tarvitsisi. Tällainen ilmapiiri näkyy myös vaikka jossain Migrin toiminnassa. Keksitään syitä millä saadaan pidettyä ihmiset poissa.

Toinen haaste on taloudellinen. Veroaste tapissa, ostovoima pohjamudissa. Jos asettuu muuttavan ihmisen kenkiin, niin kyllä ne numerot vaikuttavat päätökseen suuresti. On paljon houkuttelevampaa saada 5k palkasta 4k käteen vs 3k, vaikka 3k vastineeksi saisi "palveluita". Jos ulkomailta tuleva koulutettu ihminen tekee valintaa eri maiden välillä, niin miksi hän valitsisi Suomen, eikä vaikka Ruotsia, Tanskaa tai Sveitsiä? Onko niissä huonommat palvelut kuin meillä?

Verotus ei tule varmastikaan kevenemään tällä väestöennusteella, joten jos haluamme tehdä Suomesta houkuttelevamman muille, niin ihmisten asenteiden pitää muuttua. Jos haluamme olla houkuttelevampia, niin ihmisten ja järjestelmän pitää olla vastaanottavaisempia. Sitä ei korjata millään markkinointikampanjalla, vaan ajan kanssa, sekä kouluttamalla ihmisiä. Jos jostain pitää leikata, niin koulutuksen pitää olla se viimeinen.

Ja vielä loppuun - on mielestäni hauskaa että Pohjoismaat on joku viiteryhmä Suomelle. Ollaan todella kaukana länsinaapureista. Baltian maat ovat lähempänä, ja sielläkin alkaa Viro jo hengittämään niskaan.
 
Eipä tähän paljoa lisättävää ole. Yhteen kohtaan haluan erityisesti tarttua minäkin. Vaikka väestömäärän itsetarkoituksellinen kasvattaminen ei olekaan kestävä ratkaisu, eikä automaattisesti lisää kuin kulutuskysyntää, mikä luo työpaikkoja, en ole myöskään vakuuttunut, että "hiipuva liekki", missä Suomi siis kutistuu tasaisen varmasti olisi yhtäältä meille edullinen kehityskulku. Mikäli työikäisten ja työtä tekevien määrä vähenee tasaisen varmasti, ei tämä ole pitkässä juoksussa hyvä kehityskulku, mikäli Suomi ei siis oikeasti halua kutistua joksikin Liettuan tai Kroatian kokoluokan maaksi.

Vaikka Suomi onkin jäänyt erityisesti 2008 lähtien jäänyt muista Pohjoismaista selvästi jälkeen, tulisi heidät toden totta pitää edelleen viitekehyksenämme, eikä "alistua" kohtaloomme, ettemme enää pysty kilpailemaan heidän kanssa. Vaikka muiden Pohjoismaiden omissa maahanmuuttolinjauksissa ja integraatiopolitiikassa on paljon kehittymisen varaa, ovat he hyötyneet erityisesti työperäisestä maahanmuutosta massiivisesti myös 2000- ja 2010-luvuilla.

Migri ei toden totta ole mikään täysin oma kuplansa, vaan yhteiskunnan arvot heijastuvat heidän toimintaansa varmasti tavalla tai toisella. Vaikka maahanmuutto ei viime vuosina olekaan pysähtyninen tietynlainen henkinen "persuuntuminen" on läpäissyt Suomen vähän kautta linjan. Toivottavasti muutoksen tuulet kuitenkin puhuvat ja Suomi ryhtyy oikeasti aktiivisen maahanmuuttopolitiikan aikaan. Kilpailu työntekijöistä kiristyy koko ajan, emmekä voi jäädä vain fatalistisesti odottamaan, josko joku haluaisi tänne tulla, vaan Suomen pitää aktiivisesti tehdä selväksi, että juuri täällä kannattaa rakentaa tulevaisuuttaan.
 
Byvajet

Jäsen
Aika lohdutonta kuvaa täällä maalaillaan esimerkiksi suomalaisten ostovoimasta. En nyt tiedä, voiko samaa tulkintaa tehdä tilastoista.

Suomessa on suhteessa asukaslukuun melkein eniten autoja Euroopassa.

Suomalaisilla on runsaasti kesämökkejä.

Suomalaiset matkailevat melkein eniten maailmassa.

Suomalaiset omistavat paljon omistusasuntoja.

Monissa maissa duunarin tili riittää vain välttämättömään elämiseen. Suomessa ammattikoulun käyneelle duunarille on täyttä realismia ostaa omistusasunto, jonka jälkeen jää vielä rahaa huvitteluun tai vaikka siihen kesämökkiin.

Katsokaa nyt oikeasti nuo tilastot, niin ei mene ihan hourailuksi.

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Maahanmuuton kanssa on oltava äärimmäisen tarkkana. Vaikkapa Saksassa väkiluku on kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana kolmella miljoonalla, mutta työvoimapula ei ole yhtään helpottunut. Syynä on löperö suhtautuminen humaanitääriseen maahanmuuttoon. Seurauksena on ollut lähinnä vain negatiivista kehitystä rikollisuuden ja sosiaalimenojen kasvuna. Saksassakaan töihin ei pääse edes maatiloille ilman pätevyyttä ja sitä eivät tulijat ole hankkineet.

Hyviäkin esimerkkejä on. Australia ja Kanada esimerkiksi pisteyttävät halukkaita maahantulijoita, eivätkä päästä ketä tahansa. Tuollainen hallinta on siis mahdollista, jos halutaan. Pienelle maalle se on elinehto.

Meillä pitäisi olla Tanskan malliin julkilausuttu tavoite nolla turvapaikanhakijaa. Suojelua annettaisiin kuitenkin kiintiöiden perusteella juuri niin monelle kuin halutaan. Tai valtioneuvoston erillispäätöksellä, eli jos lähialueella tapahtuisi jotakin, esimerkkinä ukrainalaisten auttaminen. Suurellekin joukolle siis tarvittaessa, mutta tämäkin itse harkiten a

Työperäisessä maahanmuutossa tosiaan pistetys käyttöön ja viranomaisille riittävät resurssit valvontaan. Ensi vuonna ulkorajojen valvonnan ja jäsenmaiden tiedonvaihdon pitäisi periaatteessa parantua EES- ja ETIAS -rekisterien käyttöönoton myötä. Sen myötä laittoman maahantulon torjunta helpottuu Schengen alueella, jos vain itse olemme tarkkoja kenelle annamme luvan maahan tulla.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: DrE

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Maahanmuuton ohella toinen asia mihin pitäisi vaikuttaa on alhainen syntyvyys. Toisaalta yksinasuvia on ylisukupolvisen jatkuvuuden hallinnan kannalta aivan liikaa. Ja toisaalta pariskunnat tekevät liian vähän lapsia. Nykyään tuntuu, että vain akateemiset pariskunnat ja toisaalta kaikkein matalatuloisimmat tekevät ns. riittävästi lapsia. Keskiluokka saa 0-2 lasta, eikä se riitä.

Aika pitkälti tässäkin kaivataan asennemuutosta. Mediassa on turhan paljon lapsiperhearkea kauhistelevaa uutisointia. Toisaalta myös protestanttinen työkeskeinen elämä on osa syynä. Samaan aikaan mielenterveysongelmat lisääntyvät. Perheitä tulisi tukea vielä paremmin ja työn sekä sen tärkeimmän elämän, perhe-elämän, yhdistämiseen pitäisi saada lisää joustavuutta.
Taloudellisesti voisi miettiä, vaikka verovapaita vuosia lapsen ensimmäisinä vuosina. Lapsi on yhteiskunnan jatkuvuuden hallinnan kannalta tärkein investointi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DrE

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Syntyvyyden laskuun kun keksit ratkaisun niin sen voi kertoa muullekin maailmalle. Toki onhan sitä ratkaisuja olemassa, mutta ne ovat aika ikäviä. Esimerkiksi ehkäisyn saamisen vaikeuttaminen lisäisi syntyvyyttä, samoin sukupuolivalistuksen vähentäminen. Naisten koulutusta voisi myös vaikeuttaa, se on perinteisesti auttanut.
 
Kyllä se selvästi haasteellista on. En kuitenkaan vielä heittäisi hanskoja tiskiin. Oikeastaan juuri siksi, että osa akateemista pariskunnista hankkii kolme, neljä lasta. Eli ei se naisten hyvä koulutustaso ja yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta sopiva lapsimäärä ole täysin toisiaan poissulkevia. Päinvastoin, vähitellen naisillekin kirkastuu, että ns. uran tarjoama elämän sisältö on varsin rajallinen - nyt kun useammalle sukupolvelle on ollut mahdollista kouluttautua miten ikinä.haluaa.

Mielestäni yhteiskunta voisi ainakin yrittää vielä osoittaa entistä enemmän lapsimyönteisyyttä. Pakolla tämmöiset asiat eivät muutu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DrE

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Syntyvyyden nostaminen ns. replacement levelille, eli 2,1 naista kohden lienee vauraissa, sekulaareissa länsimaissa, missä naiset tekevät uraa (ja hyvä niin) siinä missä miehet hyvin vaikea tehtävä. Määrätietoinen perhepolitiikka, lapsilisät, "vauvabonukset" jne. voivat saada aikaan jotain, mutta taustalla lienevät ennen kaikkea kulttuurilliset tekijät.

Tällä hetkellä toivoisin kattavaa tutkimusta, mikä on saanut suomalaisten syntyvyyden laskemaan dramaattisesti 2010-luvulla. Vielä vuonna 2010 maamme syntyvyys oli länsimaalaisittain korkea 1,87, mutta kymmenen vuotta myöhemmin 1,37. Taloustilanne on ollut haastava toki koko ajan ja kulttuuri elää hetkessä, mutta lasku on silti todella dramaattinen. Suomi ei toki ole yksin kehityskulkunsa kanssa, mutta meillä pudotus ennen kaikkea Itä-Aasian, Etelä-Euroopan ja Saksan liki "ultra-low birthrate"-tasolle on tapaus itsessään. Muissa Pohjoismaissa, eritoten Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa syntyvyys on tällä hetkellä Suomea merkittävästi korkeampi, mikä tulee kiihdyttämään demografista eriytymistämme viitekehyksestämme.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maahanmuuton kanssa on oltava äärimmäisen tarkkana. Vaikkapa Saksassa väkiluku on kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana kolmella miljoonalla, mutta työvoimapula ei ole yhtään helpottunut. Syynä on löperö suhtautuminen humaanitääriseen maahanmuuttoon. Seurauksena on ollut lähinnä vain negatiivista kehitystä rikollisuuden ja sosiaalimenojen kasvuna. Saksassakaan töihin ei pääse edes maatiloille ilman pätevyyttä ja sitä eivät tulijat ole hankkineet.
Saksan demografinen kehitys hyvässä tai pahassa on toden totta tehnyt, jos ei täyskäännöksen, niin merkittävän suunnan ylöspäin viimeisen kuluneen n. kymmenen vuoden aikana. Siinä missä Suomen luonnollinen väestönkasvu kääntyi miinusmerkkiseksi vuonna 2016, tapahtui tämä Saksassa (Länsi- ja Itä-Saksa yhteenlaskettuna) jo 1972! Siis Anssi Kelan synnyinvuonna, jolloin Abban viisuvoitto oli vasta kaukaista tulevaisuutta ja USA:n presidenttinä hääri itse Tricky Dicky Nixon.

Massamaahanmuuton perinteet ovat (Länsi-) Saksassa toki huomattavasti Suomea pidemmät, siirtotyöläisten aallot kun saapuivat maahan jo 1960-luvulla, eikä positiivinen työperäinen muuttoliike ole pysähtynyt missään vaiheessa. Matala syntyvyys huomioiden ounastelin itsekin vuosikymmen takaperin Saksan väkiluvun jatkavan maahanmuutosta huolimatta laskuaan, mutta vuoden 2015 pakolaiskriisi käänsi kurssin. Näin retroperspektiivissä saksalaisten tuolloinen "refugees welcome"-asenne oli yllättävänkin positiivinen kyseiseen pakolaisaaltoon. Toki sittemmin tilanne on muuttunut, mihin vaikutti myös 2015-2016-vuodenvaihteen joukkoahdistelut.

Saksan maabrändi lienee kuitenkin tällä hetkellä parempi ja voimakkaampi kuin koskaan nykyaikana ja en ihmettelisi monen ulkomaalaisen hakeutuvan Saksaan osaltaan jo mielikuvan perusteella, vaikka reaalielämän tasolla ei Saksa niin paljoa esimerkiksi Pohjoismaista eroa. Tänä vuonna Saksa on vastaanottanut lisäksi jo yli miljoona ukrainalaista, mikä on myös vaikuttanut, että Saksan väkiluku on rikkonut 84 miljoonan asukkaan rajapyykin.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Syntyvyyden nostaminen ns. replacement levelille, eli 2,1 naista kohden lienee vauraissa, sekulaareissa länsimaissa, missä naiset tekevät uraa (ja hyvä niin) siinä missä miehet hyvin vaikea tehtävä. Määrätietoinen perhepolitiikka, lapsilisät, "vauvabonukset" jne. voivat saada aikaan jotain, mutta taustalla lienevät ennen kaikkea kulttuurilliset tekijät.

Tällä hetkellä toivoisin kattavaa tutkimusta, mikä on saanut suomalaisten syntyvyyden laskemaan dramaattisesti 2010-luvulla. Vielä vuonna 2010 maamme syntyvyys oli länsimaalaisittain korkea 1,87, mutta kymmenen vuotta myöhemmin 1,37. Taloustilanne on ollut haastava toki koko ajan ja kulttuuri elää hetkessä, mutta lasku on silti todella dramaattinen. Suomi ei toki ole yksin kehityskulkunsa kanssa, mutta meillä pudotus ennen kaikkea Itä-Aasian, Etelä-Euroopan ja Saksan liki "ultra-low birthrate"-tasolle on tapaus itsessään. Muissa Pohjoismaissa, eritoten Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa syntyvyys on tällä hetkellä Suomea merkittävästi korkeampi, mikä tulee kiihdyttämään demografista eriytymistämme viitekehyksestämme.
Anteeksi kaikille feministeille, mutta syntyvyys on kiinni siitä miten naisia opetetaan. Nykyään naisille opetetaan miten hienoa on olla voimaantunut ja itsenäinen nainen. Pitää olla yliopistokoulutus(woke parempi) ja sitten olla yksin koko elämä.

Se on ikävää kun olet ollut siwan kassalla 30v ja eläke on 1000€/kk ja sitten alat miettimään, että olisiko ollut parempi viettää elämä jonkun jampan kanssa ja jakaa sen insinöörijampan kanssa fyrkat kun lopettaa duunit.

50-vuotta sitten oli kivaa olla kotiäiti ja ukko oli duunissa ja rahoitti koko homman. Nykyään on ihan jees olla yksinhuoltaja ja laittaa sossusta fyrkkaa tilille. Tarhasta asti opetetaan wokea, niin miten ajattelitte, että parisuhteita ja lapsia tulee instana? Nykyinen meininkin on niin antipro parisuhde, että ei ole tulossa lisää lapsia.

Se on ikävää, että perinteinen parisuhde ei enää toimi. Jos mies on vain duunissa, tulee rahaongelmia, eli naisen pitää olla myös töissä. Tämä ei ole hyvä juttu parisuhteen kannalta.

Jos mietitään miten lapsia saadaan lisää, on pakko mennä siihen aikaan, kun lapsia tuli 4-8. Nykyään woketetaan ja sanotaan naisille, että miehiä ei tartte mihinkään.

Onneksi olen melkein 50v ja parisuhdekin on ns. old school naisen kannsa, joka ei ole feminismistä ikinä kuullut mitään, eikä tule siitä ikinä kuulemaankaan.
 
Onko se woken vika jos yhdellä palkalla ei enää pärjää? Eli naiset takaisin kotiin, ehkä käymään pätkätöissä minkä kerkeää raskauksilta ja lasten hoidoltaan. Koulutustakaan ei tarvita kun miehen pitää tuoda leipä pöytään?

Siis toki voidaan mennä aikaan kun lapsia tuli 4-8 perheeseen. Itseasiassa sellaisiin maihin voi matkustaa ihan itse. Nigeria ja Angola ovat esimerkiksi maita joissa syntyvyys on yli neljän. Minä en itse haluaisi asua kyseisissä maissa erinäisistä syistä, mutta sinä sopivat sinne loistavasti.
 
Niin Suomessa on ongelma. Onko sinulla joku parempi ratkaisu ongelmaan, vai haluatko vai vittuiila. Suomessa syntyi lapsia tiettyyn aikaan ja nyt ei synny lapsia. Jos halutaan yksinhuoltajia , eikä oikeita parisuhteita, niin mikä on se ratkaisua siihen, että lapsia syntyy enemmän suomalaisille? Se että siwan kassa on yksinhuoltaja ja valtio tukee tätä ei ole tosiaankaan ratkaisu mihinkään.

Se että mamut synnyttää 6 lasta ei tule Suomea parantamaan millään lailla. Suomalaisten pitää miettiä tätä juttua ja alkaa multiploitumaan. Valtion pitää tukea sitä, että nuoret parit tekevät lapsia 20-25v ikähaarukalla. Naisten ei tosiaankaan pidä mennä yliopistoon opiskelemaan ja alkaa perheytymään 35 vuotiaina. Tätähän nykyään suositaan, mutta perseestähän tuo on. Itse tein lapset(2kpl) 25v ja rouvallakin oli ura.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoinen näkemys velloneeseen keskusteluun. Asian parissa ihan konkreettisesti toimineilla varmasti erilaisia kokemuksia Migristä. Virastossa on valtavasti kehittämisen varaa, mutta hyvä kuulla, mikäli jotain on tehty myös oikein.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nigeria ja Angola ovat esimerkiksi maita joissa syntyvyys on yli neljän. Minä en itse haluaisi asua kyseisissä maissa erinäisistä syistä, mutta sinä sopivat sinne loistavasti.
Nigeria ja Angola ovat by the way erittäin potentiaalisia maahanmuuton lähdemaita. Kyseisistä kahdesta (sinänsä toisistaan monella tapaa eroavasta) maasta tulleita on toki Suomessa paljon jo nykyäänkin, mutta jonkin verran Saharan eteläpuolisen Afrikan kehitykseen perehtyneenä, "lähtökuopissaan" vauraampiin maihin alueella riittää hyvin työteliästä porukkaa ja tulevaisuuteen katsovaa porukkaa miljoonittain. Ymmärrettävästi Suomi ei ole ykköskohdemaa afrikkalaisille, mutta Aasian lisäksi näen Afrikan yhtä lailla merkittävänä työperäisen maahanmuuton lähteenä tulevina vuosina.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se että mamut synnyttää 6 lasta ei tule Suomea parantamaan millään lailla. Suomalaisten pitää miettiä tätä juttua ja alkaa multiploitumaan. Valtion pitää tukea sitä, että nuoret parit tekevät lapsia 20-25v ikähaarukalla.
Tässä on sinänsä pointti, että itsekin törmään päivittäin kotiseudullani maahanmuuttajaperheisiin isoine lapsikatraineen. Vaikka Hommaforumilla jostain "Kela Goldista" varmaan edelleen puhutaankin, eivät nämä perheet saa sen enempää yhteiskunnan tukea, kuin kantasuomalaisperheet, mutta tekijöiden summana heille useamman lapsen hankkiminen ei ole "ylitsepääsemätön ongelma".

En ota nyt siis kantaa onko nykyinen kehityskulku syntyvyydessä ja perhepolitiikassa hyvä vai huono, mutta kun samanaikaisesti törmää jatkuvasti näkemyksiin, kuinka yhteiskuntamme ei tue lapsiperheitä riittävästi (Mistä sinänsä olen samaa mieltä.), esimerkiksi nigerialaisten ja eritrealaisten monilapsiset perheet rikkovat tätä näkemystä.

Loppuun korostettaneen vielä kerran, etten todellakaan ole vastaan nykyistä kehityskulkua, missä naiset luovat uraa ja perheellistyvät hankkivat sen 1-2 lasta, mutta huomioiden todellakin runsaslapsiset perheet, mitkä ovat osaltaan realismia myös nykyään, en usko että taloudellinen realiteetti olisi ylitsepääsemätön este lasten hankkimiselle, mikäli tahtotilaa on riittävästi.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Nigeria ja Angola ovat by the way erittäin potentiaalisia maahanmuuton lähdemaita. Kyseisistä kahdesta (sinänsä toisistaan monella tapaa eroavasta) maasta tulleita on toki Suomessa paljon jo nykyäänkin, mutta jonkin verran Saharan eteläpuolisen Afrikan kehitykseen perehtyneenä, "lähtökuopissaan" vauraampiin maihin alueella riittää hyvin työteliästä porukkaa ja tulevaisuuteen katsovaa porukkaa miljoonittain. Ymmärrettävästi Suomi ei ole ykköskohdemaa afrikkalaisille, mutta Aasian lisäksi näen Afrikan yhtä lailla merkittävänä työperäisen maahanmuuton lähteenä tulevina vuosina.
Millähän tavalla Nigeria ja Angola ovat erittäin potentiaalisia?

Tuossa on video jossa Nigerialainen nainen valittaa joka asiasta. Luuletko että hän valittaa Suomessa vähemmän?
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Millähän tavalla Nigeria ja Angola ovat erittäin potentiaalisia?

Tuossa on video jossa Nigerialainen nainen valittaa joka asiasta. Luuletko että hän valittaa Suomessa vähemmän?

Erilaisia caseja on varmasti ihan yhtä monta kuin on maahanmuuttajaakin. Uskallan kuitenkin ihan tilastoja katsomattakin väittää, että muuttoliike Nigerian ja Länsi-Euroopan välillä on kuitenkin meidän kannalta huomattavan positiivinen. Suomeenkin on tällä vuosituhannella muodostunut oma nigerialaisyhteisö ja oman kokemuksen perusteella täytyy sanoa, että työteliäämpää porukkaa saa hakea. Vaikka jokin suoranainen Vantaa-Lagos-ilmasilta ei realismia olisikaan, voisi Suomi mielestäni markkinoida itseään potentiaalisena muuttokohteena maan nuorille aikuisille. Ilmasto- ja kulttuurierot ovat toki suuret, mutta mitä itse olen oppinut tuntemaan Länsi-Afrikasta tulleita, ei kukaan ole sanonut katuvansa Suomeen tuloa.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tässä on sinänsä pointti, että itsekin törmään päivittäin kotiseudullani maahanmuuttajaperheisiin isoine lapsikatraineen. Vaikka Hommaforumilla jostain "Kela Goldista" varmaan edelleen puhutaankin, eivät nämä perheet saa sen enempää yhteiskunnan tukea, kuin kantasuomalaisperheet, mutta tekijöiden summana heille useamman lapsen hankkiminen ei ole "ylitsepääsemätön ongelma".

En ota nyt siis kantaa onko nykyinen kehityskulku syntyvyydessä ja perhepolitiikassa hyvä vai huono, mutta kun samanaikaisesti törmää jatkuvasti näkemyksiin, kuinka yhteiskuntamme ei tue lapsiperheitä riittävästi (Mistä sinänsä olen samaa mieltä.), esimerkiksi nigerialaisten ja eritrealaisten monilapsiset perheet rikkovat tätä näkemystä.

Loppuun korostettaneen vielä kerran, etten todellakaan ole vastaan nykyistä kehityskulkua, missä naiset luovat uraa ja perheellistyvät hankkivat sen 1-2 lasta, mutta huomioiden todellakin runsaslapsiset perheet, mitkä ovat osaltaan realismia myös nykyään, en usko että taloudellinen realiteetti olisi ylitsepääsemätön este lasten hankkimiselle, mikäli tahtotilaa on riittävästi.
Ok. Juttu on niin, että jos on tarpeeksi massia hommata lapsia ja nainen on tarpeeksi "vanhan aikainen" niin silloin hommataan se 2 lasta ja minä maksan kun homma menee vituiksi. Tässä suhteessa olen hieman vanhanaikainen, eli ei enää lapsia kun olen jo 47v. Enää en tee näin, koska lapset ovat 20v ja 21v.

Jos halutaan lisää lapsia, niin kannattaa katsoa menneisyyteen. Silloin mies teki massit ja nainen oli himassa. Tämä nykyinen "en tarvitse miestä mihinkään" politiikka lapsesta asti ei tule tätä lisää lapsia juttua tukemaan ikinä. Mutta jos olet Siwan kassalla 30v ilman miestä ja lapsia, niin ei tarvitse ihmetellä miksi eläkkeellä on rahaongelmia kun olet 65v voimaantunut nainen. Luultavasti Kela ja valtio ei tue sinua enää, koska valtion velka on niin vitun iso, ettei enää jauhojengi pysty tukemaan, vaan heillä on varakomissaarin paikka EU:ssa

Mä haluan perinteistä parisuhdetta ja sitä löytyy ulkomailta ilman vittuilua. Heipä hei Suomi. Maksoin veroja tänne, mutta nyt ei enää kiinnosta., koska maksuilla ei saa mitään valueta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mä haluan perinteistä parisuhdetta ja sitä löytyy ulkomailta ilman vittuilua. Heipä hei Suomi. Maksoin veroja tänne, mutta nyt ei enää kiinnosta., koska maksuilla ei saa mitään valueta.
Olen toki sinua nuorempana vähän eri asemassa, mutta eivät kai nämä ole välttämättä ristiriidassa toistensa kanssa? Olen itsekin seurustellut aikuisiällä ennen kaikkea ulkomaalaisten naisten kanssa, mutta allekirjoittaneella on kuitenkin osaltaan isänmaallisista syistä tavoitteena perustaa perhe juurikin Suomeen ja tehdä osani sen maan rakentamiseksi, jolta vanhempieni ohella sain "kaiken".
 
Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Anteeksi kaikille feministeille, mutta syntyvyys on kiinni siitä miten naisia opetetaan. Nykyään naisille opetetaan miten hienoa on olla voimaantunut ja itsenäinen nainen. Pitää olla yliopistokoulutus(woke parempi) ja sitten olla yksin koko elämä.

Se on ikävää kun olet ollut siwan kassalla 30v ja eläke on 1000€/kk ja sitten alat miettimään, että olisiko ollut parempi viettää elämä jonkun jampan kanssa ja jakaa sen insinöörijampan kanssa fyrkat kun lopettaa duunit.

50-vuotta sitten oli kivaa olla kotiäiti ja ukko oli duunissa ja rahoitti koko homman. Nykyään on ihan jees olla yksinhuoltaja ja laittaa sossusta fyrkkaa tilille. Tarhasta asti opetetaan wokea, niin miten ajattelitte, että parisuhteita ja lapsia tulee instana? Nykyinen meininkin on niin antipro parisuhde, että ei ole tulossa lisää lapsia.

Se on ikävää, että perinteinen parisuhde ei enää toimi. Jos mies on vain duunissa, tulee rahaongelmia, eli naisen pitää olla myös töissä. Tämä ei ole hyvä juttu parisuhteen kannalta.

Jos mietitään miten lapsia saadaan lisää, on pakko mennä siihen aikaan, kun lapsia tuli 4-8. Nykyään woketetaan ja sanotaan naisille, että miehiä ei tartte mihinkään.

Onneksi olen melkein 50v ja parisuhdekin on ns. old school naisen kannsa, joka ei ole feminismistä ikinä kuullut mitään, eikä tule siitä ikinä kuulemaankaan.
Olipas kyllä helvetillistä tuubaa. Keväällä on vaalit, kai sä nyt olet ehdolla niin saadaan Suomi nousuun?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös