Islanti onkin hyvä esimerkki siitä, että väestön määrä ei vaikuta elintasoon, ts. pienessä valtiossa voi olla korkea elintaso ja vastaavasti suuressa matala.Toki onhan vaikkapa Islannissa asiat kohtuullisesti, vaikka väkiluku onkin alle 400 000 (kasvukäyrällä tosin), mutta itse valitsen sata kertaa sadasta elinvoimaisen "seitsemän miljoonan Suomen", kuin tasaisesti kuihtuvan "neljän miljoonan Suomen".
Juuri tästä syystä olisikin minusta hyvä selvittää juurisyyt sille, miksi länsimaiden syntyvyys laskee. Se määrittää sen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Esitin tuossa hypoteesin, jonka mukaan väestömäärä ensin lähtee laskemaan, mutta palaa aikanaan takaisin kasvu-uralle luonnollisista syistä. Ikäluokat eivät siis välttämättä jatka pienenemistään ajasta ikuisuuteen. Mutta se toki vaatii sen, että oletukseni syystä on oikea, ja että muutkin asiaan vaikuttavat muuttujat on tulleet huomioiduksi.Haluammeko todella olla "viimeinen sammuttaa valot"-yhteiskunta näin karrikoituna, vai aidosti myös tulevaisuuteen katsova kansakunta? Tarkoitan siis, että haluaisin Suomen olevan elinvoimainen vielä 2050 ja tästä eteenpäinkin. Jos ikäluokat pienenevät pienenemistään, eikä maahanmuuttoa haluta lisätä, mistä syntyvät tulevaisuuden suomalaiset menestysyritykset ja menestystarinat joka elämänalalla?
Itse väkimäärän vähentymisestä ei minusta kannata olla liian huolissaan. Sellaiset kyllä indikoivat akuutteja kriisejä - nälänhädät, epidemiat, luonnonkatastrofit - mutta niillä on toisinaan ollut hyvinkin positiivisia vaikutuksia yhteiskunnassa.
Siksi en sulkisi pois sellaista mahdollisuutta, että tämä _kaikissa_ _länsimaissa_ todettu syntyvyyden lasku voi olla välttämätön edellytys länsimaisen yhteiskuntamallin tulevaisuuden kehitykselle. JOS se 20% nykyväestöstä, joka lisääntyy, on immuuni "elintasorutolle", niin tämä syntyvyyden lasku on ihmisen sopeutumista kohonneeseen elintasoon. Tuossa tapauksessa tulevat sukupolvet olisivat paremmin sopeutuneet korkeampaan elintasoon. Tällaista on tapahtunut ennenkin, esimerkiksi ihmisen kerääntyminen suurempiin yhteiskuntiin on vaatinut ihmisen itsensä evoluutiota.
Kuten muissakin murroksissa (esim. viitattu maaseudun autioituminen), minusta yhteiskunnan rooli on koettaa pehmentää murroskohtia, mutta yleensä uusiin realiteetteihin sopeutumista ei kannata koettaa torpata. Se tulee kalliiksi ja on hyödytöntä.