No jos on tuolle Emmalle saatu arvottua kertoimeksi kolminkamppailussa 6,15 niin hulluhan se on kuka ei oo sitä hakannut sisään.
Täytyy ottaa huomioon, että asetelmat muuttuivat pitkin viikkoa. Alkuun vaikutti siltä, että Tarina on ylivoimaisesti vihatuin hahmo, josta suuri yleisö haluaa eroon. Timo ja Emma olivat aika harmittomia tarkkailijoita.
Kerroin on toki kova siitä huolimatta. Se, että sitä on laskettu reilulla kädellä, voi mukailla myös näitä mainitsemiani muuttuvia olosuhteita. Tarina on rauhoittunut ja muodostunut aika tärkeäksi bb-yhteisön jäseneksi. Vaikka hän on ärsyttävä monessa mielessä, ihmiset haluavat hänen jatkavan pelkästään viihdearvon vuoksi.
Emma pelasi tuon viikonlopun huonoimmalla mahdollisella tavalla. Hän ei ensinnäkään ole vaikuttanut kovin positiiviselta tai sosiaaliselta hahmolta. Toiseksi hän on jatkuvasti pitänyt esillä omaa ahdistustaan putoamisen suhteen. Viimeiseksi, hän naulasi oman arkkunsa kiinni itkiessään oman isänsä tilannetta. Tuon jälkeen on täysin odotettua, että ihmiset eivät sankoin joukoin toivo hänen jäämistään taloon.
Uskoisin, että Betssonilla on aika maltilliset panosrajat tällaisiin viihdeohjelmiin. Näin ollen suhtautuisin varauksella siihen, että siellä on jotain isoja pelureita paukuttanut tonneja ko. kohteeseen ja mahdollisesti myös puhelinäänestykseen. Jos kohteeseen saa kiinni 50-100€, ei ole kovinkaan kannattavaa tuhlata suuria summia äänestykseen - saati että sillä vielä heilautettaisiin vaakaa oleellisesti suuntaan tai toiseen.