Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2022–2023

  • 422 456
  • 1 367

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Milloin silmät aukeavat, kyseltiin ennen kauden alkua, kun haihateltiin Pärssisen ja Nurmen mahdollisesta NHL-paikasta. No toisen silmän voi nyt sit varmaan ainakin jo vähän sirilleen pistää auki, sinänsä kyllä jännä että minä pidin Nurmea potentiaalisempana janarina päästä jo tällä kaudella änäriä kokeilemaan, mutta niin vaan sieltä Kukko-Bärsse tuli vasemmalta ohi.

Ehkä Nurmikin vielä pääsee kokeilee. Forsbergit vittuun ja ykköseen Granlund-Pärssinen-Nurmi. Ajatelkaa nyt. Ylivoimalla vielä Tolvanen laukojan paikalle. Silmät kiinni saatana!
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän tuo Rantasen jätä rauhaan vielä muutaman pysäkinvälin ajaksi ainakin, antaa matkustaa rauhassa. Katsotaan nyt jokunen peli, ostiko Pärssinen ihan omalla rahalla lippunsa vai matkustaako pummilla. Toivon toki vakipaikkaa ykkösluokasta.
Kuuleman mukaan ei jätä. Pärssinen tulee, menee ja muut vikisee. Rantasella välittömästi kiikarit Pärssisen tultua takaisin junaan. Juuson ensimmäiseltä vierailulta VIP-vaunussa on olemassa tallenne, jossa katsoo elokuvaa Rantasen ja Ahon kanssa. Ohessa kyseinen klippi.

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Upea startti Pärssisellä.

Pari vuotta takaperin vähän epäilin tai oikeastaan vähättelin Pärssisen potentiaalia nousta nhl-pelaajaksi. Ajattelin, että loistava liigapelaaja saattaa tulla. Toki otanta on edelleen pieni, mutta ainakin minut on yllätetty näillä otteilla, vaikka Pärä onkin nyt aivan eri luokan lupaus kuin muutama vuosi takaperin. Saattaa olla, että kohta Pärä on pikkaisen ylempänä re-draftissa kuin 7.kierroksella.
Itse vertasin Pärssistä aina vähän Lundelliin. Eivät he samanlaisia pelaajia ole, mutta Tepsin ja Hifkin ollessa vastakkain poffeissa 21, mietittiin milloin kaverin NHL:ään menevät. Urapolut olivat vähän erilaiset, mutta mielestäni Pärssinen oli vähintään yhtä hyvä pelaaja 21. Pärssisellä oli omat vaikeutensa siellä teini-iässä ja jossain jopa spekulointiin uran olevan katkolla. Yksi välivuosi tuossa iässä on kuitenkin kehityksen kannalta merkittävä. Tästä johtuen Pärssiselle tuli drafti ehkä hieman aikaisin. Ei hänellä tuossa vaiheessa ollut lopulta kovinkaan varmoja näyttöjä lyödä pöytään, jos niitä voi olla kenelläkään tuossa iässä.

Lundell varattiin vuotta myöhemmin, reilu puolen vuoden ikäerosta johtuen. Viimeiset 2 kautta liigassa molemmilla meni melko samaan tahtiin. Keväällä 21 Lundellilla taas oli omat ongelmansa ja Pärssinen oli mielestäni Lundellia edellä mitä tulee Liigan kevään peleihin, enkä itse uskonut Lundellin pystyvän aloittamaan seuraavaa kautta ylhäällä noin hyvin, kun pidin Pärssisellekin hyvänä jäädä vielä Suomeen. Olin väärässä ja onneksi pystyi. Juusolle taas syksy 21 ei ollut mitenkään hänen mittapuulla hyvää kiekkoa, mutta keväällä olivat tähdet kohdillaan.

Molempia yhdistää kyllä hyvä pelin ymmärrys ja tietty tervepäisyys. Pärssisen osalta on ollut hienoa huomata että tuo härkäisyys kaukalossa on siirtynyt myös Atlantin yli. Pärssisessä on sitä jotain samaa mitä Ika Lehkonen puhuu aina Rantasesta. Pystyy nappia painamalla muuttamaan sitä pelityyliä rennosta hyvin agressiiviseen. Intensiteetiltään Pärssinen on todella härkä kaukalossa juuri tasapainon ja kiekon suojaamisen osalta.

Räjähtävät alut ovat molemmat urilleen saaneet, katsotaan miten ne tästä etenevät.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Mielenkiintoista nähdä miten Chychrunin paluu vaikuttaa Välimäen rooliin. Siellä on Moser ja Gostisbehere pelanneet molemmat ykkösylivoimalla ja Välimäki sitten ainoana pakkina kakkosessa. Voi olla että Välimäki joutuu väistymään ylivoimalta. Toivottavasti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa alettaisiin Gostisbehereä ja Chychrunia treidaamaan mikä avaisi taas isomman ruudun Välimäelle. Parhaassa skenaariossa nuo molemmat treidataan ja Välimäki nousisi joukkueessa jopa kakkospakiksi Moserin taakse. Siinä asemassa olisi kiva neuvotella jatkosopimuksesta, ja luulisi että Arizonan tilanteessa Välimäki vielä melko halpana ja melko nuorena pelaajana sopisi hyvin Arizonan suuunnitelmiin. Sitten vaan kunnon läpimurtoa hakemaan ja myöhemmin UFA:na tai treidin kautta oikeaan jääkiekkojoukkueeseen.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Ainakin tällä hetkellä näyttää, että Välimäki on tosiaankin tippunut ylivoimakuvioista pois. Välimäki aloittanee kuitenkin seuraavan ottelun ykkösparissa Moserin kanssa. Chychrun pelaa eri puolella, joten hän ei tasakentällisin automaattisesti tiputa Välimäkeä alemmas. Kuka tietää vaikka pelaisivat yhdessä jossain vaiheessa.
 
Mielenkiintoista nähdä miten Chychrunin paluu vaikuttaa Välimäen rooliin. Siellä on Moser ja Gostisbehere pelanneet molemmat ykkösylivoimalla ja Välimäki sitten ainoana pakkina kakkosessa. Voi olla että Välimäki joutuu väistymään ylivoimalta. Toivottavasti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa alettaisiin Gostisbehereä ja Chychrunia treidaamaan mikä avaisi taas isomman ruudun Välimäelle. Parhaassa skenaariossa nuo molemmat treidataan ja Välimäki nousisi joukkueessa jopa kakkospakiksi Moserin taakse. Siinä asemassa olisi kiva neuvotella jatkosopimuksesta, ja luulisi että Arizonan tilanteessa Välimäki vielä melko halpana ja melko nuorena pelaajana sopisi hyvin Arizonan suuunnitelmiin. Sitten vaan kunnon läpimurtoa hakemaan ja myöhemmin UFA:na tai treidin kautta oikeaan jääkiekkojoukkueeseen.

Toisessa otsikossa itse mehustelin ajatuksella, että Colorado kaappaa Välimäen mestaruusjunaan mukaan Girardin tilalle sitten, kun tuo treidataan siihen kauan odotettuun kakkossentteriin. Ja mestaruuden jälkeen sitten uutta pidempää lappua kouraan, kun palkkakattoon vapautuu tilaa.

Noh, ehkä Juusolla itsellään on henkilökohtaiset tavoitteet hieman korkeammalla (vaikka se Stanley Cup -sormus olisikin kiva), eikä tuo 4.-5. pakiksi jääminen Avalanchessa sen takia ihan niin paljon kiinnosta. Aina sitä voi vain näin sivustakatsojana haaveilla, että yhden seuran puolustus olisi luokkaa Makar-Toews-Byram-Manson-Välimäki vielä vuosiksi eteenpäin.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Joo, ottelu meni jatkoajalle, mutta onhan tuo Rantasen viimeyön peliaika (28:19) aivan posketon hyökkääjälle!
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo, ottelu meni jatkoajalle, mutta onhan tuo Rantasen viimeyön peliaika (28:19) aivan posketon hyökkääjälle!
No on, aivan liikaa vaikka menikin jatkoajalle ja kyseessä oli oman divisioonan kärkipeli.

Pitää kuitenkin muistaa, että tuosta peliajasta jopa 9 minuuttia ja 35 sekuntia meni Rantasella ylivoiman pelaamiseen. Jokainen jääkiekkoa pelaava tietää sen, ettei pelaaja kuitenkaan samalla tavalla väsytä itseään ylivoimalla varsinkin kun se on yleensä MacKinnon tai Makar joka ottaa ylivoimalla sen spurtin ja kuljettaa kiekon alueelle.

Makarille tuli muuten yli 32 minuuttia. Kyllä nuo vähän liian kovilta kuulostaa.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ens yönä tulee 20 pistettä.

Jinxaus ei ole todellinen ilmiö.

Suurin niistä on teksti-TV.

Rantanen.

Michael Jackson
 
Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Tuus ny @FASlapsi selittää mikä kaikkitietävää Teksti-Tv:tä vaivaa

Starsin 3-4 maaliin merkattiin Hintz maalintekijäksi vaikka Marchment teki eikä Hintz ollut edes kentällä.

Starsin 4-4 tasoitus merkattiin Kivirannalle kun Hakanpää laukoo ja Dellandrea ohjaa.

Olisiko aika luopua tästä ja siirtyä uusiin ja luotettavimpiin lähteisiin.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Ville Husso:
SV%: 92.2%, liigan 9. sijalla
GAA: 2.36, liigan 7. sijalla
Nollapelit: 3, liigan 1. sijalla

Erittäin tärkeässä roolissa ollut Detroitin maalilla että voittoja ja pisteitä on tullut noin hyvin miten on tullut ja varastanut täysin ykkösmolarin paikan joukkueessa.
 
Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Ja Arizonakin oli juuri tällä kierroksella penkittänyt Calder-MacCellin sekä Hans Väkimäen.
 
Silppuri

Jäsen
Ville Husso:
SV%: 92.2%, liigan 9. sijalla
GAA: 2.36, liigan 7. sijalla
Nollapelit: 3, liigan 1. sijalla

Erittäin tärkeässä roolissa ollut Detroitin maalilla että voittoja ja pisteitä on tullut noin hyvin miten on tullut ja varastanut täysin ykkösmolarin paikan joukkueessa.
Oikein ja luonnollista
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Ville Husso ja Kevin Lankinen olivat SM-Liigassa maalivahtitandem IFK:ssa yhteensä kahden kauden ajan. Eilen yöllä he kohtasivat toisensa NHL:ssä. Montakohan vastaavanlaista esimerkkiä löytyy, että Liigan maalivahtitamdem olisi pelannut NHL:ssä toisiaan vastaan? Pekka Rinne ja Niklas Bäckström varmasti kohtasivat toisensa monta kertaa. Onkohan muita? Norrena ja Niittymäki mahdollisesti?
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Ja Arizonakin oli juuri tällä kierroksella penkittänyt Calder-MacCellin sekä Hans Väkimäen.

Välimäellä on joku ylävartalon vamma. Day-to-day -statuksella. MachuPichu sai katsomokomennuksen jostain syystä.

Vaakanainen on kuulema harjoitellut joukkueensa kanssa, joten toivottavasti hänkin pääsee pian aloittamaan kautensa viimeinkin.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Ville Husso ja Kevin Lankinen olivat SM-Liigassa maalivahtitandem IFK:ssa yhteensä kahden kauden ajan. Eilen yöllä he kohtasivat toisensa NHL:ssä. Montakohan vastaavanlaista esimerkkiä löytyy, että Liigan maalivahtitamdem olisi pelannut NHL:ssä toisiaan vastaan? Pekka Rinne ja Niklas Bäckström varmasti kohtasivat toisensa monta kertaa. Onkohan muita? Norrena ja Niittymäki mahdollisesti?
Niklas Bäckström ja Tim Thomas?
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ville Husso ja Kevin Lankinen olivat SM-Liigassa maalivahtitandem IFK:ssa yhteensä kahden kauden ajan. Eilen yöllä he kohtasivat toisensa NHL:ssä. Montakohan vastaavanlaista esimerkkiä löytyy, että Liigan maalivahtitamdem olisi pelannut NHL:ssä toisiaan vastaan? Pekka Rinne ja Niklas Bäckström varmasti kohtasivat toisensa monta kertaa. Onkohan muita? Norrena ja Niittymäki mahdollisesti?
Tim Thomas tulee ainakin mieleen (Bäckström 97-98). Rask ja Toskala taisi lisäksi pelata lockoutin aikana muutaman pelin Ilveksessä, vaikkei ensisijainen tandem ollutkaan. Kipper ja Norrena oli TPS: tandem 98-99 ja 95-96 skulasi kolmikko Kipper-Norrena-Hurme. Nitty ja Norrena oli tosiaan myös TPS:llä tandemina 00-02 kausilla.

Näistä ei tosin tietoa olivatko NHL:ssä koskaan samaan aikaan jäällä.

Turussa tehty kyllä kovaa duunia kassariosastolla.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Tim Thomas tulee ainakin mieleen (Bäckström 97-98).
Pelasivatko koskaan varsinaisena tandemina, vai tiputtiko Thomas Niklaksen vilttiin? Siinä oli kuitenkin Lundell mukana myös sopassa.

Kipper ja Norrena oli TPS: tandem 98-99 ja 95-96 skulasi kolmikko Kipper-Norrena-Hurme. Nitty ja Norrena oli tosiaan myös TPS:llä tandemina 00-02 kausilla.

Näistä ei tosin tietoa olivatko NHL:ssä koskaan samaan aikaan jäällä
Hurme ja Norre eivät ainakaan ole NHL:ssä kohdanneet. Hurmeen NHL-ura kesti 99-03, ja Norren vastaava 06-09. Kipperin ura kesti kokonaisuudessaan 2000-13, joten hän on voinut kohdata sekä Norren, että Hurmeen. Olin itse asiassa vähän unohtanut, että Pikku-Kipru pelasi Hurmeen kanssa Tepsissä samalla kaudella. Muistin, että Jampan tulo olisi ollut silloin kun Kipru oli AIK:ssa.

Turussa tehty kyllä kovaa duunia kassariosastolla.
Juu, hurjaahan tuo 90-luvun maalivahtituotanto oli silloin, kun jokaisesta junnusta tuntui tulevan NHL-tason pelaajia. Kiitos siitä isosti Urpo Ylöselle. Oli huikeaa seurata tilannetta pikkupoikana Jamppa Hurmeen juliste seinällä!
 
Silppuri

Jäsen
Kapasen jatkosuunnitelmat vuodettu sosiaaliseen mediaan
 
Liitteet

  • Screenshot_20221124-131734__01.jpg
    Screenshot_20221124-131734__01.jpg
    87,2 KB · kertaa luettu: 577

ilu

Jäsen
Pelasivatko koskaan varsinaisena tandemina, vai tiputtiko Thomas Niklaksen vilttiin? Siinä oli kuitenkin Lundell mukana myös sopassa.
Molempina vuosina Lundell lähetettiin pois Thomasin tieltä, 1997-1998 Turkuun ja seuraavalla kaudella Ouluun. Ensimmäisellä kaudella Thomasin kanssa pelasi Sakke Lindfors, jälkimmäisellä Bäckström.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Jani Hakanpää! Ai että mä tykkään tuollaisesta luudasta. Ajaa miestä seinälle, hoitaa kiekot omille ja tarvittaessa hakkaa vastustajan isoimman pugilistin. Ainoa miinus, että on vähän liian 2020-lukulainen kaikessa aurinkoisuudessaan ja ulospäinsuuntautuneisuudessaan. Vähän kun olisi jurompi, niin olisi täydellinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös