Mainos

Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 136 281
  • 13 227

Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05
Oikein toimiminen on tehty nykyään helpoksi erään nerokkaan innovaation turvin. Tien viereen on tuotu sellaisia metallisia lätkiä, joista näkee kuinka lujaa saa ajaa.

Ja Suomen erityisolosuhteet ™ on myös otettu huomioon siten, että kyseiset metallilätkät ovat heijastavia, jotta ne näkyisivät myös pimeällä.

Näin vakavammin, eikös tuo keskinopeusvalvonta kaatunut siihen, että sitä ensimmäistä kuvaa ei saa ottaa, koska siinä epäiltäisiin rikoksesta ilman todisteita? Ja ilman sitä ensimmäistä kuvaa ei voida määritellä keskinopeutta, kun ei tiedetä kuka ajoi mistäkin mihinkin aikaan.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuliko tuonne Jyävskylä - Lahti välille niitä keskinopeutta valvovia systeemejä? Pitäisi ajaa ko. reitti perjantaina niin tietäisi toimia oikein,

Ei ole, ovat vaan niitä parempia nopeuskameroita. Kannattaa kyllä olla varuilla rajoitusten muutosten takia, usean ohituskaistan päättymisen jälkeen on kameroita. Tietenkään sitä ei kukaan tiedä onko siellä pöntössä joku vai ei mutta voi olla.

Hankala se on myöntää mutta kyllä nuo uudet kamerat jonkin verran on tiputtanu omaa nopeutta tuolla pätkällä, ennen kun ei ollut mitään kameroita ja pystyi ajelemaan ronskimpia nopeuksia.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tietenkin on suhteellista, mihin sijoitettua kameraa pitää rahastuksena, mutta esimerkiksi Tampere - Huittinen -väliltä Tampereen suuntaan Kutalan risteyksen jälkeinen kamera tai Huittisten suuntaan Ruutivuorentien risteykseen sijoitettu kamera ovat mielestäni resurssien hukkaan heittämistä.
Tuo ensimmäinen on tosiaan oudossa paikassa. Toinen taas on ihan hyvässä kohdassa, koska sen jälkeen on pikkutien risteys. Yleensäkin näissä oudolta vaikuttavissa kameroissa kannattaa pohtia sitä, onko pian sen jälkeen pikkutien risteys tai bussipysäkki tai jokin näköeste, kuten painanne.

Mitenkä muuten nuo ohituskaistojen loppuessa olevat kamerat, niin onko niissä kohdin kaide eri suuntien kaistojen välillä? Ohituskaistojen loppuessa voi jollakulla olla kova kiire päästä ohi vielä yhdestä, ja jälki on erittäin rumaa kun kaista loppuukin kesken. Kaide auttaa edes siinä, ettei osumia tule vastaantulevien kanssa, mutta samaan suuntaan menevät ovat vaaravyöhykkeellä.
 
Kyljys

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yleensäkin näissä oudolta vaikuttavissa kameroissa kannattaa pohtia sitä, onko pian sen jälkeen pikkutien risteys tai bussipysäkki tai jokin näköeste, kuten painanne.
Näinhän se on. Fakta on se, että ei yhtäkään kameraa ole perusteetta tietylle paikalle sijoitettu, sen verran kalliita vempeleitä asennuksineen ovat. Joistain kameroiden sijainneista tulee silti väkisinkin mieleen, että paikan relevanssi on vähentynyt merkittävästi vuosien saatossa, jolloin sijainnin uudelleenarviointi ja mahdollinen siirtäminen olisivat tarpeen.

Nämä ovat kuitenkin näitä perinteisiä ensimmäisen maailman ongelmia, joista selviää suhteellisen helposti pitämällä silmät auki ja katseen horisontissa.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi varsin erikoinen kameratolpan paikka on aivan Tuusulantien päässä kun tullaan Hyrylään. Siinä moottoritien päättävissä liikennevaloissa on tolppa. Ok, tämä on ihan täysin perusteltu sijoittelu, mutta miksi ihmeessä siinä on heti perään parinsadan metrin päässä toinen tolppa? Näiden välissä ei ole mitään risteystä, ei kevyttä liikennettä eikä mitään muutakaan
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Tuo on vähän outo kombo kyllä. Toki tuolla pätkällä ajetaan huomattavaakin ylinopeutta ruuhka-aikojen ulkopuolella, joten liekö tuossa syy.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tuo on vähän outo kombo kyllä. Toki tuolla pätkällä ajetaan huomattavaakin ylinopeutta ruuhka-aikojen ulkopuolella, joten liekö tuossa syy.
Siinä pätkällä liikkuu tosi paljon autoilijoita, jotka eivät vieläkään ole hahmottaneet, että se seitsemänkympin rajoitus tippui kuuteenkymppiin jo useampi vuosi sitten.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Yksi varsin erikoinen kameratolpan paikka on aivan Tuusulantien päässä kun tullaan Hyrylään. Siinä moottoritien päättävissä liikennevaloissa on tolppa. Ok, tämä on ihan täysin perusteltu sijoittelu, mutta miksi ihmeessä siinä on heti perään parinsadan metrin päässä toinen tolppa? Näiden välissä ei ole mitään risteystä, ei kevyttä liikennettä eikä mitään muutakaan
Sen verran korjataan, että Hyrylä on vähän kauempana tuosta tolpasta. Eniveis

En oikein keksi muuta selitystä noille tolpille kuin valoihin kiihdyttelijöiden hillitsemisen. On muutenkin niin pilalla tuo koko tie ihan Järvenpäähän asti, että joka kerta vituttaa ajaa siitä. Valoja valojen perään ja entisen Amerin tupakkatehtaan kohdalla olevat valot vaihtuvat punaiselle silloinkin, kun ketään ei tule mistään suunnasta. Siinähän odotellaan sitten perkele.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinä pätkällä liikkuu tosi paljon autoilijoita, jotka eivät vieläkään ole hahmottaneet, että se seitsemänkympin rajoitus tippui kuuteenkymppiin jo useampi vuosi sitten.

Niin siis se kuudenkympin alue alkaa jo tuosta ensimmäisestä tolpasta. Tuo toinen tolppa ei varsinaisesti tuo tuohon mitään lisäarvoa.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Niin siis se kuudenkympin alue alkaa jo tuosta ensimmäisestä tolpasta. Tuo toinen tolppa ei varsinaisesti tuo tuohon mitään lisäarvoa.
Tuo se sen lisäarvon, että ilman sitä toista kameratolppaa monet ajaisivat sen liikennevalojen välin aika paljon lujempaa kuin nyt ajavat.
 
Vielä kun jengi tajuaisi ettei ole mitään järkeä ajaa ylinopeutta kun valot ovat kuitenkin rytmitetty nopeusrajoituksen mukaan. Joutuu vaan turhaan pysähtymään seuraavissa valoissa.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Vielä kun jengi tajuaisi ettei ole mitään järkeä ajaa ylinopeutta kun valot ovat kuitenkin rytmitetty nopeusrajoituksen mukaan. Joutuu vaan turhaan pysähtymään seuraavissa valoissa.

Yleensä näin, mutta pari paikkaa tunnistan omasta elinpiiristä, missä asia on täsmälleen päinvastoin. Ilman "paalupaikkaa" ja reipasta kiihdytystä tietyistä valoista, ehtii seuraavat vaihtua punaiseksi.
 
En Ihan tarkalleen tiedä, millä logiikalla tiessä oleva tunnistinantura määrittelee valojen vaihtumisen, mutta voisiko syynä olla että samalla väylällä valo-ohjaus on tunnistinsilmukoilla ja ilman? Kuitenkin pääsääntöisesti pienimmällä polttoaineen kulutuksella pääsee kun ei kaahaa seuraaviin valoihin.
 
valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Täällä oli aiemmin maininta, että formuloista voisi tuonne kadulle kopioida sen hyvän asian, että kaikki pääsevät liikkeelle samoilla vihreillä.

Tähän liittyvää asiaa olen monesti liikennevaloissa pohtinutkin. Kannattaako punaisissa valoissa siis ajaa aivan edellä olevan auton perään kiinni, sanotaan vaikka 1-2 metrin päähän, vaiko mieluummin jättää väliä se reilun auton mitan verran, vaikkapa reilu viisi metriä? Itse kuulun tähän jälkimmäiseen joukkoon, sillä tällöin pystyn lähtemään liikkeelle samaan aikaan tai jopa hieman aiemmin kuin edellä ajava. Jos taas ajaa aivan kiinni edellä olevaan, niin ei kovin paljoa voi ennakoida liikkeelle lähtöä, jos edellä ei niin hereillä ollakaan.

Mutta tosiaan, kumpikohan tapa oikeasti olisi isossa kuvassa järkevämpi. Se että ajetaan valoissa seisova jono aivan kiinni toisiinsa, jolloin autot ovat tiiviimmin, mutta kuminauhailmiö liikkeelle lähdettäessä suurempi, vaiko se, että hieman isommilla väleillä päästäisiin liikkeelle samalla vihreällä?

Vai onko aivan sama ja odotellaan niitä robottiautoja, jolloin esimerkiksi reaktiaikoja ei ole, eikä näin ollen tarvita turvavälejäkään ja samalla poistuu kaikki liikenneruuhkatkin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Helsingissähän on muutamia valoja, joissa vihreä palaa vain 4-5 sekuntia. Silloin ensimmäisen auton reagointi on tärkein; jos se nynnii pari sekuntia, ei valoista ehdi kuin kaksi autoa vihreillä ja kolmas keltaisilla. Jos kaikki toimivat ideaalisti, ehtii neljä vihreillä ja yksi kelta-punaisilla. Toki autokoulun auto ei aina ehdi edes lähteä liikkeelle.
Ilmeisesti start-stop -tekniikka ja automaattivaihteisten yleistyminen on pahentanut ongelmaa. Nopeitenhan valoista ehtii, kun kytkin pohjassa ja vaihde silmässä odotetaan valojen vaihtumista. Joskus harvoin tulee automaatillakin otettua äkkilähtö jarrupolkimen avulla (vasen jalka jarrulla, oikea kaasulla), mutta lienee usein tehtynä turhan rasittavaa vaihteistolle.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Täällä oli aiemmin maininta, että formuloista voisi tuonne kadulle kopioida sen hyvän asian, että kaikki pääsevät liikkeelle samoilla vihreillä.
Kumpaa lähtöä siinä mahdetaan taas tarkoittaa. Sitä lähtöä, kun lähdetään kisaan moottori rajoitinta vastaan valojen vaihtuessa vai sitä lähtöä, kun kuminauhamaisesti lähdetään kisaa edeltävälle lämmittelykierrokselle. Mä olen täysin tämän jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. Sitähän me täällä käytämme ja uskoakseni suurin osa tätä mallia kannattaa, mutta kai se sekin tapa on napattu formuloista.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Helsingissä. Olisiko ihan kaikki jopa sellaisia.
Hyvä esimerkki on Hakamäentien silta, jossa nopeudet nousevat herkästi koska tie on leveä ja hyvä ajaa. Lähimaastossa on Suomen vaarallisimpia eli eniten onnettomuuksia aiheuttavia risteyksiä mutta poliisin valvonta keskittyy sinne missä ei tapahdu onnettomuuksia vaan rahan kerääminen on tuottoisinta.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta kai mahtuisi. Mutta kuinka järkevää ja kustannustehokasta se sitten olisi?

Niinpä. Tuusulassa ajan autoa päivittäin ja ihmettelyni lähti tuosta kahden peräkkäisen tolpan sijoittelussa jossa ei ole mitään muuta järkeä kuin autoilijoiden kiusaaminen ja rahastus. Koulujen vieressä ajetaan usein ylinopeutta mutta sinne niitä tolppia ei saada koska tuo Nesteen kylmäaseman vieressä oleva metsäpeltoalue nähdään tärkeämpänä paikkana valvoa liikennettä.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Mikä vittu ihmisiä vaivaa? Noin viikon sisällä on tapahtunut seuraavaa: ajan keskellä päivää moottoritiellä, edellä nynnii n. satasta 120 alueella joku 90-luvun japsipaska, kuskina keski-ikäinen satulanhaistelija-Pertti. Lähden ohittamaan, rinnalla tämä Pertti painaa kaasua ja ajaa siinä rinnalla, lyön tallan itsekin pohjaan johonkin 140km/h ja ohitan, sitten tiputan takaisin siihen ajamaani 120km/h. Pertti jättäytyy sinne taakse ja jatkaa noin satasen nynnimistään. Tämä käytännössä tyhjällä moottoritiellä. Miksi?

Tänään ajelin taas samaa moottoritietä, ohitan sellaista muutaman auton rypästä, joka ajaa taas selkeästi hitaammin, kuin 120km/h. Ehkä 90-100km/h. Kun olen ohittanut ne autot ja lähestyn edelleen ohituskaistalla jo seuraavaa, lähellä ollutta ohitettavaa, se autoryppään ensimmäinen auto, ilmeisesti BMW X4(?) tai joku muu pienimunaisten hinttimobiili, tekee aivan järjettömän, kuolemaa halveksuvan ohituksen oikealta juuri siitä minun ja ohitettavan auton välistä. Siis aivan sellaisen järjettömän kiihdytyksen. Toki yritin ”pussittaa” sen runkkarin siihen oikealla kaistalla ajavan auton perseeseen, mutta en ehtinyt kunnolla polkaista kaasua, kun se tilanne oli niin vitun absurdi. Luonnollisesti roikuin sen perseessä pitkät päällä seuraavalle rampille saakka, josta se miespillu tietenkin kääntyi (!?). Jos perhettä ei olisi ollut kyydissä, olisin seurannut sitä paskaa vaikka Forssaan ja muistuttanut, että siellä bemarissa voi tuntua turvalliselta, mutta jos ei aio jäädä sinne autoon asumaan, sieltä täytyy tulla joskus uloskin. Ja ulkona ei ole niin turvallista. Harmi, ettei tullut laitettua kilpiä muistiin.
 
A Siente

Jatkossa pidät oman rattiraivon kurissa, niin on liikenteessä muillakin turvallista.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Jatkossa pidät oman rattiraivon kurissa, niin on liikenteessä muillakin turvallista.
Voi kyynel. Itse pyrin ajamaan turvallisesti ja ottamaan huomioon muut. Tietty raja kun liikenteen vaarantamisessa ylitetään ja osoitetaan vaarallista piittaamattomuutta, niin siinä vaiheessa astuu kuvaan viidakon lait ja vendetta. Puhalla sinä muniisi.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Voi kyynel. Itse pyrin ajamaan turvallisesti ja ottamaan huomioon muut. Tietty raja kun liikenteen vaarantamisessa ylitetään ja osoitetaan vaarallista piittaamattomuutta, niin siinä vaiheessa astuu kuvaan viidakon lait ja vendetta. Puhalla sinä muniisi.
Kyllähän bemarikuski käyttäytyi ääliömäisesti, mutta sinun pelleilyt sen jälkeen olivat sitten vielä potenssiin kymmenen. Mitä se hyödyttää ajalle pitkät päällä perässä ym. typerää? Perhe mukana, joten isukki ilmeisesti välitti sitä liikenteen asennekasvatusta perheen nuoremmillekin. Ei vittu mitä urpoilua. Ja vielä kehtaat kertoa tuommoisesta idiotismista kenellekään.

Mene nurkkaan häpeämään ja pysy pois liikenteestä, jos ei pää kestä muiden virheitä ja urpoiluja provosoitumatta noin pahaan perseilyyn.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kyllähän bemarikuski käyttäytyi ääliömäisesti, mutta sinun pelleilyt sen jälkeen olivat sitten vielä potenssiin kymmenen. Mitä se hyödyttää ajalle pitkät päällä perässä ym. typerää? Perhe mukana, joten isukki ilmeisesti välitti sitä liikenteen asennekasvatusta perheen nuoremmillekin. Ei vittu mitä urpoilua. Ja vielä kehtaat kertoa tuommoisesta idiotismista kenellekään.

Mene nurkkaan häpeämään ja pysy pois liikenteestä, jos ei pää kestä muiden virheitä ja urpoiluja provosoitumatta noin pahaan perseilyyn.
Mun mielestä ääliömäisesti käyttäytyminen on aika lievä ilmaus tuollaisesta perseilystä, joka aidosti vaaransi hänen itsensä lisäksi _ainakin_ kahdessa muussa autossa matkustavien turvallisuuden. Mitä hyödyttää? Jos se olisi vaikka pysähtynyt pientareelle, olisin mahdollisesti vetänyt turpaan, ehkä siksi. Tavalla tai toisella pitää lähettää viesti, että tuollainen ei ole ok. Mitä esim. poliisille ilmoittamisesta olisi hyötyä? Joo kiitos en mene häpeämään. Olen ajanut 20 v. työkseni (en enää) ja kaikenlaista käsittämätöntä paskaa nähnyt, mutta tuollainen on täysin järjetöntä ja tarpeetonta, jos ego ei kestä ohitusta ja sen oikeuttamana aiheutetaan vakava vaaratilanne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös