Pyöräilijöiden väisteleminen Helsingin keskustassa on tätä nykyä yksi vakioharrasteistani, niin jalankulkijan kuin henkilöautoilijan ominaisuudessa. Luopuisin tästä ajanvietteestä mitä kernaimmin, sillä niin vittumaista touhua se välillä on. Joskus jopa vaarallista.
Polkupyöräilijöiden määrä Helsingin ydinkeskustan alueella on tänä päivänä moninkertainen verrattuna sanotaanko vaikka 20 vuoden takaiseen tilanteeseen. Helsingin kaupunki ja erityisesti viherväriset intressiryhmät ovat olleet ahkerina edistämässä pyöräilyn ilosanomaa. Muiden muassa, polkupyöräreitteihin on panostettu reippaasti, ja maisemaan on ilmestynyt alepapyöriä. Samaan aikaan alkaa vaikuttaa siltä, että jatkuvan katujen aukirepimisen, hitaahkon operatiivisen infratyöskentelyn ja muun sen sellaisen touhuamisen yhtenä vaikuttimena on nimen omaan yksityisautoilun kampittaminen. Liikenneviraston lennokkaat visiot kaupunkibulevardeista sisääntuloväylien tulevaisuuden alhaisine nopeusrajoituksineen ja tietulleineen ovat jo yleisessä tiedossa.
Nykyisin polkupyöräilijä on helsinkiläiselle kuntapäättäjälle kuin pyhä lehmä. Polkupyöriä ja polkupyöräilijöitä on syytä muistaa korusanoilla puheissa ja teoissa, ynnä alati kehua, ymmärtää ja paapoa. Toisin toimimalla olet valkoihoinen, keski-ikäinen ja keskiluokkainen mies, eli sarvipäästä seuraava. Ei auta, vaikka olisit minkä ikäinen tai näköinen nainen hyvänsä (sivumennen, seksuaalivähemmistöön kuuluvana et saisi yhtä kovaa paskamyrskyä niskaasi, mutta jonkinlaisen hellän huomautuksen väärästä ajattelusta nyt kuitenkin). Vuoden 2018 pyöräilyvastaiseksi leimattuna olet kuin 1970-luvun neuvostovastainen. Sinusta tulee epähenkilö, ja menetät samalla oikeutesi ottaa kantaa minkäänlaisiin olennaisiin kysymyksiin.
Tämän pitkähkön johdannon jälkeen kuvaan yhden ongelmapaikan. Käännyttäessä autolla Helsingissä Mannerheimintieltä Töölönlahdenkadulle (Musiikkitalon ja Finlandia-talon välistä) kohti Rautatieasemaa joudut ylittämään mutkan jälkeen suojatien, joka on samalla pyörätien jatke. Aamu- ja varsinkin iltapäiväruuhkissa tuo paikka on järkyttävän vaarallinen. Pyöräilijöitä tulee oikealta ja vasemmalta, hitaasti ja nopeasti, ja jalankulkijat vielä päälle. Kun tuossa malttaa hetken odottaa, niin kyllä sieltä sellainen rako tulee, johon autonkin uskaltaa tuikata. Eipä tuossa muuten mitään olisi, mutta vastakkaisesta suunnasta kohti Mannerheimintietä ajettaessa työmaa-aita peittää vasemmalta tulevan kevyen liikenteen todella tehokkaasti. Vaikka olisit pysähtyneenä suojatien eteen ja lähtisit ikään kuin legitiimisti liikkeelle sillä hetkellä tyhjälle suojatielle, niin +30 km/h vauhdilla sukkahousut jalassa kiiruhtava mieshenkilö tai muu itsesuojeluvaistoton olento saattaa ilmestyä kuin tyhjästä eteesi. Yhtä vittumaisia ovat ne Töölönlahdenkatua samaan suuntaan kanssasi pyöräilevät, jotka kyseisen suojatien kohdalla päättävät kurvata äkisti eteesi, suuntamerkkiä näyttämättä ja taakseen vilkuilematta. Tuossa jälkimmäisessä tilanteessa pyöräilijä olisi törmäyksen tapahtuessa tosiasiallinen syypää, jos Tieliikennelain mukaan mentäisiin. Valitettavasti asetelmat ovat pyöräilydemlalaisessa maailmassa nyt sellaiset, että eiköhän tuosta autoilijan saatana jollakin lailla saada vielä syylliseksi.
Oikeasti, mikä osaa pääkaupunkiseudun pyöräilijöistä vaivaa? Mikä juuttaan pakko on vähät välittää omasta turvallisuudestaan ja luottaa siihen, että muut kyllä väistävät?
Tuo Töölönlahdenkadun em. suojatie on järkyttävän vaarallinen paikka, mutta enpä tiedä kannattaako siitä mihinkään valittaa. Jos valituksia tulisi paljon, niin oletan, että niihin reagoidaan rakentamalla korotettu suojatie hankaloittamaan autoillijoiden kulkemista. Tämä ei tosin poistaisi ongelmaa millään lailla, koska edes seisoviltaan lähteminen autolla ei ole tuossa kohdassa nyt turvallista, etenkään kohti Mannerheimintietä ajettaessa. Oikeampi ratkaisu olisi rakentaa jonkinmoiset hidasteet pyöräilijoitä varten, niin ettei mainitusta kohdasta voisi rallatella kolmea-neljääkymppiä läpi. Mutta tuollainen teko olisi polkupyörävastaisuutta, enkä mitenkään usko polkupyöräshikaaneista vastaavien viskaalien rohkenevan tarttua moiseen toimeen.