Mainos

Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 135 273
  • 13 233

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Bussin kuljettajan on noudatettava kuitenkin suurta varovaisuutta pysäkiltä lähtiessään. Käytännössä ns nyrkkisääntönä voisi pitää sitä, mikäli kolaroidaan ja henkilö auto törmää bussin sivuosiin (esim takapyörien kohdalle) on syy bussikuskin ja jos törmää perään niin syy on henkilöauton.
Olet sikäli oikeassa, että muistelen joskus lukeneeni näissä pysäkiltä lähtemis -kolareissa oikeuden mielestä syyllisen olleen n. yhdeksän kertaa kymmenestä linja-autonkuljettaja. En nyt ole sen tarkemmin perehtynyt, mutta luulisin tuon suuren varovaisuuden edellytyksen olevan seikka, joka asian oikeudessa melkein aina ratkaisee. Tämä silti ihan vaan spekulaationa.

Vähän älytön silti tuollainen option tapainen, jossa linja-autonkuljettaja saadaan syylliseksi käytännössä aina. Varmasti se sitten lohduttaa, kun kottero on rusinana, matkanteko poikki ja pahinmassa tapauksessa jotain ikäviä henkilövahinkoja.

Silti. Varsinkaan taajamanopeuksissa linja-auton liikkeellelähtö pysäkiltä ei voi päästä yllättämään.

Itse en tiedä yhtään ihmistä, joka olisi ollut osallinen tällaiseen kolariin, mutta tokihan niitä sattuu, kun pysäkiltä lähtöjä kertyy päivän aikana aivan tolkuton määrä. Suuri varovaisuus estää ne kolarit, ihan ilman erillisiä klausuuleitakin.

Varsin erikoisena pitäisin tilannetta, jossa henkilöauto törmää pysäkiltä lähtevän linja-auton noin takarenkaan kohdalle ja pitää linja-autonkuljettajaa syyllisenä tapahtumaan. Kaikkea toki voi sattua.

Isommat vauhdit sitten oma lukunsa.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Boldatusta täysin samaa mieltä ja en kyllä koskaan ole kuullut että näistä kolareita olisi syntynyt (mikä ei tietenkään tarkoita etteikö niitä olisi). Vaaraelementti tulee siinä kohtaa, kun:
a) Bussikuski olettaa että kyllä ne henkilöautot tilaa antaa, koska laki.
b) Kun koodinimi "bemarikuski" päättää että tuo matelijahan ei minun eteen tule ja polkaisee vähän lisää vauhtia että ehtii edelle.

Jo autokoulussa opetettiin että bussin ollessa pysäkillä kannattaa tarkkailla kyytiin nousevia ihmisiä ja sitä onko takaovi vielä auki. Toki kaikissa busseissa ei tätä nykyä ole takaovia, mutta silti, jos ei näe ihmisten enää nousevan kyytiin niin kannattaa tuntosarvet olla pystyssä ja ainakin välttää kiihdyttämästä siinä kohtaa.
 
Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Kun täällä on ollut keskustelua bussien lähdöstä pysäkiltä, niin ovatko muut palstalaiset tehneet saman havainnon kuin minä eli bussikuskeilta tuntuu ainakin täällä pk-seudulla enenevissä määrin unohtuvan heidän etuajo-oikeutensa koskevan ainoastaan 60 km/h ja sitä alempia nopeusrajoituksia. Kuluvan vuoden aikana on ollut useampi kerta kehäteillä ja motarien liityntäkaistoilla, että bussi änkee pysäkiltä eteen ja joutuu itse hyppäämään jarrulle. Vaaratilanteita tuosta ei sentään ole onneksi tullut, mutta normaalia rivakampia jarrutuksia kylläkin. On noita toki aiemminkin silloin tällöin joutunut todistamaan, mutta lähiaikoina tuo on tuntunut olevan selvästi aiempaa yleisempää.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Tuota nuin. Ajatteletteko että miten se bussi siellä kehätiellä pääsisi ennen ruuhkien loppua ikinä pois, jos se ei ala tunkea itseään sinne ihan röyhkeästi? Ihan oikeasti nyt. Kyllä se aika varmasti heittää suuntamerkin, kun on tulossa ja se pitäisi kyllä huomata jo reilun matkan päästä ja ehtii hyvin kaasujalkaa hölläilemään, niin ei tarvitse edes jarrulle hypätä.

Luuletteko että se bussi menee kaistojen yli ihan vaan vittuillaakseen ja matkaanne jarruttaakseen? Oikeasti.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näyttäisi tulleen keskinopeuskamerat Rauma-Raisio välille, 6kpl laskin. Pari töhöä veteli räntäloskavesipatjaan ohitukset mutta muuten taitaa ainakin hieman hillitä menoa nuo kamerat. Tai sitten vain todella kehno ajokeli. Aika näyttää.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Renkomäen ABC:n parkkikselta taxi kolmion takaa eteen, vaikka näki minut. Kun en tehnyt elettäkään antaakseni hänelle tietä, niin pysähtyi sitten auton keula tielle tukkien kaistan.

Jos jollekin toi abc tuttu, niin tietänee kuinka siellä ei paljoa liikennemerkeistä välitetä. Risteyksissä tullaan välittämättä kolmioista ja oikealta tulevista, autot parkkeerataan oven eteen vaikka 10m päässä alkaa jättimäinen parkkipaikka jne.
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Boldatusta täysin samaa mieltä ja en kyllä koskaan ole kuullut että näistä kolareita olisi syntynyt (mikä ei tietenkään tarkoita etteikö niitä olisi). Vaaraelementti tulee siinä kohtaa, kun:
a) Bussikuski olettaa että kyllä ne henkilöautot tilaa antaa, koska laki.
b) Kun koodinimi "bemarikuski" päättää että tuo matelijahan ei minun eteen tule ja polkaisee vähän lisää vauhtia että ehtii edelle.

Jo autokoulussa opetettiin että bussin ollessa pysäkillä kannattaa tarkkailla kyytiin nousevia ihmisiä ja sitä onko takaovi vielä auki. Toki kaikissa busseissa ei tätä nykyä ole takaovia, mutta silti, jos ei näe ihmisten enää nousevan kyytiin niin kannattaa tuntosarvet olla pystyssä ja ainakin välttää kiihdyttämästä siinä kohtaa.

Monesti nuo bussikuskit on just tuommosia ihmisiä kuten sinäkin, että siellä on muissa autoilijoissa koodinimi "bemarikuskeja".

Paljon ajavan työkaverin (Volvo-kuski) kylkeen kiilasi bussikuski. Eikä mennyt kauaa kun itse ajelin juurikin BMW:lläni ja näin jo kaukaa (pitkä suora), että pysäkillä odottaa bussi paikallaan vilkku oikealle ja ketään ei liiku minnekään. Arvelin, jo että nyt se varmaan lähtee. Mutta ei. Vaikuttaa odottavan, että päästää ohi ja ajan vakkarilla tasaista vauhtia. Mutta niinpä vain juuri ennen kohtaamista tyrkkää vilkun vasemmalle ja ihan samalla hetkellä alkaa kääntämään eteen. En tiedä mikä v***u vaivaa ihmistä, että pitää käyttäytyä noin. Onneksi oli etiäinen, että näin tulee käymään, niin sain väistettyä tilanteen. En luota ikinä, että noilla "ammattikuskeilla" olisi pienintäkään silmää liikenteessä vaan odotan juuri tuota, että siellä on ratissa joku katkera dorka purkamassa pahaa oloaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Vaikuttaa odottavan, että päästää ohi ja ajan vakkarilla tasaista vauhtia. Mutta niinpä vain juuri ennen kohtaamista tyrkkää vilkun vasemmalle ja ihan samalla hetkellä alkaa kääntämään eteen.
Taitaa olla pari viikkoa kun kirjoitin tänne viestin tästä bussipysäkkien vilkkuasiasta ja yllättävän paljon asia on lopulta kyllä herättänyt keskustelua ja debattia siihen nähden miten suorasukaisen varmoja vastauksia asiaan silloin tuoreeltaan tuli... Kyllä sitä luulisi että ammattikuljettaja hoitaisi liikenteen säännöt ja pelisilmän parhaiten mutta liian usein ollaan enemmänkin päinvastoin eli turtuneita ja välinpitämättömiä
 
ace

Jäsen
Monesti nuo bussikuskit on just tuommosia ihmisiä kuten sinäkin, että siellä on muissa autoilijoissa koodinimi "bemarikuskeja".

Kokemuksesta voin sanoa että hämmästyttävän usein se bussin ohi kiihdyttävä auto on merkiltään juurikin BMW. En minäkään sitä legendaa uskonut, mutta pakko on kun sen omin silmin olen nähnyt.

Bussikuskina olen sen verran rookie vielä, etten tunnista olevani turtunut tai välinpitämätön, toivottavasti en koskaan tule olemaankaan.

Mulkkuus pitäisi ehdottomasti olla yksi syy hylätä lupa liikkua liikenteessä, kulkuvälineestä riippumatta. Tätä pykälää kun kuitenkaan laissa ei ole, siihen meidän pitää tyytyä.

Vaikka tällä palstalla sitä ei uskoisi, mulkkujen lisäksi liikenteessä kuitenkin liikkuu erilaisilla ajoneuvoilla ihmisiä jotka tekevät virheitä ja virhearviointeja. Jossain kyselyssä todettiin aikoinaan että yli puolet liikenteessä ajattelevat olevansa keskivertoa parempia kuskeja, mutta täältä kysymällä prosentit olisi nousseet tappiin.

Omasta näkökulmasta pk-seudun liikenne sujuu kuitenkin ihan hyvin ja oma suhtautuminen on muuttunut paljon. Ennakointi ja toisten huomioon ottaminen voisi aina olla parempaa, mutta täydellistä siitä ei koskaan tule ja aina joillekkin tilanne on valituksen arvoinen. Nämä ovat kuitenkin mielestäni ne asiat jolla liikenteestä saataisiin sujuvampaa ja stressittömämpää kaikille tienkäyttäjille.
 
Mun mielestä liikenne pääkaupunkiseudulla toimii paljon paremmin kuin muualla. Suojatietä kunnioitetaan paremmin jne. Tilaa saa kehätiellä kunhan laittaa vilkun päälle.

Mulkkuja toki on joka puolella.
 
Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Ei näitä paljoa ole, mutta useimmiten kun ns. mulkun kuskin kohtaa, niin 95% tapauksessa ratin takana istuu keski-ikäistä vanhempi kantasuomalainen, joka näyttää lähinnä sitruunan nielleeltä. Mulla on tapana tervehtiä kuskia, nämä eivät päätään käännä vastaamisesta puhumattakaan.

Ja kerran tällainen työhönsä kyllästynyt löi oven nenän edestä kiinni, perheeni oli jo ehtinyt sisään. Siinä oli kiva seistä ja katsella horisonttiin katoavia perävaloja.
 
Tämä on totta. Tänä vuonna on tapahtunut ihan ennätyksellisen paljon sitä, että on alettu kiihdyttämään rinnalla kun olen ohittanut. Aina eläkeiän molemminpuolin olevia Toyota- tai KIA-kuskeja. Peräti 5 kertaa mikä on enemmän kuin edeltävän 20 vuoden aikana yhteensä. Jotenkin on alkanut tuntua, että ihmisille on oikeasti koronasta tullut jonkintasoista aivovammaa - vakavempaa mitä tutkimusten perusteella osattiin odottaa.

Toisaalta olen miettinyt olenko siirtynyt ihan tyystin toiseen fysikaaliseen ulottuvuuteen, joka toimii rinnakkain valtaväestön ulottuvuuden kanssa. Merkittävin ero näiden ulottuvuuksien välillä näyttäisi olevan valonnopeudessa. Erityisesti liikennevalon vihreän ja punaisen valonnopeuksissa. Minun ulottuvuudessa tuo nopeus lasketaan kilometreissä sekunneissa. Mutta noin 90% väestöstä elää todellisuudessa, jossa liikennevalonnopeus lasketaankin sekunteina metrissä. Vihreän valon vaihtuessa ei tapahdu oikein mitään, mutta kun valot vaihtuu punaiseksi, ajellaan vielä sujuvasti risteykseen. Useimmiten jonossa 5. auto ei vielä edes tiedä valon vaihtuneen vihreäksi ennenkuin se omassa todellisuudessani on jo vaihtunut punaiseksi.

Toki voisi se aivovammakin tuon selittää, jos sen takia ihmiset liikennevaloja lähestyessä yksinkertaisesti unohtavat kummalla värillä piti ajaa ja kummallako ei - joka kerta. Reagointiin menee suunnilleen se aika mitä asian googlaaminen kestää.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mun mielestä liikenne pääkaupunkiseudulla toimii paljon paremmin kuin muualla. Suojatietä kunnioitetaan paremmin jne. Tilaa saa kehätiellä kunhan laittaa vilkun päälle.

Mulkkuja toki on joka puolella.
(Boldaus oma) Olen tästä eri mieltä. Nyt kun Pohjoisespalla on taas kaksi kaistaa, niin nämä oman elämänsä mulkerot ovat täysin unohtaneet sen, että suojatien yli ei ajeta, jos toisella kaistalla auto seisoo antamassa tilaa jalankulkijoille. Tänäänkin yksi idiootti päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun huomasi toisen kaistan pysähtyneen antamaan tietä jalankulkijoille. Nopea kiihdytys ja nappasi paikkansa toiselta kaistalta. Viis siitä, että ajoi melkein suojatietä ylittäneen ihmisen varpaille. Nämä tyypit oikeasti vituttavat.
 
Viimeksi muokattu:

ace

Jäsen
Ei näitä paljoa ole, mutta useimmiten kun ns. mulkun kuskin kohtaa, niin 95% tapauksessa ratin takana istuu keski-ikäistä vanhempi kantasuomalainen, joka näyttää lähinnä sitruunan nielleeltä. Mulla on tapana tervehtiä kuskia, nämä eivät päätään käännä vastaamisesta puhumattakaan.

Ja kerran tällainen työhönsä kyllästynyt löi oven nenän edestä kiinni, perheeni oli jo ehtinyt sisään. Siinä oli kiva seistä ja katsella horisonttiin katoavia perävaloja.
Tympeimmät matkustajat ovat keski-iän ylittäneitä naisia samoilla spekseillä. Minulla on tapana pyrkiä tervehtimään ja/tai kiittämään jokaista matkustajaa, mutta näiltä on turha odottaa minkäänlaista reaktiota.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Tilaa saa kehätiellä kunhan laittaa vilkun päälle
En tiedä oliko tämä yhtään minulle vai mitä, mutta kun aiemmin kirjoitin vaikeudesta sujahtaa kehillä takaisin likenteen sekaan, niin vastaan vielä.

Kiva olisi, jos lainatun kaltainen joustaminen olisi yleisempää. Kyllä sitä tilaa aina on lopulta saanut, joskus helposti ja harmittavan usein vähän vaikeemman kautta. Asenne on liian monasti sen tyyppinen, että oma vauhti ja / tai eteneminen ei saisi häiriintyä millään tavoin ja jopa linja-autotkin tulevat aina juuri näiden henkilöiden autojen eteen pysäkeiltä täysin yllättäen.

Vilkun avulla saa yleensä varsin hyvin tilaa, kun on tulossa liittymästä virran sekaan. Vauhtiero ja sen ymmärtämättömyys on varmaankin yksi syy siihen, että pysäkiltä lähdettäessä on huomattavasti vaikeampaa.

Toinen sitten ehkä se, että halutaan mennä tasaisesti vakkari päällä ja kaikki ovat siihen toki oikeutettuja. Tämä vaan kevennys, kun joku vakkarista kirjoitti.

Tänään toivottavasti erikoisin liikennekohtaaminen tapahtui jo aamuyöllä, kun töihin lähtiessäni edellä kurvaili pujotellen tyyppi kotteronsa kaikki lasit ihan umpijäässä. Ei siis missään huurussa vaan ihan rehellisessä ahtojäässä. Kaikenlaista.

Niin, ja sitä piti vielä kysyä, että mikä mahtaa olla selitys siihen, kun jengi kiihdyttää aika ajoin kovinkin villisti nähdessään liikenneympyrässä tyhjän välin, johon toisesta suunnasta ollaan jo menemässä?

Olen ilmiöön törmännyt niin henkilöautolla kuin linja-autollakin, mutta linja-autoillen huomattavasti useammin ja ns. selvemmin. Aina joskus olen myös havainnut näiden kiihdyttäjien kärsivän vähintäänkin keskivaikeasta rattiraivosta.

Varmaan kukaan tätä tunnusta, eihän kukaan ole vielä tunnustanut puskurissa roikkuvansakaan. Mutta ehkä joku tunnistaa?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin, ja sitä piti vielä kysyä, että mikä mahtaa olla selitys siihen, kun jengi kiihdyttää aika ajoin kovinkin villisti nähdessään liikenneympyrässä tyhjän välin, johon toisesta suunnasta ollaan jo menemässä?
Koska se saattaa olla maailman viimeinen väli, joka ikinä enää aukeaa. Ihan sama normaalissakin risteyksessä jos käännytään jonkun eteen, se on vaan pakko, koska uutta mahdollisuutta ei välttämättä koskaan enää tule.

Vakavasti puhuen, eiköhän tuo liity vahvasti siihen, että ihmiset kokevat bussin takana ajamisen epätoivotuksi ja pyrkivät siksi sen eteen. Vaikka tosiaan, kuten olet tainnut pointatakin, se bussihan kaikella todennäköisyydellä on pysähtymässä kohta pysäkille, eli haitta on lyhytaikainen. Ja ei se kaikkien kohdalla tietysti ole edes siitä bussista kiinni, vaan on on myös kuljettajia, jotka noudattavat muutenkin Sennan oppeja: "If you no longer go for a gap that exists, you're no longer a (racing) driver".
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En tiedä oliko tämä yhtään minulle vai mitä, mutta kun aiemmin kirjoitin vaikeudesta sujahtaa kehillä takaisin likenteen sekaan, niin vastaan vielä.

Kiva olisi, jos lainatun kaltainen joustaminen olisi yleisempää. Kyllä sitä tilaa aina on lopulta saanut, joskus helposti ja harmittavan usein vähän vaikeemman kautta. Asenne on liian monasti sen tyyppinen, että oma vauhti ja / tai eteneminen ei saisi häiriintyä millään tavoin ja jopa linja-autotkin tulevat aina juuri näiden henkilöiden autojen eteen pysäkeiltä täysin yllättäen.

Vilkun avulla saa yleensä varsin hyvin tilaa, kun on tulossa liittymästä virran sekaan. Vauhtiero ja sen ymmärtämättömyys on varmaankin yksi syy siihen, että pysäkiltä lähdettäessä on huomattavasti vaikeampaa.

Toinen sitten ehkä se, että halutaan mennä tasaisesti vakkari päällä ja kaikki ovat siihen toki oikeutettuja. Tämä vaan kevennys, kun joku vakkarista kirjoitti.

Tänään toivottavasti erikoisin liikennekohtaaminen tapahtui jo aamuyöllä, kun töihin lähtiessäni edellä kurvaili pujotellen tyyppi kotteronsa kaikki lasit ihan umpijäässä. Ei siis missään huurussa vaan ihan rehellisessä ahtojäässä. Kaikenlaista.

Niin, ja sitä piti vielä kysyä, että mikä mahtaa olla selitys siihen, kun jengi kiihdyttää aika ajoin kovinkin villisti nähdessään liikenneympyrässä tyhjän välin, johon toisesta suunnasta ollaan jo menemässä?

Olen ilmiöön törmännyt niin henkilöautolla kuin linja-autollakin, mutta linja-autoillen huomattavasti useammin ja ns. selvemmin. Aina joskus olen myös havainnut näiden kiihdyttäjien kärsivän vähintäänkin keskivaikeasta rattiraivosta.

Varmaan kukaan tätä tunnusta, eihän kukaan ole vielä tunnustanut puskurissa roikkuvansakaan. Mutta ehkä joku tunnistaa?
Ei ollut sinulle mitenkään suunnattu. Tarkoitin yleisesti, että mielestäni liikenne on sujuvampaa ja toimivampaa pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolella. Tästä saa toki olla eri mieltäkin.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Voiko joku raumalainen vahvistaa tai kiistää, että Raumalla suojatiellä ei pahemmin jalankulkijoita kunnioiteta. Aiemminhan tämä oli lähinnä Tampereen ongelma. Tyttö muutti opiskelemaan muutama kuukausi sitten Raumalle ja useamman kerran on meinannut tulla auto päälle suojatiellä.
 
Sama Lahdessa. Useamman kerran kun olen astunut suojatielle, niin vasemmalta tuleva auto on vain kiihdyttänyt, ja ajanut edestäni vastaan tulevien kaistalla suojatien yli mielenosoituksellisesti ja vaarallisesti.
 
Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Voiko joku raumalainen vahvistaa tai kiistää, että Raumalla suojatiellä ei pahemmin jalankulkijoita kunnioiteta. Aiemminhan tämä oli lähinnä Tampereen ongelma. Tyttö muutti opiskelemaan muutama kuukausi sitten Raumalle ja useamman kerran on meinannut tulla auto päälle suojatiellä.
Raumalla suojatiellä saa tietä, jos sitä lähestyy polkupyörällä. Paitsi, jos auto tulee kolmion takaa tai on kääntymässä. Eli silloin, kun polkupyöräilijä on väistämisvelvollinen, hänelle annetaan tietä.

Rauma on perseestä.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Voiko joku raumalainen vahvistaa tai kiistää, että Raumalla suojatiellä ei pahemmin jalankulkijoita kunnioiteta. Aiemminhan tämä oli lähinnä Tampereen ongelma. Tyttö muutti opiskelemaan muutama kuukausi sitten Raumalle ja useamman kerran on meinannut tulla auto päälle suojatiellä.
Mulla oli raumalaisia kavereita kyydissä Raumalla, kun pysähdyin suojatien eteen. Nauroivat yhteen ääneen, ettei täällä kyllä kukaan muu olisi pysähtynyt.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voiko joku raumalainen vahvistaa tai kiistää, että Raumalla suojatiellä ei pahemmin jalankulkijoita kunnioiteta. Aiemminhan tämä oli lähinnä Tampereen ongelma. Tyttö muutti opiskelemaan muutama kuukausi sitten Raumalle ja useamman kerran on meinannut tulla auto päälle suojatiellä.

Kyllä tämä on myös Kuopiossa kaupungin tapa, tai ainakin oli tuossa viime vuosikymmenen puolella, kun siellä tuli asuttua. Keskisormea saattoi saada autoilijalta, jos kehtasi suojatietä kävellä väistämättä autoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös