Ajan nykyään aika paljon ja olen tehnyt samoja huomioita kuin
@V-G- ja
@Ulos T.
- Kiihdyttäminen moottoritielle tapahtuu joskus n.60 km/h mittarissa.
Täysin käsittämätöntä ja siinä vaarannetaan muut tielläliikkujat.
Siinä on mukava mennä perässä motarille henkeä pidätellen.
Muutaman kerran olen nähnyt talvella kun yhdistelmä on joutunut väläyttämään pitkiä ja torvea kun eteen on menty 50-60 km/h:ta.
Se kiihdytyskaista on sitä varten että kiihdytetään eikä sitten vasta varsinaisen liittymisen jälkeen ajokaistalla.
- Puhelimen räplääminen ajaessa.
Lähes joka päivä näkee kun porukka näprää luuria ajaessa ja sen kyllä huomaa.
Ajonopeus vaihtelee ja hyvä että kaistalla pysytään.
- Päävikaiset ohittajat.
Juuri tänään VW-merkkinen auto ohitti ja sitten ohituksen jälkeen laskettiinkin nopeus alta nopeusrajoituksen ja jäätiin sitten siihen eteen niin että vakkarin joutui ottamaan pois päältä.
Toinen esimerkki että kaksikaistaisella menee esim. saksalaismerkkiset ohi ja liitytään eteen. Sitten alkaakin perä lähestymään kun vakkarilla ajelee, kun ottaa vasemman kaistan niin lyödään kaasua sen verran että ei pääse ohi.
No vilkku oikealle ja kahden minuutin päästä ollaan samassa tilanteessa ja sama toistuu taas.
On hulluilla huvinsa.
- Nyt pimeän aikaan ”jarruttelijat”.
Yksikaistaisella 80-alueella on taas pimeiden tullen alkanut tämä jarruttelu, autojen tullessa vastaan jarrutetaan 65-70km/h ja sitten taas kiihdytetään kun ei tule ketään vastaan.
En oikein ymmärrä tuota ja tekee omastakin matkanteosta kovin nykivää.
- Mielestäni liikenteessä näkee hyvin väestön ikääntymisen. Melkoisen usein erinäiset ”törttöilijät” ovat iäkkäitä autoilijoita.
Vaikka liikenteessä ajaminen on yhteistyötä niin nykyään olen aika kärkkäästi käyttämässä torvea ja pitkiä.