Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 1 953 633
  • 11 995

Kyljys

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Enpä jaksa uskoa, että on yrittänyt ohittaa, jos molemmat olivat Knaufin väreissä. Noita kuljetuksia, kun Suomessa taitaa hoitaa tasan yksi kuljetusliike.

Peruspirsseilijöiltä tuollaista maalaisjärjen käyttöä liikenteessä toki on mahdotonta odottaa, mutta se ei tarkoita, että tuollaiset vesurien "faktat" mitenkään totta olisivat.

Mahdotonta tietää mitä toisen päässä on liikkunut, mutta tuskinpa yritti ohittaa saman yrityksen toista autoa. Ennemminkin blokkasi hidastelijat, mikä on oikein. Jos ei ilman ohituskaistaa pääse ohi rekasta, niin silloin kuuluu istahtaa mukavasti Onnibusin kyytiin, eikä lähteä omalla autolla liikenteeseen.
En jaksa kyllä uskoa, että tässä tilanteessa on alettu mitään hidastelijoita blokkaamaan, sillä ohituskaistalta ajaa kymmenisen minuuttia Kolmenkulman risteykseen, jossa pikatie muuttuu moottoritieksi. Jos ammattikuljettajan pää ei tuota matkaa kestä ajaa hieman alle nopeusrajoituksen, vika on jossain muualla kuin "hidastelijassa".

Välillä Häijää - Tampere on muutenkin varsinkin talviaikaan varsin nihkeästi pidempiä suoria tai ohituspaikkoja lukuunottamatta tätä yhtä ohituskaistaa, joten voisi rekan kuljettajalta odottaa hieman parempaa pelisilmää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Peruspirsseilijöiltä tuollaista maalaisjärjen käyttöä liikenteessä toki on mahdotonta odottaa, mutta se ei tarkoita, että tuollaiset vesurien "faktat" mitenkään totta olisivat.
Tuollaisesta touhusta on maalais- ja kaikki muukin järki todella kaukana. Pelkkää kusipäistä ammattitaidottomuutta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mulla on sellainen tapa että tahdon aina päästää lähellä perässä tulevat ohitse. En tiedä mistä johtuu, mutta en voi sietää sitä että joku on siinä lähellä takapuskuria roikkumassa. Hirvittää joskus tuolla teillä katsella kun jengi ajaa ihan melkein toisissaan kiinni.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Mahdotonta tietää mitä toisen päässä on liikkunut, mutta tuskinpa yritti ohittaa saman yrityksen toista autoa. Ennemminkin blokkasi hidastelijat, mikä on oikein. Jos ei ilman ohituskaistaa pääse ohi rekasta, niin silloin kuuluu istahtaa mukavasti Onnibusin kyytiin, eikä lähteä omalla autolla liikenteeseen.
Jos rekkakuskin mielestä on oikein tukkia toisen rekan kanssa koko ohituskaista ajamalla kuuttakymppiä, niin silloin kuuluu polttaa ajokortti eikä lähteä liikenteeseen millään autolla ainakaan kuljettajan roolissa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Pelkkää kusipäistä ammattitaidottomuutta.

Sitä nyt tuskin kukaan on kiistämässä. Lähinnä esitin mahdollisia syitä moiselle perseilylle, kun tutut kuljettajat (jos nyt molemmat kerran Knaufin väreissä olivat) tuskin tahallaan ovat päästämättä toista ohitse.

Perseilyä ja typeryyttä nyt näkee Suomen liikenteessä päivittäin, joten sinänsä tuossa nyt ei mitään uutta ole.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sitä nyt tuskin kukaan on kiistämässä. Lähinnä esitin mahdollisia syitä moiselle perseilylle, kun tutut kuljettajat (jos nyt molemmat kerran Knaufin väreissä olivat) tuskin tahallaan ovat päästämättä toista ohitse.

Jos siinä on tuttujen kuskien kesken otettu pientä kisaa ja muiden tielläliikkujien harmiksi tuli tasapeli?
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Enpä jaksa uskoa, että on yrittänyt ohittaa, jos molemmat olivat Knaufin väreissä. Noita kuljetuksia, kun Suomessa taitaa hoitaa tasan yksi kuljetusliike.

....

Mahdotonta tietää mitä toisen päässä on liikkunut, mutta tuskinpa yritti ohittaa saman yrityksen toista autoa. Ennemminkin blokkasi hidastelijat, mikä on oikein. Jos ei ilman ohituskaistaa pääse ohi rekasta, niin silloin kuuluu istahtaa mukavasti Onnibusin kyytiin, eikä lähteä omalla autolla liikenteeseen.

Usko pois vain. Appiukko ajeli edellä ja heillä on tästä kuvakin. Kaksi samanlaista rekkaa vierekkäin. Miksi sulla on pakottava tarve puolustella tätä jannua? Ei tuota selitä kuin kokemattomuus ja ylimielisyys. Jos oli kokenut, niin pelkkä idiotismi sitten.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
tutut kuljettajat (jos nyt molemmat kerran Knaufin väreissä olivat) tuskin tahallaan ovat päästämättä toista ohitse.

Molemmat lähtivät kiihdyttämään samaan ylämäkeen samalla kalustolla samaan aikaan. Etummaisen olisi pitänyt nostaa jalka kaasulta kokonaan, jotta kaveri olisi päässyt tuolla pätkällä ohi. Aika jyrkkä nousu tuossa kohtaa, ei siinä kunnolla kiihdy kuin keskimääräistä terhakkaammalla koneella varustetut henkilöautot.
 

Undrafted

Jäsen
Kehuttavaa reagointia rekkakuskilta viime viikolla. Kaksi rekkaa ajoi motarilla peräkkäin ja sain heidät kiinni. Vilkku päälle ja ohitukseen. taaempi rekkakuski laittoi myös vilkun päälle ja ehti tehdä pienen siirtymän vasemmalle kaistalle, kun huomasin minun olevan myös ohituksessa. Rekkakuski palasi oikealle kaistalle ja antoi minun ohittaa ensin.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Miksi sulla on pakottava tarve puolustella tätä jannua?

Ei ole mitään tarvetta. Näissä liikennejutuissa vain on pakko pitää aina tietynlainen suodatin päällä, koska liikenne ja maalaisjärki eivät kuulu mitenkään samaan yhteyteen. Lisäksi liioittelu on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Ehkä siellä sitten vain oli idiootti ratissa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ehkä siellä sitten vain oli idiootti ratissa.

Todennäköisesti vain yksi teiden ritari jota ei saa ohittaa, ei edes silloin kun tämä on rekalla liikkeessä. Ja jos tieosuuden nopeusrajoitus on 80 km/h niin kunhan vain koulutti muita rajoitusten noudattamisesta, rekathan pystyvät hyvin tuohon suurimpaan sallittuun nopeuteen - jos se siis oli 80 km/h.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ainoa selitys, jonka keksin on, että siinä on kyllästytty ohittajiin, jotka jäävät ohituksen jälkeen nysväämään eteen 78 km/h. On siis ennakoitu, että oma vauhti putoaa mäen vuoksi kuuteenkymppiin, jolloin suurimmat tollot menevät ohi päästäkseen eteen ajamaan alempaa nopeutta kuin kyseiset rekat, jotka ajavat hetken päästä taas sen 80.

Suomalaisilla on usein tarve päästä rekan ohi ja sitten ajaa hiljempaa kuin ohitettu.

Liekö noita nysvääjiä kuitenkaan niin paljon, että kannattaisi tukkia ohituskaista siltä varalta jos takana on joku sellainen. Useimmat henkilöautoilijat taitaa kuitenkin ainakin jonkun aikaa ajaa ylinopeudella rekasta ohi päästyään, kun kerran edessä on tyhjä tie.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Liekö noita nysvääjiä kuitenkaan niin paljon, että kannattaisi tukkia ohituskaista siltä varalta jos takana on joku sellainen.

Talvirajoituksilla 95 prosenttia Toyota-merkkisistä automobiileista ja x-määrä muita, jotka eivät ymmärrä mittarivirhettä. Toyotat menevät lähes poikkeuksetta sen 70-75 kilometriä tunnissa. Se on aika fifty-sixty, toiset menevät ylinopeutta ja loput alinopeutta.

Mittarien kalibrointi katsastuksen yhteydessä tekisi hyvää muillekin kuin raskaalle kalustolle.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mua ei haittaa jos letka kulkee 75 km/h 80:n tiellä, mutta silloin kun se ekana oleva pumppaa nopeutta 70 km/h ja 90 km/h välillä, niin ärsyttää. Onneksi tosin autossa mukautuva vakionopeudensäädin, mutta silti. Voisi mennä ohikin, mutta ei viitti 120 km/h ohittaa kun eiköhän Poliisi juuri silloin ole pusikossa.
 

MHM02

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Näin rahtipenana, meitä on moneen junaan ja lähtöön, ymmärrän sen. Se mikä on tänä talvena lisääntynyt ainakin omilla vakioreitellä henkilöautojen selvä alinopeutta ajaminen. Viimeiseen viiteen vuoteen en ole niin paljon ohittanut kuin tänä talvena. Ja kyse ei ole ollut ns huonosta ajokelista vaan on vain ajeltu välillä 60-70 kmh. Ja ajamani rekka ei kulje yli 85, vakkarin voi säätää max 82, joka sekin on todellisuudessa 80.5-80 gpsn mukaan. Lisäksi jos ajelen hivenenkin liian paljon yli 83 (myös alamäet lasketaan) niin jää bonukset saamatta. Eli meillä ohjataan ajamaan sitä n 80 nopeutta.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Alinopeudet johtuu siitä, että ihmiset on peloteltu nollatoleransilla ja järjettömillä sakoilla. Liikenteessä nautitaan siitä, mitä nykyinen rosvolauma eli Sipilän hallitus on tilannut ja tahtonut.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Alinopeudet johtuu siitä, että ihmiset on peloteltu nollatoleransilla ja järjettömillä sakoilla. Liikenteessä nautitaan siitä, mitä nykyinen rosvolauma eli Sipilän hallitus on tilannut ja tahtonut.

Niin onhan se toki selvää, että sitä kukkaron kannalta mielummin ajelee 70 kilometriä tunnissa kuin 90 kilometriä 80:n alueella. Toki oma lukunsa ovat kameroihin jarruttelijat. Itsekin pääsääntöisesti aika rauhakseen ajelen juuri sakkojen vuoksi ja sen takia harmitti, että tuossa lauantaina välähti juuri silloin, kun mittarissa oli liikaa nopeutta.

Tämän takia liikenteessä on paljon erivauhtisia menopelejä, kun jotkut ajavat alle nopeusrajoituksen varmistellen ja taas toiset sitä suurinta sallittua nopeutta mittarivirhe mukaan lukien. Ratkaisua tilanteen parantamiseen ei minulla ole.
 

MHM02

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Alinopeudet johtuu siitä, että ihmiset on peloteltu nollatoleransilla ja järjettömillä sakoilla. Liikenteessä nautitaan siitä, mitä nykyinen rosvolauma eli Sipilän hallitus on tilannut ja tahtonut.
Täh?

Politiikka vaikuttaa liikennekäytökseen? Tähän asti olen luullut että se on ratin ja penkin välissä!?!

Nyt kyllä vedetään mutkia suoriksi sillä meiningillä, että motari on valmis Turusta Ouluun jo tän vuoden lopussa. Ei terve.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näin rahtipenana, meitä on moneen junaan ja lähtöön, ymmärrän sen. Se mikä on tänä talvena lisääntynyt ainakin omilla vakioreitellä henkilöautojen selvä alinopeutta ajaminen. Viimeiseen viiteen vuoteen en ole niin paljon ohittanut kuin tänä talvena.

Näkisin näin mututuntumalla ajonopeuksien trendin olevan laskeva jo pitkällä aikavälillä. Parikymmentä vuotta sitten kun tuorehkona kuskina kun paineli sataakymppiä satasen alueella niin kanssa-autoilijoita painoi ohi tämän tästä. Nykyään mikäli ajaa nopeusrajoituksen mukaan satasta niin saa vähän väliä olla ohittamassa, saatika jos ajaa pientä ylinopeutta; kuten minä; niin autot tulevat takavalot edellä vastaan jatkuvasti.

Luottavatkohan ihmiset nykyautojen mittareihin niin paljon etteivät osaa ottaa huomioon mittarivirhettä, vai mahtaako syynä olla kameratolpat. Kameroiden ilmestyminen on vaikuttanut varmasti myös ajonopeuksiin, mutta enpä oikein usko että ne ovat ainoa syy.

Kamerat ovat hauskoja siinä mielessä että nehän tuottavat sakkoja lähinnä niille jotka eivät ylinopeutta juurikaan aja, eivätkä näin osaa varoa kameroita, sitten joskus sattuu vahinko. Näin siis oman lähipiirini otannalla. Itseni kaltaiset säännöllistä ylinopeutta ajavat osaavat tarkistaa nopeutensa aina kuin näkevät kameratolpan.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tähän kuittaus, eli näin talviaikaan kun "rekka vetää jonoa" niin useimmiten siellä rekan edessä näkymättömissä on se Toyota Yaris joka määrää tahdin. Muutenkin keskinopeudet tuntuvat tippuneen. En tiedä miksi, mutta ei ole mahdoton ajatus, että korotetulla rikesakolla ja pienemmällä sakotuskynnyksellä uutisissa pelottelu olisi säikäyttänyt nämä Toyota-kuskit.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Näkisin näin mututuntumalla ajonopeuksien trendin olevan laskeva jo pitkällä aikavälillä.
Yksi merkittävä syy tähän on kuljettajien ikääntyminen. Kaikista ajokortin haltijoista 70-vuotiaita tai sitä vanhempia oli vuoden 2017 lopussa 12 prosenttia, kun osuus vuonna 2007 oli 7 prosenttia.
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Tavoitteena nopeusvalvonnalla ja nopeusrajoituksillahan on nimenomaan se, että kukaan ei ajaisi yli nopeusrajoituksen, vaan mieluummin sen alle. Jos ajonopeuksien trendi on laskemaan päin, niin se on kyllä ainoastaan hyvä asia. Säästyy ihmishenkiä ja polttoainetta.

Ainoa selitys, jonka keksin on, että siinä on kyllästytty ohittajiin, jotka jäävät ohituksen jälkeen nysväämään eteen 78 km/h.

Etenkin tämä "nysvääminen" 78 km/h -nopeudella kiinnitti huomioni. Ei kai tuo nyt nysväämistä ole, jos ajaa kaksi kilometria tunnissa alle nopeusrajoituksen. Toki itseänikin ärsyttää se, jos joku ajaa 60-70 km/h kahdeksankympin alueella (mitä ei kyllä kovin usein tapahdu), mutta tuo 78 km/h on jo mittarinkin mukaan todennäköisesti karvan päälle 80. Ylipäänsä liikenteessä vaikuttaa olevan edelleen liikkeellä liikaa pienistä asioista hermonsa menettäviä kuljettajia.

Vuosi-pari sitten itsellänikin oli tapana ajella mittarin mukaan aina noin 10 km/h ylinopeutta, eli kahdeksankympin alueella todellinen nopeus oli aina noin 86-87 km/h, mutta kameroiden yleistyessä ja oman järjen lisääntyessä olen alkanut ajamaan yleensä siten, että mittari näyttää noin 5 km/h yli nopeusrajoituksen ja todellinen nopeus on hyvin lähellä nopeusrajoitusta. Tällöin sitten kyllä ärsyttää se, jos kuorma-auto tulee perään hyvin lähelle roikkumaan, vaikka minulla todellinen nopeus ei varmastikaan ole alle nopeusrajoituksen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Etenkin tämä "nysvääminen" 78 km/h -nopeudella kiinnitti huomioni. Ei kai tuo nyt nysväämistä ole, jos ajaa kaksi kilometria tunnissa alle nopeusrajoituksen

Se on juuri tämä mitä toimistojen rillipäät eivät tule koskaan ymmärtämään. Joillakin se työpäivä voi olla hyvinkin erilainen riippuen ajaako 78 vai 83. Päivän aikana sillä voidaan tehdä eroa 50 kilometriä ja huonolla tuurilla joku ei pääse yöksi kotiin, kun laki kieltää ylittämästä ajoaikaa

Toimistojen rillipäillä se työaika loppuu aina 16:30 ja pääsee nysväämään Skoda Octavialla alle rajoituksen, mutta joku tosiaan voi joutua jäämään yöksi 50 kilometrin päähän kotoaan, kun ihmiset eivät uskalla ajaa edes sitä kahdeksaakymppiä (minkä pitäisi olla maantiellä henkilöautolla alin ajonopeus lähes joka tilanteessa).

Lisätään nyt vielä se, että liikenne on valitettava vastakkainasettelu, missä kaikki tuntuvat olevan vihollisia keskenään.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä henkilöautolla olisi suotavaa päästä rekkojen jaloista pois. Mutta jotkut ei tietty osaa tai uskalla. Siltikin jos tuossa spekuloidussa tilanteessa rekka vetää ohituskaistan tukkoon ihan siitä ilosta ettei kukaan pääse ohituksen jälkeen eteen nysväämään, niin saa jäädäkin sellainen rekkakuski ehtimättä yöksi kotiinsa. Vielä typerämpää toimintaa kuin henkilöautoilijan alinopeudella nysvääminen.
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Se on juuri tämä mitä toimistojen rillipäät eivät tule koskaan ymmärtämään. Joillakin se työpäivä voi olla hyvinkin erilainen riippuen ajaako 78 vai 83. Päivän aikana sillä voidaan tehdä eroa 50 kilometriä ja huonolla tuurilla joku ei pääse yöksi kotiin, kun laki kieltää ylittämästä ajoaikaa

Toimistojen rillipäillä se työaika loppuu aina 16:30 ja pääsee nysväämään Skoda Octavialla alle rajoituksen, mutta joku tosiaan voi joutua jäämään yöksi 50 kilometrin päähän kotoaan, kun ihmiset eivät uskalla ajaa edes sitä kahdeksaakymppiä (minkä pitäisi olla maantiellä henkilöautolla alin ajonopeus lähes joka tilanteessa).

Tässähän todellinen ongelma taitaa olla jossakin aivan muualla kuin niissä, jotka ajavat liikenteessä nopeusrajoitusten mukaan. Myönnän, etten tunne kuljetus- ja logistiikka -alaa kovinkaan hyvin työntekijöiden näkökulmasta, mutta ongelmia ja haasteita työajoissa, kiiressä ja useassakin muussa asiassa varmasti on. Nämä asiat vaatisivat kuitenkin ehdottomasti joitain muita toimia ja ratkaisuja kuin sen, että ylinopeuden ajaminen on välttämätöntä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös