Hävettää ja harmittaa, ei se ainakaan reissumieltä kohentanut. Ajoin porokolarin, kun oltiin kaverin kanssa ajelemassa kohti Norjaa (välipysähdysunille oli matkaa seitsemisenkymmentä kilometriä). Kahteenkin poroon itse asiassa kolautin, aamuyön haaleassa hämärässä tapahtui. Olisihan ne pitänyt varmaan huomata, kun niitä oli törmäyshetkellä tiellä varmaan viisi tai kuusi. Sieltä ne kuitenkin singahti vasemmalta puolelta ojan pohjalta niin perkeleen lujaa, etten ole moista ko. eläinlajilta ennen nähnyt. Ja siis sinne ojaan ei todellakaan nähnyt mitään.
Mikä sitten meni väärin? Nopeus oli satasen alueella 80 km/h (ehdin jarruttaa varmaan johonkin kahteen-, kolmeenkymppiin.) Tilanne ei tullut mutkan takaa, ainakaan kovin jyrkän (en muista enää ihan tarkasti). Aiemmin oli jo ollut läheltä piti -tilanne säkkipimeässä ja tihkusateessa, joten takaraivossa oli varsin keskittynyt tuntemus. Tosin kontaktia ennen jauhoin paskaa kaverin kanssa, eikä keskittyminen ollut täysin ajossa (mikä olisi toisaalta voinut alkaa väsyttää, jos siis olisi tuppisuuna tuijottanut koko ajan ojiin). Väistäminen oli mahdotonta, koska poroja tuli vasemmalta jonossa. Uskallan väittää, että nokkapelti olisi rytissyt, vaikka kuinka tarkkaan olisin keskittynyt, sillä poroja ei oikeasti nähnyt ennen kuin ne rynnistivät tielle. Mitä siis opin? Poronhoitoalueella ei kannata ajaa hämärään/pimeään aikaan, ellei ole todella harjaantunut silmä. Auton kunto oli toki murheistani vähäisin, mutta kuoppa konepeltiin ja särö vasemman etuvalon lasiin jäivät muistoiksi, eli reissu ei onneksi päättynyt, toisin kuin valitettavasti nelijalkaisten kanssakulkijoiden. Rauha heidän muistolleen ja syvimmät valittelut tunaroinnistani. Toivon ja uskon, ettei tämä tule toistumaan.
Älkäähän muutkaan suotta kehenkään/mihinkään törmäilkö, perin pahalta se tuntuu. Pala kurkussa piti elämäni ensimmäistä kertaa 112:een soittaa, sillä kyllähän tuota säikähtää.