Suomalainen keihäänheitto

  • 179 067
  • 811

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Vaadin lähetettävän Pitkämäelle takautuvasti myös vuoden 2005 Linnan juhlien kutsua.

Tajusin tuossa tutkiessani Makarovin menestymistä muissa arvokisoissa, miten paljon heikommissa kantimissa oli Suomen menestys keihästä tuolloin 2000-luvun alussa, pl.Parviainen. Paljon vartijana ja kovana menestyksen tuojana kyllä Pitkämäki toiminut. Kova jätkä.
 
Paljonpa kiinnostaa jos Pitkämäki saa reilut kymmenen vuotta sitten heitetystä kisasta mitalin. No, ainakin manageri on innoissaan, että taasko tulee mitali nyt hei.
 
Oli muuten TODELLA ihmeellistä lukea pari viikkoa sitten Iltalehden sivuilta, että Thomas Röhler ei tee penkkipunnerrusta ollenkaan.

- Valmentajani vaihtuessa vuonna 2013 penkkipunnerrus jätettiin ohjelmasta. Se ei ole keihäänheittoon lajinomainen liike, Röhler perusteli Tanhuvaaran Urheiluopistolla viikonloppuna järjestettävässä kansainvälisessä keihässeminaarissa.

ihan uskomatonta, että heittää 89m vaikkei tee penkkipunnerrusta. Voisin väittää, että keihäänheittosuorituksen aikana on melkoista aktiivisuutta olkalihaksen ja rintalihaksen alueella. Ja vaikkei se penkki kovin lajinomainen harjoite ehkä olekaan, niin ihme ettei sitä tee. Mitenhän Pitkämäki ja Ruuskanen pärjäisivät jos pitäisi keksiä jotain muuta penkkipunnerruksen tilalle?
Ja vielä vaikeammaksi menisi, jos ei saisi tehdä ylivetoa (eli makaa selällään penkillä ja pään takaa nostaa tangon suorille käsille, ojentajaliike).

Röhler ei tee myöskään keihäänheitossa monesti käytettävää ylivetoa.

- Jos kysytte ylivedosta, emme ole valmentajani kanssa oikeita henkilöitä vastaamaan. Ylävartaloa harjoitamme pääasiassa kuntopallon heitoilla ja eri voimisteluliikkeillä, Röhler paljasti.

Saksan keihästykki yllättää: "Penkkipunnerrus jätettiin ohjelmasta"
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Oli muuten TODELLA ihmeellistä lukea pari viikkoa sitten Iltalehden sivuilta, että Thomas Röhler ei tee penkkipunnerrusta ollenkaan.

- Valmentajani vaihtuessa vuonna 2013 penkkipunnerrus jätettiin ohjelmasta. Se ei ole keihäänheittoon lajinomainen liike, Röhler perusteli Tanhuvaaran Urheiluopistolla viikonloppuna järjestettävässä kansainvälisessä keihässeminaarissa.

ihan uskomatonta, että heittää 89m vaikkei tee penkkipunnerrusta. Voisin väittää, että keihäänheittosuorituksen aikana on melkoista aktiivisuutta olkalihaksen ja rintalihaksen alueella. Ja vaikkei se penkki kovin lajinomainen harjoite ehkä olekaan, niin ihme ettei sitä tee. Mitenhän Pitkämäki ja Ruuskanen pärjäisivät jos pitäisi keksiä jotain muuta penkkipunnerruksen tilalle?
Ja vielä vaikeammaksi menisi, jos ei saisi tehdä ylivetoa (eli makaa selällään penkillä ja pään takaa nostaa tangon suorille käsille, ojentajaliike).

Röhler ei tee myöskään keihäänheitossa monesti käytettävää ylivetoa.

- Jos kysytte ylivedosta, emme ole valmentajani kanssa oikeita henkilöitä vastaamaan. Ylävartaloa harjoitamme pääasiassa kuntopallon heitoilla ja eri voimisteluliikkeillä, Röhler paljasti.

Saksan keihästykki yllättää: "Penkkipunnerrus jätettiin ohjelmasta"
Minä haluaisin tietää, että millä painoilla sitä penkkiä tehdään, jos tehdään. Minulla kun on hieman vaikeuksia ymmärtää, että mitä sillä penkillä saavutetaan, siis isojen lihaksien lisäksi, kun se keihäs painaa sen vajaan kilon ja kyse on räjähtävästä nopeudesta, ei massan liikuttamisesta. Että missä on sen 200kg (muistaakseni) penkkiä, Seppo Rädyn pointti? Ei se ainakaan liity sen keihään heittämiseen millään tavalla, kun pitäis reenata sen 800 gramman liikuttamiseen liittyvien lihaksien nopeuden lisäämistä. Enkä nyt tarkoita asiaa niin, että sillä lihasmassalla ei olisi vaikutusta asiaan, mutta nostamalla mitään maksimeita Räty tyyliin, ei kyllä liikuteta kilonpainoista esinettä mahdollisimman kovaa ja pitkälle (ainakaan nykytiedon valossa) optimaalisella tavalla.

Tuntuukin, että tässä maassa on nyt "vanha koulukunta" kertomassa, miten mustikkasoppaa naamariin tyylisesti se touhu toimii, samaan aikaan kun naapurit menee oikeelta ja vasemmalta ohi, kun keskittyvät siihen miten sen kepin saa lentämään. Tämä on aika huolestuttavaa ajatellen sitä, miten paljon 5 miljoonainen kansa voi saada aikaiseksi, kun valmennus on paskempaa kuin muilla ja ei ole edes sitä massaa kompensoimassa. Sillon aikanaan se valmennus oli se meidän ase, kun muut oli niitä puuhastelijoita, ne vaan tajus virheensä... Kauankohan kestää, että tässä maassa tajutaan, että ne muut on menneet ammattitaidossa jo ohi?
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minä haluaisin tietää, että millä painoilla sitä penkkiä tehdään, jos tehdään...

Penkkiä tehdään muiden saliharjoitteiden ohessa, normaalina voimaharjoitteluna ja yleisenä lihasharjoitteena. Käytetyt painot eivät ole maksimipainoja.

Tuo mitä @apulais-GM kirjoitti yllä Röhlerin "kuntojumpasta", niin se ei todellisuudessa ole mitään kovin uutta ja erikoista. Olin jo vuosia sitten katsomassa Thorkildsenin ja Pitkämäen yhteistä "seminaaria", jossa jakoivat oppejaan nuorille heittäjille ja näiden valmentajille. Norskilla oli tuolloin erittäin paljon kuntopallojen jne kanssa tehtäviä tasapaino- ja muita harjoitteita, itse asiassa myös Tero ilmoitti tuolloin ottavansa noista osan käyttöön.

Toki Röhlerin jutuissa poikkeuksellista on se, että on noinkin paljon poistanut vanhoja saliharjoitteita. Voi tietysti olla niinkin, että tarkoituksellisesti haastiksessa halusi kärjistää ja alleviivata sitä, että sepporätymäisiä konsteja ei tarvita maailman huipulla.
 
Noh, loppujen lopuksi aika harvassa ovat ne Seppo Rädyn tyyliset voimaheittäjät, ainakin kv. tasolla. Ja onhan se niinkin, että tuskin Rädystä olisi tullut sen parempaa vaikka olisi tehnyt joogaa ja pilatestä, tai juossut maratonin kuten Pitkämäki.
Kaikki keihäänheittäjät tekee noita kuntopallon heittoja ja kuulanheittoja. Ehkä jotkut sitten panostaa niihin enemmänkin.

Ja toisaalta, eihän nuo Julius Yego ja Ihab Abdelrahman ole myöskään mitään balleriinoja. Tosin heistäkin olen kuullut sanottavan, että ei ole voimatasot niin hyviä kuin Suomen huipuilla, mutta muuten homma toimii. Eli ei ole niin paljon voimaa, eikä yhtä vaikea tekniikka, mutta silti keihäs lentää pitemmälle (ainakin joskus).

Pitkämäellä ja Ruuskasella ei kyllä ole puutetta räjähtävästä voimasta, ihailtavalla piiskansivalluksella lähtee se keihäs parhaimmillaan. Mutta onhan Suomessa muitakin heittäjiä kuin nämä kaksi. Ja mistä saadaan uusia huippuja?
 

Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
Laitetaan nyt olympialaisia ajatellen tänne, notta pitkämäki kävi taannoin leikkauksessa, reiden/nivusen kanssa ongelmia.
Samoten laitan tähän, että äskön urheilu-uutisissa kerrottiin thorkildseenin lopettavan uransa. Ilmeisesti loukkaantumiset vei veronsa
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Laitetaan nyt olympialaisia ajatellen tänne, notta pitkämäki kävi taannoin leikkauksessa, reiden/nivusen kanssa ongelmia.
Samoten laitan tähän, että äskön urheilu-uutisissa kerrottiin thorkildseenin lopettavan uransa. Ilmeisesti loukkaantumiset vei veronsa

Kaiken mennessä hyvin, heittää Tero jo Kuortaneella kesäkuussa sekä heinäkuun em-kisoissa.

Norskin lopettaminen ikävä uutinen, erityisesti norjalaiselle keihäänheitolle.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kaiken mennessä hyvin, heittää Tero jo Kuortaneella kesäkuussa sekä heinäkuun em-kisoissa.

Myös Paavo Nurmi Gamesin mainostus piti toivoa yllä, että Tero on Turussa heittämässä. Näin toivomme, josko toistuisi viime vuodelta komea keihäskisa täällä Turussa.
 

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Kiivas taistelu miesten kolmannesta kisapaikasta Amsterdamiin ja Rioon käynnistyy tämän kuun lopussa, kun Kultainen keihäs kilpailu avaa kotimaisen kisakauden keihäässä. EM-kisojen tulosraja on vaatimaton 79m, joten yhtä paikkaa vasten lienee tunkua. Vahvimmat ehdokkaat kisalipun lunastajiksi ovat Ari Mannio ja Teemu Wirkkala, joilla on taskussaan myös Rion tulosraja 83m viime kaudelta. Tällä kertaa tämä kaksikko saa kovan kirittäjän mm. keihäskommuunin veijareista (Lassi Etelätalo, Sampo Lehtola, Tuomas Laaksonen ja Tuukka Taitonen), jotka vaikuttavat olevan vihdoin ja viimein heittokunnossa.

Myyrmäellä nähdään kisaamassa näillä näkymin ainakin Mannio, Wirkkala, Laaksonen, Toni Sirviö ja Harri Haatainen. Näin ollen Mannion ja Wirkkalan haastaa ainakin nuoret Sirviö ja Laaksonen. Sirviöllä on ollut kyynärpään kanssa ongelmia ja Myyrmäen kisa toimii ilmeisesti katsastuksena, että lähdetäänkö leikkauspöydälle vai jatketaanko kautta (linkki). Mielenkiinnolla odotan myös Etelätalon ja Lehtolan kauden aloitusta.

Valintaprosessin mukaan EM-kisoihin huomioidaan välillä 14.5.-26.6. tehdyt kilpailusuoritukset mutta tiukan paikan tullen lienee mahdollista suorittaa viimeinen katsastus vielä Turussa kisapaikan ja varamiesten (2kpl/laji) välillä. EM-kisat lienevät sitten vahva näyttöpaikka myös Olympialaisiin, jonne tulosraja täytyy olla tehtynä 11.7. ja joukkue nimettynä 18.7. Valinnassa huomioidaan 11.6.-11.7. välillä tehdyt tulokset. Näin ollen tärkeitä kisoja valintoja silmällä pitäen lienevät:
  • 12.6. Karis Telefon Games Tähtikisat, Raasepori
  • 19.6. Lapinlahden Eliittikisat
  • 25.6. Kuortaneen Eliittikisat
  • 29.6. Paavo Nurmi Games
  • 3.7. Pihtiputaan keihäskarnevaalit
  • 7.7. EM-kilpailut
 

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Melkoinen antikliimaksi tuosta EM-kisojen kolmannesta paikasta lopulta muodostui. Sirviö lähti leikkauspöydälle ja keihäskommuunista vain Lehtola on astunut viivalle kilpailemaan. Lehtola on tehnyt ihan mukiinmenevän paluun kilpakentille (kauden paras 79,13m) mutta pidemmät kaaret vaatinevat ensin ehjän kauden alle. Mannion ja Wirkkalan kaksintaistelut päättyivät Mannion hyväksi 3-1 tuoden EM-kisapaikan mutta luvattoman helpolla se tuli. Mannio toki heitti kaksi sanotaanko siedettävää 81 metristä mutta muuten oli molemmilla pallo pahasti hukassa. Wirkkala ei ole vielä puhkaissut 80m rajaa. Onneksi sentään Karvinen on saanut hieman kaunisteltua tilastoja uransa ensimmäisellä kasikymppisellä (80,04m). Manniolla on kyllä kovan työn takana päästä karsinnasta finaaliin.

Naisten puolella sen sijaan on nähty vähän positiivistakin. Utriaisen ja Sormusen takana on kehittynyt kaksi potentiaalista yli 60m heittäjää, joista Nokelainen jo lunasti lupauksen kauden kotimaisella kärkituloksella 60,82m. Kangas myös syrjäytti Sormusen EM-kisoista uudella ennätyksellään 58,65m. Toki matkaa maailman/Euroopan kärkeen vielä on mutta toivottavasti pieni kotimainen kilpailu kehittää koko nelikkoa eteenpäin. 63-65m ei ole enään utopiaa ja sellaisilla mitoilla taistellaan arvokisamitaleista!
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Saa nähdä, että koskahan seuraavan kerran suomalainen keihäänheittäjä pääsee esiintymään olympialaisten finaalissa tulevan finaalin, ja Ruuskasen esiintymisen jälkeen. Ei vissiin niin ruusuiselta se suomalaisen perinnelajin tulevaisuus näytä?

Toivottavasti tulisi sitten se mitali.
 
Saa nähdä, että koskahan seuraavan kerran suomalainen keihäänheittäjä pääsee esiintymään olympialaisten finaalissa tulevan finaalin, ja Ruuskasen esiintymisen jälkeen. Ei vissiin niin ruusuiselta se suomalaisen perinnelajin tulevaisuus näytä.
Toisaalta viime vuosina Oliver Helander on ollut iso lahjakkuus, mutta hänen kerrottiin keskittyvän käsipalloon. Ja viime vuonna tuli 17-vuotiaiden Suomen ennätys ja onhan niitä muitakin.

Tämä nyt on jossittelua, mutta melko iso legenda tulee Ruuskasesta, jos yltää kaksinkertaiseksi olympiamitalistiksi, sen lisäksi että on Euroopan mestari.
Kisat on menneet muutenkin vähän laimeissa merkeissä, joten olisi todellakin mieluisa päätös jos sieltä tulisi arvometallia.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Ja juuri tällä viikollahan Helander ilmoitti keskittyvänsä keihäänheittoon ainakin kaksi seuraavaa vuotta. Poika heitti jo viime vuonna 76 metriä ilman sen suurempaa keskittymistä keihäänheittoon, joten kyllä siellä potentiaalia on.

Puhelimeni muuten ohjasi minut tämän ketjun ensimmäiselle sivulle. Kun vuosiluvut ja nimet vaihtaa, ollaan yllättävän lähellä nykytilaa. Tuon jälkeen nousivat esille Pitkämäki ja kumppanit. Toivottavasti nytkin löytyy uudet vastuunkantajat.
 

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Ei tuo Suomen keihäänheittäjien tilanne mikään toivoton ole ainakaan tilastojen valossa. Miehissäkin tällä kaudella kahdeksan (8) 80m ylittäjää. Tällä kaudella saatiin myös uusi nimi 80m kerhoon. Vanhemman kaartin (Pitkämäki, Ruuskanen, Wirkkala) jälkeen siellä muutama 80-luvulla syntynyt (Mannio, Etelätalo, Lehtola), jotka voivat pärjätä tulevaisuudessa. 90-luvulla syntyneillä on vielä aikaa kehittyä kansainvälisen tason heittäjiksi. Muutamia lupauksia on myös tulossa (Kinnunen, Helander, Keränen).

Naisissa on viimeksi mennyt paremmin 10v sitten.

Ensimmäinen luku on kaikki 85m ylittäjät maailmassa ja toinen luku suomalaiset. Suluissa heittäjän kauden paras.
  • 2016: 16, 2, Ruuskanen (88,23), Pitkämäki (86,13)
  • 2015: 13, 3, Pitkämäki (89,09), Ruuskanen (88,98), Mannio (86,82)
  • 2014: 12, 2, Ruuskanen (88.01), Pitkämäki (86.63), (Lisäksi Etelätalo jäi 2cm 85m rajasta)
  • 2013: 7, 2, Pitkämäki (89,03), Ruuskaen (85,70)
  • 2012: 8, 2, Ruuskanen (87.79), Pitkämäki (86.98)
  • 2011: 9, 2, Pitkämäki (85,33), Mannio (85,12)
  • 2010: 10, 3, Pitkämäki (86,92), Wirkkala (86,53), Mannio (85,12)
  • 2009: 7, 4, Pitkämäki (87,79), Wirkkala (87,23), Mannio (85,70), Ruuskanen (85,39),
  • 2008: 10, 3, Pitkämäki (87,70), Ruuskanen (87,33), Järvenpää (86,68)
  • 2007: 8, 1, Pitkämäki (91,23)
  • 2006: 10, 1, Pitkämäki (91,11)
  • 2005: 5, 1, Pitkämäki (91,53)
  • 2004: 11, 1, Närhi (86,61)
  • 2003: 9, 0
  • 2002: 12, 0
  • 2001: 15, 3, Parviainen (92,41), Haatainen (86,63), Laukkanen (85,40)
  • 2000: 16, 2, Parviainen (90,97), Haatainen (86,10), Hakkarainen (85,65)
  • 1999: 14, 5, Parviainen (93,09), Närhi (87,88), Kinnunen (85,96), Laukkanen (86,96), Hakkarainen (85,00)
  • 1998: 15, 3, Parviainen (90,88), Laukkanen (86,96), Laukkanen (86,34)
  • 1997: 16, 4, Närhi (88,24), Parviainen (87,48), Laukkanen (87,10), Hakkarainen (86,48)
  • 1996: 14, 4, Hakkarainen (87,44), Laukkanen (87,12), Räty (86,98), Kinnunen (85,32)
  • 1995: 14, 4, Hakkarainen (87,82), Räty (87,68), Parviainen (85,50), Pakarinen (85,18)
  • 1994: 11, 3, Laukkanen (85,54), Hakkarainen (85,46), Räty (85,22)
  • 1993: 10, 1, Räty (85,68)
  • 1992: 11, 2, Räty (90,60), Laukkanen (88,22)
  • 1991: "Rypyläkeihäs" -vuosi, tulokset mitätöity, mainittakoon kuitenkin Räty (96,96) ja Kinnunen (90,82).
  • 1990: 8, 1, Räty (86,92)
  • 1989: 3, 0
  • 1988: 3, 1, Korjus (86,50)
  • 1987: 4, 0
  • 1986: 2, 0
Heittäjä, 80m ylitys ikä (syntymävuosi), ennätys
  • Joni Karvinen 22v (1994), 80,04
  • Toni Sirviö, 23v (1992), 81,62
  • Sami Peltomäki 23v (1991), 80,36
  • Tuomas Laaksonen 23v (1990), 81,73
  • Sampo Lehtola 22v (1989), 83,77
  • Lassi Etelätalo 23v (1988), 84,98
  • Ari Mannio 19v (1987), 86,82
  • Mikko Kankaanpää 22v (1987), 83,33
  • Tero Järvenpää 18v (1984), 86,68
  • Teemu Wirkkala 19v (1984), 87,23
  • Antti Ruuskanen 22v (1984), 88,01
  • Viljo Toivanen 22v (1984), 82,02
  • Tero Pitkämäki 19v (1982), 91,53
  • Harri Haatainen 18v (1978), 86,63
  • Jarkko Koski-Vähälä 23v (1978), 84,12
  • Matti Närhi 19v (1975), 88,24
  • Esko Mikkola 23v (1975), 84,27
  • Pekka Alaräisänen 24v (1975), 83,45
  • Aki Parviainen 17v (1974), 93,09
Naiset: 60m ylittäjät
  • 2016: 2 (Nokelainen 62,13, Kangas 60,70)
  • 2015: 1 (Utriainen 63,03)
  • 2014: 0
  • 2013: 1 (Sormunen 60,56)
  • 2012: 0
  • 2011: 0
  • 2009: 1 (Ingberg 61,03)
  • 2008: 1 (Ingberg 61,59)
  • 2007: 2 (Tarvainen 63,58, Ingberg 60,70)
  • 2006: 3 (Tarvainen 63,56, Ahonen 60,98, Ingberg 60,16)
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Pitkämäki jäi takavasemmalle tämän kauden osalta, Helander säväytti toukokuussa ja nyt pienten vaivojen saattelemana 77 metrin kunnossa ja Rusi Ruuskanen toipilaana viskoo noin kasikymppisiä. Wirkkala ja Mannio vetävät radiohiljaisuutta ja kansallinen ryhmä tutussa 74 metrin kunnossa.

Milloin edellisen kerran tämän lajin osalta meillä on mennyt yhtä "vahvasti" kohti arvokisoja?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Milloin edellisen kerran tämän lajin osalta meillä on mennyt yhtä "vahvasti" kohti arvokisoja?

Heittäisin lonkalta, että vuonna 2002. Parviaisen ura oli vammojen vuoksi kovassa laskusuunnassa, ja lupaavat nuoret nimet eivät vielä olleet täysin kasvaneet "miehen mittoihin".

Tuolloin EM-kisoissa Suomea edustivat Parviainen, Pakarinen ja Haatainen. Näistä Haataisella taisi olla paras noteeraus ennen kisoja, ja sekin alle 85 metriä. Parviainen sijoittui finaalissa parhaiten, ollen kahdeksas alle 80-metrisellä.

Toki tuolloin oli enemmän lupaavia nuoria tulossa. Eli tilanne ei ollut niin synkkä kuin tällä hetkellä.
 

scholl

Jäsen
No ei Helanderin kasiseiskasta ole niin kauaa. Lisäksi Pihtiputaalla oli vaikeat olosuhteet, joten ei sen perusteella voi sanoa mitään. Itse kyllä uskon, että Helanderissa on potentiaalia 8 parhaan joukkoon eli tilanne on suht sama kuin viime kesänä lähdettäessä arvokisoihin. Silloin Pitkämäki oli ainoa valopilkku, muttei ihan mitalitahtiin kykenevä. Nyt Helanderilla sama tilanne. Ei mitään asiaa mitaleille, mutta pistesijan voi ottaa.

Wirkkala tuntuu olevan menetetty tapaus, samoin Etelätalo ja Mannio. Ei heistä ole oikein kuulunut mitään. Ruuskasella on vielä mahis päässä sellaiseen kuntoon, että selvittää karsinnan. Kyllä sinne kolmas mieskin pitää kisakoneeseen saada, mutta hänen kohtalonaan lienee karsintaan jääminen.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Keihäänheiton juniorituotannostakin puhutaan aina aika ajoin paljonkin, mutta tiukassa on lupauksien jalostus yli 80 metrin. Toni Keräsestä on meuhkattu vuosikaudet, mutta tiukasti seiskalla alkavissa lukemissa hän on pyörinyt. No, Narvi heitti ihan lupaavan kaaren, mutta tuntuu, että muualla Euroopassa tällaisia kasvukipuja sinne 83+ metroihin ei ole. Helander on onneksi mukava poikkeus sääntöön, mutta Kinnusen Jamista olisin jo pidemmän aikaa toivonut, että olisi vakiinnuttanut paikkansa yli 80 metrisissä.
 

scholl

Jäsen
Jamista eri tule ikinä mitään. Faijansa oli tuossa iässä varmaan jo maailmanmestari. Kyllähän se kylmä totuus on se, että junioreita on vähemmän kuin ennen. Lisäksi laji on muuttunut ja Suomi jäänyt valmennustietämyksessä jälkeen. Helander on pelannut käsipalloa. Siksi hän on nykykeihäänheittoon sopiva urheilija. Osaa heittää, mutta on sen lisäksi nopea ja urheilullinen.
 

Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
Eipä nyt erityisen hyvin mene naisten puolellakaan. Joensuussa jotkut skabat menossa ja parhaalla suomalaisella semmonen 55 metrin kaari.

Voisko joku kertoa näille meidän likoille, että nykyään semmoset jäntevät heittäjät pärjää. Ei tarvi olla massakausi päällä jatkuvasti
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Eipä nyt erityisen hyvin mene naisten puolellakaan. Joensuussa jotkut skabat menossa ja parhaalla suomalaisella semmonen 55 metrin kaari.

Voisko joku kertoa näille meidän likoille, että nykyään semmoset jäntevät heittäjät pärjää. Ei tarvi olla massakausi päällä jatkuvasti

Tämä on muuten totta. Todella atleettiset ja kevytrakenteisetbsekä ennen kaikkea nopeat naiset puhkovat tuota kuuttakymppiä maailmalla lähes verrytellen. Mikä vitun voiman ihannointi täällä oikeinnjyllää? Perse sen kuin leviää ja jokainen näkee, että monen meidän heittäjän vauhdinotto ei vain nopeudeltaan ole sellainen että sillä 63 metriä esimerkiksi heitettäisiin. Eikös tuo Nokelainen heitellyt joku vuosi sitten kuuttakymppiä ja oli Amsterdamissa mukana? Tänään 53 metriä?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tämä on muuten totta. Todella atleettiset ja kevytrakenteisetbsekä ennen kaikkea nopeat naiset puhkovat tuota kuuttakymppiä maailmalla lähes verrytellen. Mikä vitun voiman ihannointi täällä oikeinnjyllää? Perse sen kuin leviää ja jokainen näkee, että monen meidän heittäjän vauhdinotto ei vain nopeudeltaan ole sellainen että sillä 63 metriä esimerkiksi heitettäisiin. Eikös tuo Nokelainen heitellyt joku vuosi sitten kuuttakymppiä ja oli Amsterdamissa mukana? Tänään 53 metriä?
Mistä asti se ylipaino on oikeasti ollut ylivoimaa? Kai sen nyt sanoo järkikin että jos pitäisi vauhtia ottaa tai kroppaa liikuttaa mahdollisimman räväkästi johonkin suuntaan, niin se kaikki läski on vain tiellä. Ihan sama kuin meidän pituushyppääjät yms. joilla on käytännössä kaikilla ylimääräistä. Siinä 50kg kropassa 1kg läskiä on jo lähtökohtaisesti 2% etu vastustajalle, jolla sitä ei ole. Sitten kun hypätään tuolla jossain 6m korvilla, niin jokainen voi laskea että paljonko tuo tekee senteissä.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Mikä vitun voiman ihannointi täällä oikeinnjyllää?
Eihän noilla ole edes mitään voimaa. Jollakin Sara Kolakilla tai Katharina Molitorilla on oikeasti voimaa. Varmasti enemmän massaa kuin suomalaisilla, mutta huomattavasti kiinteämmässä muodossa. Ovat oikeasti tehneet punttitreenejä silloin kun suomalaisheittäjät ovat juoneet kaljaa terassilla.
 

Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
Tämä on muuten totta. Todella atleettiset ja kevytrakenteisetbsekä ennen kaikkea nopeat naiset puhkovat tuota kuuttakymppiä maailmalla lähes verrytellen. Mikä vitun voiman ihannointi täällä oikeinnjyllää? Perse sen kuin leviää ja jokainen näkee, että monen meidän heittäjän vauhdinotto ei vain nopeudeltaan ole sellainen että sillä 63 metriä esimerkiksi heitettäisiin. Eikös tuo Nokelainen heitellyt joku vuosi sitten kuuttakymppiä ja oli Amsterdamissa mukana? Tänään 53 metriä?
Se kangas oli aika jäntevän oloinen muutama vuosi sitten. En tiedä mitä on harjoittelussa ja ruokavaliossa tehty sen jälkeen... Mutta tänään lensi 55 metriä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös