Vaikka Daegun kisoissa saavutettiin nyt suomalaisen keihäänheiton osalta jonkinmoinen aallonpohja, niin ei tässä auta kuin kääntää katseet tulevaisuuteen, joka kuluneesta kesästä huolimatta näyttää jopa yllättävän aurinkoiselta. Täytyy muistaa, että maastamme löytyy tällä hetkellä kymmenkunta heittäjää, jotka kykenevät onnistuessaan puhkaisemaan sen keihäsmiehen mittana pidetyn 80 metrin rajan. Kun tätä joukkoa vilkaistaan tarkemmin, niin siellä on mielestäni juuri nyt seitsemän sellaista miestä, joilla on potentiaalia nousta lähivuosina yli 85 metrin tuloksiin ja sitä myötä taistella jatkossa arvokisamitaleista. Ja ne nimet ovat tässä...
-Suurimmat toivot: Tero Pitkämäki ja Teemu Wirkkala.
Näiden miesten harteilla lepäävät eittämättä suurimmat menestysodotukset tulevissa kisoissa. Toivoa sopii, että miehet vertyvät loukkaantumisten ja vaikean kesän jälkeen takaisin siihen iskuun, jossa ovat parhaimmillaan olleet. Huippukunnossa olleesaan heidän suoritusvarmuutensa on todella korkeaa luokkaa. Teron urakehitys on juuri tällä hetkellä kriittisessä pisteessä ja nyt täytyy tehdä oikeita ratkaisuja, mikäli vuoden päästä koittavasta superkesästä halutaan saada jotain irti. Odotan hänen nousevan ensi kesänä takaisin sinne 85-88 metrin tasolle, kaikista kuluneen kesän tapahtumista huolimatta. Teemun kohdalla odotukset siintävät myös 85 metrin paremmalla puolella ja fyysisestihän hänelläkin on eväitä jopa 90 metrin kaariin. Nämä herrat tulevat vielä takaisin, siihen on kova usko.
-Paljon todistettavaa ja hurjasti potentiaalia: Antti Ruuskanen ja Tero Järvenpää.
Molemmilla on käsittämätön määrä potentiaalia, sen he ovat jo urallaan ehtineet näyttää. Kumpaisenkin kohdalla odotukset ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet vielä jokseenkin lunastamatta. Ruuskasen kehitystä ovat rassanneet etenkin tekniikkaongelmat. Fyysisesti hän on täydellinen esimerkki tämän päivän huippuheittäjästä, mutta välineen hallinnan kanssa on ollut ongelmia eikä parasta ole saatu irti kuin parin väläytyksen muodossa viimeisen 2-3 kesän aikana. Jotain pitäisi tehdä siis jatkossa toisin, mutta mitä? Sen kun Pielaveden poika keksisi niin huhhahhei ja keihästä putkeen. Järvenpäällä on ihan samaan tapaan ollut aina enemmän tai vähemmän ongelmia tekniikkapuolella, mutta viimeiset pari kesää on mennyt pahasti poskelleen loukkaantumisten takia. Voimaa tässä kaverissa on kuin pienessä kylässä, ja eväitä on yhä huipputuloksiin. Hänelle jos jollekin soisi vielä paremman huomisen koittavan, jotta ei sitten uran jälkeen tarvitse jossitella Pekingin tapahtumilla.
-Nuoret haastajat: Ari Mannio, Sampo Lehtola, Lassi Etelätalo.
Huippulupauksia, joihin voidaan ladata muutaman vuoden päästä kovia odotuksia. Toki Mannioon näitä odotuksia ladattiin jos tänä kesänä ja osittain niihin saatiin myös vastauksia. Liian pettynyt ei kannata olla vaikkei Daegussa finaalipaikkaa irronnutkaan. Ei hän kuitenkaan hirvittävästi jäänyt kauden normaalitasostaan, muttei vain näillä kolmella karsintaheitollaan saanut parastaan irti. Jatkossa vain rutiinitasoa täytyy hilata yhä korkeammalle, jolloin menestystä alkaa myös arvokisoissa tulla. Nyt ei kuitenkaan saa yhtään taantua, vaan kaikki fokus tulee olla siinä, että ensi kesänä keppi lentää entistäkin pidemmälle. Nälkää häneltä varmasti löytyy. Etelätalo ja Lehtola ovat vielä haastaja-asemissa, enkä lataisi kovin suuria odotuksia vielä tulevalle kesälle. Heille samat sanat kuin Manniolle, eli rutiinitasoa vain ylöspäin, ja eihän se haittaa jos jokunen välähdyskin kauden mittaan saataisiin. Tässä kolmikossa ovat ne nimet, jotka kaiken mennessä käsikirjoituksen mukaan ottavat keihäsvaltikan haltuunsa seuraavan viiden vuoden aikana.
Eli yhteenvetona voitaneen todeta, että suomalaisella keihäänheitolla on edelleen hyvät tulevaisuuden näkymät ja uskon arvokisamitaleita tulevan myös lähivuosien aikana. Muutaman urheilijan kohdalla täytyy nyt tehdä oikeita peliliikkeitä, jotta urakehitys saadaan jälleen oikeille raiteille. Ja täytyy muistaa, että myös 90-luvulla syntyneiden joukosta sitä lahjakkuutta löytyy, joten eivät suomalaiset keihäsperinteet ole minnekään katoamassa. Se onkin tietysti sitten jo asia erikseen, että milloin näemme seuraavan suomalaisen arvokisavoittajan. Thorkildsen kun ei useimmiten tuppaa isoissa kisoissa pettämään ja kansainvälisesti taso on laajentunut, kuten Daegu osoitti. Suurten kisojen voittajat ovat kuitenkin loppupeleissä ne urheilijat, jotka suomalainen keihäsfani parhaiten muistaa. Ja uskon vahvasti siihen, että tähän historiikkiin saadaan uutta väriä vielä jonain päivänä.
