Suomalainen keihäänheitto

  • 180 382
  • 811
Uskon myös, että moni muukin valmentaja olisi tehnyt Oonasta 55 metrin keihäänheittäjän, mutta 60 metrin heittäjää ei välttämättä. Monen muun valmentajan kanssa olisi voinut käydä niin, että ominaisuudet olisivat jääneet vaatimattomalle tasolle ja heittäminen näyttäisi tismalleen samalta kuin nyt, jolloin tulostaso olisi vielä nykyistäkin huomattavasti vaatimattomampi...

... Olen täällä aiemminkin kirjoittanut Sepon valmennuksesta ja olen edelleen sitä mieltä, että Oonan kanssa hän on onnistunut suht hyvin. Niitä epäonnistumisiakin Sepon valmentajauralta kuitenkin löytyy...
Tuossa voit kyllä olla oikeassa. Jos voimaharjoittelua ei olisikaan tehty niin rajusti ja nuoresta lähtien, ei varmasti tuloksetkaan olisi Sormusen kohdalla sillä tasolla mitä ne ovat olleet.

En ainakaan muista että Räty olisi valmentanut Sormusen lisäksi muita kuin erästä tohmajärveläistä miesten sarjan heittäjää. Muutama vuosi sitten heitti 76 metriä tai oliko peräti vielä enemmän. Kyllä tätäkin tapausta voidaan pitää onnistumisena Rädyn kannalta. Vaikka ehkä tämä ei niin iso juttu ole.
On se kyllä ihme ukkeli se Räty välillä puhuu asiaa ja varmasti tietääkin paljon, mutta välillä ihan käsittämätöntä juttua josta aina miettii, että ei voi kovin vakavasti ottaa. Varsinkin silloin kun kirjoitti MTV3:n sivuilla sitä blogiaan. Mutta ehkä se oli tarkoituksellakin sellaista provosoivaa tekstiä.

Aina sama juttu: ei sillon minun aikaan, tai ...sillon minun aikana sitä ja tätä.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Rätyhän heitti kaksi kisaa kesässä. Karsinnan ja arvokisat. Ei siinä aina Pihtiputaalla heitetty.
 
En ainakaan muista että Räty olisi valmentanut Sormusen lisäksi muita kuin erästä tohmajärveläistä miesten sarjan heittäjää. Muutama vuosi sitten heitti 76 metriä tai oliko peräti vielä enemmän.
Tässä viestissä kertaan Rädyn valmennushistoriaa hiukan seikkaperäisemmin.
On se kyllä ihme ukkeli se Räty välillä puhuu asiaa ja varmasti tietääkin paljon, mutta välillä ihan käsittämätöntä juttua josta aina miettii, että ei voi kovin vakavasti ottaa. Varsinkin silloin kun kirjoitti MTV3:n sivuilla sitä blogiaan. Mutta ehkä se oli tarkoituksellakin sellaista provosoivaa tekstiä.
Käsittääkseni tätä "Rädyn rykäisyä" kirjoitti todellisuudessa Jari Porttila, ei Seppo Räty.

Räty on heittänyt Keihäskarnevaaleilla vuosina 1985-87, 1989, 1992 ja 1993. Ei siis todellakaan jokaisena kesänä, eikä ihan jokaista poissaoloa voi laittaa vammojenkaan piikkiin.
 
Tässä viestissä kertaan Rädyn valmennushistoriaa hiukan seikkaperäisemmin..
Aijaa enpä tiennyt yhteistyöstä Hirvosen ja Kareisen kanssa...
Ihan mielenkiintoista juttua. Luulisi että loppujen lopuksi aika harvalle sopii tuo, että tehdään todella kovaa voimaharjoittelua ja paljon heittoja. Mikko Löppösen tyyliselle heittäjälle sen olisi viimeisenä luullut sopivan, mutta eihän tuo huonosti mennyt.
Olen kyllä nähnyt Sormusen tekevän loikkia ja juoksuvetoja, vaikka voisi luulla ettei Räty itse juuri vaivautunut pomppimaan tai juoksemaan. Eihän tuo ole ainakaan voimasta ja räjähtävyydestä jäänyt kiinni.

Olisi kyllä mielenkiintoista jos Sormunen vaihtaisi valmentajaa, vaikka eipä niitä ihan tuosta vaan oteta valmentamaan. Nythän sen aika alkaisi olla jos ei tulosta tule, mutta kynnys vaihtamiseen olisi varmasti todella korkea.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minulla on erästä sivuprojektia varten muutamia aika mielenkiintoisia elämäkertoja ja matkakuvauksia Suomen keihäskunnian upeilta päiviltä 20- ja 30-luvuilta?

Onko ketään ketä kiinnostaisi, jos laittaisin näitä muisteloita tänne? @Rautapönikkä , @erku , @kalma , @Barnes , @apulais-GM jne? Näitä ei ole missään netissä ja tuskin julkaistu koskaan missään, eikä löydy edes arkistoista. Ja kysyn siis lähinnä siksi, että minun pitää kirjoittaa niitä tarinoita tänne suoraan vanhoista papereista, koska mitään muita versioita tutkimusmateriaalista ei ole olemassa.

Mukana on kuitenkin ihan uskomattomia kuvauksia mm. vuoden 1932 olympiamatkasta (suomalaiset ja ruotsalaiset polttivat vahingossa kisakylän saunan ja monta muuta stooria)...

edit. eivät siis polttaneet koko kisakylää, vaan kisakylän saunan ;)
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Otetaan nyt pieni maistiainen (taitaa olla Matti Sippalan muisteloita):

Olympiamatkan alku heinäkuussa 1932

Kun nykyään lennetään Suomesta Amerikkaan roimasti alle kymmenen tunnin ja siellä mantereen yli länsirannikolle myös muutamassa tunnissa, kesti tuolloisen maajoukkueen matka vuonna 1932 yhteen suuntaan 16 vuorokautta 5 tuntia. Tuohon aikaan tosin sisältyivät myös pysähdykset Göteborgissa, New Yorkissa ja Chicagossa.

Matka alkoi pääjoukon osalta Helsingin Eteläsatamasta olympiaretkistä tutulla Oihonnalla 3.7. klo 11.30.

Lähtöseremoniat olivat kuin ennenkin. Ensin valtiovallan, Helsingin kaupungin ja maan urheilujohdon tervehdykset sekä onnen toivotukset. Sitten kuvaus: kun kapsäkit oli jo ennakolta viety laivaan ja joukko uudelleen seisoi satamalaiturilla, kuului komennus "kamerat - kuvaus!" Sotilaallisen jäykästi everstiluutnantti Levälahti sitten komensi: "miehet alukseen!"
 
No laita vaan tännekin jos kerran muutenkin käsittelet sellaista materiaalia.. Vaikka onkin aika kaukaa ja ihan eri aikakaudelta
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No laita vaan tännekin jos kerran muutenkin käsittelet sellaista materiaalia.. Vaikka onkin aika kaukaa ja ihan eri aikakaudelta

Niin, siis tuota lähinnä ajattelin, että voisi kiinnostaa juuri sen takia. Ja olihan Suomi tuolloin maailman kovimpia yu-maita. Ja tietenkin keihäsmahti.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Seppo tietää keihäästä kaiken. Tai sitten ei.

IL: Rädyltä kova palaute keihäsmiehille – Pitkämäki kuittasi takaisin | Yle Urheilu | yle.fi

Ihan käsittämätön ukko tuo on. Stereotyyppinen esson baarin elämänkoululainen, joka tietää kaiken paremmin kuin nuoremmat. Kateellinen ja katkera kääpä lähinnä. Enpä ole mikään Pitkämäki-fani sen kummemmin, mutta ihan hyvä, että Terppa kuittasi takaisin.

Ollut sitten jo alle kolmikymppisestä kateellinen ja katkera kääpä, jos tuo lausunto toimii jonkinlaisena mittarina. Kovin montaa urheilijaa minulla ei ole arvostelun yläpuolella, mutta Seppo on. Vaikka ulosanti on joskus muutamaa luokkaa eksoottisempaa kuin muilla, niin ei se silti miestä himmennä. Samaa mieltä ollaan, että on ihan käsittämätön ukko.

Teron tyylikkäälle kuitille myöskin propsit.
 
Niin, siis tuota lähinnä ajattelin, että voisi kiinnostaa juuri sen takia. Ja olihan Suomi tuolloin maailman kovimpia yu-maita. Ja tietenkin keihäsmahti.
Niin no joskus todella pitkä aika sitten vaan tuli televisiosta niitä ohjelmia vanhoista olympialaisista kun oli ritolat ja nurmet ja iso-hollot ja kaikki jotka kirjaimellisesti puhdistivat palkintopöydän. Pariisissa pyörtyiltiin helteessä ja Los Angelesissa Nurmea syytettiin ammattilaisuudesta ja Berliinissä tuli kolmoisvoitto jne. Ja kai siinä keihäässäkin tuli mitaleita.
Oikeastaan vähän hassua kun ajattelee nykypäivään verrattuna, silloin Suomesta tuli kovimmat juoksijat, lentävät suomalaiset, mutta nykyään 15 minuutin alitus 5000 metrillä on jo kovaa valuuttaa Suomen kentillä.

Kyllä noista vanhoista ajoista olisi ammennettavissa aika paljonkin motivaatiota nykyajan juoksijoille. Ja luultavasti monet ovat asiaan perehtyneetkin. Muutenkin ihan kiinnostava aihe jos siihen tarkemmin tutustuisi.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kovin montaa urheilijaa minulla ei ole arvostelun yläpuolella, mutta Seppo on. Vaikka ulosanti on joskus muutamaa luokkaa eksoottisempaa kuin muilla, niin ei se silti miestä himmennä. Samaa mieltä ollaan, että on ihan käsittämätön ukko.
Olin 90-luvun alussa Johannesburgin lentokentällä odotusaulassa. Yhtäkkiä kuului hirveä huuto, "Voi helvetti. Viinat jäi hotelliin". Tunnistin huutajan Seppo Rädyksi, joka oli ollut Etelä-Afrikassa leireilemässä muutaman muun heittäjän kanssa. Juttelin urheilijoiden oppaan kanssa, joka oli suomalaissyntyneinen pitkään Etelä-Afrikassa asunut mies. Tämä sanoi, että kyllä tuossa porukassa on ollut kova paimentaminen.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Laita @MustatKortit ehdottomasti niitä juttuja, kun kerran kiinnostusta löytyy. Mielenkiintoista aina lukea juttuja suomalaisesta keihäänheitosta!
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Laita @MustatKortit ehdottomasti niitä juttuja, kun kerran kiinnostusta löytyy. Mielenkiintoista aina lukea juttuja suomalaisesta keihäänheitosta!
Ehdottomasti! Laita vain tulemaan, jos siitä ei ole liikaa vaivaa!

Los Angelesin olympialaisten kisakylässä kesällä 1932:

OLYMPIAKYLÄ

Kaikkien aikojen ensimmäinen ja sen johdosta ainutlaatuinen olympiakylä. Se sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä Los Angelesin silloisesta keskustasta, vain noin 20 minuutin automatkan päässä stadionista ja karttapohjoisen mukaan määriteltynä suoraan länteen edellämainituista paikoista. Kylän maapohja käsitti noin 150 hehtaaria, jolle oli rakennettu 500 olympiamökkiä, tarpeelliset huoltorakennukset sekä näyttävä porttirakennelma.

Alue oli aidattu ja hermeettisesti punatakkisten Kanadan ratsupoliisien ja "cowboy-ratsastajien" vartioima. Kylän siveyttä suojeltiin sillä, että kisojen naisedustajat majoitettiin kaupungi keskustassa sijaitseviin hotelleihin ja ns. vierailta naisilta oli pääsy kylään ankarasti kielletty.

Baldwin Hill-nimiselle ylänteelle sijoitetu pahvimökit oli rakennettu amerikkalaisella nopeudella. Niiden elinikä oli myös lyhyt. Kisojen jälkeen ne myytiin yksityishenkilöille kesämökeiksi ja poiskorjausaika oli yksi viikko kisojen päättymisestä.


SAUNAN TARINA

Isännät olivat rakentaneet suomalaisille saunan. Totta kai! Löylyhuone vain oli liian suuri ja kiuas liian pieni. Kiuas lämmitettiin kaasuliekeillä. Arinaraudat oli korvattu koveralla peltilevyllä, jonka päällä kiuaskivet olivat kuin linnun munat pesässään. Tästä oli seurauksena, että kivet eivät kuumenneet tarpeeksi, löylyvesi valui koveraan peltikuoppaan ja aiheutti umpisumun. Väänsimme kaasuhanat maksimitehoille siinä toivossa, että lämpötila paranisi. Ja paranihan se.

Sauna palaa !! Viiltävä huuto hälytti sekä kylän asukkaat että oman olympialaisen palokunnan. Palo saatiin torjutuksi. Vain pieni nurkkaus pahviseinää paloi ja kiuasrakennelmakin säilyi kohtalaisen käyttökelpoisena.

Kun saunan palovahingot oli korjattu, tuli kiukaan uusimisen vuoro. Suomalaiset painijat olivat erityisen innostuneita talkoomiehiä ja hankkivat jostakin - ilmeisesti Jaakko Mikkolan avulla - jonkinlaiset arinaraudat ja ruukkia. Tuotapikaa oli sauna suomalaisessa kunnossa. Kiuaskiviä oli lisätty ja löylyä riitti nyt painijoiden painonpudotukseenkin. Vierailijoitakin riitti ihmettelemään suomalaisten saunomistyyliä, jossa koivuvihdat oli korvattu jonkinlaisilla oliivinlehtihuiskilla.

Seuraavaksi: olisi tarkoitus kertoa stoori Viipurin kisoista vuodelta 1927, kun keihäänheiton ME siirtyi takaisin suomalaisille, oltuaan "lainassa" ruotsalaisilla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Pientä huolta aiheuttaa kyllä se, että Tero kaiken järjen mukaan Rion kisojen jälkeen lyö työrukkaset naulaan. Ronssi varmaan jatkaa vielä uraansa, mutta hän on kuitenkin ailahtelevampi heittäjä ja (subjektiivinen mielipide) ei omaa ihan samaa potentiaalia, kuin Tero.

Mitä tapahtuu Rion jälkeen? Iskeekö Suomeen ainakin pariksi vuodeksi "taantuma", eli samanlainen kuin silloin Parviaisen lopetellessa uraansa...
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Urheilusanomissa viikko vai pari takaperin tilannetta uumoiltiin. Tyhjää täynnä on sen kirjoituksen mukaan Wirkkalan, Mannion, Pitkämäen ja Ruuskasen takana.

Vertaus kävi suomalaiseen mäkihyppyyn Ahosen aikakauden jälkeen.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Pientä huolta aiheuttaa kyllä se, että Tero kaiken järjen mukaan Rion kisojen jälkeen lyö työrukkaset naulaan. Ronssi varmaan jatkaa vielä uraansa, mutta hän on kuitenkin ailahtelevampi heittäjä ja (subjektiivinen mielipide) ei omaa ihan samaa potentiaalia, kuin Tero.

Mitä tapahtuu Rion jälkeen? Iskeekö Suomeen ainakin pariksi vuodeksi "taantuma", eli samanlainen kuin silloin Parviaisen lopetellessa uraansa...

Antti, kun palaa harjoittelutauolta (lue roppikuurilta), niin en pitäisi 90-metristä ihmeenä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Pientä huolta aiheuttaa kyllä se, että Tero kaiken järjen mukaan Rion kisojen jälkeen lyö työrukkaset naulaan. Ronssi varmaan jatkaa vielä uraansa, mutta hän on kuitenkin ailahtelevampi heittäjä ja (subjektiivinen mielipide) ei omaa ihan samaa potentiaalia, kuin Tero.
Mielestäni Ronssi ei ole mitenkään erityisen ailahteleva heittäjä, vaan pikemminkin aika tasainen 82-86 metrin heittäjä. Joskus kun oikein innostu niin saattaa se 88 metriäkin tulla, mutta tosiaan samanlaista potentiaalia 90 metrin heittoihin ei ole, kun taas Terolta vastaavaa löytyy.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Pientä huolta aiheuttaa kyllä se, että Tero kaiken järjen mukaan Rion kisojen jälkeen lyö työrukkaset naulaan. Ronssi varmaan jatkaa vielä uraansa, mutta hän on kuitenkin ailahtelevampi heittäjä ja (subjektiivinen mielipide) ei omaa ihan samaa potentiaalia, kuin Tero.

Olen kanssasi jokseenkin samaa mieltä, mutta näen kyllä Ruuskasen todella kovana arvokisaheittäjänä. Tämän vuoden timanttiliigankin perusteella ei Ruuskanen ole yhtä tasaisen hyvä suorittaja, kuin Pitkämäki, mutta kyllä minä luotan siihen, että siinä vaiheessa kun mitaleja jaetaan, niin kyllä Ruuskasen keppi saa kyytiä.

Ja kiitos tuosta stoorystä, kyllähän noita lukee mielellään.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Onko kukaan hankkinut Keihäskarnevaaleilla julkistettua keihäänheiton tilasto-opusta, jonka toisena tekijänä on Kimmo Kinnunen? Kirjasta oli juttua Urheilusanomissa muutama viikko sitten.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Viikonloppuna on ties mitä urheilukinkereitä ja futismatseja, mutta kyllä omalta kohdaltani suurin mielenkiinto kohdistuu huomiseen keihäsfiaaliin ja eritoten Mannio&Wirkkala-taiselupariin.

Mitä tapahtuu?

Ja kuinka pitkälle Ruuskanen heittää? Veikkaan kuitenkin Teron ottavan omansa, sillä varauksella että heittääkö finaalissa. Pientä nivusen ärtymistä on hänellä ollut, eli varmaankin karsinnan tuntemusten perusteella sitten päättää, josko finaalissa heittää.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Viime vuosina on paljon päivitelty Suomen naiskeihäänheiton huonoa tulostasoa, mutta nythän tilanne on oikeastaan aika hyvä. Tällä hetkellä peräti kolme naista on maailmantilaston 50 parhaan joukossa ja Jenni Kankaalla pitäisi olla kaikki edellytykset nousta vielä neljänneksi tuohon joukkoon. Tokihan tulostaso ei missään nimessä arvokisamitaleille riitä eikä edes pistesijoihin, mutta loppujen lopuksi kuitenkin on se tilanne, että naisten keihäässä tilanne on kokonaisuudessaan MM- tai olympiatasoa ajatellen heti toiseksi paras miesten keihään jälkeen. Vaikka kuinka on hehkutettu milloin naisten pika-aitoja, milloin miesten pituutta, milloin naisten esteitä ja milloin miesten pitkiä aitoja, mutta loppujen lopuksi näissä lajeissa ei missään vaiheessa olla maailman tasolla näin hyvin oltu kelkassa kuin naisten keihäässä nyt.
 
Viimeksi muokattu:

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Viime vuosina on paljon päivitelty Suomen naiskeihäänheiton huonoa tulostasoa, mutta nythän tilanne on oikeastaan aika hyvä. Tällä hetkellä peräti kolme naista on maailmantilaston 50 parhaan joukossa ja Jenni Kankaalla pitäisi olla kaikki edellytykset nousta vielä neljänneksi tuohon joukkoon........

Hey. Come on! Maailmantilastot ovat paperia. Tulosurheilussa ratkaisee sijoittuminen arvokisoissa ja niissäkin kaikki sijoitukset kultamitalista alaspäin ovat häviäjille. Mikäli joku suomalaisista naiskeihäänheittäjistä ylittää karsintarajan, voidaan hänet toki lähettää oppimaan muilta kilpakumppaneilta sitä, miten kisoissa menestytään.

Kevennykseksi copypastattuna RaLu -signatuurin kommentti vuodelta 2003.

Tilastoa

Tämän hetken maailman top 50 tilastoon mahtuu (peräti) 4 suomalaista. Eli Parvinainen(11), Mikkola(15), Koski-Vähälä(42) ja Wirkkala(46). Ei kauheasti naurata kun noita tilastoja katselee varsinkin kun Parviainen on loukkaantuneena ja tuo Mikkolan tulos on heitetty lähes puoli vuotta sitten.
Oliskohan parempi olla lähettämättä ketään nolaamaan Suomen haalistunutta keihäsmainetta enää enempää MM-Pariisiin.

Tulevaisuuden toivoja onneksi on, mutta niistä ei vielä lähivuosina ole kauheasti apua.
 
Viikonloppuna on ties mitä urheilukinkereitä ja futismatseja, mutta kyllä omalta kohdaltani suurin mielenkiinto kohdistuu huomiseen keihäsfiaaliin ja eritoten Mannio&Wirkkala-taiselupariin
Kyllä, tästä tulee mielenkiintoinen kisa. Samaan tyyliin kuin viime vuoden Kalevan kisoissa, kun Etelätalo ja Mannio kilpailivat EM-paikasta. Se oli oikeasti pulssia nostattanut kisa heidän kesken.
Jotenkin toivon Wirkkalan selviytyvän kisoihin, ja uskon hänellä olevan tällä hetkellä enemmän potentiaalia heittää joku yli 84-metrinen. Vaikka molemmilla on tullut myös heikkoja kisoja tänä kesänä.

Ihan hyvätasoinen tosiaan oli naisten kisa, tavallaan. Toivottavasti edes joku noista kolmesta selviytyy MM-kisoihin. Itse asiassa hyvinkin tasainen kolmikko joten kaikki ovat aika lähellä sitä kisoihin pääsyä.
Euroopan joukkuekisan lämmittelyheitolla Jenni Kangas heitti jonkun 56-57 metrisen, vai oliko se yliastutulla. Eilen vähän odottelin jos olisi häneltä joku heitto livennyt 57 metriin. No ehkä myöhemmin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kyllä, tästä tulee mielenkiintoinen kisa. Samaan tyyliin kuin viime vuoden Kalevan kisoissa, kun Etelätalo ja Mannio kilpailivat EM-paikasta. Se oli oikeasti pulssia nostattanut kisa heidän kesken.
Jotenkin toivon Wirkkalan selviytyvän kisoihin, ja uskon hänellä olevan tällä hetkellä enemmän potentiaalia heittää joku yli 84-metrinen. Vaikka molemmilla on tullut myös heikkoja kisoja tänä kesänä....

Vähän samat ajatukset ja samoin perustein. JOS Wirkkalalla natsaa, niin ehkä potentiaali heittää se kasinelonen on kuitenkin inan parempi, tämä toki pelkkää omaa mutua.

Saas nähdä, miten Ronssi meinaa haastaa Teron, en usko kasivitosen vielä riittävän kultamitaliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös