Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:
Mutta itseäni on iänkaiken ihmetyttänyt, että mikä siinä "toimii"?
Näin kohteliaasti muotoiltuun kysymykseen on pakko vastata.
Itse olen aina pitänyt melodisesta mollivoittoisesta musiikista (niin tyypillistä...) Suosikkisointukuvioni ei kuitenkaan ole slaavilainen Am-Dm-E7, vaan länsimaiselle musiikille tyypillisempi Am-F-G. (Myönnän, että pidän myös kuviosta Am-Dm-G-C- jne. vaikka se onkin aika tyypillinen iskelmissä...) Samaten voimakkaasti säröytyvät kitarat ja nopea tempo viehättää laahaavaa keskitempoa enemmän - sopivasti ripoteltuja hitaita pätkiäkään unohtamatta. Vanhemmiten musiikkimakuni on kulkenut progressiivisempaan suuntaan, eli haluan monimutkaisempia kappaleita, joissa on useita erilaisia osuuksia eikä vain tyypillista: "a-osa ja kertosäe". Itse kitaraa soittavana arvostan teknisesti vaativaa kitarointia - ts. minulle kitara ei ole vain säestystä varten, vaan jopa lauluakin tärkeämpi elementti musiikissa!
Nämä ainekset yhdistyvät omaan makuuni erittäin hyvin Stratovariuksessa, vaikka toki moni muukin bändi täyttää samat kriteerit. En ala niitä tässä luetella, mutta luultavasti diggaan kaikkia niitä alan yhtyeitä jotka suinkin tunnen.
Se menee sitten vaikemmaksi selittää, miksi juuri Stratot kolahtavat itselleni vähän keskimääräistä paremmin tässä genressä? No, ainakin T.Tolkki on tietyistä maneereistaan huolimatta edelleen Suomen kovimpia kitaristeja, ja on tämän tyylilajin edelläkävijä tai isähahmo kotimaassamme. Stratovarius on prgressiivisempi kuin Sonata Arctica, heavympi kuin Nightwish ja lauluakin sentään löytyy - toisin kuin COB:lla (joka soitannollisesti on kyllä huikeaa tavaraa.). Ja
kaikkea on enemmän kuin Himissä...
Joten ei tässä oikeastaan jää kuin yksi brittibändi joka pyörii "levylautasellani" vielä Stratojakin useammin...