Stratovarius

  • 29 579
  • 142
Stratovarius heittäytyi kertaheitolla koko kansan huumoriorkesteriksi, ei näille voi kun nauraa!
Tolkkikin on yhtä uskottava hevimiehenä, kuin Matti Nykänen laulajana, hävettää, että on joskus tullut tuon jätkän tuotoksia ostettua.
Ei muuta ku verta naamaan ja kikkeliheviä soittamaan, rokrok!
 

jarnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
FNM hockey club
Ei voi olla totta, että Tolkki on muuttunut täysin pelleksi. Se että jätkä osaa kepittää, niin ei tee siitä fiksua, mutta nyt alkaa pojulla rattaat heittämään oikein kunnolla.
Fiksu veto Kotipellolta ja kumppaneilta lähteä ajoissa ennen laivan uppoamista.
Ei ihan oikeesti, toi Tolkki on hoidon tarpeessa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Filosofem
Timo on heavypiirien yksi suurimmista pelleistä. Julkisuushakuisuus on erinäisillä tempuilla huipussaan, mutta taitaa kyseessä olla myös jonkin sortin mentaalihäiriöitä. Uskottavuus joka tapauksessa nolla, ei voi mitään.

Voisitko perustella miten lohikäärmeiden, pentagrammien, permanenttien, maskien ja sukkahousujen heavypiireissä ollaan autenttisia tai uskottavia yleensäkään?

Tolkki pyörittää ympärillään aivan klassista mediapeliä, turha tästä on hermostua. En olisi yllättynyt jos koko spektaakkeli päättyisi Kotipellon paluuseen parhaaseen Spinal Tap -tyyliin.

Kallis levytyssopimushan painostaa tämäntyyppiseen ratkaisuun ja sekoilu kabbalalla ja muulla huuhaalla luo asetelmaan lisädramatiikkaa.
 

Filosofem

Jäsen
Viestin lähetti Pressiboxi
Voisitko perustella miten lohikäärmeiden, pentagrammien, permanenttien, maskien ja sukkahousujen heavypiireissä ollaan autenttisia tai uskottavia yleensäkään?

Miten heavymies voi olla uskottava? Jos ajatellaan, että nahkahousujen käyttö, pitkät hiukset, erilaisten korujen käyttäminen ja lohikäärmeistä laulaminen on 'uskottavuus nolla' -meininkiä, niin olkoon sitten niin. En täysin ymmärtänyt kysymyksestäsi, että mietitkö kuinka sukkahousuhevissä voi henkilö olla uskottava vai kuinka yleensäkään heavyssä voi olla uskottava? Mikäli kysymyksesi koski pelkästään Power Metallia, niin that's fine. Ainakin esimerkkisi koskivat suurimmilta osin tätä genreä. Tunnen henkilökohtaisesti jokusen 'kikkelimiehen', jotka soittavat maailmanmittakaavallakin mitattuna suositussa bändissä. He ovat uskottavia, vaikka kyseisestä musiikista en välitä paskaakaan. Jos luit lyhyen viestini tarkkaan, niin huomaa:

Viestin lähetti Filosofem
Timo on heavypiirien yksi suurimmista pelleistä -- Uskottavuus joka tapauksessa nolla, ei voi mitään.

Puhuin, kuinka heavypiireissäkin Timoon suhtaudutaan. Tällä en ota kantaa omiin mietteisiisi. Mutta mikäli tuolla kysymykselläsi tarkoitit koko heavyskeneä, niin sitten minä kyllä älähdän seuraavassa viestissäni.

EDIT.

Viestin lähetti Pressiboxi
En olisi yllättynyt jos koko spektaakkeli päättyisi Kotipellon paluuseen parhaaseen Spinal Tap -tyyliin.

Tässä voi todella odottaa mitä vain. Voi olla, että Miss K ei pääse kertaakaan esiintymään Stratovariuksen vokalistina. Mitä itse Tolkin tekemisiä olen seurannut, niin hän on julkisesti haukkunut Kotipellon aika pahasti, mutta eihän tuosta miehestä enää ota kukaan selvää.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kyllä Tony Iommi on mielestäni aika uskottava...ja muutenkin alkuperäinen Black Sabbath. Miehet loivat heviä kaikkea muuta ottaen mukaan kaikkea muita musiikinlajeja bluesista afrikkalaisiin rytmeihin ja biisin sanoissa oli loppujen lopuksi hyvin vähän lohikärmeitä.

Mitä tulee Manowareihin ja Maideneihin, he tekevät omaa showtansa enemmän ja vähemmän tosissaan. Minusta vähiten uskottavia ovat ne fanit jotka ottavat käsiteltävät asiat liian tosissaan - uppoutuen maailmaan jota pitävät yllä bändimiehet jotka normaalisti pukeutuvat leppoisiin farkkuihin hoitaessaan lapsiaan - ilman meikkiä.
Ja oli sitten kuinka synkkä ihminen tahansa niin lederhosenit ja mustat paidat kesähelteellä ovat kyllä hiukan korni ja kuuma asuste.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas, viimeisin episodi Strato-saippuassa on varsin surullinen: Timo Tolkkia puukotettu Espanjassa. Ei kuitenkaan Radio Cityn uutisen mukaan vakavasti (päässyt pois jo sairaalasta)

Mitähän seuraavaksi?
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hra Maestro Tolkki miettii nyt bändin kuoppaamista. Missään kohtaa uutisia ei sanottu mitä tämä puukottaja halusi teollaan viestiä. Merkillistä. Toivon todellakin, että kyseessä ei ole mainostemppu.
 

JanJ

Jäsen
Stratovariuksen kitaristia puukotettiin Espanjassa
(01.03. 13:16)
Stratovariuksen kitaristia Timo Tolkkia puukotettiin sunnuntain käsivarteen Espanjan Granadassa. Myös Tolkin kasvoihin tuli ruhjeita. Levy-yhtiö Sanctuary Recordsin mukaan Tolkki oli hyökkäyksen aikaan kävelyllä. Kosketinsoittaja Jens Johanssonin mukaan hyökkääjä näytti espanjalaiselta ja huusi hyökätessään ”Tolkki”. Tolkki on saanut viime aikoina tappouhkauksia, jotka liittyvät yhtyeessä tapahtuneisiin muutoksiin. Hän itse uskoo, että tappouhkauksilla on tekemistä hyökkäyksen kanssa. Stratovarius esiintyi Granadassa Piorno Rock -festivaaleilla lauantai-iltana.
(Lyhenne, lähteet STT, Satakunnan Kansa)
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Happy end, anyone?

Rockpiirit kuiskivat, että Strato-jutussa tulisi aika muikea loppuhuipennus tällä viikolla. Tai sitten Tölkillä ei totisesti ole kaikki kammarit lämpiminä.
 

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Tolkin puukotus

Luulenpa että toi Tolkin puukotus on jotenkin yhteydessä kabbalaisuus-huuhailuun. Etenkin nämä "tosihevarit" eivät siedä yhtään mitään kristinuskoon viittaavaa. Joku tämmöinen tapaus ja jos hieman viiraa päässä, niin voi tehdä mitä vaan. Olenpa kuullut tapauksen, jossa eräs kaveri meinasi saada turpaansa sen takia, että hänellä oli kaulakoruna risti.
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Menee aika huimaksi tämä Straton ympärillä pyörivä meininki. Itse alan, vaikka kipeää tekeekin, olla vähitellen myös sillä kannalla että bändi kannattaisi lopettaa.

Tolkki vetää kyllä kovaa show`ta, ei voi muuta sanoa. Kotipelto takaisin ja MissK:lle kunnon korvaukset siitä että oli vähän aikaa Straton "vokalisti".. Ei ihmetyttäisi yhtään.

Tolkin kabbalaisuus jutut strato.comin kautta olivat aika heikko veto.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti The Hawks

Tolkin kabbalaisuus jutut strato.comin kautta olivat aika heikko veto.

Mun mielestä se oli kaikessa uskomattomuudessaan ylivoimaisesti hauskin veto, mitä tuo shöy on koskaan tarjonnut. Vaikka en bändiä ole koskaan kuunnellut, enkä sitä paskan vertaa arvosta - musiikillisesti enkä muutenkaan - on Tolkki kyllä niin uskomaton sälli, että sen kommentteja seuraa jo ihan mielenkiinnolla.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Re: Bändistä en ole koskaan digannut,

Viestin lähetti BigRedBob
mutta viihdearvoa on niin perkeleesti! :D

Granadan keikkaraportti kusikuvineen => http://www3.soneraplaza.fi/musiikki/artikkeli/0,3634,6197_200049,00.html
Tolkki ja puukotushaavat => http://www3.soneraplaza.fi/musiikki/artikkeli/0,3634,6211_199869,00.html

Sano muuta. Toi juttu oli niin päätön että se kuulosti keksityltä...

Itse puukotukseen toteaisin - mitä liikkuu sellaisen ihmisen mielessä joka ottaa jonkin Straton tasoisen bändin niin tosissaan että menee puukottamaan yhtyeen kitaristia?
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Bändistä en ole koskaan digannut,

Viestin lähetti goldenawe
Itse puukotukseen toteaisin - mitä liikkuu sellaisen ihmisen mielessä joka ottaa jonkin Straton tasoisen bändin niin tosissaan että menee puukottamaan yhtyeen kitaristia?

Jahka vävypoika kotiutuu samaiselta rundilta tulee tämä olemaan ensimmäinen kysymykseni heti pakollisen 'kuinka voit itse, btw' jälkeen...

Mahtaa olla kaamea kabbalah tuon keikan jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ja Straton kotisivuilla uusi Tolkin Statement

Mielenkiintoista on se tuossa, että Tolkki haluaisi koota uudelleen Stratovariuksen menestyskokoonpanon. Mitähän seuraavaksi?
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti MetalMac
Stratovarius palaa kuvioihin vanhalla kokoonpanolla.

No niin. Suomen historian kenties tasokkain pop-bluffi on päättynyt. Alunperin "klassisen kokoonpanon" piti palata jo viime vuoden keväällä mutta ilmeisesti salajuonen paljastuminen siirsi suunnitelmaa eteenpäin?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti MetalMac
Stratovarius palaa kuvioihin vanhalla kokoonpanolla.

Jaahas. Viikonloppu pilalla. Taidankin vetää perseet tänään kun rupes vituttamaan niin paljon.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Voihan vidura.. Vanha suosikkibändini on toki kyseessä, mutta ei nyt vit..

Kotipellon viimeinen albumi peittoaa kevyesti straton parin kolmen viime albumin sekoilut. Olisit Timo jatkanut valitsemallasi tiellä... Yhtään strato tuotetta en tule ostamaan, sen verran on tullut heitettyä rahaa noihin viimeisiin surkeisiin levyihin.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Taitaa olla pelkkä rahastus kyseessä. Hyvä, jos sieltä vielä yksi hyvä levy tulisi, mutta epäilen. Strato on hyvä livebändi edelleen, mutta levytysrintamalla on mennyt metsään viimeisen kahden levyn aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös