Still HCH; Where have all the Gongers gone?

[HardCore Hooligan]

Puhuttelevat, muistorikkaat katselukokemukset ja Rangers vastaan Islanders 1984-1985.

Nostalgian hymyilevä utu ja siinä oli taikaa, säkenöivää luomisvimmaa ja kunniakasta kuolemaa kehien taistelutantereilla.

Nähdä jotain sellaista, elää mukana ja se oli maltillista, mutta kultaista.

McPhee tulossa ja ei saatana, se on hieno hetki...se on suuri hetki.

Siinä oli läsnäoloa, siinä oli sidonaisuutta ja nyanssit, ne purivat...ne kuljettivat meidät pilviin.

Siellä oli kypärättömiä, myyttisiä sankareita ja yksi näistä kuninkaista, Gillies ja murhaava oikean käden moukari.

Omaa paikkansa historiallisessa jatkumossa ja mennään niihin visiirinaamaisiin narreihin, ei Sandstrom vaan se jatkoajan poikanen.

Trevoria ei pidä verrata kaimaansa ja ei toki, toinen oli aivan helvetillinen ottelija ja se kolkuttelee viiden suurimman nimen ovia.

No, tekihän se Sandstron myös itsestään saamattoman pellen ja kyykki siellä kuin tyylipuhdas euro, mutta se oli vain hetken täytemateriaalia.

McPhee, tuo toe-to-toe maestro ja kivenkova tykittäjä, me olimme yhtä jännittynyttä kananlihaa ja hengittämämme ilma tulvillaan mukaansatempaavuutta.

Islandersin penkillä kypärätön Gordie Lane ja todellakin, sinne oli sekaan eksynyt joku euro visiirissään ja teki itsestään suurta kuin se poloinen kolumnisti täällä.

 

[HardCore Hooligan]

Bilckella ollut hiljaiseloa ja ymmärrettävää nöyryyttä giljotiinin alla, rohkeutta sekä luonnettahan se vaatii olla henkensä uhraaja.

Esimerkkitapaus ja Bilcke loi tämän lähdönvastaisen hysterian, joten ei muuta kuin marttyyrina mestattavaksi ja visiirinaamat sitten syljeskelemään se ruumiin päälle.

Tulevaisuuteen katsottaessa näemme aution lähtömaiseman ja ei ole enää taistelijoita, lähtijöitä tai gladiaattoreita, viihdepankki kumisee tyhjyyttään ja visiirit kiiltävät valtaistuimilla.

Kintaat liimataan käsiin, mustat silmäkulmat unohdetaan ja palataanko vanhaan, otetaan keihäät aseiksi ja käydään kaksintaistelut perinteisin tavoin?

Ääni tälle, keihässoturit olivat pelin pelätyimpiä kuninkaita aikanaan ja sitten seestymisen myötä siirryttiin nyrkkeihin.

No, se ei istuisi O:n historiaan ja täällä aloitettiin rystysillä...bench clearing brawleilla, kilahduksilla sekä päällekarkauksilla.

 

[HardCore Hooligan]

Askel vanhaan, vertatihkuvaa maisemaan ja on kuitattavaa, heitetään ne pyykit koneeseen.

Modernisti sisäistetysti viisi taistelijaa askiin ja suoraan aloituksesta joukolla matkaan, röyheästi kimppuun ja lähettämään viestiä.

Sehän on ihan perseestä, yököttävää öykkäröintiä ja vastenmielisen väkivaltaista katukulttuuria.

Aikanaan keihäs heilahti, matkaan lähtivät historian häijyimmät saalistajat sekä lahtaajat.

"Grapes", sen kädet ovat verisemmät kuin kenenkään muun ja se ohjeisti suoraan, kaiva siltä silmät päästä.

Ne olivat myyttisten rautaliigojen oppeja, siellä keihäs oli kovuuden symboli ja kykenevyys stick fightiin alan mestarien kanssa se mittari.

Ne olivat rajuja murroshetkiä Show´ssa, kun Schmautzie nosteli keihästää pystyyn 70-luvun loppupuolella ja teki sitä viimeisenä ison liigan historiassa.

Bruinsia vastaan tuli jotain oikeiden jako aiheita ja "Dr Hook" sieltä lähetettiin perään, tai teki tämä sisäistetysti.

Sonmor, se yksisilmäinen juoppo ja sillä oli filosofiana ylpeys nyrkeistä, kuittaus brawlista...ehkä tarkoitushakuisista penkkien tyhjennyksistä.

Se rakensi taktisesti tappeluiden varaan ja olihan silläkin se historiansa ennen kirkkaita valoja.

WHA, Glenin Goonit ja siellä oli värikästä hullua, häiriökäyttäytyjää sekä päällekarkaajaa...ei kuitenkaan tylyä rautaliiga mentaliteettia HCH:n tulkinnalla.

 

[HardCore Hooligan]

Rautaliiga ja tuota titteliä sekä statusta kantaa myyttinen EHL, se oli hyväksytysti väkivaltaista ja tunnustetusti hengenvaarallista.

Liigan kovimmat nimet ja ne olivat keihästaistelijoita, historian unhoon painuneita saalistajia sekä lahtaajia.

Täällä et luonut sitä kovinta tai pelätyintä mainetta nyrkeillä vaan mailallasi ja stick fightit olivat luonteen sekä hulluuden mittari.

Kaikkein vaarallisimmat, ne olivat liigan tähtipelaajia ja niitä kuninkaita, joiden varaan liiga rakensi.

Toki siellä tapeltiin, rähistiin ja häiriköitiin...bench clearing brawlit ja muut mahtipontiset episodit olivat arkipäivää.

Yleisö osallistui, se kantoi kortensa viihdekekoon ja tuomareita ohjeistettiin pysymään sivussa.

Itsestäänselvä viittaus ja matsina New Haven Blades sekä Long Island Ducks, tuo kuuluisa kahden minuutin matsi.

EHL, edesmennyt ammattilaisliiga WHL ja siinä ne timanttiset rautaliigat, kultahippuja ylle ja yltäkylläistä sotaa tarjolle.

 

[HardCore Hooligan]

Synkkä, lähtöjä hylkivä sunnuntai O:ssa ja ei aiheuta reimunkiljahduksia kuin visiirinaamaisissa hipeissä.

Nostalgian utu ja oppaana Mavety, miksi hallit olivat täynnä aikanaan jo alkulämmössä?

Pre-game brawlit ja ne olivat itsestäänselvyyksiä, ne oli kirjoitettu iltojen ohjelmalehtisiin ja yleisö vaati oman viihdeannoksensa.

Bulls vastaan Canadians ja ei tuoliakaan vapaana alkulämmössä, kukaan ei halunnut missata sitä ja kukaan ei ollut niin hölmö tai heikkomielinen.

Branch pysyi hiljaa siivouskomerossaan ja silloin tälläiset hysteeriset puuskat, se olisi ollut tervaa ja höyheniä jofapäälle.

Mavety, se on stick fight legenda ja myyttisen Denverin "Graveyard Groupin" johtohahmo sekä sen parsitut kasvot.

Vedenpitävää tilastoa ei löydy, mutta se kantaa mainetta yhtenä eniten stick fighteja ottaneena pelin historiassa.

Hattua pois päästä ja parikymmentä sellaista uraan, siinä vapinat ja huimaukset olivat pikku juttuja.

Sen ensimmäinen ammattilaismatsi ja stick fight, bench clearing brawl sekä yleisö innostuneesti mukaan.

Hallista lopulta valot pois ja kansallislaulu soimaan, siinä saavutettiin täyttymys ja ilta ei ole huipussa ennnen kuin valot sammutetaaan ja biisi lähtee soimaan pimeyden keskeltä.

 

[HardCore Hooligan]

"Don’t ever drop your stick first.” Vanhaa viisautta ja tulee suusta, johon tiivistyi termi rautaliiga.

Yksi nimi, yksi hahmo ja se kertoo kaiken rautaliigoista, se on oppitunti pelin historiasta.

Yksi nimi ja yksi merkittävimmistä kädenjäjistä pelin historiaan, on Eddie Shore ja sitten on John Brophy.

Brophy, se huokuu vanhaa koulukuntaa ja se on myytti, johon tiivistyy 50- ja 60-lukujen alasarjakiekko.

Se aika pelin historiasta, josta versoi ja syntyi 70-luvun goonikiekko, sille löytyy yksi suuri esi-isä ja se on Brophy.

Pitelemätön hullu ja täysin arvaamaton, mutta läpikotaisin arvostettu ja kunnioituksella pelätty.

Se riehui, öykkäröi ja heilutti nyrkkejään, mutta terävimmältä meriitiltään se oli stick fighter, ehkä se kaikkien aikojen tunnetuin.

Älä koskaan pudota ensimmäisenä keihästäsi, se on aseseesi ja aseettomana olet avuton, toinen silpoo sinut viipaleiksi...tuikkii sinut reikäjuustoksi.

 

[Animal]

Törmäsin hiljattain tähän videopätkään tältä vuosituhannelta. Kaikuja menneisyydestä ja tulipa vaan mieleen noista HCH:n tarinoinneista.

 

[HardCore Hooligan]

Onhan tuossa kieltämättä lehtien havinaa, mutta näin pornotermein vähän softcorea ja kypärät sekä pakolliset visiirit vievät sen polttelevimman maun pois kielen päästä.

Gaetz ja hyväksytyin tunnusmerkein Show'n viimeinen gooni, joskin ilman aikasidonnaisuutta ja kulttuurillista ympäristöä.

Schmautz ja Show'n viimeinen tunnustettu stickmen, aidossa 50-60-lukulaisessa merkityksessä.

Nämä molemmat kehityshaarat johdettavissa EHL:n muinaiseen arkeen, sekä hahmoon nimeltä John Brophy.

Brophy ja Mavety eivät koskaan kohdanneet, tiedä toki sitten mitä tapahtui Slapshotin kuvauksissa?

 

[HardCore Hooligan]

Tuskaista on ja Spits viisi iltaa lähdöittä, viisi iltaa kurjuudessa ja köyhyydessä.

Tuo luotettava ja viimeinen uskollinen, tämä on loppu ja on aika lyödä kaikki paskaksi, pistää palamaan.

Jättää visiirinaamoille vain tuhkat, antaa niiden siinä sitten liimailla kiiltokuviaaan ja laskea eurojaan.

Tämä ei ole edes mysteeri kuin Sam Gregoryn kadonneet tekohampaat, se luovutti ne katsojalle bench claering brawlin leimutessa ja jäivät sille tielleen.

Tämä oli ajojahti ja siivosukomeron mestarisuunnitelma, lopullisen ratkaisun käsikirjoitus ja harmaus laskeutukoon ylle, vajotkaamme pumpuliin.

 

[HardCore Hooligan]

Pelaa kuin iso poika ja puhutaanko tässä luonteesta vai koosta?

Mike Rupp ja se oli O:ssa sylkykuppi, valitsi tilauksessa ja veti jarrut puurossa.

Silloin niitä ei vielä pakkosyötetty tai kahlittu haluja, se ratsasti koollaan ja siltä puuttui luontainen hulluus, halu sekä värikkyys.

Nyt se syö veteraanina kirkkaissa muiden leipää ja myönnämme kyllä, se on eittämättä sitoutunut kova poika...on Ontariosta ja vetää ilman visiiriä.

Senkin ikäluokassa oli useita nälkäisempiä, joilla se tuli palavasti sydämestä ja jo 13-vuotiaana hihat ylhäällä sekä halut piikissä.

Rakkaus lähtöihin ja kyllä ne olivat muut jätkät Bantam kehissä, jotka pullistelivat koppavina ja kohelsivat ylimielisinä kuninkaina.

Vihaamme nöyryyttä, keskikaistan tasapaksuutta ja mekin olimme yksi niistä, jotka halveksivat aikanaan Ruppia O:ssa ja leimasimme sen isoksi pojaksi, ilman luonnetta, tyylikkyyttä tai sisäistettyä ylpeyttä.

 

[HardCore Hooligan]

Elämme tuntemuksien varassa ja jönglööraamme hahmojen nerokkuudella.

Syöksymme modernismin aikapiiriin, emme kuitenkaan nykypäivän yksioikoiseen harmauteen, tasapaksuun kuraan.

Rochester Amerks ja väijyimme yhtä kultaista nauhaa menneisyydestä, oli poltteet, tärinät sekä kananlihat.

Kevin Kerr ja se on legenda, O:ssa se oli Spitsin räjähdysaltis kukkopoika ja tinkimätön gamer.

Otti kenet vaan ja sähköisti illan kuin illan, se oli öykkäri, häirikkö ja viihdekeisari.

Esittävää lähtötaidetta ja puhuttelevien hahmojen kimaltelevaa kunniakujaa, Van Dorp, Ray ja jopa Metcalfe...kaikilla iltansa Show´ssa.

Kerr ei sinne tarinassaan yltänyt ja me rankkaamme sen Ray yläpuolelle maineeltaan sekä leimoiltaan O:ssa.

Oliko se luonteeltaan hankala kusipää vai maistuiko muki, keskimääräistä enemmän?

Eikö ollut onnenlahjoja tai oljenkorsia, mutta sillä oli pitkäkestoisuutta ja lukuisia elämiä alasarjoisssa.

Ehkä se halusi vain olla kukkona tunkiolla, vaikka sitten varjoisissa katuojissa.

Vain muutaman dollarin tähden ja se hylki euroa sekä karttoi visiiriä. Se ansaitsee kaiken sen rakkautensa.

 

[HardCore Hooligan]

Romantisoidaan mennyttä ja vajotaan nostalgiseen utuun, Van Dorp ja se on huumaannuttava taikasana.

Saamme siivet ja matkaamme hahmojen taikamaahan, tuo rujo lähtömörkö ja se olisi ollut kulttiäijä vaikka ei olisi vetänyt iltaakaan kirkkaissa.

Edelleenkin sijoittasimme sen alhaalle, alhaalla se oli elementissään ja sovin nuhruisessa ympäristössä.

80-luvun loppupuolella saatoi vetää alhaalla ja olla piireissä aivan kuningas,se ei ollut maineesta mitään pois ja saattoi jopa ruokkia sitä.

Van Dorp ja huikea määrä luovutettua verta lähtöalttareille, aina verissäpäin ja tsekkailemassa onko nenä kasassa.

Se ei ollut mikään tylsä portsari, se oli heittäytyjä, siinä oli läsnäoloa sekä lähtörunoutta.

Ylhäällä, se oli kuin friikkisirkuksesta karannut kummitus ja pelotteli pikkulapset sekä mummot pois televisioiden äärestä.

Onneksi pikkulapsilla sekä mummoilla ei ollut silloin vielä sanavaltaa ja Van Dorp, se ei osannut pelata pätkääkään.

Se oli kehu ja tälläisenä aikana, jopa itsestäänselvyyksiä kuten tuo pitää painottaa.

Sillä oli missionsa ja se täytti kaikki veripankit, antoi veren virrata valtoimenaan ja vangitsi agendalle alttiit sydämet ikiajoiksi.

LB, se ei diggaillut tai kuulunut Van Dorpin faniryhmään.

Keskinäiset Show´ssa, ne olivat sotaa ja niissä mentiin henkilökohtaisuuksiin.

Kun ollaan tosissaan, se on tapana ja nähdä LB sekä Wayne koputtelemassa veljellisesti toisiaan, nyt se oksennusämpäri tänne.

Lopulta LB tuhosi sen...otteleminen, se ei myöskään ollut Van Dorpin varsinainen vahvuus.

Hyvät, pahat ja rumat. LB oli se paha, Van Dorp ruma ja kuka olikaan sitten hyvä?

 

[HardCore Hooligan]

Viettelevän nerokkuuden ydin ja gotta give it to Lyndon, johon Turk...thank you!

Aivan helmi ja tapahtui mitä tapahtui, aivan sokea ja vääräuskoinen sitä täytyi olla, nostaakseen jonkun muun kuin LB:n käden.

Paikkana Chicago Stadium ja kaksiosainen näytelmä LB:n sekä Van Dorpin kesken, molemmat suoraan aloituksesta ja kipinöivää lähtömateriaalia.

Kylmät väreet äärilaidalla ja kuolalappu kaulassa, ehkä nenänsä putsannut Turk oli se hyvä.

LB vastaan Probert ja se olisi tullut sieltä puvussaan kentälle, nostanut sen ylös ja todennut thank you, vanhassa Gardenissa.

 

[HardCore Hooligan]

"Settle down Greg, you gotta win some fights first". Aivan timantti ja taas helmeilevää tilanteen tulkintaa itsensä jumalan, Turkin suusta.

Bird Dog sekä LB juuri ottaneet ensimmäisen erän ja lähtivät boksista sitten toiseen, kun kongi kilahti ja Smyth ei ymmärtänyt realiteetteja.

Se kilipää kerjäsi lisää ja huikea hetki Show´n lähtöjatkumossa, silkkaa noitarumpua, tajunnanvirtaa sekä lähtöstranssia.

Me tempauduimme mukaan juurineen ja leijailimme utuisissa pilvissä, syöksyimme villisti maahan ilman laskuvarjoa ja meidät haudattiin hahmojen luomaan nostalgiseen lähtömultaan.

Tuo Turkin letkautus siihen kiveen ja kyseinen ilta oli vahva näytös Bruinsilta kokonaisuutena, LB sekä Jay dominoivat ja loivat itselleen kuningaskuntaa.

 

[HardCore Hooligan]

O:ssa vetäydytty joulutauolle ja Bilcke päättä pitkään lähdöttömään putkeen, se kuihui lähes euroksi ja ei mikään ruusuinen kohtalo näytelmän entiselle vetonaulalle.

Spits ja mitkä lähtöperinteet, mikä hahmojen galleria.

Siellä veti aikanaan jo George Finn, eli TB Bombersin Karl Racki ja sekin peto menneisyydessä Spitsin taistelijoita.

Se leffa, siivouskomeron hysteerinen fanaatikko iskee siihen edelleen tikareita ja sillä on päässä aatteen sotilaskypärä, pellejofa visiirillä.

Todellisuudessa sirkus saapui teräskaupunkiin jo 1984-1985 ja meno oli paljon railakkaampaa kuin leffassa, LaForgen heilutellessa rähinäsauvaa.

Crowder, Ware, Tomlison, Corson, Hoard sekä Vial, olihan se nyt kovempi jengi mitä Mustangsilla oli tarjota, mutta utuinen George Finn ja kulttimaine on se arvokkain.

 

[HardCore Hooligan]

LB vastaa Ray, emme ole avautuneet tunteistamme liittyen tähän ja tämä on kuitenkin kunniapaikalla sydämessä.

LB jo ryvettynyt maailman katuojissa, hotellihuoneiden sängyissä sekä pukoppien vessoissa, mutta sillä oli vielä tarjottavaa lähtöjen ystäville.

Se oli maksanut kovaa hintaansa sairasosaston synkkyydessä ja se ei voivotellut, se heitti iskunäytöksen ja pisti oppipoika Rayn kouluun.

Se perseraiskasi sen Show´n kirkkaissa valoissa ja se oli yksipuolinen nyrkkipano, LB hyväksikäytti sitä häikäimlemättömästi.

Monet vannovat sen Beruben tuhoamisen nimeen, mutta tämäkin on vakuuttava työnäytös ja helvetillinen erikoisosaamiseen osoitus.

Sieltä tulee niittiä ja hetki on kuin LB vetäisi pikku treeniä nyrkeilysäkin kanssa, ote on irtonainen ja itseluottamus piikissä.

Aina kananlihat sekä väreilevät lähtömatkat tästä, mutta Mike Hartman ja se haluaa asioida LB:n kanssa.

Ei halua päästää retkua ilmaiseksi boksiin ja Bruins vastaan Sabres, tuhottomasti klassikkomatskua tuolloin.

 

[HardCore Hooligan]

Turk, LB ja Shoe, se ottaa organisaation kolmospaikan ja kiitos, keväisten Sabres kohtaamisten.

80-luvun mielipuolisen innostava nostalgia ja hahmojen taikavoimainen luomisvimma, sille riitti nuo iltansa ja se ei kaivannut satoja jättääkseen ikuisen kädenjäljen.

Shoe ja Sabres, se on perusiltasatuja pelin historiasta ja vain visiirinaamat ovat asialle vihkiytymättömiä, sivistymättömiä moukkia.

Shoe, se oli kilahtaneen ja nyrjähtäneen oloinen jätkä, letti kondikseen matkalla boksiin ja tuo kuva on sen mieleenpainuvin perintö.

Se oli ilmetty Gaetz, kuin sen kaksoiveli tai toisinpäin, Shoe oli Show´ssa ensin.

Se ei ollut terävimmän kastin ottelija, kuten LB. Se oli hullu, hahmonsa äärimmilleen virittänyt friikki klovni.

1987-1988, siltä meni solisluu murusiksi ja mikä kohtalokas isku juonikululle, se edessä siintävä sarja Devilsin kanssa.

Shoen läsnäolo ja häkissä olisi tapahtunut ihmeitä, tärisisimme ja kuolaisimme vieläkin.

Finaalisarja, Shoe siellä ja sekin olisi ollut todennäköinen skenaario, aistitteko hurmoshenkiset tuulahdukset?

Joulupukki saapuu huomenna, istutan sen katsomaan Shoen koottuja.

 

[HardCore Hooligan]

No, onhan LB sekä Shoe kohdanneet ainakin kerran, Bruinsin scrimmage ja molemmilla jo toinen jalka urahaudassa.

LB siellä jo napaa myöden ja muistatteko sen Coach's Cornerin, LB on Grapes ja "only Lyndon Byers would have a grandpa name Cracker Jack".

Kultaisten muistojen maailmanpyörä ja olemme saapuneet jouluun, maisema on synkkä ja emme ole kuulleet väkivaltaisuuksien kutsuhuutoa.

Ennen tämä joulun jälkeinen aika tarjosi vaihtoehtoja, jotkut lähtivät kisoihin ja paikkoja ottelevaa aukesi.

Hihat ylös, kypärä takaraivolle ja joulun sekä uuden vuoden välinen täsmäisku O:n lähtövirtaan.

Se on arvokasta menneisyyttä ja ne olivat kaikki samaa jengiä, sinne Cherryn Corneriin olisi heitetty yksi sammakko ja ne olisivat pistäneet sille reppanalle visiirin, paistaneet sen pannulla.

 

[HardCore Hooligan]

Syöksykäämme syvälle menneisyyden pölyyn ja utuun, 80-luvun alkupuolen Dub ja tarkemmin 20.2.1983.

Lietelannan pistävä tuoksu taustalla ja preerian tuulet piiskasivat, kun Kocur sekä LB lähtivät.

Vähän on tietoja tihkunut tästä, ei aikalaiskertomuksia tai elävää kuvaa taltioituna, iso timantti kätketty ikuisesti katseilta.

LB puhuu mielellään lähdöistään, mainostaa menneisyyttään, korostaa osaamistaan ja se on vaiennut tästä, ehkä siis Kocur vei?


90-luvun alkupuolella LB sekä McSorley olivat lähtötelineissä kirkkaissa ja hyvät kipinät päällä molemmilla, mutta linjurit estivät siirtymisen tanssilattialle.

Hyvä näin, se olisi ollut häpeä ja vitsi. LB kaulaansa myöden haudassa ja päällä paita, joka oli myös häpeä ja vitsi.

Näytelmä olisi ollut ruma ja halpa, ihan fiasko. Se olisi pitänyt ottaa 1986-1989 Show´sssa ja Bruinsin paidassa.

AHL 1984-1985 ja LB vastaan McSorley, ei elävää kuvaa...buu!

Tätä LB on kuitenkin mainostanut, sanonut yhdeksi pisimmistä ottamistaan ja aikalaiskertomukset sekä lähtöön kietoutuneet myytit, niitä oli paljon.

Jo 80-luvun lopussa ja heittävät tämän LB:n heiniksi. Jofapää oli vahva maratooneissa ja LB varatankilla, silloin arsenaalista lähti ne murhaavimmat uppercutit...aistimme, me näemme ne sielumme silmin.

Turk olisi värittänyt oikein ja helvetin helvetti, kun ottelivat helmen jossain varjoissa ja Turk ei ollut LB:n kulmauksessa.

 

[HardCore Hooligan]

LB ja mainitusti se on vetänyt näissä ajankohtaisissa junnuskaboissa, "Don't pressure me" ja ehkä siihen oli sittenkin aihetta?

No, ehkä silloin se ei vielä vetänyt vanhoilla silmillä, krapulaisena ja parin tabuboksin voimalla, vaikka sekin yhtälö pelasi vielä 80-luvun loppupuolella.

Sitä kulttuurin ja roolin klassikkomatsua, pari valvottua yötä alla, kädet paskana ja täriset kalpeana siellä pukopin vessassa, "Man or a Mouse" ja ehkä siksi käteen jäi vain Norwoodin sekä Halwardin pieksemiset.

Nämä siis Red Wings matseista ja LB, aina pilke silmäkulmassa ja vuosienkin jälkeen suurella ylpeydellä.

Sekin LaForgen koulima, oli läsnä siinä Patsin sekä Wranglesin taianomaisen kuninkaallisessa illassa.

Dubin historiallisia jalokiviä ja liukuhihnalta nyansseja, LaForge lähettää ekan jätkän penkiltä ja se on illan kakkosmolari Jim Campbell.

Keikutetaan venettä ja uudistetaan toimintamalleja, ensimmäisenä sisään maalivahti ja sitten seuraavalla siirrolla perään loput penkiltä.

Jengien huoltajat ja ovathan ne historian saatossa osallistuneet, ottaneet yhteen...tässä ne tekivät sen kentällä osana kokonaisvaltaista sekasortoa.

Patsilla eläimellisen hullu jengi, mutta Wranglersilla ehkä kentän kovin jätkä ja se oli Bob "Hammer" Fleming".

LB siellä seassa, mutta se olikin joku vitun "Prospect" ja sitten vasta myöhemmin kulttijumala, alkoholisti ja uppercut legenda.

 

[HardCore Hooligan]

"Hammer", maine elää ennen kaikkea perimätiedolla ja nojalla aikalaiskokemuksen, on siis hahmona aito kultti ja myytti.

"Fucking vacuum salesman", näin se heitti LaForgelle Dubissa ja ehdottomasti kummittelemaan jäänyt heitto.



On hyvin rakennettuja, hypetettyjä hahmoja, joihin on ladattu roppakaupalla odotusarvoa ja joiden tarina kiehtoo, se tempaisee mukaansa.

Tätä yhtä on LB pilkannut ja ylenkatsonut, vuosien jälkeenkin ja se on vahvin koskaan, Mr. Quebec.

Olkaamme vahvoja lähtöuskossamme ja me äärilaidan lähtöparoni, meillä on taipumuksemme ja meillä on kahlitsevat perinteemme.

Mr. Quebec, penkiltä lähti 215kg ja kuka on tämä, ottelijan statuksella aikanaan viilettänyt hahmo?

 

[HardCore Hooligan]

Astumme jälleen aikaportista ja otamme aikamatkan 80-luvulle, IHL:n railakkaaseen lähtömaisemaan ja avaamme liigan kauhugallerian oven.

Old school sluggers and Minor league psychos, se olkoon tämän ylvään seikkailun johtoteema ja pysähdyspaikkana Flint, 1987-1988.

Lähtötieteellinen ote tematiikkaan ja kuka oli liigan kovin, se oli epäolennaista sekä epärelevanttia ja kysymys kuului, kuka on liigan hulluin.

Aivan sama vaikka olisit heilunut nyrkeilysäkkinä, kunhan otit eläimellisesti boksia ja riehuit, häiriköit sekä öykkäröit.

Rähisevä kuningasluokka ja alle 300 minuutin bokseilla, älkää vaivautuko!

Flint Spirits ja siellä jätettiin hyvästejä, Val James, Marc Magnan, Mel Hewitt, Perry Turnbull sekä "Hammer".

Flemingin maine sitten paisui ja se otti uudestisyntymän 90-luvulla, mutta muut laskettiin haudan lepoon ja hyvästeltiin ikiajoiksi.

Magnan ja Chris McSorley puri siltä 1984-1985 nenän pään irti, otti muistomerkin mukaansa.

Nämä taistelijat ja kiukkua piti olla, piti sylkeä, sätkiä, kynsiä ja purra.

Paskat tikeistä, murtuneista nenistä ja pudonneista hampaista, kyllä todelliseen uskottavuuspottiin pääsee vain luovuttamalla nenänsä pään.

Flint Spirits 1987-1988 ja McSorley oli siellä myös, jengissä nähtiin myös yksi euro ja se oli Raimo Summanen.


Mr. Quebec, se ei sentään ollut läsnä tässä sarjakuvamaisemassa ja 80-luvun IHL:ssä nähty kyllä sekin.

Huippuun viritetyssä kropassaan, siellä ryypiskelevien hylkiöiden sekä oirehtelevien kehäkriminaalien keskuudessa.

Se nostettiin 1983-1984 maaliskuussa ylös ja GM heitti mediassa vähäpätöiset nostatukset, Mr. Quebec on nuijinut Dave Brownin kahdesti alhaalla ja pumppaa enemmän rautaa kuin kukaan muu koskaan Show´ssa.

Onneksi siitä ei ole kyse ja korvien välissä pitää olla oikosulku, silmissä ikimustaa.

 

[HardCore Hooligan]

Luokaamme lähtönäkökulmia ja 80-luvun loppu, AHL:stä noustiin kirkkaisiin ja IHL:ssä veti nuhruiset kehäkriminaalit sekä urahäiriköt.

300 minuutin rähisevä kuningaluokka ja sitten yli 500 minuutin ritarit, se oli se kovin työnäyte ja tähän pystyi Mel "Mad Mel" Hewitt.

Tunnunmerkeiltään tyypillinen IHL:n soturi ja pienikokoinen farmipoika, josta kasvoi jonkun Kalamazoon tai Flintin höyrypäinen sankarihahmo.

Monet kestivät kauden tai kaksi, Hewitt loi uran ja haali ammattihäirikön piinkovalla asenteella boksia.

Coxe vastaan Probert Show´ssa ja sillä ei ollut mitään tekemistä IHL:n kanssa, se oli eri maailmaa.

IHL:ssä piti kiivetä katsomoon, hakata tuomarit sekä zamponikuskit, etttä edes joku innostuisi tai huomioisi.

Maisemissa oli nähty liukuhihnalta kuolaavaa hullua ja häiriökäyttäytymisen rima oli lyöty kattoon, otteleminen oli perussettiä ja pelkästään sillä ei sankarinviittaa otettu.

Daryl Stanley on on kertonut muinaisesta IHL:n keikastaan Toledossa ja sitä valistettiin, että Peorialla yksi jätkä ampuu huvikseen kiekkoja vastustajan vaihtoaitioon.

Se oli "Hammer" ja Hewitt, se kantoi numeroa 111 1986-1987 IHL:ssä.

Sillä oli taskussaan lupa ja oikeus, yli 500 minuutin ritari ja kymmenkunta hehkuvaa sesonkia väkivaltaisten näytelmien keskiössä.

Näyttämöt eivät olleet juhlallisimpia tai puitteet ylväitä, mutta maineteoista kelpasi sitten kertoa kotisikalan röhkijöille ja ne varmasti ymmärsivät eläimellisen sikailun päälle.

 

[HardCore Hooligan]

Tilastoraamattu ja siitä tiiliskivestä selattiin kuolaten aina se loppuosa, boksit alhaalta sekä pääjunioriliigoista ja 300, 400, 500 ja 600 rajapyykkeinä.

IHL:stä löytyi juuri näitä mahtipontisia uskottavuuden haalijoita ja se ei kertonut mitään kovuudesta, se oli hulluuden ja värikkyyden määre.

IHL, se oli mielikuvitumatkailua sekä ajatusseikkailua. Nämä suurten pottien ritarit ja mikähän kilipää tuokin on ja mitä hullua sekin lienee sekoillut, koheltanut ja touhunut.

AHL ja sieltä tuli fight tape monelta suunnalta, IHL taas oli kätkettyä maastoa ja suunnistettiin pelkästään boksien sekä kiertävien tarinoiden varassa.

90-luvun loppua kohden siitäkin tuli näkyvämpi ja materiaaliltaan tunnetumpi, mutta me emme puhu siitä...se ei aiheuta meissä väreilyä.

80-luvun loppu ja guide & record book, tuokin jätkä taas häkellyttävillä statseilla ja mikä saatanan riivattu eläin se onkaan.

Kevin Evans sähisi 648 tauluun Kalamazoossa 1986-1987 ja siinä samassa jengissä vetäneen Robbie Nicholsin 357 oli kevyttä kauraa, ihan mikkihiiri-osastoa.

Ontarion taistelijoita nämä raivoisat tilastohaamut ja jotain ihme enforcereitako nämä?

 

[HardCore Hooligan]

Menkäämme tuulettumaan raikkaaseen ulkoilmaan ja löytäkäämme se kadotettu lähtörikkaus, hahmojen ainutlaatuinen nerokkuus.

O:n sunnuntaissa Spits vastaan Sahinaw, ulkona ja Bilcke sekä Payne ottivat tyylikkään laskelmoidun, iltaan selkeästi käsikirjoitetun.

Lähtaiteellisesti ei hivellyt silmää, mutta tuo huomionkipeys, halu astua esiin ja nostaa nimi huulille.

Lähtökulttuurilliset perusmausteet ja valokeila oli heidän, mekin matkasimme vuosien taakse ja ulkojäillä toinen LB, toinen Probie.

Vettä kuihtuville ja Bilcke ravisteli euron niskastaan, mutta etupihalla tälläistä ja marttyyri uhrasi itsensä, se oli valmis heittäytymään roviolle.