HardCore Hooligan
Jäsen
Kaikki on mennyt ja suo lohduttoman syvä, mutta nousemme muistojen vuoristorataan ja matkaamme taikaluudalla nostalgian alkulähteille. Noituuttahan se oli ja mistä muuten tämä usko, nämä polttelevat muistikuvat?
Soo kevättalvella 1989 ja hyytävän valkoinen Sault Gardens. Välittömät kananlihat ja vapisemme innostuksesta kuin nuoruutemme päivinä. Se oli perinteikäs lato, väkivaltaisuuksille omistettu kehä ja häkissä vuodatettu veri tihkui areenan seiniltä.
Vihamielinen ilmapiiri, runoilun alkulähde ja oiva paikka lähtöbongailulle. Ja kuka muukaan kuin Houndsin Troy Mallette on se, joka astuu esiin ja käynnistää illan moottorit. Silloin kaikki tarinat lähtivät sekä johtivat punaviivalle ja Mallette sekä Wolvesin Terry Chitaroni sanailevat punaviivalla.
Pidättelemme hengitystä ja tiedämme vangitsevamme kohta jotain suurta!
Kipinät sinkoilevat, siirrytään miekkailuun ja sitten illan kattila kiuhuukin jo yli. Pohjoisen paikallissota ja olennaiset hahmot rooleissaan. Alkukantainen hurmos täyttää hallin ja savun hälvettyä näytelmä saa villin luonteen. Wolvesin Kevin Grant riehuu sinkoilen ja toteuttaa mielipuolisia päällekarkauksia.
Suorittaa tämän mukaansatempaavan kujajuoksun paitansa menettäneenä ja lopulta päätyy toisen linjurin sekä Denny Lambertin selättämäksi (kuva tästä oli Soo´n lehdessä seuraavana päivänä). Näin historiallisena näkökulmana joudumme harmittellen toteamaan, että Mallette sekä Grant eivät kohdanneet tämän kuningasluokan paraatimarsin aikana.
Toki pystyimme uhraamaan tälle vain toisen silmämme, kun toinen seurasi Shannon Boltonin sekä Peter Fiorentinon monivaiheista välienselvittelyä. Brawl kuin brawl, yksi monivaiheinen vaaditaan tai jää nerokkuus saavuttamatta. Ei soi nostalgiat urut kirkkaasti tai satele kultahippuja ylle
Ensimmäisessä tanssissa Fiorentino nuijii sekä pieskee Boltonin jäihin. Huikeaa heittäytymistä häneltä ja Fiorentino sydämellään mukana karkeloissa. Ulkopuolisuudessa ei ole suuruutta. Veriseksi tatuoitu Bolton riisuu kamansa ja palaa takaisin. Toisessa otoksessa yltiöpäisen raivokas toe-to-toe ja kohtauksen terävimmässä tuokiokuvassa Fiorentino pitää kiinni Boltonin hiuksista.
Fiorentino jää tässä kuitenkin alakynteen paidatonta taistelijaa vastaan ja Houndsin jätkät hyppäävät sisään. Bolton uhkuu sekä puhkuu, se on täysin mukana tarinassa ja veriseksi mössöksi isketty naamataulu loistaa jäällä kuin majakka.
Vieläkin isnpiroivaa materiaalia tämä ja lopulta kaksi Wolves taistelijaa poistuvat hallin päädystä. Molemmat gladiaattorit yläkropat paljaina ja yleisön ruoskinnat sekä hehkuvat vihat yllään. Me HCH, olemme siinä ytimessä ja heitämme ylävitoset vertavuotavan Boltonin kanssa. Se raivopää huutaa kuin eläin, kuin sikaa tapettaisiin ja jotain tyylikkään saatanallista siinä hetkessä oli.
Soo kevättalvella 1989 ja hyytävän valkoinen Sault Gardens. Välittömät kananlihat ja vapisemme innostuksesta kuin nuoruutemme päivinä. Se oli perinteikäs lato, väkivaltaisuuksille omistettu kehä ja häkissä vuodatettu veri tihkui areenan seiniltä.
Vihamielinen ilmapiiri, runoilun alkulähde ja oiva paikka lähtöbongailulle. Ja kuka muukaan kuin Houndsin Troy Mallette on se, joka astuu esiin ja käynnistää illan moottorit. Silloin kaikki tarinat lähtivät sekä johtivat punaviivalle ja Mallette sekä Wolvesin Terry Chitaroni sanailevat punaviivalla.
Pidättelemme hengitystä ja tiedämme vangitsevamme kohta jotain suurta!
Kipinät sinkoilevat, siirrytään miekkailuun ja sitten illan kattila kiuhuukin jo yli. Pohjoisen paikallissota ja olennaiset hahmot rooleissaan. Alkukantainen hurmos täyttää hallin ja savun hälvettyä näytelmä saa villin luonteen. Wolvesin Kevin Grant riehuu sinkoilen ja toteuttaa mielipuolisia päällekarkauksia.
Suorittaa tämän mukaansatempaavan kujajuoksun paitansa menettäneenä ja lopulta päätyy toisen linjurin sekä Denny Lambertin selättämäksi (kuva tästä oli Soo´n lehdessä seuraavana päivänä). Näin historiallisena näkökulmana joudumme harmittellen toteamaan, että Mallette sekä Grant eivät kohdanneet tämän kuningasluokan paraatimarsin aikana.
Toki pystyimme uhraamaan tälle vain toisen silmämme, kun toinen seurasi Shannon Boltonin sekä Peter Fiorentinon monivaiheista välienselvittelyä. Brawl kuin brawl, yksi monivaiheinen vaaditaan tai jää nerokkuus saavuttamatta. Ei soi nostalgiat urut kirkkaasti tai satele kultahippuja ylle
Ensimmäisessä tanssissa Fiorentino nuijii sekä pieskee Boltonin jäihin. Huikeaa heittäytymistä häneltä ja Fiorentino sydämellään mukana karkeloissa. Ulkopuolisuudessa ei ole suuruutta. Veriseksi tatuoitu Bolton riisuu kamansa ja palaa takaisin. Toisessa otoksessa yltiöpäisen raivokas toe-to-toe ja kohtauksen terävimmässä tuokiokuvassa Fiorentino pitää kiinni Boltonin hiuksista.
Fiorentino jää tässä kuitenkin alakynteen paidatonta taistelijaa vastaan ja Houndsin jätkät hyppäävät sisään. Bolton uhkuu sekä puhkuu, se on täysin mukana tarinassa ja veriseksi mössöksi isketty naamataulu loistaa jäällä kuin majakka.
Vieläkin isnpiroivaa materiaalia tämä ja lopulta kaksi Wolves taistelijaa poistuvat hallin päädystä. Molemmat gladiaattorit yläkropat paljaina ja yleisön ruoskinnat sekä hehkuvat vihat yllään. Me HCH, olemme siinä ytimessä ja heitämme ylävitoset vertavuotavan Boltonin kanssa. Se raivopää huutaa kuin eläin, kuin sikaa tapettaisiin ja jotain tyylikkään saatanallista siinä hetkessä oli.