Still HCH; Where have all the Gongers gone?

[HardCore Hooligan]

Peoria ja IHL:n kannu 1984-1985, jengissä pari 80-luvun alasarjojen palvottua nyrkkisankaria "Hammer" sekä Rick Hendricks.

Nämä eivät olleet mielipuolisen mahtailevia boksin haalijoita, mutta heihin suhtauduttiin pelonsekaisella arvostuksella ja aikalaistarinat nostavat molemmat valtaistuimille.

Vähän samasta lähtöpuusta veistettyjä, vihaa uhkuvia lekoja sekä hanat vuotamaan pistäviä purkupalloja

Miley, oliko se kunniaosoitus näille alasarjojen unohdetuille kulttijyrille, lähtövirran kadonneille rakennusmiehille?

"Hammer" sekä Hendricks, kintaat olivat pudonneet ja silloin nähtiin mustaa, oteltiin eloonjäämistaistelun vimmalla.

Tuomarit sisään, ne heiteltiin sivuun ja ne olivat hyökineet sisään pelastamaan sitä murjottua raukkaa, jossa kuitenkin vielä henki pihisi.

Ei, silloin ei veljeilty. Oteltiin hamaan kuolemaan ja nuijittiin kunnes veri valui uhrista pois.

"Hammer", se on yksi harvoista ja tuo lisänimi kuuluu pakettiin itsestäänselvyytenä, siitä on tullut se oikea nimi...kuten "Tiger" tai "Battleship".

1984-1985 finaalisarja, "Hammer" kohtasi Millerin, Bruinsin viiksimies Jayn ja eikö pelkästää tieto pistä ajatuksen laukkaamaan.

Se saa seikkailunhalut virittymään ja oletteko nähneet, kun Hendricks pieksee Wayne Bishopin, elävää kuvaa IHL:n 80-luvun alkuvuosilta?

Old school slugging ja ei armoa, villit iskurumbat ja verivana jäässä, se loistaa kruununa.

 

[HardCore Hooligan]

Lähtövirtaan kädenjäljen painaneet nimet, kirkkaimmin loistavia lyhtyjä myöden ja kaukaisempia polkuja kulkien.

Etäältä Show´n lähtöestraadeille ja sieltä tuli Ron Talakoski, parikymppiseksi se pelaili Thunder Bayn alueellisissa junnusarjoissa ja sinne ei epätoivoisinkaan scoutti eksy.

No, O:n scoutit pyörivät ahkeraan ja silloin puhutaan 14-15-vuotiaista, mutta "Trucker" olikin rusher ja paikallisen high school jalkapallon sankareita.

Se veti U of Manitoban riveissä kiekkoa ja todennäköisyyksien nojalla sieltä ei nousta kirkkaisiin, varsinkaan vetämättä pohjiksi Major junior kiekkoa.

Se on iso jääkaappipakastin ja vahva sikaniska körmy, se painaa ammattilaissopimuksen ja helmikuussa 1986-1987 Rangers nostaa sen ylös.

Espositon suusta hypet ja tämä jätkä on maisemissa tapellakseen, se on Show´ssa ja se ei ole enää rusher vaan tilter.

Ne eivät pue sitä Red Wings iltaan ja painoarvoisella lähdöllä siinä, muistaisivatko massat nyt?

Se ottaa kuitenkin kolme kolmeen ja on tilanteen tasalla sekä tarttuu hetkeensä, tienaa vielä seuraavalla kaudella muutaman lisää.

Myytit, nyanssit sekä oodit hahmoille, se oli viiksekäs lähtöviikinki ja villi mohawk-mullet.

Otteli hyvällä kipinällä ja löi kätensä paskaksi MSG:n pleksiin, nyt se on unohdettu esiintyjä ja jo hautaan laskettu Thunder Bay:ssa.

 

[HardCore Hooligan]

Nähdä lähtöjen taakse, hahmojen ytimeen ja aistia ne elementit, ne nyanssit.

On täysosumia, on huteja, mutta poseerata jossain vitun speedoissa ennen ensimmäistä iltaa ja se on oma lukunsa.

Mr. Quebec ja se veti Jr.B:n kiekkoa 1977-1978, sitten se löi luistimet naulaan ja alkoi pumppaamaan rautaa.

Bench clearing brawlit leimusivat Show´ssa ja se päti kekonrakennusskaboissa, ilveili toisenlaisesssa sirkuksessa ja siitä tuli Quebecin revityin sammakko.

Roinaa temppeliin ja se ei turruttanut, sydämmessä kyti kipinä ja otella Show´ssa, se olisi jotakin suurta.

Habs tartuu syöttiin ja Norman Baron kynään, se oli lupaus seikkailusta ja Mr. Quebec oli palannut pelin pariin.

Maaliskuussa se poseeraa speedoissaan lehdessä, pumppaa kuulemma rautaa 215 kg penkiltä ja on antanut Brownille kahdesti kelit alhaalla...kuninkaan ylityslaulu!

Seitsemän iltaa kevääseen ja se ei ollut hohdokkaan ruusuista, "Colonel" Curran pistää sen kouluun ja nuijii tämän korttitalon kumooon.

Ilmapallosta ilman pihalle ja Baron oli pannukakku, se oli kuin rusakko ajovaloissa Curranin ryhtyessä takomaan ja punttisalilla ei voiteta yhtäkään lähtöä.

Terävämpi esitys tuossa ja speedoissaan pullistellut Baron saattaisi olla edelleen tuttu, hillitön kaappihan se oli ja tarinaltaan kiehtova hahmo.


Kaiken tämän taustalla, niissä viitekehyksissä ja jatkotarinoissa. Se palaa Curranin kanssa takaisin, palaa alhaalla 1984-1985 ja sillä oli mennyt tunteisiin, olihan se sentään Mr. Quebec.

 

[HardCore Hooligan]

Baron ja olimmeko turhan ankaria, "Trucker" otti myös pataan Curranilta ylhäällä ja "Colonel" oli moraalinvartija, se pisti onnenonkijat ojennukseen.

Baron tienasi myöhemmissä vaiheissaan jatkoaikaa, se sai lisäelämän valoissa kirkkaimissa ja se polki Bluesin paidassa 1985-1986.

Se oli kuin haamu, kuin varjo tuosta hypestä sekä maineesta, sen kynttilä oli palanut loppuun ja siitä alkoi uhkaavasti muodostua vitsi.

LB dokasi, vajosi ja kiersi koko mantereen strippiklubit, mutta sille jäi kuitenkin muistikuvia nostalgian utuisista kohtaamisista ja jossain käänteissä Baron onnistui uiskentelemaan sen tunteisiin.

Ehkä se oli Bruins vastaan Habs asetelma, ehkä ne speedot tai se pumppaaminen, LB ei muuta nostellut kuin kaljapulloa huulilleen...sekä itseään katuojasta.

Kysy LB:ltä sen lähdöistä ja sieltä tulee tinkimättömällä ylpeydellä vuorattu, läpeensä innostunut monologi, kofeiinitabuineen, tärinöineen sekä oksenteluineen.

Paul Stewart ja se on aivan hillitön egoisti-fanaatikko, jossain puhutaan lähdöistä ja se huutaa Carlson vastaan Stewart, Jonathan vastaan Stewart.

Haukkuu vielä Schmautzin siihen kylkiäisiksi ja kertakaikkiaan tasokas äijä, huomionkipeys mahtipontisen kuninkaalisella tasolla.

Päätuomariudet sekä kurinpitäjyydet, kysykää siltä mitä tapahtui 7.1.1978 WHA:ssa ja se kuvaillee timantin, heittää hurmioituneena värikylläistä lähtörinaa mytologiasta.

Jokainen läsnäolluthan koki lähtotaivaiden aukeavan, aisti fanfaarit ja näille onnekkaille syliin tipahti kaikkien aikojen helmi, itsestäänselvästi näin ja kananlihasta kananlihaan.

Stewartin sekä "Big Bopperin" iskujuhlallinen maratooni ja Stewartin puuskuttaessa boksissa, Carlson uhkuu intoa ja se janoaa jo uusintaa.

"Big Bopper" ja myöhemmissä vaiheissaan tuo raihnainen kipulääkenarkki ja kiertuelämän raunioittama läpimärkä alkoholisti.

Roolin kovuus piirtyy verkkokalvoille ja suhtautua Carlsoniin tavallisena lähtökuolevaisena, se on tylsyyden harmaata valtakuntaa ja keskikaistaista mielen pienuutta.

Hahmo kuin suoraan sarjakuvista, mitä huikeimmista seikkailuista ja nyanssit, ne pistävät meidät strapetsille ja allamme muinaisten hahmojen taikamaailma.

 

[HardCore Hooligan]

Romantisoimme nostalgista lähtömaisemaa ja luomme kimaltelevaa lähtöidyllia, mutta kuninkaan paluu ja "Big Bopperin" uudestisyntymä 1986-1987.

Se kaivettiin haudasta tai se kaivoi tiensä itse, joka media rummutti ja Hockey News, kuva siitä silmälasit päässä vetäneestä WHA:n myyttisestä lähtögurusta.

Se oli jo 80-luvun nostalgiassa kaukaista historiaa ja me nuorena ostimme sen myytin, emme huomanneet raadon hajua tai sitä, että se yritti epätoivoista paluutta henkensä pitimiksi.

Olemme jo vuosia sitten tarinoineet siitä, että väijyimme sitä Red Wings matsia ja Carlson sekä Probert nokikkain.

Pikku sanailua alla kirkaiden valojen ja onneksi näin, Probert olisi syönyt sen elävältä ja toisaalta "Big Bopper" oli jo kulkenut sen tien, mitä "Probie" oli lähdössä kulkemaan.


Kaivetaan jotain valoisampaa ja "Big Bobber" vastaan "Battleship" Show´ssa, hahmot sekä kehystarina saa WWF:n kateelliseksi.

No, käsikirjoittakaa tarinanne sekä luokaa hahmonne paremmin, "Battleship" mursunviiksissään ja häijymmän näköisenä kuin kukaan koskaan isossa liigassa.

Toki tuo lähtö oli ohi sen primen ja sillä ei enää kuninkaanviittaa harteilla, mutta "Big Bopperin" uskollinen fanikunta ja nyt ei puhuta meistä lämäri-diggareista, vaan Sonmorista.

Se on syntynyt vuonna 1929, löi kupolinsa jäähän Gordie Howen käsittelyssä, menetti silmän pelille ja koutsasi Show´ssa silmälapussa.


Älköön tämä olko se vuosi, kun suurista suurin lähtövaikuttaja kaatuu ja sitä eivät monet aloittelijat edes ymmärrä, mikä merkkihenkilö se on meille vanhemmille lähtöfanaatikoille.

 

[HardCore Hooligan]

Mielikuvitusmatkailua lähtöjen luovin siivin ja myyttiset ääninauhat, näissä kunnostautuu erityisesti WHA ja bongailua pelkään hehkuvaan äänitulkintaan nojaten.

Näin taltioitunut jälkipolville vaikkapa aarteiston herkkupala, Fotiu vastaan Carlson.

Ehkä se suurin lähtökulttuurillinen jalokivi koskaan ja eeppinen taistelusaaga, myyttisen nerokkaat hahmot ja taianomaisen mukaansatempaava ilmapiiri.

Se into, palo ja hurmoksellinen tuoksu, kuulemme ne historiaan taotut nimet ja olemme mielipuolisten pakkoliikkeiden orja.

Bill Butters, käsi raamatulla ja rukouksen voima, yli 100 lähtöä ammattilaiskehissä ja 250 tikkiä naamariiin...sen todistus!

 

[HardCore Hooligan]

"Drinking and womanizing", näin sisältörikkaasti Carlson tiivisti oman tarinassa ammattikiekon parissa ja se silmälasipäinen, nörtähtävä kehäkoomikko, hillitön doku ja tinkimätön kaataja?

Eihän se vetänyt edes ilman kypärää, vaikka ikä olisi tämän mahdollistanut.

Veti muka kipulääkkeet sekä sihautti kaljat aamupalaksi ja selkä kuin taikaiskusta siihen eläimelliseen kondikseen, että kintaat tippuivat illalla ja maine kasvoi taivaisiin.

Terrori yli tyylikkyyden, aivan tässä innostuu!

Vanhan kiertuelämän ryyppyfrendi sekä hanskaton uskonmies Butters, se tikattu kiekkopappi onki sitten sanalla vanhan aseveljen sekä lähtörintamaveteraanin kuiville.

Siitä versoi sitten tämä skarpanneiden kiekkoammattilaisten raamattupiiri ja taskumatti povarissa koutsannut, yksisilmäinen lähtöguru Sonmor ja se imaistiin myös jengiin mukaan.

Lähtölippu heilumaan ja sinne kuokkimaan, kuolaten poimimaan niitä väkivaltaisia lähtötarinoita sekä kosteteita ammattilaiselämän kääntöpuolia.

Mieleemme nousee kysymyksiä ja nostetaankohan siellä läsisilmä pöydälle...ei, me emme mene mauttomuuksiin ja kirkaissa visiirillä vetävät, ne menevät.

 

[HardCore Hooligan]

Risteilemme kuin ohjus lähtötaivaalla, antaudumme nostalgian taikamattojen kyydittäväksi ja viskelemme oodeja hahmoille.

Dwight Schofield ja nyrkkeilykamat aina messissä, alkulämmön varjonyrkkeilyt...hurraa!

"Sconan the Barbarian", iskevä ottelijanimi vielä kyljessä ja hahmo on saavuttanut tavoitellun tason, kuolemattomuus on hanskassa.

"El Toro", eli Kanadalainen kiekkotaustainen nyrkkeilijä Donnie Poole, Capitals kutsui sen hiomaan jätkien iskutekniikkaa.

Schofield otti itseensä, se meni sen tunteisiin ja se haastoi, se kinui matsia Poolen kanssa.

Lopulta Poole suostui, sai luvan Capitalsin johdolta ja se arkikuteissaan, Schofield täysissä boksausvermeissä ja halut tapissa.

"El Toro" pudottaa sen kanveesiin, siis punttisalin lattialle ja "Sconan the Barbarian" vetää raivarit, se on nolattu omien jätkien edessä.

Tuo roolinsa ääriään myöden sisäistänyt elämäntapaottelija, höyrypäinen himonekkaaja. Sekin operoi alla kirkkaiden valojen ja loi meidät vahvaksi lähtöuskossamme.

 

[HardCore Hooligan]

Elämämme keväät, Schofield Boston Gardenissa ja varjonyrkeillee siinä pleksiä vasten.

Mikä mestari, maestro ja tajunnanräjäyttävä hetki, ilme ei ollut synkkä.

Otetaan kymmenen lähdön otus hahmolle, se ansaitsee sen ja antoi paljon, antoi meille niin paljon...


Schofield vastaan Sammy ja ison liigan mahtipontinen utu, maailmanluokan square off.

Esittävää lähtötaidetta ja itse suorittaminen on vähäpätöisen pienessä roolissa, on kyse hahmoista, viitekehyksistä ja juonikuluista.

Se mukaansatempaava kattaus, teoksen esillepano ja onko joku, joka ei huutanut suoraa huutoa?

"Sconan the Barbarian", heittää kevyttä jabia ilmaan ja se hetki, se hylki euroa ja karttoi visiiriä.

 

[HardCore Hooligan]

Leipää ja lähtöhuveja, kuolemansynnit ja eläköön hahmot!

Palosireenit ulvovat, hikipisarat ovat verenpisaroita ja ne soittavat taas pianoa.

Taivaanrantaan nousee verenpunainen lähtökuu ja suoraan aloituksesta, Heavyweight City.

Kyse on mielikuvista ja vastassa kypärätön jääkarhu Bru, mässäilemme hahmojen nerokkuudella ja nautimme väkivaltaisista ärsykkeistä.

Hahmot heittäytyvät hetken suuruuteen, jääpadot murtuvat ryskyen ja hillitön, antaumuksellisen kiivas toe-to-toe.

 

[HardCore Hooligan]

Läsnäolo, karisma ja lähtöeleganssi, olla hetken suuruus.

Schofield ja kypärätön jättiläinen Smith ovat luopuneet kintaistaan, hengitys salpautuu ja sydän tykyttää.

Tämä tilannekuva on taottava patsaaksi, Smith jähmettyneenä, nyrkit kasvojen edessä ja ilme tiukka kuin lähtöpalatsin portinvartijalla.

Schofield halkoo ilmaa rennon kevyellä jabilla, se tanssahtelee luistimilla ja aistimme sitoutumisen, se haluaa elämältään juuri tätä.

 

[HardCore Hooligan]

Majesteetillinen, vuoria siirtävä hetki ja lähtöestradilla Schofield sekä "Big Daddy" McGill.

Bench clearing brawl leimuaa ja ilmassa on taikaa, me seilaamme pää pilvissä ja Schofield heittää jabia ilman paitaa.

Sen koko kroppa elää mukana, se keinuu ja olemus, kuin se valmistautuisi elämänsä suurimpaan matsiin.

Go Get 'Em Champ!

Vesi kielelle ja houkuttelevan herkulliset alkupalat, "Sconan the Barbarian" ja timanttiset square offit!

 

[HardCore Hooligan]

Syrjähypyt ja elämän suolat sekä sokerit. Pakkomielteinen käyttäytyminen ja emme puhu itsestämme, 24 vuoden biittiputkesta.

Tuo huikeiden nyanssien bench clearing brawl ja taimumustensa orja Korn, se pyrkii Bluesin penkille ja Barclay Plagerin kimppuun.

Se nuiji puolustuskyvytöntä Ramagea ja Plager sekaantui penkiltä, joten "Jimmy Crack" otti kipinää ja koki tutun mission aiheelliseksi.

Vastustajan penkille riehumaan, yhteenotto vastustajan koutsien kanssa ja se on kuninkaiden polku, kehähullujen ikuinen kiirastuli.

Kuuletteko lokkien nauravan ja Plager, se oli aivan hillitön, pitelemätön sankarihahmo.

Nyt se oli puvussaan, mutta "Plager brothers" ja se on lähtöosaston perushistoriaa, nämä kuuluu hallita jo lähtötietoisuuden ala-asteella.

Henkeäsalpaavien tapahtumien ketju ja Bru penkiltä sekä Schofield vastaan McGill, mutta Plagerin sekaantuminen Kornin tuhoamiseen ja kovuutensa päivinä se olisi tatuoinut sen likaisen halpamaisen palkintosian.

Me vapisemme historian lehtien havistessa ja Korn, se oli maailmanluokan lupaus seikkailusta, kuin heittäisit biitin huulen ja katsoisit tappajan strippaavan.

 

[HardCore Hooligan]

LÄHTÖVALTAKUNNAN NOUSU JA TUHO -osa 1, tiiliskivimäinen teos lähtökulttuurin suurmiehistä, kuninkaista sekä valloittajista ja "Cali kid" on siinä kunniapaikalla.

Symbaattisista symbaattisin lähtöhahmo ja guru-luokan viihdemaestro, joka tuotti hyvää mieltä sekä nautintoa lähtöbongareille.

Schofield vastaan Coxe - rivalry, silkkaa iltojen viihteellistämistä ja sarjakuvamaista hahmojen taistelua 80-luvun nostalgiassa.

Ensimmäisessä se sijoittaa napakan Coxen kupoliin ja Timber, puu kaatuu!

Se antoi vastinetta sille höyrypäisen boksaajan maineelleen, eli hetken lähtöjumalien keskuudessa ja se taistelu poiki mukaansatempaavan saagan, pieteettistä B-luokan väkivaltarainaa.

 

[HardCore Hooligan]

Sinkoilemme lähtötähdistössä ja onnenpyörä arpoo eteemme sen taianomaisen illan, kun Plagerin veljekset painoivat katsomoon Spectrumissa ja poliisit pamputtivat Bluesin veriseksi mössöksi.

Onko tämä jopa Show´n ylevin ja kirkkain hetki koskaan?

Bluesin sotilaat, etunenässä Plagerin tappelevat veljekset ja vastassa Flyersin kannattajat sekä Phillyn poliisit patukoineen.

Mentiinkö siinä ytimeen, avoleikkauksella suoraan sydämeen ja oltiinko hetkessä kosketuksissa itse lähtöjumaliin?

Se on Bob, ei se on Barc ja sittenkin Bill...jumalauta! Me ohjaamme tätä lähtöalusta, kipparoimme tätä lähtölaivaa ja käsissämme suurin aarre koskaan, olemme adaptoituneet äärilaidalle.

 

[HardCore Hooligan]

Ikuisesti kiertävät lähtötarinat, niitä ei ole luotu kuoliaaksi vaiettaviksi ja kantavat sykähdyttävää nuottia aina maailmankaikkeuden viimeiseen aamuruskoon.

Plager brothers ja heistä Bob, yksi ison liigan puhutuimmista illoista koskaan ja lähtökulttuurin rikasta folkloriaa.

Rangers vastaan Blues ja yhtä pääroolia näytellyt Turk on jo väärässä paidassa, mutta ehdottomasti yksi Show´n suurimmista kulttihahmoista, jumalista, kuninkaista ja legendoista koskaan.

Härski, raju sekä karski kehäterroristi, jääbaletin öykkäri, häiriökäyttäytymisen mestari, ja säälimätän mestaajamaestro.

Turk; "How's the knee Bob?"

Bob; "Your time will come."

Turk kolannut sen ja ei peitellyt tarkoitustaan, se oli kuten aina...se merkkasi, se poisti ja tanssi lopulta voittajana urahaudoilla.

Plager leikkauspöydälle, Turk niittasi sen jalkapuoleksi ja kosto kyti mielessä, se janosi tilit tasoittavaa verta.

Tuo keisarillinen ilta tuli, nämä väkivaltaiset prinssit olivat kasvotusten ja Turk ei ollut brutaali itsensä, se ei ollut enää kohtalokas viikatemies vaan tuomiopäivän enkeli kyttäsi viikatteineen sen omilla harteilla.

Bob; "It could be now."

Turk; "You've been saying that for years. I don't think you have the guts."

Paskat, Plager oli all Game ja se niisti, se niittasi ja paukutti menemään, Turk oli kuin vanha, väsynyt sekä raihnainen ukko.

Sen kilpi on naarmutettu, sen kunnia viskottu romukoppaan ja mitä se tekee, se nostaa kädet pystyyn ja tuulettaa kuin koko pelin omistaja.

Se lyö lippunsa siihen hetkeen pystyyn, tämäkin oli all Turk....Siitä sitten hiljalleen New Yorkin kaduille sekä puistoihin, kodittomaksi pultsariksi ja maine kuitenkin oli kirjoitettu pilviin.

 

[HardCore Hooligan]

Ne ovat näyttelijöitä ja pureutua hahmojen ytimeen, kirurgin terävällä otteella ja lähtöpölystä humaltuneena.

Vetäytyä tietoisuuden syvimpiin lähtökammioihin ja elää askeettisesti vain lähdöistä, olla lähtö ja tulkita hahmoja, vain hahmoja.

Löytää viitekehyksistä elävöittäviä nyansseja, adaptoitua äärilaidalle ja kuunnella, kun veripisarat soittavat pianoa.


Schofield vastaan Secord, tuo suuri kypärätön maamerkki, suurella nerokkuudella rakennettu sekä tulkittu hahmo.

Maa vapisee, sudet ulvovat ja edessämme valkoisena hohtava jääaava, veriroiskeilla.


Secord, suorittamisen suhteen se oli painikörmy, joka halasi tiukasti ja hakeutui lähelle, kiusallisen lähelle.

Tuomarit sisään ja se otti kipinää, veti raivarit ja uhkui sekä puhkui halua jatkaa.

Se nousi haudasta, koki uudelleensyntymiä ja väänsi linjurien kanssa, kuin se olisi koko homman ydinajatus.

Tämä oli sen tavaramerkki ja Bruinsissa sillä oli vielä ilmeessä tappamista, 80-luvulla se pääsääntöisesti bailed out.


Schofield pääsi heittämään muutaman koteloon ja se lämmitti mieltä sekä sydäntä, ei kuin elävältä häkissä teurastettu euro...mutta innosti kuitenkin.

Muuten edettiin käsikirjoituksen mukaisesti, zebrat laukkaavat ja Secord löytää liekin sisältään.

 

[HardCore Hooligan]

Matka sateenkaaren päähän ja elähdyttävä 70-luvun puolivälin ilmasto, siinä kylpiessä toipuu ja kuntoutuu.

Tuntee taas sydämessään uskon lähtöihin ja aistii pienet kananlihat sekä tajunnanräjäyttävät lähtövibat.

Durbano sekä "Battleship" kaupattiin ja ajatelkaa, jollain oli varaa ja elettiin 70-luvun eeppisessä mytologiassa.

Blues nostaa Gassoffin ylös ja kohtaavat Pittsburghin, johon kaksi tieltä väistynyttä treidattiin ja ilmassa kipinöi, siinä poreili lupaus.

Myyttinen ilta, josta tarinat versoavat ja johon kaikki tarinat johtavat.

Plager brothers sekä Gassoff vastaan Durbano sekä "Battleship", ei nykinyt vaan rullasi ja maailma hymyili myötämielisesti, se antautui kiltisti edessämme.

Yksi versio ja Gassoff sekä "Battleship" lähtevät sovitusti ja ottavat kuninkaiden tanssin, kesken square offin höyrypää Durbano hyökii sisään.

Gassoff pieksee, kuohii ja ristiinnaulitsee sen, vie siltä hampaat suusta ja nuijii ison verilammikon kenttään.

Hurraa!

Ulkopuoliseksi jäänyt "Battleship" ottaa Barcin, Plagerin veljeksistä ja siitä tulee yksi Show´n historian tunnetuimmista pahoinpitelyistä.

"Battleship" tatuoi sen nyrkeillään ja pieksee kuin koiran, Barc uikuttaa jäässä ja oman lähtönsä hoidellut Gassoff syöksyy pelastavana enkelinä sisään.

Se käy takaapäin "Battleshipin" kimppuun ja paukuttaa menemään, vankilasäännöillä ja orjuutus-mentaliteetilla.

Suuria hahmoja, vuoria siirtäviä ja omistautua lähdöille, adaptoitua äärilaidalle ja kirjoittaa ajatuksensa ranneteippeihin.

 

[HardCore Hooligan]

Lähteminen tekee illoista iltoja, ei ole iltoja ilman lähtöjä ja ei lähtöjä ilman hahmoja.

Hahmot, egot sekä statukset likoon, eeppisiä, juhlallisia sekä kuninkaallisia taistuluja historian melskeissä, lähtöryskyissä.

Istumme lähtömajassa, imemme viisautta ja hengittelemme lähtöpölyä...tämä on löytöretki.

Olisipa Gassoffin lähtötarinaan kirjoitettu lisää sivuja, olisipa ollut tansseja vielä 80-luvun nostagiassa ja näin ollen vastauksia maailmankaikkeuden polttaviin kysymyksiin.

 

[HardCore Hooligan]

Hahmojen sodat, iskevimmillään kuin surrealistisista satukirjoista ja 70-luvun kulttimaineisista pornofilmeistä.

Drive in-mentaliteetilla ja kerran Cherry kuolaamassa aitiopaikalla, kun oma hevonen vei eeppisen afropäiden lähdön ja kaksi sutenöörin näköistä äijää vetämässä toisiaan kuonoon.

Vedettiin siinä hiuksistakin ja Wensink kynsiään myöden kiinni "Battleshipin" afrossa, mutta ei se ollut mikään kehräävä kissatappelu vaan 70-luvun kuningashahmojen tyly päähänlyöntikisa.

Sydäntä, tunnetta sekä paloa, kipinät sinkoilivat aina äärilaidalle ja niiden johdattamina löysimme tiemme sinne.

Me, kuninkaallinen HCH. Valtakuntanamme äärilaita, lähtönorsujen hautausmaa.

 

[HardCore Hooligan]

Norsuiksi kasvaneet hahmot ja kuvaan Frank Bathe, tuo punapartainen metsäläinen ja kiertävän sirkuksen karvainen voimamies.

Iso hahmo, joka puhtaasti läsnäolollaan loi sekä kertoi tuhansia tarinoita.

Tarinoita, jotka ravisuttavat pelin rakenteita ja visiirinaamat sekä eurot miettivät miksi laiva keinuu.

Siksi, että äärilaidan yltiöpää heitti nimen pöytää ja teki kunniaa hahmolla, kypärään sortumattomalle.

Suorittajana se oli täysi susi, mutta kyse onkin hahmoista, lumouksista, nyansseista sekä seikkailuista.

Bathe, hohtavan punaisena ja se oli epätodellinen näky, kuin olisit hengitellyt viikon kammmiossa lähtöpölyä ja tärisisit villinä stranssissa.

Kuolaisit hulluna ja vaatisit maailmalta pakkopaitaa, kruunua ja tunnustusta uhrautumisellesi.

Sukeltaminen hahmojen taikamaailmaan, se vaatii rohkeutta, se kysyy luonnetta ja kohdata tuollainen punaniska hirvitys, yön pimeillä lähtökujilla.

LB oksentaa siellä roskisten takana ja horisee jostain stripparista, jolla oli "rose tattoo" ja siinä luki Byers.

Bathe, mitä se tekikään siskonsa kanssa siellä mökissä keskellä metsän pimeää yksinäisyyttä ja nämä olennaisuuteen porautuvat kysymykset pyörittävät hahmojen maailmaa.

Visiirinaamaisuus, se kuva kammottavuudesta ja täydellistä ihmismielen keskikaistaa, pukeutua nyt visiiriin!

 

[HardCore Hooligan]

Ratkaisuista epätoivoisin, ryhtyä itse visiirinaamaksi ja laskea euroja, heittäytyä hysteeriseksi sekä vaatia kunnioitusta.

Pois se meistä ja ajoimme tuossa yhtenä päivänä erään koulun ohi, meinasimme ajaa ojaan.

Liikuntatunti ja pikkujätkillä Lacrosse stickit kädessä, peli päällä.

Olisi tehnyt mieli ajaa siihen sorakentän laidalle, heittää biitti huuleen ja ottaa hyvä bongailuasento.

Mistä lähtee, kuka lähtee ja onku luvassa hyvää matskua?

Ilmassa väreili lupaus seikkailusta ja aistimme väkivaltaisia tuulahduksia, otteleminen veti puoleensa ja ajoimme kuitenkin ohi.

Missasimme sen ounasteltavan friikkisirkuksen ja helmeilevän lähtöparaatin, siellä valui veri ja nenämurtumissa tehtiin Suomen kouluhistorian ennnätys.

 

[HardCore Hooligan]

"There is one thing about the stick, it is a great evener-upper," perusfilosofiaa ja aivan kuin keihäällä olisi tarkoitus heittää jotain neppailua tai nakuttelua, se on peliin pesiytynyttä vääräuskoisuutta.

Bobby Schmautz ja ei vielä Cherryn kauhugalleriassa, "Lunch Pail Gang" ja tuollaisen jengin koutsaamisen jälkeen saa puhua mitä vaan, missä vaan.

"Dr Hook" ja yhden taistelijan, yhden saalistajan sota Flyersia vastaan.

Sillä ei ollut vielä sitä armeijaa ympärillään ja se tuki tuli sitten Cherryn alaisuudessa, kuten myös ne härskeimmät temput ja brutaaleimmat silpomiset.

Silmien kaivelu tikulla ja "Dr Hookin" missio, Hammurrabin lain nojalla Flyersia vastaan ja aarteiston pölyyn hautautunut ilta.

Elää tarinoissa, on kultti ja runollista folkloriaa, tässä tarjolla kolikon toinen puoli.

Köh, nämä hämähäkin seitit ja ilta avataan stick fightilla, "Dr Hook" vastaan "Moose" Dupont.

Schmautzille 11 tikkiä naamariin ja tuliko sitten keihäästä vai nyrkeistä?

Se parsitaan kasaan ja kunnian päivinä, stick fight oli slashing major ja sankareita ei ajettu näyttämöltä ulos.

Pääosanesittäjät, niitä ei pilkattu tai halveksittu ja Schmautz ei ollut lopettanut, se oli luomassa yhden erän teosta.

Seuraavaksi tiltti "Hammer" Schultzin kanssa, tuon goonikiekon mörrimöykyn ja kipinä kytee, edessä on loppunäytös fanfaareilla.

Taas vastassa tuo tuttu leikkikaveri, kihelmöivä uusinta ja nyt Schmautzin aseilla.

Ne kohtaavat, ottavat tuntumaa tönien ja "Dr Hook" piiskaa sen keihäällään jäähän, yrittää halkaista sen melonin.

Goonikiekon ilmentymä, paha nallekarhu ja ei ihme, että se oli Kingsin paidassa niin kesy...kun Schmautz nosti keihäänsä pystyyn.

Kaikki tämä osallistuminen, heittäytyminen ensimmäisen erään ja tuosta sitten suihkuun, se oli ottanut näyttämön haltuun.

 

[HardCore Hooligan]

Historiallisten taistelujen tulkinta, sankarillinen sotahistoria ja kolikon toinen puoli, Flyers.

"An' now de Mooze drink beer," huumoriosastoa ja sammakko kurnuttaa, "Moose" Dupont.

Toki tuolle yhden sotilaan ristiretkelle taustansa ja edellisessä Flyersin sekopäät ottaneet yhteen katsijien kanssa Vancouverissa, putkat ja muut tästä käteen itsestäänselvyytenä.

Flyersin sotilaat täynnä vihaa, ne haluavat polttaa koko paikan paskaksi ja kadota rellästämään yöhön.

Aika oli omistettu nautinnoille, oli lupa viihtyä taipumustensa mukaisesti sekä hekumoida väkivallan laineiden lyödessä yli.

Todellakin minuutti vedetty 70-luvun udussa ja Dupont antaa keihästä Schmautzille, se ottaa tämän kutsuna tanssiin ja nostaan keihäänsä pystyyn.

Ollaan "Dr Hookin" vahvuusaluella ja "Moose" luopuu kintaistaan sekä kääntää homman nyrkeille, paukuttaa menemään.

Schmautz luovuttaa verta ja ottaa uskottavuutta hahmoonsa 11 tikin verran, Schmautz slashing major ja Dupont fighting major sekä slashing.

Tuosta on jäänyt elämään lehtikuva, "Moose" sekä "Dr Hook" keihäineen kuin ylväät jumalat ja hyvällä omallatunnolla, ne bisset Dupontille illan jälkeen.

Vaikka luisti velvollisuudesta, väisti kuningasta ja Schmautz palaa kursittuna askiin, on häijy oma itsensä ja koputtelee tikulla menemään.

"Hammer" Schultz, sen käämit palavat ja se haluaa takoa Schmautzin maata kiertävälle radalle, nuijia sen ikiuneen.

Se hyökii niskaan ja Canucksin Wrights kolmantena sisään, se ui hätiin ja ottaa aikaisen suihkun.

Schultz sekä Schmautz fighting major ja "Hammer" puhkuu, se on ottanut kirjeen kantaakseen ja haluaa lyödä sen laatikkoon.

Boksi ohi ja se kinuaa, se janoo, haluaa palavasti "Dr Hookin" lähtötelineisiin.

Paskat, se historian yksi rumaotteisimmista törkykasoista sivaltaa vain keihäällään ja luikkii sitten naureskellen helvettiin.

Niin tai näin, Kingsin paidassa ilkeä nallekarhu oli haluton kuin nunna luostarissa ja "Moose" kypärä päässään, kypärätön Schmautz olisi ollut valmis ottamaan hamaan kuolemaan ja tuikkimaan Dupontin täyteen reikiä.

No, "Moosella" taisteluarpia oli ja sen koko naama lyöty lyttyyn, yksi rumimmista ilmestyksistä koskaan ja ei oikein istuisi tähän nykypäivän visiirinaamaiseen kiiltokuvailuun.


Totuus lienee jossain kahden lähtöromanttisen tarinan välimaastossa ja me taas sijaitsemme etäisellä äärilaidalla, missä veripisarat soittavat pianoa ja hahmot jonglööraavat omalla nerokkuudellaan.

 

[HardCore Hooligan]

Se suuri, joka koutsasi kirkkaissa silmälapussa, taskumatti povarissa ja lasisilmä kädessä...oliko se viime kädessä myrkkyä.

Emme taaskaan heittäydy visiirinaamaisten poikasten leiriin, emme vaadi kunnioitusta, kauhistele tai ylistä kauneuden illuusiota.

Sonmor, tuo alkoholisoitunut ammattilaiskehien kehäraaki ja karujen, kovien jätkien tulkki.

Se heitti oman vaihteen Show´n goonipolitiikkaan ja siitä versoi tylsä enfocer kulttuuri, tietyt ottavat pakolliset pois ja haastetaan suoraselkäisesti nyrkeillä.

Pestään likapyykki pois, pestään rystysillä ja tullaan penkiltä, tullaan voimalla.

Ei haeta yliotetta, mutta vastataan ja kuitataan kaikki pois, kuitataan voimalla.

Ollaan yhtenäisiä, mutta ei likaisia, halpoja tai mielipuolisen hulluja, Schmautz tai Schultz ei olisi mahtunut Sonmorin filosofiaan.

WHA:ssa se oli eri peli, mutta se oli eri liiga ja isossa se loi omat opinkappaleensa, synnytti enforcer tylsyyden.

Äijähän on legenda, rakastaa lähtöjä kuten HCH, enemmän kuin on inhimillisesti ymmärettävää.

Silloin se on vaikeasti tulkittavaa ja se ei häpellyt aatettaan, pelasi ja provosoi mediassa.

Takasin maksun päivä koittaa ja me vastaamme aina puhelimeen, se oli kiehtova viesti aikanaan.

Se ohjeisti äärimmilleen Show´ssa ja WHA`ssa se oli ajanmukaista kaaosta, Jack Carlson oli sen luottohevonen ja sille se pelasi rahansa lähdöissä.

"Big Bopper" ja olihan se hype, mutta Sonmor halusi sen isoimman hypen ja jätkän, joka on sitoutunut ja toteuttaa.

Dokasivathan ne maailman tiskeillä kimpassa ja se oli ammattilaiskiekkoa, se kiekkohistorian suurin kostoretki ja ylpeydyen palautus heittäytymisellä.

Oletteko kuulleet Cherryn kommentoivan sitä tähteä ja Dropkick Murphys painakaan siitä illasta biisi, siinä oli timanttista työväenluokan-mentaliteettia sekä tykityksellistä Oi-kulttuuria.

Ei, teidän jumalannehan on LB ja heittäytykäämme taiteellisen sentimentaalisiksi, oliko linjassa vielä Schmautz tai Wensink, eli Cherryn "Lunch Pail Gang" ja sen keskeiset nostalgiset johtohahmot?

Slapshot, pumppaava Boston HardCore ja nekin lähtöfanaatikot olivat streittareita, joten eiväthän ne syty juopolle yksisilmäiselle vasemmistopoliitikko ja niidenkin piireissä se on vain LB, missä moraali!