Still HCH; Where have all the Gongers gone?

[HardCore Hooligan]

Muistot tulvivat mielessämme, hahmot poukkoilevat ajatuksien virrassa ja löydämme yhtymäkohtia, haluamme avautua niistä.

LB ja pelkkää lämpöä, se oli rakastettu kultti ja palvottu renttu.

Jimmy Crack ja pelkkää vihaa, se oli halveksittu cheapshot artist ja häikäilemätön backstabber.

Lakia opiskellut yliopistopoika ja eläimellinen körmy, ei missään nimessä enforcer vaan tuollainen omalaimainen luomus goonin sekä rotan välimaastossa.

Huikea viihdearvo sekä timanttinen arvaamattomuusmomentti, karttoi harmautta ja antoi illoille siipiä.

Loi väkivaltaisten unelmien pilvilinnoja ja eräs ilta 80-luvun loppupuolen nostagiassa, brawl Devilsin sekä Sabresin illassa.

Hyvää, innoittavaa matskua ja visiirinaama Verbeek heittää sen terävän syöksyn Halkidisin kimpuun, tarjoaa syöksynyrkin naamariin.

Korn penkillä ja sen tiesi, ettei se pysy ulkopuolisena ja sillä oli hillitön vimma osallistua, pistää lusikkansa soppaan.

Barraso ajautuu siihen Devilsin penkin eteen ja Korn heittää sille iskun, heittää napakan vasurin hanska kädessä.

Poikii silti mielleyhtymiä, aivojumpaa ja tarjoaa hypnoottista lähtömatkailua, mutta kliimaksia vielä haettiin, sitä metsästettiin.

Savu laskeutunut ja penkillä ollut Korn pistetään ulos, se lähtee liukumaan kohden päätyä ja siellä venaa Barraso maalillaan.

Me vapisemme, me tärisemme ja huudamme kuin Edvard Munch, jännitys väreilee ilmassa ja risteilemme kananlihasta kananlihaa.

Ei, linjuri roikkuu Kornissa ja menee pelkäksi sanailuksi, me jo sielumme silmin näimme se jyräävän Barrason sinne verkkonsa perukoille.

Sillä oli taipumusta siihen, härskin railakkaaseen molarien kolailuun ja aistimmeko minkäänlaista ironiaa siinä, että Lamoriello ohjeisti sen nuoren Shanahanin mentoriksi aikanaan.

 

[HardCore Hooligan]

Salaiset paheet, kielletyt nautinnot ja paheelliset mieliteot, McSorley vastaan Korn.

Jimmy Crack tuhoaa sen ja se herättää meissä mielihyvää, hekumallista nautintoa ja piehtaroimme siinä.

Yön pimeinä, hiljaisina tunteina ja lähtökuun valossa, HCH synnin pauloissa ja seurana vain McSorley sekä Korn.

Se jofa, inhosimme sitä, se yökötti meitä ja siinä oli jotain eurohenkistä kananmunaa.

Korn naulasi sen ja sen maineella sekä leimoilla, sen täytyi tuntua jofan alla äärimmäisen kiusalliselta ja nololta.

Se oli jääkaappipakastin, mutta halpa ja likainen hylkiö...kaikkien tunteisiin mennyt kehäidiootti.

"Korn leads the league in backstabbing." Harry Neale vuodattaa kommenteissa ja Korn oli iskeytynyt sen tunteisiin huolella, se oli helmeilevän poreilevaa avautumista.

Silti se selvisi, sen lumo kantoi vuosikausia alla valojen kirkkaiden ja jakoiko se vastanmielisyytemme jofiin?

Se episodi Dale Hunterin kanssa ja mitä hysteeristä kauhistusta se herättäisi nykypäivän massoissa, kuuluisi vain itkunsekainen kuoro vaatimassa kunnioitusta.

Aivan kuin Hunter ei olisi tilannut ja Jimmy Crack askissa, se jo itsessään oli lupaus seikkailusta ja harkitun tietoinen rikos ihmisyyttä vastaan.

Nykypäivän kieroutuneella logiikalla, se olisi 30 iltaa hyllyllä ja mahtipontinen kakku...oksat ja hatut pois.

Harhaannuimme teemasta ja se oli inhomme jofapäitä kohtaan, sekä ne houkuttelevat porttikongit

 

[HardCore Hooligan]

Ottamme aikahypyn ja saman klovni pyörittää sirkusta, olemme 80-luvun alussa ja 70-luvun goonikellot kaikuvat vielä korvissa.

Korn operoi Red Wingsin paidassa ja se on ottanut taistelun Maple Leafsin Wilf Paiementin kanssa, silmät seisovat päässä ja Jimmy Crack boksissa.

Joku unohti pistää pakkopaidan ja kahlita sen penkkiin, se suorittaa yhden merkkipaaluistaan ja hyökii kehään kesken lusimisen.

Se niittaa Vitezslav Durisin takaanpäin ja hullu laukkasi vapaana, penkit tyhjenevät ja illan kohtalona yksi bench clearing brawl Show´n historiassa.

Se otti näistä hypeä kilpeen ja nähdä se friikki sitten kolmekymppisenä 80-luvun lopussa, uskomattomat takapotkut ja viettelevästi poltteleva vaarantunne sydänalassa.

Höyrypäinen monsteriäijä, joka olit matsannut katsojien ja vastustajan koutsien kanssa...ne saatanan maalivahdit, ne riivasivat sitä.

Sen hahmo koostui suurista hetkistä sekä mystisistä tarinoista, sitä ei ollut oikeasti olemassa ja se oli kuin patsaaksi taottu suurmies luistimilla.

 

[HardCore Hooligan]

Kuka on suosikki visiirinaamamme ja kysymys on fiasko, täysin epärelevantti ja vailla todellisuuspohjaa.

Lähtösuutari lestissään, omassa kastissaan ja tuleeko se uniin?

North Stars hakemassa nyrkeillä uskottavuutta ja "Big Bopper" sekä Cochrane heittävät sen jylhän timanttisen teoksen, mikä vimmainen läsnäolo esiintyjillä.

Hetki jyskyttää ja sitten taistelevat maalivahdit, hommaa viedään oikeaan suuntaan ja ollaan lähellä räjähdyspistettä, ikiaikaista kliimaksia.

Holmgren hakeutuu pois väkijoukosta, Friestin seuraan ja se on aivan hyppysissämme, se kihelmöi sormenpäissä.

Ne eivät löydä yhteistä säveltä ja me tuskastumme, se kuului jo meille ja sitten kammettiin alas jyrkänteeltä.

Meillä oli paikat eturiviin, olimme vastaanottavaisia ja virittäneet mielemme lähtötaajuudelle, nyt hikoilemme unissamme ja kyselemme mitä tapahtui?

Olihan siinä keitoksessa kuitenkin elementtejä ja tulihan sieltä korvikkeena räkää, roskaa ja kaljaa kentälle, Flyersin jätkien niskaan.

Oltiin vain askeleen päässä siitä hekumallisesta hetkestä, kun ensimmäinen painaa yli pleksin ja heittäytyy täysin rinnoin näytelmän johtotähdeksi.

Ei ollut kuitenkaan sankaruutta siinä illassa, näiltä osin ja Ronnie "Hitman" Friest sekä Holmgren tiltti todella lähellä, kiusoittelevan lähellä.

Se nousi valtamerestä, kiehanasi vasten kylkeä ja edes Carlsonin sekä Cochranen heittämä dynamiitti ei pyyhi muistoa pois, me halusimme juuri sen lähdön.

 

[HardCore Hooligan]

Ronnie, agendat sekä missiot kiekkomaailmassa ja se oli Spitsin kasvattama ottelija.

Kotoisin Windsorista ja se lyö leiman, höyrypäinen öykkäri ja timantinkova iskuporakone.

Aikalaistarinat, kiertävät lähtömyytit ja sen taistelut Bennett Wolfin kanssa, O:n kultahippuja.

Sen tahti oli mukaansatempaava ja kunnioitusta herättävä, se tarttui iltoihinsa alla valojen kirkkaiden.

Koulittu alhaalla ja kynsin sekä hampain kiinni roolissa ylhäällä, säkkiä takonut elämäntapaottelija.

Selkä meni romuksi ja menetimme siinä satakunta lähtöä, nostalginen 1983-1990 ja tieto lisää tuskaa, bongarin helvetti.

Ronnie vastaan LB, tajunnanvirtaa Boston Gardenissa ja mielensäylentäjien paratiisi, antaa lähtöviinin virrata.

Se oli henkisesti valmis, sisäistänyt idean ja löytänyt punaisen langan, sitä purtiin nenään ja ilman purujälkiä, et ole otellut Show´ssa.

 

[HardCore Hooligan]

Olemme etsineet aarteita, jäljittäneet kuninkaallisia ja seikkailleet lumottuna harharetkellä, palaamme kotiin teipit ranteissa, silmäkulmat mustina ja biitti huulessa.

Kuninkaan paluu ja anteeksiannon edellytykset, anteeksiannon synkkä varjo ja parantava voima.

Näemme visiirinaaman rakastajat ja aistimme nykypäivän ahdasmielisen kammottavuuden, mitä ne oikein pelkäävän siellä visiiriensä takana.

Fronts ja Loren Ulett, kahden illan säkenöivässä lähtöputkessa ja onnistumisen tuoksu kantoi HCH:n nenään, nousimme aikakoneeseen ja karistimme menneisyyden pölyt harteiltamme.

Se ei ole mikään pikkupoika ja ymmärtään lainalaisuudet, poikivat leimat tai kolkko kuolema.

Sillä tuskin on elämiä O:ssa ja joku saatava kiinnostumaan, täällä on ottelija ja teen mitä vaan, vaikka kuolen näyttämöllä.

Kahden lähdön pikkuputki, sekö muka paluun edellytys ja kohtalona tälläinen koti, vastenmielisen harmaa ja ahdistavan keskikaistainen.

 

[HardCore Hooligan]

Tasapaksua ja kaivetaan se tunne, se energia ja kiukku, luodaan haikean nostalginen katse menneseen.

Jimmy Mann, likainen ja halpamainen yksilö..primekaudellaan kiistaton tappaja.

Se kaivettiin urahaudasta ja esiintyi Pittsburgin training campilla 1987-1988 kauden alla, leirin ensimmäisen päivän kuningas.

Kolme lähtöä aikakirjoihin ja verisen työpäivän kruununa niittasi Carl Mokosakin takaapäin, niittasi oman tavaramerkkinsä mukaisesti.

Niittasi likaisesti, halpamaisesti ja kyselemättä, se ei ollut luomassa ystävyyssuhteita.

Hanskattomissa tasonmittauksissa se kohtasi Mokosakin kahdesti ja Mitch Wilsonin kerran, Wilson puski sitä päällään ja sai Mannin luovuttamaan verta.

Se oli ollut vuosia ottelijana kuin varjo itsestään, mutta edelleen vaarallinen peto ja häijyn arvaamaton elukka.

Se puri, kynsi, repi hiuksista ja heitti jokaisen halvan sisään, oikeastaan se ei heitellytkään mitään muuta.

Alan legenda, ei toiminut minkään koodistojen mukaan tai ollut veljellisen kunnioituksen sanansaattaja.

Se oli ollut vuoden sivussa ja sille tarjottiin oljenkorsi, mahdollisuus jatkoelämään pelin parissa ja siltä meni kyynerpää murusiksi tuolla training campilla.

Se kasasi itsensä vielä sairasosaston synkkyydestä Show´n iltoihin ja havisivathan siinä historian lehdet, kun Mann saalisti askissa ja sait aistia näytelmän vivahteita omin silmin.

Häkissä oli hahmo, myyttinen ja kulttimainen...oman varjonsa alle tukehtuneena, sielunsa menneisyyteen kadottamana.

Se katosi kirkkaimmasta lähtökuvasta tuon sesongin jälkeen ja emme jääneet kaipaamaan, se hevonen oli aika lyödä teurastamoon ja antaa maineen sekä myyttien elää.

Tunne, energia ja kiukku, Mann oli aina tosissaan ja sille se oli aina henkilökohtaista, hullujen kuninkaiden raivokasta sotaa.

 

[HardCore Hooligan]

Mann ja se ei ole koskaan häpeillyt tai salaillut leimojaan, ei sen hullun mainetta ja se oli aikakauden henki.

Liekki paloi ja tunteet olivat piikissä, ottelijat yrittivät kaivaa toisiltaan silmät päästä ja purra nenän päät irti.

Nerokkaimillaan se on kertonut vieraantuneensa pelistä täysin ja leimannut Show´n eurojen myrkyttämäksi saastaksi, jossa intensiteettiä on yhtä vähän kuin visiirinaamassa kehäuskottavuutta.

Mann, sen läsnäolo sai vaistomaisesti vilkuilemaan yli olkapäiden ja varautumaan häikäilemättömään yllätyshyökkäykseen.

Se kantoi hahmossaan goonin piirteitä ja ikimustaa nähnyt raivopää saattoi hyökiä niskaan koska tahansa, sammuttaa lyhdyn valot niitillä takaapäin.

Lähdetään suoraan aloituksesta, sillä ei ole mitään tekemistä goonismin kanssa ja silloin lasketaan miekka vääryydellä harteille, nostetaan keinotekoisia jumalia jalustoille.

Silloin väärät profeetat puhuvat ja sinne kammioon, syvälle hahmojen maailmaan ja kymmenen vuotta pelkkää lähtöpölyä keuhkoihin.

Vasta sitten puhumaan oppineen äänellä ja Mann, sen painovoimaiset avautumiset ja antanut likaisimman kehäsaalistajan tittelin Hilliard Gravesin harteille.

Polvien metsästäjä, röyhkeä niittosirppi ja räksyttävä päänsä aukoja, koko ura ilman kypärää ja kehäuskottavuus taattu.

Kypärättömyys, se kaunistaa hahmon ja Graves, aikansa jahdatuimpia postilaatikoita ja lonkkataklauksien kuninkaan viitta harteilla.

 

[HardCore Hooligan]

"That Graves is scared of his own shadow." Toiset katoavat alle omiensa ja toiset pelkäävät, näin siis Graves goonimörkö Schultzin mukaan.

"Hammer" oli juuri hyökännyt boksissa olleen Gravesin kimppuun ja lähes samaan hengenvetoon Graves tokaisi, "You don't see him yapping at the big guys. How many five minute penalties does he get against Boston?"

Sanailua innostavassa mytologiassa ja mitä tulee Bruinsiin, raivostunut O'Reilly pieksi sen kerran ja Schmatz tuikkasi kerran ohimennen, seitsämän tikkiä silmäkulmaan.

Ei tavoittanut tuomarin silmä tätä harkittua salakavaluutta ja silmäpuoltahan se Gravesista tavoitteli, silmä polvesta ja niin edelleen.

Mann sekä Graves samaan saumaan Jetsin paidassa, Graves ilman kypärää ja pahat mielessä, edes Gassoffin nyrkit eivät olleet pistäneet jääräpäätä ojennukseen.

 

[HardCore Hooligan]

Illan sessiot ulkojäällä, ei enää HCH:n takia ja luistimieni pohjassa huoltajan joskus vetämä 20, eli mielleyhtymänä Jimmy Crack ja Maple Leafs.

Sama harhainen ajatus kuin joskun utuisella 80-luvulla, 20, Jim Korn ja Maple Leafs.

Siinä on luomisvimmaista taikaa ja olisi tehnyt mieli käydä jonkun kaukalon ulkopuolella pyörineen kimppuun, se olisi istunut kuolaavaan linjaan ja siitä olisi saanut revittyä iltaansa ne Jimmy Crack kiksit.

Todistajanaitioon ja käsi lähtöraamatulle, vannotteko uskoa ja puhutteko vain lähtöpölyn hengittelyn polttamalla äänellä.

Kyllä ja valamiehinä "Tigeria" lainaten, vedit vasemmalla ja kohtasit Cashmanin, Schmautzin sekä O'Reillyn.

Siirryit oikealla ja aloituksessa oli vastassa Wensink, Jonathan tai Secord...kyhäelmän kokki saa puhua mitä vaan, missä vaan.

Me taas, me äärilaidan lähtökipparina vannomme saaneemme ne rajuimmat takapotkut sekä hurmoshenkiset poltteet Kornin sekä Weirin kohdatessa bokseista ja onhan se hillittömän tajunnanräjäyttävää materiaalia.

Esiintyjät hetkeen heittäytyneinä ja eläimellistä noitarummun sykettä, Korn paukuttaa sitä boksin lattialla ja tuomitkaa vaikka kuolemaan, silloin taivas aukeni.

 

[HardCore Hooligan]

Jere Gillis ja ärsyttivätkö ne viikset Kornia, siltä sammuivat valot ja se hyöki Gillisin niskaan, murjoi menemään.

Yksi ohikiitävä episodi Kornin rikosrekisterissä, sen tyypillistä häirikäyttäytymistä ja meillä lupa nauttia, antautua nautinnoille.

Ne kalapuikot olivat kyllä silmiinpitävät, klassikoksi laskettavat lätkäviikset ja vaikutus pitää tehdä, mieleen pitää jäädä.

Olemassaolon ikuisia peruslakeja, olihan sillä muutenkin hetkensä alla valojen kirkkaiden ja nyt ei puhuta sen myöhemmästä urasta stuntmiehenä kaupungissa enkelten.

Rockiesin sekä Canucksin bench clearing brawl ja Beckin sekä Gillisin square off, elämää ylistävää materiaalia.

Beck heiluttaa rannettaan ja hei, nyt kaikki mukaan!

Olemme silkkaa tuntemusta, aistimusta ja kananlihaa, Beck niittaa oikean sisään ja pudottaa sen välittömästi.

Gillis otti purkupallon leukaan ja testiä kupolin kestävyydelle, tulevaa työuraa silmälläpitäen...

 

[HardCore Hooligan]

Nuoruutemme uutisvälähdykset, ei kauhukuvia afrikasta vaan sykähdyttävän innoittavaa väkivaltaviihdettä jääteatterista.

Maailmankuvan muokkausta, tietoisuuden avartamista ja vastauksia olemmassaolon perimmäisiin kysymyksiin, Jay Miller pieksee Dan Frawleyn.

Miller, toimiva hahmo lähtöteatterissa ja se oli sydänjuuriaan myöden heittäytynyt roolin, tulkitsi raastavalla vimmalla.

Se oli tinkimätöntä läsnäoloa ja ulkopuolisuus loisti poissaolollaan, me koimme, me elimme mukana jokaisen hiki- ja veripisaran.

Hyvä brawl illan päätteeksi ja nyanssit kiehtoivat meidän mukanaelämisen verkkoon, me vapisimme ja kuolaismme täynnä vimmaista energiaa.

Olimme tikittävä aikapommi täynnä unelmia ja nähdä silmissä tuo taianomainen heti, kun Miller heittää alakoukkua ja Ruskowski syöksyy sisään.

Sitten vajota kylmään ikiuneen, lämmin kuolavana poskella ja vastaukset hallussa, tämä oli pettymysten upottava suo.

 

[HardCore Hooligan]

Narsistin lähde ja lähtöfanaatikon suurreellistiset fantasiat, Miller sekä Frawley ovat taas kimpassa ja lähtönäytöksen seuraava kappale.

Tuo hetki, ne ovat löytäneet taas toisensa ja koko maailmankaikkeus vapisi jännittyneenä, huusi suoraan huutoa.

Olemme vuoristoradassa ja vaunu juuri lähtemässä alas, vatsanpohjassa polttelee ja elämä tarjoaa kyydit.

Se ei ollut huikea tiltti, mutta kyse onkin nyansseista ja keskeisen tapahtumalinjan taustalla Cunneyworth sekä Crowder löysivät toisensa, nekin toistamiseen.

Maailmankaikkeus punoi lähtöhelmiketjua ja jarrut pettivät kirskuen, kun Miller takoi noitarumpua ja lähtömagneetti veti pareja puoleensa, on vain jälleennäkemisiä.

 

[HardCore Hooligan]

Miller ja se jaksoi viiksineen porata, kairata ja nakutella kuin Ron Jeremy, tuollaisten hahmojen tuotanto lopetettiin 80-luvulla.

Läsnäolo, heittäytyminen sekä intensiteetti, klassinen viihdesarja Sabresin sekä Bruinsin kesken ja mikä hahmojen kattaus, mikä juonikulkujen väkivaltaisuus

Tunnelma kiehtahtaa Bruinsin penkin takana ja niskaan tulee kaljaa sekä popcorneja, yleisö elää mukana, se haluaa kuljettaa tarinaa.

Harmi ettei LB ollut illan ottelevassa ja sillä olisi ollut sauma nerokkaaseen tokaisuun, Get your popcorn ready!

Miller, Plett, Markwart sekä Shoe olivat ja siinä tarjottiin taas saappaita, kuka astuu suurmiehen rooliin ja kirjoittaa sivuja historiaan.

Ei, se oli se kannattaja, joka syöksyi kuin ohjus 4-5 penkkiriviä alas ja sillä oli tekemisessään nälkää.

Se oli läsnä ja heittäytyi, se heittäytyi kirjaimellisesti ja varasti valokeilan, otti sankarinviitan.

Käyköhän se äijä vielä matseissa ja kiusallisen hämmentävä ajatus, tuollainen intensiteetti ja sitten visiirinaamat neppailemassa.

 

[HardCore Hooligan]

Mellä oli nostalgiassa hyvä matka Millerin kanssa ja se oli luotettava kumppani bongarille, mutta kerran tunsimme olomme tyhjäksi, petetyksi.

Puhumme nyt Bruinsin ajasta ja päivät Kingsin ottelevassa, ne ovat meille epäolennaisia ja uniformu ratkaisee, se kantaa painoarvoa.

Here we go! Turk värittää ja Sweeney syöksynyt juuri sisään penkiltä, taas yksi bench clearing brawl pelin historiassa ja ilmassa oli lähtöjuhlan tuntua.

Miller sekä McRae, ne nojailevat, nyhjäävät ja makailevat siellä päälletysten, se kuva on tylsämielisen irvokas ja se hohtaa ulkopuolisuutta.

Ottivathan ne toisensa pois, mutta bileet olivat muualla ja kattokruunua ei revitty alas, se olisi vaatinut Millerin aktiivisen osallistumisen.

Läpi oven sisään, ikkunat sirpaleiksi ja naapurit paukuttamaan seinää, viiksimmiehellä ei ollut virtaa nakutella ja se otti vapaapäivän kuvauksista.

Innostavaa materiaalia kuitenkin ja hyvä intensiteetti, lukuisia nyansseja poimittavaksi ja lähdöntuoksuisen kotoisa tunnelma.

 

[HardCore Hooligan]

Palaamme Ontarioon ja suoraan suljetulle, siellä se on pyöreässä pehmustetussa ja joku unohtanut kytkeä sen pakkopaitaan.

Hoitajat tuovat sinne koppiin Mike Lekunin ja ne haluavat leikkiä jumalaa, leikkiä hulluilla.

Se on Bobby Breenin koppi ja sen suorittamat rikokset ovat hirvittäviä, se ei ole nähnyt päivänvaloa vuosiin, on kussut ämpäriin ja syönyt koiranruokaa lattialta.

Ne ottavat raivokkaasti yhteen ja lopulta Breen kuristaa sitä, ottaa kahden käden tappo-otteen ja se nautti siitä, se oli sadisti.

1979-1980 ja tämä tapahtui O:ssa, ehkä vain mielikuvissamme ja tajunnanvirran rönsyilevässä sekamelskassa kuulemme taas veripisaroiden soittavan pianoa, aistimme vapauden kiehnaamassa kylkeä vasten.

 

[HardCore Hooligan]

Taivaspaikkaan oikeuttavat teot, joille rakennetaan patsaita ja jotka tuovat suurmiehen sädekehän, takovat nimen historiankirjoitukseen.

Itsemurhasyöksy vastustajan penkille ja ainostaan täydellinen hullunrinki ylittää tämän, useine uhreineen ja tyylikkäine verivanoineen.

Olemme Ontariossa, nostalgian utu yllämme ja brawl Rangersin sekä Marlboros, kalenterissa vuosi 1981.

Moher, sillä yhdet pelin tasokkaimat statsit koskaan ja se päätti omistaa päivä suuruudelle, luoda mahtipontista hetken suuruutta.

Se painaa kohden Marlborosin penkkiä ja syöksyy ohjuksen laidan yli, heittää itsensä leijonille ja uhraa hahmonsa viihdealttarilla.

Valokeila edellyttää rohkeutta ja tämä suuri askel avaa illan hanat, se imaiseen Rangersin penkin tyhjäksi ja lottovoitto, meillä on käsissämme bench clearing brawl.

 

[HardCore Hooligan]

Olemme oksennelleet muutaman päivän, kahlittuna aikaan ja paikkaan, hautautuneena visiirinaamaimaisen yksitoikkoisuuden alle.

Ajatus ei laukkaa, se ei saa siippiä ja pysytään kiinni nykyhetkessä, majaillaan Ontariossa ja etsitään kartalta ylä- sekä alamäkiä.

John Bowen retkiensä päätteeksi GOJHL:ssä ja ei ollut maailmalla tarvetta, ei tilausta nyrkkisankarille ja kurja on Bowenin kohtaloa.

Lähdönvastaiset tuulet, ne veivät siltä kaiken ja nyt se pitää olemassaolon liekkiä yllä Jr:B:n häkeissä.

GOJHL ja lähtövirtaan on iskeytynyt kiinni Jake McLay, muutaman vuoden tauon jälkeen ja se on kaivettu haudasta.

Lähtözombie ottelee ja ei, ei, ei...sillä sykkivä, vahvasti elossaoleva kulttimaine boxlan puolella.

Se on ottelija ja elää, ilmaisee sekä ilmentää itseään lähdöistä, imimme virtaa sekä energiaa sen tarjoamasta hanskattomasta elonmerkistä.

Olla maisemissa otellakseen, se on itsessään tarina ja maailmankaikkeus vastaa.

 

[HardCore Hooligan]

Luulimme pelastuksen koitaneen, mutta yö taas harmaata piinaa ja biitit oksennuksen mukana pönttöön.

Arjen repivää taidetta ja meillä ei edelleenkään siipiä millä lentää, pakoon tätä ahdistavaa visiirinaamojen valtakuntaa.

Meillä ei ole siipiä, mutta aika tarjoaa ne ja me vavahtelemme maailmankaikkeuden mukana, tietoisuus murtautuu läpi ja huutaa hurraa!

Whalers vastaan Fronts ja uskoako tätä edes todeksi, vittu taivaallinen brawl!

Se hylki, se hylki tasapaksuutta ja tempoi mukaansa, intomielinen hulluuden puuska ja heräävä seikkailutunne purjeissa.

Loren Ulett ja me huudamme, hakkaa se lätäköksi siihen jäähän ja sädekehä putoaa taivaista yllesi.

Hyvät ystävät, kananlihasta kananlihaan ja nyanssit, rajun kuolaiset kyydit.


80-luvun nostalgia ja tuo olisi imaissut penkin tyhjäksi, mutta me emme sure...tänä yönä hymyilee HCH.

 

[HardCore Hooligan]

Olkaamme nöyriä, tyytykäämme vähään ja pitäkäämme itsemme pieninä, silkkaa yököttävää elämän keskikaistaa.

Ei saa haalia lähtöjä koreihin tai kuninkaallisesti pröystäillä määrillä, itsensä mainostaminen on pannassa ja väkivaltaisen persoonallisuushäiriön tuomittua heijastumaa.

Hakeutua valokeilaan ja 67's sekä Jonathan Duchesne, se on casting couch iässä ja esitellyt itseään hanskattoman seitsemän kertaa.

Siitäkö ylistävät fanfaarit?

Lyödään kaikki alennuskoriin ja potkitaan alas temppelit sekä patsaat, pukeudutaan yhdenmukaisesti pelkurivisiiriin.

Tässä vaiheessä sesonkia pitäisi korissa olla yli kaksikymmentä ja nimi oikeutetusti huulilla, toiset ovat harmaita ja toiset vuoren kokoisia.

Duchesne, se on Bramptonista ja näin itsestäänselvästi omaa kokemusta toisen lähdöille omistettun lajin näyttämöiltä.

Kuuletteko kutsuhuudon, eläimellinen vesi herähtää kielelle ja lähtönäytöksiä luvassa, tsekatkaa tahdistimenne.

Sitten nämä haluja kahlitsevat kahleet ja puuroon lyödyt jarrut, keskikaistaisen ahdasmielisyyden ikuinen tyhjyys.

Duchesne, hahmossa on kiistatonta lähtöpotentiaalia ja vetää toistaseksi pakkina, siitä siirto laitaan ja naamari kunnolla moukarin alle...sen pitää näkyä, olla aistittavissa.

 

[HardCore Hooligan]

Varteenotettavuudet ja Bullsin Jake Marchment, edelleen tykki ja tulee joskus ottelemaan alla valojen kirkkaiden.

Pudotti Frontsin Hutchinsonin suoraan aloituksesta otetussa ja näytti tuossa lähdössä kuin 90-luvun ottelijalta, ei se naula leukaan vaan eleet, tyyli sekä läsnäolo.

Hahmon pitää toimia, tyylin pitää olla hallussa ja viihdearvon pilvissä, nyt ottelaan Ontariossa...kuninkaiden lähtönäyttämöillä.

Tämä on toimiva paketti ja me ostamme sen, Marchment ansaitsee leimat rystysiin, sädekehän ylleen sekä miekan harteilleen.

Toisaalta mittarit, haasteet sekä testit ja Marchment esittelee itseään, luo mainettaan sekä hankkii kannuksiaan O:ssa.

Siinä pitäisi painaa silmäkulmat mustina, rystyset murusina ja jossain saatanan North Bay´ssa, joku kuolaava boxlajätkä pörräämässä niskassa.

Teipannut ranteensa, hieronut vaseliinit ja vetänyt naamaan ne tabut, pullistelee sekä öykkäröi siinä punaviivalla ja puhisee sekä uhkuu kuin hullu.

Operoit kolmen illan kiimaisessa putkessa ja olet luovuttanut näyttämölle sekä uhrannut alttarille, sitten höyryissään tärisevä tyrkky vaatimassa vitun North Bay´ssa ja joku omasta jengistä heittää tärpit...vetää kuulemma kahdella kädellä, pystyy ottamaan sekä heittää maratoneja.

 

[HardCore Hooligan]

Sairasosaston synkkyys ja katoaminen kiekkomaailman kellareihin, Paxton Leroux ja treidi Rangersin ei poikinut muuta kuin paikan unohdettujen haustausmaalle.

Olkapää heti kättelyssä romuksi ja lähdöt O:ssa otettu, ei enää sivuja lähtötarinaan ja onko aika liittyä joukkoon epätoivoisen kohtalokkaaseen.

Tuolta meni polvi, tuolta selkä ja tuo maistoi jopa palan ammattilaiskiekkoa, istuvat jo aamupäivästä kosteissa kuppiloissa ja jakavat lähtömuistojaan kyynelehtien.

Onko elämää otettujen lähtöjen jälkeen?

Antaako Leroux hanskattoman elonmerkin syksyllä vaikkapa Traverse Cityn lähtötapahtumassa vai onkiiko suosta ylös boxla, onko se kondiksessa otellakseen ja kykeneekö pyörittämään lähtösirkusta.

Se on aito, se kantoi kutsumusta ja toteutti tarkoituksensa, se operoi ja otteli O:ssa.

 

[HardCore Hooligan]

Tylsyyden kylväminen, tasapaksuuden hengittäminen ja harmauden viljely, vastakohtana Ontarion rähinäkeisari Tim Coulis.

Olemme saanneet siipemme takaisin, mielikuvitus lentää ja sydämessämme lähtöseikkailun ilot, häkissä bench clearing brawl Houndsin sekä Gensin illassa.

70-luvun mytologia ja illan kattila kiehuu yli, se kuohuu yllemme kuin tulivuori ja olemme yhtä kokonaisvaltaista palovammaa.

Taianomaiset mahtitanssiaiset ja Coulis riehuu kehässä paidattomana, se jahtaa, metsästää ja suorittaa päällekarkauksia.

Hyvät ystävät, kyseessä on hullunrinki!

Poliisit syöksyvät sisään askiin, ne tulevat joukkovoimalla ja näyttämöllä velloo mielipuolinen jäämellakka.

Rauhoitettu Coulis viedään häkistä ulos ja sillä on niskassaan neljä saattajaa, arvaamattoman vaarallinen kehäterroristi ja sitä saatetaan yölliseen Guantanamon koneeseen.

Varastaa valokeila, kylpeä huomiossa ja ottaa kaikki irti. Kadottaa ote ja hylkiä keskikaistaista mitättömyyttä, olla myytti ja kultti.

 

[HardCore Hooligan]

Tim Coulis, häijyn oloinen sekä näköinen ilmestys, hahmon taltioinnit kuin rujoja pidätyskuvia.

Kotoisin Kenorasta, keskeltä ei-mitään, takaa ikimetsien ja pimeys sydämessä, tyhjä katse silmissä.

Taipale yhtä hyytävää rikosten sarjaa ja 7. piiri, sen hampaaton suu vilkkuu kiehuvassa veressä ja nyrjähtänyt metsäläinen nauraa kylmän kuuluvasti.

Se oli ympäristölleen vaarallinen ja lähtö Probertin kanssa alla valojen kirkkaiden, häiriintyneen kieroutunutta materiaalia.

Stick fight alhaalla Jimmy Mannin kanssa ja ei elävää, liikkuvaa kuvaa jälkipolville.

Kauhugallerian puhuttelevat hahmot ja kymmenen iltaa molemmille, hetken on täytynyt olla mukaansatempaavan brutaali ja olemme ulkopuolisia sen lumovoimaisesta tenhosta.

Miksi emme ole saaneet elää, kokea ja todistaa sitä, väkivaltaista taideteosta ja sarjakuvamaista esillepanoa.

Eeppinen keihäsmatka ja kymmen iltaa on laatutakuu, se on K-18 leima ja portti paratiisiin, vietteleviin lähtöuniin.

 

[HardCore Hooligan]

Vajota sisällöttömyyteen, olla tarpeeton ja tylyn harmauden uhri, O heittää taas pelastusrenkaan ja sydän takoo tiensä läpi rintakehän.

Tätä on olla innostunut ja maailma jalkojemme juuressa, se kumartaa meille ja hurmoshenkiset virtaukset vavisuttavat kehoa.

Petes vastaan Gens, nostalginen utu ja värikästä kuin 80-luvulla, kuohuvan tunnepitoinen iltapuhde ja sisältörikkauden juhlava riemuvoitto.

Vastaus rukouksiin ja ilta ei ihmetellyt suu auki kuin visiirinaamainen patsas vaan pisti palosireenit soimaan, teepannut viheltämään

Nyanssien helmiketju, taistelevat maalivahdit ja käsikirjoitus ei ollut tätä päivää, se ei ollut tasapaksua kuraa ja äärilaidalta täydet pebat sekä kirsikkana absit.