Kun nyt pätkä on tullut nähtyä, niin sanotaan siitä muutama sana.
Jep, Sithin kosto on uuden trilogian ehdottomasti paras osa. Filmistä paistaa läpi jonkinlainen uusi innostus, kaksi edellistä (etenkin Ep. I) olivat enemmän tai vähemmän väkisinväännetyn oloisia, vaikka itse Ep. kakkosta ihan kelvollisena pidänkin. Lucas on selvästi odottanut tämän osan kertomista. Kaksi ensimmäistä elokuvaa olisi varmaan voinut tiivistää yhdeksi filmiksi, jolloin kokonaisuus olisi varmaan ollut tiiviimpi ja jäntevämpi. Nyt mukaan mahtui paljon merkityksetöntä huttua kuten ylipitkä rakettirekikilpa ja muu. Samalla olisi voinut käyttää pidempään hienosti suunniteltuja, mutta kamalan alikäytettyjä hahmoja kuten Darth Maul sen sijaan, että joka episodiin keksittiin noin vain uusi konna.
Nyt näkee, että tämä alkutrilogia on itse asiassa The Adventures of Darth Sidious. Senaattori/keisari Palpatinen lankojenvetelyn mestarillisuus paljastuu nyt koko karmeudessaan, ja selittää myös pitkälti sen, miksi keisari Jedin paluussa on niin ylettömän itsevarma ja ylimielinen. Minäkin olisin, jos olisin osannut pelata valtapeliä samaan malliin - kaukaisessa galaksissakin näköjään luetaan Machiavelliä. Sidious kusetti kaikkia, Vaderiakin, 100-0. Vanha lavanäyttelijä Ian McDiarmid pääsee nyt herkuttelemaan roolillaan kunnolla, ensin vielä "hyvänä" senaattorina (Palpatinen ja Anakinin yhteinen hetki teatterissa on hyytävän hienosti vedetty) ja sitten pahuuden ruumiillistumana, Imperiumin keisarina. Joku voisi sanoa, että McDiarmid vetää roolinsa överiksi, mutta hän tekee sen tyylillä. Tarkoitus kai onkin olla kunnon perinteinen filmikonna, korotettuna pahuuden ytimen potenssiin.
Dialogi on paikoin jälleen kerran todella kökköä, etenkin Padmen ja Anakinin kohtaaminen alussa on jotakin uskomatonta. Eikö kumpikaan näistä ole kyennyt sanomaan Lucasille kuten Harrison Ford aikoinaan: "Voit kirjoittaa tällaista paskaa, George, mutta sitä ei voi sanoa!" Muuten näyttelijätyö on mielestäni parantunut selvästi, puupökkelöksi haukuttua Hayden Christenseniä myöten. Hahmoilla näyttää nyt olevan enemmän aitoa tunnetta mukana. Christensen tavoittaa hyvin Anakinin sisäisen sekasorron ja lopulta palavan (heh) vihan Obi-Wan Kenobia ja muita jedejä kohtaan antauduttuaan keisarille. Darth Vaderia kävi todellakin sääliksi. Vasta Jedin paluussa heppu pystyy pelastamaan jonkun itselleen rakkaan, ilman Voimaa tai vallan kasvatusta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Huumorikaan ei ole samalla tapaa väkinäistä kuin etenkin Episodi ykkösessä, nyt meillä ei ole "viihdyttäjinä" sekoilevia gunganeja tai piereviä ja ryökiviä elukoita.
Äksöniä on paljon, mutta ehkä se on parempi niin kauan kuin ohjaaja on Lucas. Tehosteet ja toiminnan mies kuitenkin hallitsee, joten dialogin jäädessä vähemmälle sietää varmaan olla kiitollinen. Anekdoottina mainittakoon, että Lucasin kamu Steven Spielberg antoi apua ja assisteerausta Yodan ja keisarin, Obi-Wanin ja kenraali Grievousin sekä Anakinin ja Obi-Wanin taistojen suunnittelussa.
Lucas onnistuu yhdistämään uuden ja vanhan trilogian yksityiskohdat ja juonenkäänteen hyvin, mutta joitakin aukkoja jäi silti. Suurin osa niistä on tietenkin käytännössä selitettävissä pelkästään sillä, että Lucasin suunnitelmat muuttuivat sitä mukaa kun tarina eteni, eikä niitä märehdi ketkään muut kuin hulluimat fan boyt. Silti on kummallista, että Luken käytetty ja tunnettu sukunimi pysyi Skywalkerina - missään ei anneta ymmärtää, että se olisi joku tämän Kaukaisen Galaksin Virtanen, jolloin Anakinin jälkeläinen piiloutuisi massaan. Toinen on se, miten Anakin pystyy Jedin paluussa ilmestymään Voima-haamuna, vaikka ei nähtävästi ole missään vaiheessa temppua oppinut (Yoda ja Obi-Wan puolestaan saivat tiedon Qui-Gon Jinniltä, joka tosin ei ehtinyt ruumiin häivyttämistä oppia). No jaa, nämä ovat moderneja satuja, jotka eivät näistä pikkuseikoista pilalle mene. Ellei sitten ole yksi niistä, jotka menevät moneksi viikoksi jonottamaan lippuja Chewbacca-asu päällä keväthelteellä.