Itse kävin katsomassa ”Kovan päivän stand up-ilta” -kiertueen esityksen, jossa esiintyivät Köpi Kallio, Jukka Lindström, Ursula Herlin ja täälläkin mainittu Matti Paalanen.
Show oli harmillisen vaihtelevan laatuinen ja väärin rytmitetty (ennen kaikkea väärä esiintyjäjärjestys, jossa parhaat olivat ennen puoliaikaa ja heikoin vetäjä viimeisenä).
Lindström oli takuuvarma suorittaja, jolla oli hiukan poliittista kulmaa, hyvin rakennettuja juttuja ja otti yleisöä hienosti mukaan.
Köpi Kallio oli illan paras, vaikka porilaisena olenkin puolueellinen, sopivan mustaa ja räävitöntä juttua, hyvin rakennettuna sekä hyvillä twisteillä (eli ettet tiedä ensimmäisestä sanasta miten juttu päättyy).
Paalanen veti sitten tuon myötähäpeä-juttunsa, mutta 20-25 minuuttia oli armottomasti aivan liikaa tuohon settiin, vitsi (äh, olen vähän ujo ja köh köh) vanheni viimeistään kymmenen minuutin kohdalla jo täydellisesti ja jutut olivat lähes kaikki melko heikosti rakennettuja. Loppuun veti ”itsetehtyjä huumoribiisejä” joiden ainoa catch oli se, että hänellä on iso muna. Setin ylivoimaisesti hauskin kohta oli, kun kertoi kuinka oli ollut itsetuhoinen ja katsomossa joku repesi samalla hetkellä aivan täysillä nauramaan.
Ursula Herlin taas veti niin stereotyyppisen ja huonosti rakennetun ”minusta tuli lesbo ja miten se eroaa heterosuhteesta” - setin, että se meni jo vaivaannuttavan puolelle, kun jokaisesta tarinasta arvasi punchlinen ja/tai tarinan kulun jo heti kun tarina alkoi.
Viime kesänä tuli käytyä Edinburghissa Fringessä katsomassa pitkälle toistakymmentä showta, jolloin ehkä odotukset laadusta oli sovitettu vähän liian korkealle, eikä tullut muistettua kuinka paskaa suurin osa suomalaisesta stand upista on.
Juttujen rakenne on pääasiassa heikko, jutut ovat ennalta-arvattavia, kerroksellisuus & vaatimustaso katsojalle juttujen ymmärtämiseksi puuttuu täysin (tsekatkaa vaikka Anthony Jeselnik, Frankie Boyle, Jimmy Carr tai Andrew Schulz malliksi siitä miten lyhyehkötkin jutut voivat olla inan vaativiakin katsojalle, ettei niitä välttämättä ymmärrä ilman oivallusta/yleissivistystä) ja jos esiintyjällä on joku niche, nojataan vain siihen ja unohdetaan muu juttujen rakentaminen kokonaan.
Noh, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Show oli harmillisen vaihtelevan laatuinen ja väärin rytmitetty (ennen kaikkea väärä esiintyjäjärjestys, jossa parhaat olivat ennen puoliaikaa ja heikoin vetäjä viimeisenä).
Lindström oli takuuvarma suorittaja, jolla oli hiukan poliittista kulmaa, hyvin rakennettuja juttuja ja otti yleisöä hienosti mukaan.
Köpi Kallio oli illan paras, vaikka porilaisena olenkin puolueellinen, sopivan mustaa ja räävitöntä juttua, hyvin rakennettuna sekä hyvillä twisteillä (eli ettet tiedä ensimmäisestä sanasta miten juttu päättyy).
Paalanen veti sitten tuon myötähäpeä-juttunsa, mutta 20-25 minuuttia oli armottomasti aivan liikaa tuohon settiin, vitsi (äh, olen vähän ujo ja köh köh) vanheni viimeistään kymmenen minuutin kohdalla jo täydellisesti ja jutut olivat lähes kaikki melko heikosti rakennettuja. Loppuun veti ”itsetehtyjä huumoribiisejä” joiden ainoa catch oli se, että hänellä on iso muna. Setin ylivoimaisesti hauskin kohta oli, kun kertoi kuinka oli ollut itsetuhoinen ja katsomossa joku repesi samalla hetkellä aivan täysillä nauramaan.
Ursula Herlin taas veti niin stereotyyppisen ja huonosti rakennetun ”minusta tuli lesbo ja miten se eroaa heterosuhteesta” - setin, että se meni jo vaivaannuttavan puolelle, kun jokaisesta tarinasta arvasi punchlinen ja/tai tarinan kulun jo heti kun tarina alkoi.
Viime kesänä tuli käytyä Edinburghissa Fringessä katsomassa pitkälle toistakymmentä showta, jolloin ehkä odotukset laadusta oli sovitettu vähän liian korkealle, eikä tullut muistettua kuinka paskaa suurin osa suomalaisesta stand upista on.
Juttujen rakenne on pääasiassa heikko, jutut ovat ennalta-arvattavia, kerroksellisuus & vaatimustaso katsojalle juttujen ymmärtämiseksi puuttuu täysin (tsekatkaa vaikka Anthony Jeselnik, Frankie Boyle, Jimmy Carr tai Andrew Schulz malliksi siitä miten lyhyehkötkin jutut voivat olla inan vaativiakin katsojalle, ettei niitä välttämättä ymmärrä ilman oivallusta/yleissivistystä) ja jos esiintyjällä on joku niche, nojataan vain siihen ja unohdetaan muu juttujen rakentaminen kokonaan.
Noh, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Viimeksi muokattu: