Sportin talous

  • 1 046 417
  • 3 446

Fordél

Jäsen
Noh Vaasassa on lainattu/taattu rahaa jos johonkin ihmesysteemiin. Mm. pizzakeisari Rabben kaarnalaivapuuhasteluun, joissa vakuutena on ko yhtiön arvottomat osakkeet. Alunperinhän toki tuossa oli Kotipizza Oy:n osakkeita, mutta ne vaihdettiin noihin RG-linen osakkeisiin.

Kyllä, mutta mikähän oli talousaika tuolloin ja minkähänlaisessa kuosissa pizzakeisarin talous oli tuohon aikaan? Veikkaan, että molemmat olivat paremmalla tolalla kuin Sportin tämän hetkinen talous.

Lainaan en usko, mutta luulisi, että olisi kaikkien etu, että Vaasassa olisi vähintään Mestistason kiekkojoukkue. Sen ymmärtää, että yksityiset tahot eivät voi loputtomiin joustaa vaan niiden on saatava rahansa takaisin, mutta kaupungilla pitäisi mielestäni tällaisessa tapauksessa löytyä joustoa ja yhteistyöhalukkuutta aika helkkaristi. Toki sitä on vuosien mittaan tullutkin, mutta ei Sportin tulevaisuus saa jäädä ainakaan Vaasan kaupungin toimista kiinni.

Kouvolan kaupunki oli mielestäni hyvin talkoissa mukana KooKoon lopettamispäätöksen aikoina. Kouvolassa onkin ilmeisesti aina onnistuttu hoitamaan nämä suhteet hyvin. Vaasassa taitaa tökkiä vähän molemmin puolin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Lainaan en usko, mutta luulisi, että olisi kaikkien etu, että Vaasassa olisi vähintään Mestistason kiekkojoukkue. Sen ymmärtää, että yksityiset tahot eivät voi loputtomiin joustaa vaan niiden on saatava rahansa takaisin, mutta kaupungilla pitäisi mielestäni tällaisessa tapauksessa löytyä joustoa ja yhteistyöhalukkuutta aika helkkaristi...

Kaupunki antaa varmasti lainan, mikäli Sport pystyy esittämään järkevän suunnitelman rahan käytöstä ja talouden tervehdyttämisestä. Mutta jos raha tarvitaan uuden pelaajan ostoon, luultavasti laina jää saamatta.
 
En tiedä Vaasan kaupungin taloustilannetta, mutta tuskin se lähtee mielellään lainaa myöntämään. Helpotus maksuissa tai niiden maksuaikatauluissa voisi olla se parempi muoto, mutta lainaa tuskin saadaan nuijittua läpi tässä taloustilanteessa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä Vaasan kaupungin taloustilannetta, mutta tuskin se lähtee mielellään lainaa myöntämään. Helpotus maksuissa tai niiden maksuaikatauluissa voisi olla se parempi muoto, mutta lainaa tuskin saadaan nuijittua läpi tässä taloustilanteessa.

Maksujen helpotus tai siirtäminen antaa Sportille likviditeettiä muualle eli on lainaa. Mutta tämä tuskin on Sportin ajatus, koska he jättävät nämä maksut muutenkin maksamatta.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Kaupunki antaa varmasti lainan, mikäli Sport pystyy esittämään järkevän suunnitelman rahan käytöstä ja talouden tervehdyttämisestä.

Miten voit tietää asian varmasti? Oletko koskaan tutustunut kunnalliseen päätöksentekoprosessiin? Eikö tuo ole aika poikkeuksellista, että kaupunki antaisi jollekin urheiluseuralle suoranaista lainaa? Onko sinulla yhtään ennakkotapausta tiedossasi, jossa näin oltaisiin menetelty? Useinhan kaupunki saattaa tehdä maksujärjestelyjä esim. hallimaksujen suhteen ja lisäksi antaa seuroille tukea markkinointimaksuina kuten Sportin tapauksessa on tehty, mutta että suoraa lainaa antaisi niin enpä jaksa uskoa. Vakuuksien pitäisi varmaan kattaa lainat ainakin 100 prosenttisesti, mutta mitä mahdollista vakuutta Sportilla voisi olla? Tuskinpa mitkään pelaajasopimukset kelpaavat lainan vakuudeksi.
 
10

Jäsen
En tiedä Vaasan kaupungin taloustilannetta, mutta tuskin se lähtee mielellään lainaa myöntämään. Helpotus maksuissa tai niiden maksuaikatauluissa voisi olla se parempi muoto, mutta lainaa tuskin saadaan nuijittua läpi tässä taloustilanteessa.
En millään usko että Vaasan kaupunki tulisi lainaa myöntämään. Nykyisessä taloustilanteessa kunnat laittavat kouluja kiinni ja etsivät jatkuvasti säästökohteita kaikkialta.
Joustaminen maksujen aikatauluissa voisi olla se keino jolla kaupunki voisi Sportia auttaa, mutta varmaa on se että siinä vaiheessa kun laskujen eräpäivä koittaa, on Tammisen Opel jo kaukana Vaasasta.
 
Fordél

Jäsen
Eikö tuo ole aika poikkeuksellista, että kaupunki antaisi jollekin urheiluseuralle suoranaista lainaa? Onko sinulla yhtään ennakkotapausta tiedossasi, jossa näin oltaisiin menetelty?

Lainan takaajinahan kaupungit ovat kyllä olleet (muistaakseni esim. Raisio takasi Loimun lentopallojoukkueen lainat, jotta se sai talouttaan tervehdytettyä). Kyllä lainan myöntäminenkin olisi oikeudellisesti ihan mahdollista, mutta itse en tällaista tapausta muista urheiluseuran kohdalta. Yleensähän ne liittyvät muunlaiseen yritystoimintaan, jossa taustalla on työllisyyden takaaminen kunnassa ja tällöinkin kait yleensä laina vain taataan eikä sitä suoraan myönnetä. En nimittäin ymmärrä mistä Vaasan kaupunki pystyisi heittämään Sportille tuollaista summaa lainaksi. Siis kun puhutaan oikeasta lainasta, jota Sport ilmeisesti havittelee?
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
En nimittäin ymmärrä mistä Vaasan kaupunki pystyisi heittämään Sportille tuollaista summaa lainaksi. Siis kun puhutaan oikeasta lainasta, jota Sport ilmeisesti havittelee?

Minä en ymmärrä, miten valtuusto voisi tuon hyväksyä, enemmistön päätös kuitenkin tarvitaan. Tietysti on mahdollista, että oikeilla paikoilla (Sportin kannalta) on jokunen snälla tomtefar, mutta silti tämä on taas kaiken kaikkiaan melko absurdia.

Mitään muuta kuin Tamin teesit ei ole antaa takuiksi, pelkkiä puheita maailman kauneudesta ja lintujen laulusta. Lisäksi takaisinmaksusta ei ole mitään varmuutta, kun ilman Mestiksen voittoa/liigakarsintoja ei ole varmuutta edes seuratoiminnan jatkumisesta.

Loppuun vielä kysymys: mihin riittää 200 000 €, jos pelkästään viime kauden tappiot olivat 300 000 €? Tuskin Sport on kuitenkaan tämän kauden aikana edellisiäkään velkoja maksanut, ja vielä tarvitsisi ostaa huippumaalivahti. Maksetaanko lainalla lainaa, vai otetaanko velan päälle lainaa veskarin ostoon?

Onnittelen vaasalaisia äänestystuloksesta kunnallisvaaleissa, jos tämä menee läpi niin että heilahtaa. Todennäköisintä on, että tästä saadaan kipinä syyttää vaasalaisia sitoutumisen puutteesta, kun laiva ajaa karille.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten voit tietää asian varmasti? Oletko koskaan tutustunut kunnalliseen päätöksentekoprosessiin? Eikö tuo ole aika poikkeuksellista, että kaupunki antaisi jollekin urheiluseuralle suoranaista lainaa? Onko sinulla yhtään ennakkotapausta tiedossasi, jossa näin oltaisiin menetelty? ...

Olin ehkä hieman epäselvä puheissani, sillä tarkoitin nimenomaan esim. tilavuokrien siirtoa ja markkinointirahan aikaistamista, lainaahan nämä ovat. Ja olen ollut tekemässä vastaavia päätöksiä Porissa.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Olin ehkä hieman epäselvä puheissani, sillä tarkoitin nimenomaan esim. tilavuokrien siirtoa ja markkinointirahan aikaistamista, lainaahan nämä ovat. Ja olen ollut tekemässä vastaavia päätöksiä Porissa.

Ilmeisesti tilavuokrat Vaasassa perii kuitenkin kuntayhtymä eli se lienee oikea taho neuvotella tilavuokrien siirrosta. Markkinointirahan suuruus Vaasassa taas on 21.000 euroa vuodessa ja Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio on jo esittänyt markkinointirahan aikaistamista Sportille siten, että seura saisi jo nyt etukäteen käyttöönsä 10.000 euroa kauden 2010-2011 markkinointirahoista. Tilavuokrien ja markkinointirahojen päälle Sport hakee nyt kaupungilta 200.000 euron lainaa. Ihmettelen kovasti, jos tuommoinen laina kaupungilta Sportille myönnetään. Mitähän muut Vaasalaiset seurat olisivat mieltä tuommoisesta lainasta. Jos tuo myönnettäisiin niin pianhan kaikki Vaasan urheiluseurat olisivat jonossa hakemassa kaupungilta lainaa.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Sport anoo Vaasan kaupungilta 200.000 euron lainan lisäksi myös avustusta eri muodoissa. Myös avustuksen osalta kyse on kuusinumeroisesta summasta.

lähde: Pohjalainen
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Mielenkiintoista että huonoina aikoina ja kriisin keskellä Sport onkin yhtäkkiä yleishyödyllinen yhteisö, joka anoo kaupungilta sievoista lainaa. Kummasti huonoina aikoina ja kriisin keskellä sitä rahallista tukea ei sitten markkinoilta saada. Päinvastoin, sillä suunnalla on näköjään pesty kädet ja ajatellaan että "Kurjaa ettei tämä onnistunut, mutta koittakaahan pärjätä. Pitääkin nyt mennä". Saanen myös huomauttaa tässä vaiheessa, että markkinataloudessa se suuri raha on nimenomaan siirtynyt kunnilta yrityssektorille. Näin ollen sopisi ajatella, että tukea löytyisi sieltä suunnalta myös elvytystalkoisiin, mutta näinhän asia ei ole. Sport on hyvä keppihevonen kun on vielä toivoa, mutta toivon hiipuessa markkinavoimat hyppää uusille apajille.

Vaikka Sport on kaupungille tärkeä, en missään olosuhteissa usko lainaesityksen menevän tuollaisenaan läpi. Tämän kaupungin terveydenhuollolla ei ole edes varaa käyttää riittävästi laastariteippiä, joten eiköhän se ole päivänselvä asia, että esitys kaatuu alkuunsa.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Tuosta Sportin hakemasta 200 000 euron avustuksesta on mainittu jo edellisellä sivulla.

So what? Viestini sanoma olikin, että Sport hakee tuon kyseisen lainan lisäksi myös avustusta jonka suuruus sekin olisi kuusinumeroinen luku.
 
Fordél

Jäsen
Mielenkiintoista että huonoina aikoina ja kriisin keskellä Sport onkin yhtäkkiä yleishyödyllinen yhteisö, joka anoo kaupungilta sievoista lainaa. Kummasti huonoina aikoina ja kriisin keskellä sitä rahallista tukea ei sitten markkinoilta saada. Päinvastoin, sillä suunnalla on näköjään pesty kädet ja ajatellaan että "Kurjaa ettei tämä onnistunut, mutta koittakaahan pärjätä. Pitääkin nyt mennä". Saanen myös huomauttaa tässä vaiheessa, että markkinataloudessa se suuri raha on nimenomaan siirtynyt kunnilta yrityssektorille. Näin ollen sopisi ajatella, että tukea löytyisi sieltä suunnalta myös elvytystalkoisiin, mutta näinhän asia ei ole. Sport on hyvä keppihevonen kun on vielä toivoa, mutta toivon hiipuessa markkinavoimat hyppää uusille apajille.

Sport on itse aiheuttanut tilanteen, jossa se nyt on. Vuodesta toiseen saamme kuulla uutisia Sportin talousvaikeuksista, joten on mielestäni ymmärrettävää, että into tämän seuran tukemiseen on monilla mennyt. Niin kauan kun osaaminen Sportin johdossa on tätä tasoa, ei muutosta tule. Raunio selittää, että kaikki on kunnossa, mutta jos olisi niin miksi Sport olisi nyt hattu kourassa pyytämässä tällaisia summia? No siffalla on varmasti tähänkin joku vastaus ja sitä odotellessa...
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Sport on itse aiheuttanut tilanteen, jossa se nyt on. Vuodesta toiseen saamme kuulla uutisia Sportin talousvaikeuksista, joten on mielestäni ymmärrettävää, että into tämän seuran tukemiseen on monilla mennyt.

Toki. Mutta jos kerran tuollaisia summia toiminnan elvyttämiseen tarvitaan, olisi se pyydettävä ja tultava markkinoilta eikä verovaroista. Se olisi oikeus ja kohtuus.

Ja olen itsekin reagoinut Sportin toistuviin ongelmiin samoin, eli pienentämällä rahallista tukeani omalta pieneltä osaltani. Mikäli minulla olisi rahaa kasapäin, tilanne voisi olla toinen. En kuitenkaan aikoinaan tajunnut opiskella putkimieheksi.
 
Fordél

Jäsen
Toki. Mutta jos kerran tuollaisia summia toiminnan elvyttämiseen tarvitaan, olisi se pyydettävä ja tultava markkinoilta eikä verovaroista. Se olisi oikeus ja kohtuus.

Mutta jos kyse on lainasta, on ainakin ideana se, että se maksetaan takaisin, jolloin veronmaksajat eivät ainakaan periaatteessa joudu maksumiehiksi. Eriasia on sitten se, että maksaako Sport koskaan tuota lainaa takaisin...Mutta tosiaan ehkä tästä voidaan vetää johtopäätös, että yksityinen puoli on vetänyt rahahanat tukkoon ja nyt lähestytään julkista puolta.
 
lightfoot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkue, joka antaa kentällä kaikkensa.
maksusta

Luuleeko joku tosiaan että Sport maksaisi joskus tuon lainan takaisin. hah hah. No tuskimpa koskaan maksasa koko summaa lähellekkään.
 
Tuamas

Jäsen
Ilmeisesti siis Raunion oletettavasti yhtiöön sijoittama summa oli joko varsin pieni tai sitten tilanne on vielä heikompi kuin oli ennakoitu.

Yksityiseltä puolelta on käytännössä mahdoton saada rahoitusta tällaiseen toimintaan, joka muistuttaa lähinnä hölmöläisten valon kantamista ikkunattomaan huoneeseen.

Ihmettelen jos joku vielä tosissaan hamuaa liiganousua, kun resurssit (lähinnä siis liikkeenjohdolliset jutut, kuten budjetointi ja kulukuri) eivät tunnu riittävän Mestiksessäkään toimimiseen.

No, toivottavasti jostain lohkeaa hiukan rahaa jotta kausi saadaan kunnialla päätökseen ja ensi kaudeksi sitten yhtiössä järkeistetään toimintoja (alkaen joukkueen rakentamistyylistä, eli 3. ja 4. kentät koottaisiin pääosin omista nuorista, nälkäisistä ja halvoista pelimanneista. Taso kyllä varmasti riittää) ja lähdetään maltilla rakentamaan uutta nousua, tervehdyttämään taloutta sekä hoitamaan vanhoja rästejä pois.
 
Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
MIKKELIN JUKURIT
Tuskin on liigapuheet Vaasassa lopetettu. Sitä vartenhan Sportin johto on valinnut Tammisen nostamaan Vaasa liigakaupungiksi.

Sen verran on rahaa kuitenkin vielä jostain seuran johdon hankittava, että saadaan Tuomas Immonen palkattua puolustukseen.

Siffan mukaan Sportin piti hankkia sen verran vielä rahaa, että saadaan Tuomas Immonen hankittua. Sport hankki Immosen ja rahat saatiin farmiseuralta. Nyt kuitenkin Sport hakee vielä lisää satojen tuhansien eurojen lainoja ja avustuksia kaupungilta. Siffa, mihin näitä rahoja tarvitaan?
 
fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
No, toivottavasti jostain lohkeaa hiukan rahaa jotta kausi saadaan kunnialla päätökseen ja ensi kaudeksi sitten yhtiössä järkeistetään toimintoja (alkaen joukkueen rakentamistyylistä, eli 3. ja 4. kentät koottaisiin pääosin omista nuorista, nälkäisistä ja halvoista pelimanneista. Taso kyllä varmasti riittää) ja lähdetään maltilla rakentamaan uutta nousua, tervehdyttämään taloutta sekä hoitamaan vanhoja rästejä pois.

Tämän kun näkisi. Ei tosin taida paljon vaihtoehtoja olla. Hiltunen ja kumppanit kun tuola sählää, niin saa nähdä mitä helvettiä tässä seuraavaksi tapahtuu. Se oli kuitenkin selvää, että yhteistyökumppanit ja muut ennemmin tai myöhemmin lopettaa tukemisensa, kun kaikki rahat hassataan mitä typerämpiin sijoituksiin. Toistan itseäni, nykyisen hallituksen tavoitehan on alusta alkaen ollut liigaan nyt heti ja hinnalla millä hyvänsä. Tätä se on kun kukaan toimistolla ei tiedä jääkiekosta hevonvittuakaan.
 
isopee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vetelin Kuivat
Kaupunki antaa varmasti lainan, mikäli Sport pystyy esittämään järkevän suunnitelman rahan käytöstä ja talouden tervehdyttämisestä. Mutta jos raha tarvitaan uuden pelaajan ostoon, luultavasti laina jää saamatta.

Taitaa olla myös niin että tässä tapauksessa lainan myöntäjä haluaa olla päättämässä mihin lainaraha käytetään.....suotavaa, jopa erittäin järkevää...
 
koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Vaikka Sport on kaupungille tärkeä, en missään olosuhteissa usko lainaesityksen menevän tuollaisenaan läpi. Tämän kaupungin terveydenhuollolla ei ole edes varaa käyttää riittävästi laastariteippiä, joten eiköhän se ole päivänselvä asia, että esitys kaatuu alkuunsa.
Ja mikäli menee niin ihan mielenkiintoista nähdä lehtikirjoittelut jos vaasankin seudulla on kyläkoulujen lakkatus/lomautus uutisia ilmassa.
Ei jääkiekkoihmisten silmissä tuon hyväksyminen valtuustolta on jopa jonkun sortin poliittinen kuolema, mikäli tosiaan muuta lakkaututusta on kunnalta tuloillaan.
 
mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Ja mikäli menee niin ihan mielenkiintoista nähdä lehtikirjoittelut jos vaasankin seudulla on kyläkoulujen lakkatus/lomautus uutisia ilmassa.

Alkoi jostain syystä naurattamaan tuo kyläkoulu-termi. Ei Vaasassa ole kyliä. Pointti oli sinänsä ok ja aiheellinen.

Mielenkiintoinen ja epätoivoinen veto tämä Sportin uusin. Sakot, pelillinen lama ja sen aiheuttamat kustannukset veronmaksajien piikkiin? Juu, menee varmaan läpi...
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ilmeisesti tilavuokrat Vaasassa perii kuitenkin kuntayhtymä eli se lienee oikea taho neuvotella tilavuokrien siirrosta. Markkinointirahan suuruus Vaasassa taas on 21.000 euroa vuodessa ja Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio on jo esittänyt markkinointirahan aikaistamista Sportille siten, että seura saisi jo nyt etukäteen käyttöönsä 10.000 euroa kauden 2010-2011 markkinointirahoista. Tilavuokrien ja markkinointirahojen päälle Sport hakee nyt kaupungilta 200.000 euron lainaa. Ihmettelen kovasti, jos tuommoinen laina kaupungilta Sportille myönnetään. Mitähän muut Vaasalaiset seurat olisivat mieltä tuommoisesta lainasta. Jos tuo myönnettäisiin niin pianhan kaikki Vaasan urheiluseurat olisivat jonossa hakemassa kaupungilta lainaa.

Kuntayhtymässä Vaasan kaupunki voi taata Sportin tilavuokrat ja markkinointirahaakin voidaan antaa vaikka viisi vuotta etukäteen. En minäkään usko suoraan rahalliseen tukeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös